Suomi on ollut Ruotsin tiellä jo pitkään. Tämä tuli selväksi poliisin tekemän suuren huumetakavarikon tiedotteesta. Poliisin tiedotteesta on havaittavissa, että Ruotsin mallia oli ajettu Suomeen jo satojen huumekilojen muodossa. Mitä muuta on jo tapahtunut ja organisoitu on vain arvailtavissa. Kuinkahan monellle nk. tavalliselle ihmiselle yllättävää oli se, että suuri osa.kauppiaiden liikevaihdosta tulee viihdekäyttäjiltä. Tarkoittaako tämä samalla sitä, että joukosta löytyy myös yhteiskuntamme päättäjiä?
Suomi sittenkin Ruotsin tiellä
24
314
Vastaukset
- Anonyymi
Suomi on aina ollut Ruotsin tiellä. Esimerkiksi hyvinvointivaltio on hyvin suosittu.
- Anonyymi
"Ruotsiin perustettiin maailman ensimmäinen rotubiologinen instituutti. Ruotsalaisten kiinnostus omaan rotuunsa ja sen parantamiseen oli saanut vahvistusta Yhdysvalloista, missä ajateltiin pohjoisen ja erityisesti ruotsalaisten edustaman rodun olevan kaikkein arvokkain"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eugeniikka#Ruotsissa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ruotsiin perustettiin maailman ensimmäinen rotubiologinen instituutti. Ruotsalaisten kiinnostus omaan rotuunsa ja sen parantamiseen oli saanut vahvistusta Yhdysvalloista, missä ajateltiin pohjoisen ja erityisesti ruotsalaisten edustaman rodun olevan kaikkein arvokkain"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eugeniikka#RuotsissaViime aikoina on mennyt melko pxrseelleen ruotsalainen ”rodunjalostus” ja tulokset hyvin näkyvissä
- Anonyymi
Kaikesta ei kuitenkaan kannata ottaa mallai, kuten liian liberaalisesta maahanmuuttopolitiikasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikesta ei kuitenkaan kannata ottaa mallai, kuten liian liberaalisesta maahanmuuttopolitiikasta.
Liberaalinen maahanmuuttopolitiikka ei ole Ruotsin ongelmien syy, vaan ruotsalaisten haluttomuus kotouttaa maan tarvitsemia maahanmuuttajia. Eivät todellisuudessa tarjonneet tasa-arvoa, vaan vain puhuivat siitä.
- Anonyymi
Ohari selitti ettei polisi ollut hänen aikanaan tätä ilmaissut, siksi se ei ollut siellä vihreiden tekemässä sisäinen uhkaraportissa. Siellä oli uhkana ilmastonmuutos ja natsit. Uskoisko tuota. En usko. Politiikkaa ei saisi sekottaa realiteetteihin. Mutta vihreät ovat nyt siellä missä niiden ptääkin olla -ulkona.
- Anonyymi
Kyllä Itä-Helsingissä asuva ihminen tietää mitä ympärillä tapahtuu. Ei Kontula niin kaukana Vuosaaresta ole ja jo 90-luvulla Itäkeskuksessa oli nähtävissä mihin ollaan menossa. Milloinkahan Pekka tulee esille tässä asiassa.
- Anonyymi
Puhutko nyt tapauksesta Helsingin huumepoliisi.
Kylvämällä huumeita "ei-toivotun aineksen" pariin, kokkelipersut harjoittavat hajoita ja hallitse politiikkaa.- Anonyymi
eikö kokkeli ole aina maistunut kokkeleille? yksihän niistä meni lopulta niin sekaisin, että kuristi venäläisen koiranulkoiluttajamummon ja heitti mereen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eikö kokkeli ole aina maistunut kokkeleille? yksihän niistä meni lopulta niin sekaisin, että kuristi venäläisen koiranulkoiluttajamummon ja heitti mereen.
Kokkeli vai poliisi?
- Anonyymi
Olenkin jo vähän odotellut milloin joku keksiin, että syytetään tästäkin persuja. Valitettavasti aikajana jo kertoo, että persuja ei ole ollut vielä olemassakaan, kun tämän toiminnan syntysanat on lausuttu. Nyt meillä on persuministeri hoitamassa tätäkin asiaa ja varmaan hoitaa mitä hoidettavissa on. Ehkä joku vielä muistaa keitä oli edellisessä hallituksessa ja miten suhtauduttiin silloin opposition varoituksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokkeli vai poliisi?
