Seurasin valtuuston kokousta 2.10.
Ihmettelen puheenjohtajan käyttäytymistä nuijiessaan pöytään päätöksen kJ.n erottamisesta .
Useampi valtuutettu pyysi puheenvuoroa, ei onnistunut.
Ei myöskään pj. voinut edes kiittää 17 v. kunnassa toiminutta Markettaa.
Kuuluisi hyviin tapoihin, mutta kyllähän ne käytöstavat on unohtuneet suurimmalta osalta valtuutettuja.
17 vuotta kunnanjohtajana.
117
4801
Vastaukset
- Anonyymi
Ketkä pyysivät kommentteja ja eivät saaneet?
- Anonyymi
Seurasin kanssa kokousta, niin puheenjohtaja oli kyl ihan pihalla. Kyllä siitäkin kokouksen kulusta olis voinut jo tehä oikasuvaatimuksia.
- Anonyymi
Jos pystyisit asettamaan itsesi puheenjohtajan asemaan ja miettiä miltä tuntui johta kokousta josssa oli pelissä iso päätös.
Tarkoitatko ettei puheenjohtaja pystynyt muuttamaan nyt tehtyä päätöstä täysin päinvastaiseksi.
Vai olisiko pitänyt tyhjentää sali uklopuolisista henkilöistä välittömästi toisen mielenilmaisun päätyttyä ja ihan ulos saakka.
Kaikki ei ole niin harjaantuneita kokoustekniikassa kuin sinä tunnut olevan. - Anonyymi
Kokoomuksen naiset oli eniten pihalla, kun valitetaan asioista missä oli itse asiaa päättämässä. En ymmärrä onko dementia sillon tullut.
- Anonyymi
Suksikaa suohon jo kokoomuslaiset niitten oikaisuvaatimuksienne kanssa ja valituksien kanssa mitä jatkuvasti tehtailetten muutenkin asioitten jarrutteluun. Jos ei miellytä niin heti valitusta kehiin. Missä pirun kuplassa te oikein asutte ja millä järjellä ihmiset huutelee apinoita kuplan reunalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomuksen naiset oli eniten pihalla, kun valitetaan asioista missä oli itse asiaa päättämässä. En ymmärrä onko dementia sillon tullut.
Sysmän kokoomus on täydellinen sekoomus ja nuo kokouksessa esiintyneet naiset näyttivät toistavan tekstiviestillä saamiaan ohjeita. Heidän touhunsa oli pelkkää napu napu kommentointia. He ovat sekoomuksen propakandan kyllästämiä tahdottomia olentoja.
- Anonyymi
Ihmettelin miksi yksi valtuutettu sai puhua ilman puheenvuoroa ja puhui vielä toisten päälle. Vaaleatukkainen nainen eturivissä. Samaa puoluetta puheenjohtajan kanssa kenties?
- Anonyymi
Hän oli asian esittelijä, tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja. Sysmässä ei ole totuttu siihen, että esittelijä voi selostaa asioita kokouksessa sillä Kitkiöjoella on ollut tapana istua tuppisuuna valtuuston kokouksissa.

Eikös puheenjohtaja pyydä tarvittaessa selostusta esittelijältä? Kunnanjohtaja ei ole valtuutettu.
Ymmärtääkseni puheenjohtaja halveksuu sen verran kunnanjohtajaa ettei ole ihmekään ettei koko valtuustokaudella ole pyydetty esittelemään asioita? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös puheenjohtaja pyydä tarvittaessa selostusta esittelijältä? Kunnanjohtaja ei ole valtuutettu.
Ymmärtääkseni puheenjohtaja halveksuu sen verran kunnanjohtajaa ettei ole ihmekään ettei koko valtuustokaudella ole pyydetty esittelemään asioita?Tuppisuuna istui Kitkiöjoki silloinkin kun Järvinen oli puheenjohtajana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuppisuuna istui Kitkiöjoki silloinkin kun Järvinen oli puheenjohtajana.
Taisi mennä pointti viisastellessa ohi. Puheenjohtaja pyytää tarvittaessa lisätietoa. Ei se ole esittelijän vika jos häneltä ei kysytä. Valtuuston pj on asian käsittelyn jo nähnyt hallituksessa, eli varmaan selviytyy asian selostamisesta valtuustolle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuppisuuna istui Kitkiöjoki silloinkin kun Järvinen oli puheenjohtajana.
Suu kyllä liikkuu. Ääntä ei kuulu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös puheenjohtaja pyydä tarvittaessa selostusta esittelijältä? Kunnanjohtaja ei ole valtuutettu.
Ymmärtääkseni puheenjohtaja halveksuu sen verran kunnanjohtajaa ettei ole ihmekään ettei koko valtuustokaudella ole pyydetty esittelemään asioita?Mikäli asia koskee Kunnanjohtajaa ja mitataan esim. hänen luottamustaan niin esittelijänä toimii tietenkin valtuuston puheenjohtaja.
