Kateus on ihan silmiin pistävä

Anonyymi-ap

Niin, se on poijat taas syksy ja kohta saatte lunta ja leikkiä lumessa ja olla tonttuja. Minäkin lapsena tein lumi linnoja ja lumi ukkoja. . . Niissä hommissa tuli aina vain räkä tauti.

Minä muistelin omaa muuttoa Thaimaahan ja Kambodzaan. Mietin, että se vain vaatii yleensä aina sen kaksi vuotta mikä menee ryypätessä yleensä. Ei se muutto Aasiaan eikä yleensä ulkomaille suju tuosta noin vain. Siinä kohtaa monia asioita. Täällä on vapaus elää ja olla, kuin haluaa ja pelot poistuu ja voi ihmetellä, että eikö minua kukaan vainoa ja voinko ostaa viinaa kaupasta ja voinko tallettaa rahaa pankkiin ja voinko todella syödä ulkona ja monia monia asioita.

Oikeastaan pelot ja niiden poistuminen selventää miksi ihmisten pitää juoda viinaa yleensä kommunisti maissa ja olla kännissä. Se sielun lepo mitä se täällä on. Sitä ei pysty ymmärtämään, ennen kuin sen kokee. Kaikkein suurinta on se, että sinun ei tarvitse olla mitään. Eli sinun ei tarvitse olla suomalainen, Mustanaamio, lehmä tai valtion vatipää. Sinun ei tarvitse vihata ketään tai mitään minkään olemisen vuoksi. Sillä kaikki se saasta on jäänyt sinne Suomeen.
Ajatelkaa, että yli 600 tuhatta ilmiantaa kelaan ja montako sataa tuhatta rikosilmoitusta vuodessa. Koko ajan kytätään ja vainotaan toinen toistaan.

Toki moni on minulle kateellinen ja niin pitääkin olla. Eihän kukaan ilmoitta Kelaan muusta syystä kuin, että joku elää parempaa elämää ulkomailla. Kukaan tälläkään palstalla ei ole huolissaan suomalaisesta ulkomailla ei tasan tarkkaan kukaan... Kaikki ne tahtovat pahaa ja pahuutta. Teeskennellään tälläkin palstalla olevinaan kaiken laista. Osa on NASA JA UFO lentäjä ja osa puhuu vaahto suussa olevansa suuri yrittäjä ja kaikkea paskaa ja silti ne on siellä kolhoosissa...

Ulkomaille muutto vaatii päättäväisyyttä ja tietoa. Ulkomaille muutto vaatii myös rahaa ja kielitaitoa ja opiskelua. Mutta monelle suurin este on pelkojen voittaminen. Pattayan matkoilla leveillään miksi? Yksinkertaisesti siksi, että se on helppo matka. Matkataan ja asutaan suomi-baareissa, ihan kuten on kerrottu. Kambodza ja Kampotti vaatii jo vähän enemmän.

Kyllä minäkin myönnän, että minunkin pää alkoi selviämään siitä suomi-paskasta ja se kestää oikeasti sen kaksi kolme vuotta. Kun sen näkee tälläkin palstalla, kuinka syvällä suomi-paskassa on monen pää. Siitä selviäminen kestää oikeasti aikaa. Propaganda siellä on suurta.. joka tuotteessa on suomalainen ja joka kulmassa on suomalainen ja joka otsikossa on suomalainen... Siinä kuvaillaan sitä maailman napana. Ettehän te uskalla syödä edes ruokaa mikä ei ole suomalainen.

Uskokaa tai älkää. Mutta täällä asutaan ihan normaalisti ja vuoka on 150 dollaria kuussa ja ei tarvitse lämmittää, vaan viilentää. Peruna maistuu ihan samalle ja on toki lajikkeita. Pelätään pelätään. Lääkärissä käynti maksaa veri kokeineen noin 50 dollaria ja alle.. pelkästään lääkäri noin 15 dollaria. Sitä ei kannata pelätä, kun rahaa jää säästöön eläkkeestä. Lentokoneet lentävät.

Ei ei täällä tarvitse ryypätä joka päivä ja kesää riittää. Naisia saa jos haluaa... Sekään ei ole ongelma. Tämä kaikki tekee sen vapauden tunteen mitä ette ymmärrä.

Olkaa kateellisia... Kirjoittakaa sieltä kolhoosista kolhoosiin ylivoimaisesta elämästä.. psyykkisiä voimaa siellä tarvitaan, sillä talvi on ankara.

10

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tapsan säästömatkat kahdella saparolla. Viisi vuotta säästänyt Pattayalle mutta tarpoo pettymyksestä toiseen. Lämmintä perunaa keitettyä kananmunaa.
      Kuninkaallista elämää.

      • Anonyymi

        Kyllä tämä on Luxus elämää. Minulle aikoinaan sanoi samoin yksi hotellinpitäjä Pattayalla. Silloin Euron kurssi oli vielä hyvä ja muutenkin hommat toimi.

        Kyllä täällä saa olutta halvalla... Arvaatko kuinka?
        Kyllä täällä saa aterioita halvalla.. mitä hintoja veikkaat?

        Älä valtion vatipää väännä, että siellä asut jopa paremmin... Kerro mitä eroa sun murjussa on minun Bungalowiin... Iso terassi ja aurinko paistaa.. iso parisänky ja ilmastointi. Suihku ja vessa toimii. . . Mee sä vaan, jäädyttään persexxx terassille.. varo, että ei hernekeitto jäädy pohjaa... Syö kiireesti.


      • Anonyymi

        Äläkä unohda murukahvia! Jeesus-tarinoita lukiessa ihan hyvää, kun vatsa kurnii säästämisen takia nälästä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläkä unohda murukahvia! Jeesus-tarinoita lukiessa ihan hyvää, kun vatsa kurnii säästämisen takia nälästä!

        Tapsa saako sieltä teiltä mutteripannuja, olen käyttänyt hua hinissä niitä jo pitkään, rabusta kahvi sopii siihen hyvin, keitän muutaman pannullisen päivässä, todella hyvää kahvia...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tapsa saako sieltä teiltä mutteripannuja, olen käyttänyt hua hinissä niitä jo pitkään, rabusta kahvi sopii siihen hyvin, keitän muutaman pannullisen päivässä, todella hyvää kahvia...

        Mitä on rabusta kahvi? Ehkä tarkoitat robusta kahvia. Miksi muuten esität kysymyksiä itsellesi???


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on rabusta kahvi? Ehkä tarkoitat robusta kahvia. Miksi muuten esität kysymyksiä itsellesi???

        Ympärijurrissa taas saarikyrpå päivystää vuokraläävässään, kirjoitusvirheistä päätellen. Ei kukaan selvinpäin saa noin sekavaa settiä aikaiseksi.


    • Anonyymi

      Omatekoinen kilju on juomista jaloin.

      • Anonyymi

        Joulujuhlista jaloin, vapusta kontaten.


    • Anonyymi

      Sovhoosissa juhlitaan tänään...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1658
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      162
      1236
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1199
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1135
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      106
      1082
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1071
    9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      116
      1026
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      949
    Aihe