Opettele ymmärtämään tekstiä. Ei tuossa edellisessä vastauksessa puhuta sanallakaan poliiseista.
- Anonyymi
voi hyvää päivää kaukana.
- Anonyymi
Huvittavinta viimepäivien uutisoinneissa ja keskusteluketjujen kommentoinnissa on se, että ikäänkuin olisi jotenkin yllätys tämä Ruotsin tilanne.
Samaan aikaan hallituksesta kuuluu, että emme hyssyttele tätä asiaa, vaikka niin ovat aiemmat hallitukset tehneet ainakin neljännes vuosisadan verran.
Pidempään asioita seuranneet muistavat mitä kävi äänekkäimmille maahanmuuttopolitiikkaa vastustaville kansalaisille. Ja net todelliset syyt vihapuhelain voimaan saattamiselle.
Mutta takki kääntyy tässäkin asiassa kuten kävi Naton kanssa.
Siperia opettaa.- Anonyymi
Kenelle se on ollut yllätys. Yllätyksenä ei mielestäni voi pitää toiminnan leviämistä Suomeenkaan. Uskon, että jokainen täysipäinen on tiennyt asian olevan vain ajan kysymys. Nyt kun paskat on ns. housussa, on kaikki voimavarat käytettävä ilmiön jarruttamiseen ja kitkemiseen. Siinä taas ei hyssyttely auta. Hyvä, että poliisi oli valveutunut auton tarkistamisessa ja päästiin jäljille edes "nyt". Milloin se muuten todellisuudessa tapahtui.
- Anonyymi
Ruotsin tilanne on ollut nähtävissä vuosikymmeniä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenelle se on ollut yllätys. Yllätyksenä ei mielestäni voi pitää toiminnan leviämistä Suomeenkaan. Uskon, että jokainen täysipäinen on tiennyt asian olevan vain ajan kysymys. Nyt kun paskat on ns. housussa, on kaikki voimavarat käytettävä ilmiön jarruttamiseen ja kitkemiseen. Siinä taas ei hyssyttely auta. Hyvä, että poliisi oli valveutunut auton tarkistamisessa ja päästiin jäljille edes "nyt". Milloin se muuten todellisuudessa tapahtui.
"kaikki voimavarat käytettävä ilmiön jarruttamiseen ja kitkemiseen"
Kuinka voimakas tämä "ilmiö" on #Hämtonissa ja mitä "sille" pitäisi tehdä.
Oletko mahdollisesti "maahanmuuttokriittinen" persu eli natsien haamu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"kaikki voimavarat käytettävä ilmiön jarruttamiseen ja kitkemiseen"
Kuinka voimakas tämä "ilmiö" on #Hämtonissa ja mitä "sille" pitäisi tehdä.
Oletko mahdollisesti "maahanmuuttokriittinen" persu eli natsien haamu.Lisää vaan mamuja. Kyllä tänne mahtuu. Ne on ihania.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisää vaan mamuja. Kyllä tänne mahtuu. Ne on ihania.
Aina hauskaa kun joku vanhus rupeaa suunnilleen imitoimaan apinaa kun näkee vaikka ulkomaalaisen jossain kadulla tai vaikka raksalla töissä. Ne on varmaan mielummin ilman eläkettä kun että joku mamu hommaa sen sille työllään maksamalla veronsa Suomeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina hauskaa kun joku vanhus rupeaa suunnilleen imitoimaan apinaa kun näkee vaikka ulkomaalaisen jossain kadulla tai vaikka raksalla töissä. Ne on varmaan mielummin ilman eläkettä kun että joku mamu hommaa sen sille työllään maksamalla veronsa Suomeen.
Ulkomaalisen raksaduunarin veronkanto Suomeen on täysi NOLLA.

Voisitko kertoa lisää. Mielenkiintoni hheräsi tästä uudesta käänteestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko kertoa lisää. Mielenkiintoni hheräsi tästä uudesta käänteestä.
Vanhukset pelkäävät erinäköisiä ihmisiä koska näkivät niitä vasta kun olivat jo keski-ikäisiä. Aivot eivät enää muovaudu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomaalisen raksaduunarin veronkanto Suomeen on täysi NOLLA.
Kyllä heidänkin on pakko syödä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875