Eikö teillä Sysmässä ole hallintojohtajaa , joka osaa ohjeistaa kokouksen osallistujia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän oli asian esittelijä, tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja. Sysmässä ei ole totuttu siihen, että esittelijä voi selostaa asioita kokouksessa sillä Kitkiöjoella on ollut tapana istua tuppisuuna valtuuston kokouksissa.
Taitaa kuitenkin olla niin että valtuustolle asiat valmistelee kunnanhallitus, tarkastuslautakunta tai tilapäinen valiokunta, asiat esittelee valtuuston puheenjohtaja. Opettelepa valtuuston kokousmenettelyjen alkeet.
- Anonyymi
Kuten vastapuolelta valitettavasti.
- Anonyymi
Puheenjohtajalla oli ihan pallo hukassa, takkuili ja ei tiennyt kokouksen kulusta tuon taivaallista.
- Anonyymi
Kuten kokkareen naiset.
- Anonyymi
Erittäin hyvin hoiti vaikean asian kunnialla päätökseen, samoin EK. Kokoomuksen naisten yritykset vedota tunteisiin ja sekoittaa päätöksen teko oli itkettävän surullista. Tunteet ovat hyvä asia, mutta tätä asiaa ei voinut päättää pelkällä tunteella. Yleisön käyttäytyminen oli myös todella uskomatonta mutta ei mitenkään arvaamatonta kun katsoi porukkaa. Jos olisin ollut puheenjohtajan asemassa niin olisin poistanut koko sakin salista.

Surkea kommentti
Vaikea asia taitaa olla puheenjohtajan ym porukan taitamattomuus asia hoidossa
Kalliiksi tulee , henkilövastuuseen taloudellisesti koko ryhmä
- Anonyymi
Mistä näitä on nähtävillä?
- Anonyymi
https://www.youtube.com/live/QCkT40cAqog?si=suC3HXQj5c5cvJ1f Täällä olisi kokous, mutta lopusta leikkasivat apinoita huutavan kohdan pois. (Jaa) ääniä antaneille huusi oletten Apinoita.

Olipa tuskaista katsottavaa. Valtuuston Pj. ei ollut tehtäviensä tasalla.
Ehdotukset viedään aina lopuksi äänestykseen, sitä ennen keskustellaan asian sisällöstä ja muitakin ehdotuksia voi olla. Lopuksi äänestetään.
Kesken kaiken ei voida alkaa äänestämään siitä jatketaanko asian käsittelyä ja tässä oli valtuutetulla korvat koristeena. Ehdotus oli : lähetetään asia uudelleen valmisteltavaksi. Sillä ei ole mitään tekemistä kokouksen teknisen jatkumisen kannalta.
On hienoa käyttää sanaa ” työjärjestys”.
Tässä toki samainen rouva ei tiedä mitä se tarkoittaa, tai ainakaan sitä ei voi käyttää tuossa yhteydessä.
Ai niin Jos ehdotus on valtuustoryhmän, niin sitä ei tarvitse kannattaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa tuskaista katsottavaa. Valtuuston Pj. ei ollut tehtäviensä tasalla.
Ehdotukset viedään aina lopuksi äänestykseen, sitä ennen keskustellaan asian sisällöstä ja muitakin ehdotuksia voi olla. Lopuksi äänestetään.
Kesken kaiken ei voida alkaa äänestämään siitä jatketaanko asian käsittelyä ja tässä oli valtuutetulla korvat koristeena. Ehdotus oli : lähetetään asia uudelleen valmisteltavaksi. Sillä ei ole mitään tekemistä kokouksen teknisen jatkumisen kannalta.
On hienoa käyttää sanaa ” työjärjestys”.
Tässä toki samainen rouva ei tiedä mitä se tarkoittaa, tai ainakaan sitä ei voi käyttää tuossa yhteydessä.
Ai niin Jos ehdotus on valtuustoryhmän, niin sitä ei tarvitse kannattaa.Jossain kohtaa tulee pakottava tarve avata suu ja näyttää "minäkin osaan". Varmaan idea työjärjestys-sanan käyttöön tuli vieruspenkistä.
Minusta oli hauskinta se, kuinka kunnanjohtajan irtisanomisasiaa valtuutetuille paasaava rouva komensi puheenjohtajaa, kun yleisöstä naurahdettiin tai taputettiin.
- Anonyymi
Pukki siellä kaalimaan vartijana, loppuuko rahan pumppaus leirintäalueelle.
- Anonyymi
Kerroppa mitä rahaa leirintäalueelle on pumpattu.
- Anonyymi
Luulen, että vaikutusta tulee olemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerroppa mitä rahaa leirintäalueelle on pumpattu.
Käyppähän katsomassa, kun kaikki paikat on uusittu kunnan piikkiin. Yrittäjä on Sysmän kunnalla vuokralla. On täällä muitakin paikkoja vuokralla, niin kunto on vähän toista luokkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyppähän katsomassa, kun kaikki paikat on uusittu kunnan piikkiin. Yrittäjä on Sysmän kunnalla vuokralla. On täällä muitakin paikkoja vuokralla, niin kunto on vähän toista luokkaa.
No kerro nyt mitkä kaikki. Jotain konkretiaa huuteluun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerro nyt mitkä kaikki. Jotain konkretiaa huuteluun.
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=3728918267206869&id=527077917390936&locale=hi_IN Kunta myy vanhat mökit ja rakennuttaa uudet tilalle. On leirintäalueella ennenkin ollut vuokralaisia ja miten homma menee siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerro nyt mitkä kaikki. Jotain konkretiaa huuteluun.
https://hawo.fi/camping-sysma/ Eiköhän se vuokralaisen osuus selviä tästä. Onko aikasemmat vuokralaiset saaneet yhtä kattavaa palvelua kunnan suunnasta. Siihen voin sanoa ei, mutta eivät ole kunnanvaltuustossa sanomassa (EI) tai JAA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyppähän katsomassa, kun kaikki paikat on uusittu kunnan piikkiin. Yrittäjä on Sysmän kunnalla vuokralla. On täällä muitakin paikkoja vuokralla, niin kunto on vähän toista luokkaa.
Camping on varmaan tänä päivänä yksi merkittävistä syistä, miksi Sysmällä on edelleen vetovoimaa. On varmasti ihan perusteltua pitää nurkat kunnossa. En kyllä tiedä mihin rahan pumppaamisiin viittaat, eikö ne mustat mökit ole yrittäjän itse maksamat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Camping on varmaan tänä päivänä yksi merkittävistä syistä, miksi Sysmällä on edelleen vetovoimaa. On varmasti ihan perusteltua pitää nurkat kunnossa. En kyllä tiedä mihin rahan pumppaamisiin viittaat, eikö ne mustat mökit ole yrittäjän itse maksamat?
Kunta maksoi. Edelleen yrittäjä on vuokralainen.
- Anonyymi
Rakennusluvatkin järjestyi että hupsista vaan. Ja kunta lupaa lunastaa kaikki rakennukset jos Miaa ei enää huvita jatkaa. Aika riskitöntä yrittämistä.
- Anonyymi
Eikö se ole kunnan etu että mökit jää paikalleen eikä niitä tarvitse siirtää pois, voi seuraava yrittäjä jatkaa siitä mihin edellinen jäi? Tämä teidän "perustelu" on aika surkuhupaisaa. Eikös kuka vaan ole voinut hakea siihen yrittäjäksi silloin aikoinaan.
- Anonyymi
Ja vielä lisätäkseni edelliseen kommenttiin, eikös rakennuslupien kuulukin järjestyä. Tahallaanko pitäisi jarrutella? No tottahan toki, kun siellä on kokoomusyrittäjä :(
Keskustalaiset ne vaan tahtoo maan viljelystä rahaa valtiolta. Ja varmaan kuntakin voisi jollakin tapaa tukea? Ja tuntipalkkakin on niin kovin pieni, kun töitä tehdään 24 tuntia vuorokaudessa! Ainoa yrittäjäryhmä Suomessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö se ole kunnan etu että mökit jää paikalleen eikä niitä tarvitse siirtää pois, voi seuraava yrittäjä jatkaa siitä mihin edellinen jäi? Tämä teidän "perustelu" on aika surkuhupaisaa. Eikös kuka vaan ole voinut hakea siihen yrittäjäksi silloin aikoinaan.
Joo hakea, voi yrittäjäksi, mutta avokätisyys ei vaan sillon ollut kunnasta tätä luokkaa. Kaikki oli sillon vanhaa millä oli heidän pärjättävä. Nyt on lunastettu mökki tontti leirintäalueen ja meijerin välistä ja lääniä tulee lisää koko ajan. Kunnan avokätisyydellä on iso merkitys ja olisi kiva tietää mitkä on kassa virrat ollut kunnasta leirintäalueelle, että on nykyisessä loistossa.

Sehän selviää tietopyynnöllä, jos asia oikeasti kiinnostaa. Vai jääkö vain suomi24-huutelun tasolle tämä "olisi kiva tietää".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo hakea, voi yrittäjäksi, mutta avokätisyys ei vaan sillon ollut kunnasta tätä luokkaa. Kaikki oli sillon vanhaa millä oli heidän pärjättävä. Nyt on lunastettu mökki tontti leirintäalueen ja meijerin välistä ja lääniä tulee lisää koko ajan. Kunnan avokätisyydellä on iso merkitys ja olisi kiva tietää mitkä on kassa virrat ollut kunnasta leirintäalueelle, että on nykyisessä loistossa.
Taitaa se kassavirta kesäsin varsinkin ihan tuon leirintäalueen johdosta kilistä monenki yrittäjän kassassa ja sitä kautta kunnan. Hyvää mainosta tuo siisti ja kiva leirintäalue on Sysmälle. Yrittäjä on saletisti tehnyt paljon töitä tuon eteen et on saanut hyvään kuntoon paikat. Taitaa tuo sanonta pitää siellä sysmässä paikkansa *happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista*.
- Anonyymi
Voi voi , onko sysmään muuttanut joku kateellinen savolainen ?
Muuta heti pois !
Parempaa toimintaa ei Sysmään saa.
Punahousu porche ukko pilasi jo pinxin vuosiksi
Älkää nyt kateudella yrittäkö pilata leirintäaluetta ja yrittäjää
Tuollaiset luuserit ei yleensä pysty muuhun kuin kirjoittelemaan
Hartolalainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo hakea, voi yrittäjäksi, mutta avokätisyys ei vaan sillon ollut kunnasta tätä luokkaa. Kaikki oli sillon vanhaa millä oli heidän pärjättävä. Nyt on lunastettu mökki tontti leirintäalueen ja meijerin välistä ja lääniä tulee lisää koko ajan. Kunnan avokätisyydellä on iso merkitys ja olisi kiva tietää mitkä on kassa virrat ollut kunnasta leirintäalueelle, että on nykyisessä loistossa.
Vitun savolainen
- Anonyymi
Ihan vaan tiedoksi väärän tiedon levittelijöille, että minä ja Mia ollaan maksettu joka ainoa mökki mitä leirintäalueelle on meidän aikana rakennettu. Toisekseen miksi leirintäalue on hienommassa kunnossa kuin ehkä jotkut muut kunnan kiinteistöt, johtuu siitä että me olemme tehneet sen eteen töitä. Suosittelen näille nimettömille väärän tiedon levittelijöille myöskin töiden tekemistä tai vähintään asioihin perehtymistä.
T: Jukka Tommola- Anonyymi
Hyvä, jos kunta myi vanhat mökit ja vuokralainen ostaa kunnan mökkien paikalle uudet, niin harvemmin on käytäntö, että vuokralaiset ostaa uusia mökkejä tilalle. Teidän varmaa kannattaa siirtyä myös vuokraamaan Sysmän vuokra asunnot, niin saavat vuokralaiset asua uusissa asunnoissa hetken päästä.
- Anonyymi
Hyvä kommentti Jukka! Kertoo omaa surullista kieltään se, että täällä täytyy anonyyminä näitä väitteitä levitellä. Olisi suoraselkäistä laittaa oma nimi perään kun alkaa toisista p**aa puhumaan, esimerkki on nyt annettu.

Laita sinäkin nimeä alle, kun olet niin suoraselkäinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laita sinäkin nimeä alle, kun olet niin suoraselkäinen.
Minä en hauku täällä ketään tai esitä valheellisia väittämiä. Toisin kuin sinä ja "kumppanisi".
- Anonyymi
https://youtu.be/57Dc4nR9iQw?si=ZYQmfa3Q2amYKIqP Kyllä tämäkin haastattelu antoi matkailijoille käsityksen, että alue on kunnan ja siinä ollaa niissä puitteissa yrittäjänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, jos kunta myi vanhat mökit ja vuokralainen ostaa kunnan mökkien paikalle uudet, niin harvemmin on käytäntö, että vuokralaiset ostaa uusia mökkejä tilalle. Teidän varmaa kannattaa siirtyä myös vuokraamaan Sysmän vuokra asunnot, niin saavat vuokralaiset asua uusissa asunnoissa hetken päästä.
Meillä on kaupungin vuokratontilla ihan meidän itse kustantama omakotitalo....
- Anonyymi
Terve
Näitä savolaisia riittää
Hienoa työtä olette tehneet, toivottavasti lisää
Terveiset 100 m sysmästä, hartolan puolelta
Mike - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä on kaupungin vuokratontilla ihan meidän itse kustantama omakotitalo....
Niin se kaupungeissa menee.
- Anonyymi
Riskitöntä sijoittamista.
- Anonyymi
Senkummemmin riitaa en haasta, mutta onko tullut jotain eu rahoitusta leirialueelle. Kun nyt rahoituksesta tullut kyse mistä ja paljon. Hyvää yrittämistä ja menestystä.
- Anonyymi
Tottakai jokainen yrittäjä hakee kaikki tukimuodot, jotka yhteiskunta on luonut yritystoiminnan aloittamiseen ja kehittämiseen...juurikin sitä varten....eihän yrittäjä saa olla tyhmä... Joku vuosikymmen tosin tapasin Kuusamossa yhden matkailualan pienyrittäjän, joka sanoi, ettei hae ?? heräsi monta kysymysmerkkiä itselle, juurikin samalle alalle aloittavana... Yritystoimintahan tulee pyöriä omillaan, ei tukien varassa.....tosin isot yritykset saavat melkein mitä pyytävät...ja joka vuosi...

Niinhän se on sysmässäkin jos saat kunnan takauksen toiminnalle. Ennen kuin huomaatkaan on yritykselläsi kullitettu vasara kassakaapin päällä merkkinä aktiivisesta toiminnasta asuin kuntasi hyväksi.

Noniin ylälehterin herra voikin sitten taas vetää henkeä välissä.
Harmittaako kun jotkut osaa yrittää ja omat firmat vaan menee konkkaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noniin ylälehterin herra voikin sitten taas vetää henkeä välissä.
Harmittaako kun jotkut osaa yrittää ja omat firmat vaan menee konkkaan?Miksi se tieto on konkurssista sinulle toimitettu ja itse joudun sitä työtä tekemällä vielä odottamaan. Siis kannattaako jo lopettaa koska kaikki menee kuitenkin.
- Anonyymi
No 20% eu-rahaa per mökki lukee campingin kotisivuilla.
Mut eihän se tyhmä ole joka sitä hakee. - Anonyymi
Ja kasa nuorityöhankkeen työntekijöitä, niin ei mene palkkoihinkaan kaikki omat rahat. Tyhmähän se on joka ei hankerahoja käytä.
- Anonyymi
Nuorityö on pelkkää yritystukea. Kesän työvoimapulan aikana maksetaan yrittäjän puolesta palkka kunnan varoista ja keräystuotoista.
- Anonyymi
Yli 55v työttömät saa 75% ainakin tukea palkkaan.
- Anonyymi
Jep, ja 55v vuotiaat ja nuoret töitä.
Älkää nyt aikuiset ihmiset viitsikö.
- Anonyymi
Palataanpas nyt aiheeseen.
- Anonyymi
Saman huomion olen nähnyt viimeisen 8 vuoden aikana valtuutetuissa.
Usealla unohtuu puheenvuorossa aloitus. ” Kiitos Arvoisa/ hyvä Puheenjohtaja”.
Puheenvuoro luonnollisesti esitetään takapuoli liimautuneena tuoliin.
Aikoinaan moinen käytös olisi vähintään tuomittu kokouksen ulkopuolella. Kyseisen ryhmän valtuustoryhmän Pj. olisi kyllä saanut kipakkaa palautetta.
Nykyään lautakunnissakin olen huomannut, että useimmilla nk. Uusilla lautakunnan jäsenillä ei ole mitään käsitystä kokousetiketistä tai mistään kokoisiin liittyvistä säännöistä. Mikäli Pj. on vielä samaa ryhmää, niin kokoukset on todellista kidutusta.
Toisaalta äänestyksiä on helppo hallita, mikäli osaa nopeasti laskea, miten ihmiset äänestävät. Moni jäsen keskittyy vain torppaamaan yhtä ehdotusta ja taitava jäsen joka osaa äänestys protokollan saa heikonkin ehdotuksen jossain muodossa läpi.
Niistä tilanteista nauttii kun näkee , että monet jäsenet eivät ymmärrä mitä oikein tapahtui.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.itahame.fi/paakirjoitus-mielipide/4119866 200 000€ kuntalaisten rahaa. 🙉
kyllä se 200 000 € kuntalaisten rahaa vielä palaa tässä teidän ihan omassa hankkeessanne. eikä riitäkään.
onko tämä sitä "no mutku toiki" -ajattelua?
kirjoittaja on nimetön kuntavaaliehdokas (ps) ja ylistää ps:n pj:tä. mitäköhän tässä on yritetty viestiä.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä se 200 000 € kuntalaisten rahaa vielä palaa tässä teidän ihan omassa hankkeessanne. eikä riitäkään.
onko tämä sitä "no mutku toiki" -ajattelua?
kirjoittaja on nimetön kuntavaaliehdokas (ps) ja ylistää ps:n pj:tä. mitäköhän tässä on yritetty viestiä..🙈🙈🙈🙈😄
- Anonyymi
Ei pidä arvostella sitä, mikä tuo varoja kunnalle, yrittäjille sekä työntekijälle. Usein maalitauluna leirintäalue, huono kohde maalittaa. Vaikka hyvää tulosta varmasti tekee, ei puhuta sentään kultakaivoksesta. Matkailuala muutenkin haastavaa pyörittää. Tiedetään varmasti, että Sysmä tarvitsee myös niitä muitakin yrittäjiä. Nm. Kok. Päijänne on yksi iso "ravintola". Kädentaitoja tarvitaan aina. Moottoriurheilu. Siinä muutama ala.
- Anonyymi
Joo kokoomuslainen Päijänne, kädentaitajia eli runk****ta ja Taipalering. Niissä on tulevaisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo kokoomuslainen Päijänne, kädentaitajia eli runk****ta ja Taipalering. Niissä on tulevaisuus.
Mut hei, nythä sä munasit, sultahan unohtu nyt sitoutumattomat, kai sä niittenkin syyksi jotain luet.
- Anonyymi
Tämä tulee todella kalliiksi Susmän kunnalle
Nyt kuntalaiset, oppositio ym laittakaa valtuusto vastuuseen tästä, henkilökohtaiseen !
Amatööri touhua todella näin ulkopuolina- Anonyymi
Amatöörit möykkää ja huutelee apinoita, niin kertoo porukan tasosta jotain. Kuntalaiset kiittää, kun saadaan stoppi tälle touhulle vihdoinkin.Moniko möykkäsi Tommolan tai Strengin puheille katsomosta valtuustosalissa. No ei kukaan. Entä kun E.K puhui, niin kyllä alkoi häirintä. Mölyävä ja häiritsevä joukko tulee ihan yhden puolueen takaan, kun ovat niin epätoivoisia eikä enään pelastusrengaskaan kannattele. Maksuja kuntaan on tehtaillut ihan yksi puolue ja toisia puolueita painostaen. Näin se vaan on mennyt Sysmässä. Erottamiselle on niin paljon näyttöä, että jos kaikki olisi tullut tietoon ja erottaminen ollut mahdollista, niin se olisi työ ura jäänyt 17 vuodesta 10 vuoteen.

Hyvä kommentti, juuri näin se meni.

Huono kommentti, näinhän se ei mennyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono kommentti, näinhän se ei mennyt.
🐒🐒🐒
- Anonyymi
Vaihda jo levyä, muutoin saattaa neula juuttua kiinni ja se vasta kalliiksi tulee. Huomaa kyllä, että kapitalisti itkee rahan perään, mutta nyt kysymyksessä on vielä vähän isommat asiat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono kommentti, näinhän se ei mennyt.
Jep, nää tommolat yms on cabalin asialla, sielut on myyty
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono kommentti, näinhän se ei mennyt.
Painitaako vai miten ratkeaa miten meni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amatöörit möykkää ja huutelee apinoita, niin kertoo porukan tasosta jotain. Kuntalaiset kiittää, kun saadaan stoppi tälle touhulle vihdoinkin.Moniko möykkäsi Tommolan tai Strengin puheille katsomosta valtuustosalissa. No ei kukaan. Entä kun E.K puhui, niin kyllä alkoi häirintä. Mölyävä ja häiritsevä joukko tulee ihan yhden puolueen takaan, kun ovat niin epätoivoisia eikä enään pelastusrengaskaan kannattele. Maksuja kuntaan on tehtaillut ihan yksi puolue ja toisia puolueita painostaen. Näin se vaan on mennyt Sysmässä. Erottamiselle on niin paljon näyttöä, että jos kaikki olisi tullut tietoon ja erottaminen ollut mahdollista, niin se olisi työ ura jäänyt 17 vuodesta 10 vuoteen.
Ompa himapoukamalaisilla kauhea into puolustella tekemisiään, vähempikin into riittää, meinaan että kyllä sen hallintotuomioistuin sekä käräjä-oikeus sitten ajallaan kirjaa paperille mitä munauksia on tullut missäkin vaiheessa tehtyä. Ja vieläpä juuri siinä vaalien alla. Että eipä muuta kuin onnea ja menestystä.
- Anonyymi
Pidetäänkö asiaa tärkeänä ja "möykätään" kokoomuksen takia (vain 3 valtuutettua!) Vai koettaisiinko asia vääränä kunnanjohtajan takia. Veikkaan jälkimmäistä.
On irtisanottu väärin. Väärään aikaan. Väärin perustein. Väärin menettelyin.
Olisi tehty oikein, neuvoteltu ( joku muu kuin kJ:tä vihaavat EK) olisi varoitettu, kirjattu edes jotain vuosien saatossa. Vähän aiemmin.
Nyt on kaksi "leiriä", myös kuntalaisissa. Minäkin mietin missä vaihdan renkaat, missä huollon tietokoneen ym koska olen sitä mieltä että väärin on tehty, ja totuus on ollut esillä. Ja jos ei muuta syytä olisi löytänyt, niin ihan itse miettiä haluaako henkilökohtaisesti olla tuhoamassa toisen työuraa loppumetreillä ja ottaa laskua kuntaan. Nyt 6kk palkka+lomat, kai sijaisellkinn maksetaan. Ja 15k maksoi Ijäs.
Onneksi on vahva talous niin voidaan maksaa!- Anonyymi
Jos mummo ei tullut neuvotteluihin, niin oma häpeä ja sitten alkaa lehtien palstoilla ruikuttaa, kuinka häntä kohdeltu kuin halpaa makkaraa, eikä neuvotteluita ole käyty hänen kanssaan. Kyllä sä jaksat puhua ihan palturia, mutta ai niin sinähän olet sitä kokkare porukkaa jotka itkee mummon helmaa viellä ja joskus se työ loppuu ja nyt se loppui mummolta, eli näin yksinkertaista se vaan on ja joidenkin on vaikea tajuta, mutta syökää banaania ja miettikää porukalla syntejä syviä, mitä oletten kuntaan tehneet tai jättäneet tekemättä.
🍌🐒🍌🐒🍌🐒 - Anonyymi

🍌🐒🍌🐒🍌🐒Ei mummon tarvinnut niihin neuvotteluihin tulla kun kunnanhallitus ei ollut edes valinnut ja valtuuttanut neuvottelijoita. Ihan turha tuota on millään tylsimmän kynän lanseeraamalla jouhevuudella selittää, lakia pitää noudattaa myös Sysmässä. Koita vaan kiltisti syödä ne lääkärin määräämät päälääkkeet ettet enempää läpiä päähäsi kirjoita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mummon tarvinnut niihin neuvotteluihin tulla kun kunnanhallitus ei ollut edes valinnut ja valtuuttanut neuvottelijoita. Ihan turha tuota on millään tylsimmän kynän lanseeraamalla jouhevuudella selittää, lakia pitää noudattaa myös Sysmässä. Koita vaan kiltisti syödä ne lääkärin määräämät päälääkkeet ettet enempää läpiä päähäsi kirjoita.
https://yle.fi/a/74-20023258 .......

Sun kynä on aika tylsä.
- Anonyymi
Täällähän on kuin kepulainen illanvietto laavulla menossa. Keskustellaan päivänpolttavia, syödään banaaneja ja katsotaan eteenpäin.
- Anonyymi
Ja kun banaanit on syöty niin aletaan miettiä ketä aletaan syödä seuraavaksi.
- Anonyymi
Joutessanne voitte mennä ottaa torilta sinne tänne kiirehtivän katoksen pois.
Kohta on pian tiellä menossa. Kunnalle ei ilmeisesti kuulu, kun ollut jo ainakin viikon menossa sinne tänne. - Anonyymi
Hän/se, viljelee tuota apina juttua, voinko heittää johonkin ison banaanilastin. Tuskin muuta tarvitaan.
- Anonyymi
Jätä kuorma vaikka tohon lehmänlantakasojen väliin! Kiitos.
- Anonyymi
Heitä banaanilaatikko vaikka M. J linja- autoon ja syötten sitten porukalla, kun on M. K läksiäiset.
- Anonyymi
Työnä housuus yksi, niin näytät edes mieheltä.
- Anonyymi
No vekellä on pieni,sille ei vaan voi mitään.
- Anonyymi
Banaanimies ilmeisesti maistanut sitä, kun asiasta perillä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Banaanimies ilmeisesti maistanut sitä, kun asiasta perillä
Vastasitko omaan kysymykseesi.
- Anonyymi
Riittåå kun laittaa 2 numeroa pienemmät housut jalkaan, kyllä isonee. Ihan luonnonsuojelu asialla olen, apinoita sen verran riittävästi siellä, ettei ruoka lopu vaan kesken .
- Anonyymi
Mistä täällä oikein jutellaan?Minulta tuli aamulla papukakka pyttyyn.
- Anonyymi
Kunnanjohtajan palvelut tuli päätökseen Sysmässä.
- Anonyymi
Täällä vaan kokoomuken sekopäät ja zombiet kehuskelee saavutuksiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnanjohtajan palvelut tuli päätökseen Sysmässä.
Kyllä se tilanne Sysmässä rauhoittuu , kun viellä heitätte Järvisen sieltä pellolle ! Niin loppuu tälläinen vääntäminen ! Tällä meiningillä ryvettyy vaan koko kunnan maine !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se tilanne Sysmässä rauhoittuu , kun viellä heitätte Järvisen sieltä pellolle ! Niin loppuu tälläinen vääntäminen ! Tällä meiningillä ryvettyy vaan koko kunnan maine !
Maine meni jo.

Juuri näin. Järvinen vois väistyä vaan kiltisti takavasemmalle. En jää kaipaamaan. Ei osannut hoitaa perhettään, niin kuinka osaa hoitaa meidän kuntalaisten asioita. Tylysti vehtasi kunnanjohtajan kanssa vaikka oli avoliitossa ja kolme pientä lasta. En arvosta!!

No, eihän tuo tyyli poikkea mitenkään paikkakunnan miehistä. Sulautuu hyvin joukkoon. Enemmän ihmettelisin, jos ei olisi noin tehnyt, ihan normaali. Tulee taasen kumpparikelit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Järvinen vois väistyä vaan kiltisti takavasemmalle. En jää kaipaamaan. Ei osannut hoitaa perhettään, niin kuinka osaa hoitaa meidän kuntalaisten asioita. Tylysti vehtasi kunnanjohtajan kanssa vaikka oli avoliitossa ja kolme pientä lasta. En arvosta!!
Aika rumasti sanottu. Pitäiskö vähentää sitä perjantaipulloa?
Onko tämä oikeasti edelleen tätä "damage controllia" liittyen tiedän erittäin asiattomaan kunnanjohtajan irtisanomishankkeeseen, millä tapaa tämä parantaa teidän asemianne? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika rumasti sanottu. Pitäiskö vähentää sitä perjantaipulloa?
Onko tämä oikeasti edelleen tätä "damage controllia" liittyen tiedän erittäin asiattomaan kunnanjohtajan irtisanomishankkeeseen, millä tapaa tämä parantaa teidän asemianne?Minkä teidän? Ihan näin sivullesena muistan ja en liity politiikkaan millään lailla, vain äänestäjänä. En yleensä ole äänestänyt puolueen vaan ihmisen takia. Tämä on mennyt täällä pitäjässä aivan poliittiseksi ja taidan seuraavan kerran jättää kokonaan äänestämättä. Niin riitaiseksi on koko sakki mennyt, kun eivät pysty toisiaan sietämään. KATSOKAA peiliin ihan jokainen puolueesta riippumatta!! Ja hävetkää edes vähän!! Ajakaa ja keskittykää kuntalaisten asioihin ettekä etsi koko ajan toisistanne virheitä! Koskee myös näitä sivusta "tonkijoita". Olen puhunut!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä teidän? Ihan näin sivullesena muistan ja en liity politiikkaan millään lailla, vain äänestäjänä. En yleensä ole äänestänyt puolueen vaan ihmisen takia. Tämä on mennyt täällä pitäjässä aivan poliittiseksi ja taidan seuraavan kerran jättää kokonaan äänestämättä. Niin riitaiseksi on koko sakki mennyt, kun eivät pysty toisiaan sietämään. KATSOKAA peiliin ihan jokainen puolueesta riippumatta!! Ja hävetkää edes vähän!! Ajakaa ja keskittykää kuntalaisten asioihin ettekä etsi koko ajan toisistanne virheitä! Koskee myös näitä sivusta "tonkijoita". Olen puhunut!!
Politiikkaa pitää ymmärtää, jotta voi vaikuttaa. Päätökset tehdään niillä arvoilla sekä lakien velvoittamalla tavalla. Ajanhukkaa ruveta miettimään kuka on kenenkin kanssa tai miten päin. Toinen juttu, jos laittomuuksia tapahtunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Järvinen vois väistyä vaan kiltisti takavasemmalle. En jää kaipaamaan. Ei osannut hoitaa perhettään, niin kuinka osaa hoitaa meidän kuntalaisten asioita. Tylysti vehtasi kunnanjohtajan kanssa vaikka oli avoliitossa ja kolme pientä lasta. En arvosta!!
Joo ei siinä miehessä ole selkärankaa, on myynyt sielunsa paholaiselle jos hylkää perheen ja vielä pienet lapset.
Miten tuollaista säälittävää omanedutavoittelijapelleä on joku kehdannut katsoa ylöspäin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ei siinä miehessä ole selkärankaa, on myynyt sielunsa paholaiselle jos hylkää perheen ja vielä pienet lapset.
Miten tuollaista säälittävää omanedutavoittelijapelleä on joku kehdannut katsoa ylöspäin.Ja Kepun tupaillan raamattupiiri jatkaa ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ei siinä miehessä ole selkärankaa, on myynyt sielunsa paholaiselle jos hylkää perheen ja vielä pienet lapset.
Miten tuollaista säälittävää omanedutavoittelijapelleä on joku kehdannut katsoa ylöspäin.Vaalimainoksessa hehkutti, että on naimisissa ja kolmen lapsen isä. Jaa, pitänee paikkansa, mutta kyllähän siinä yritettiin esittää, että on luotettava ja perhekeskeinen. Onhan se nyt monessa käänteessäpaljastunut, että pelkkää silmänlumetta. Entäs sitten nämä mainitut korkeakouluopinnot, mistähän oppilaitoksesta valmistunut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaalimainoksessa hehkutti, että on naimisissa ja kolmen lapsen isä. Jaa, pitänee paikkansa, mutta kyllähän siinä yritettiin esittää, että on luotettava ja perhekeskeinen. Onhan se nyt monessa käänteessäpaljastunut, että pelkkää silmänlumetta. Entäs sitten nämä mainitut korkeakouluopinnot, mistähän oppilaitoksesta valmistunut?
Miksi tämä "hätä" on edelleen näin suuri? Antakaa nyt jo toisten henkilökohtaisten elämien olla, ennen kuin kaivelut teidän osaltanne alkavat..
- Anonyymi
Ihan yleisellä tasolla, montako miestä tai naista tiedät Sysmässä, ettei ole jättänyt, pettänyt tai muuten kaltoin kohdellut läheisiään. Vähissä on. Ei onnellista porukkaa. Yksityisasioita, joten et voi tietää, miksi mieltäsi kalvaa juuri mainitsemasi henkilö. Liian syvälle ei kantsi mennä.
- Anonyymi
Kyllä se on kommunistien vakooja kokkareitten vaatteissa. Ei mitään puolusteltavaa.
- Anonyymi
Pelkät vuodet eivät ole mitään ansiota, vaikka niistä joissain yhteisöissä palkintoja jaetaan.
- Anonyymi
17 vuotta ansiokasta viranhoitoa on minusta hyvä saavutus, josta ansaitsisi kiitoksen. Ei kannata yrittää maalata mustaa valkoiseksi, ole autuas!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
17 vuotta ansiokasta viranhoitoa on minusta hyvä saavutus, josta ansaitsisi kiitoksen. Ei kannata yrittää maalata mustaa valkoiseksi, ole autuas!
Ehkä 7 vuotta ok mut sitten päin peetä.
- Anonyymi
Olisiko lähtenyt koko pelleily kateudesta liikkeelle? Kun KonkurssiVekellä ei ota eteen kun navetan isotissisellä lehmällä, kotona vain lautaa, josta saa tikkuja elimeen, pitää kateuksissaan tuhota kunnan toiminta. Siinä sivussa kehitellään toiselle kelluvien pelleyrittäjälle edes vähän massia, onhan puoliso kepulien päänoita-akka. Tällä ammattitaidolla on konkkaan menossa myös kunnan talous.
- Anonyymi
Kyllä pelleily lähti liikkeelle päätakatukasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pelleily lähti liikkeelle päätakatukasta.
Näin on.
- Anonyymi
Älä koita muuttaa historiaa se on jo kiveen hakattu. Tekee vain kipeää tunnustaa ettei sitä voikaan muuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pelleily lähti liikkeelle päätakatukasta.
Nyyh nyyh. Harmittaako kun kohta lappia myöten tunnetana konkurssiveke ja kumppanit.
Päätakatukkakin tunnetaan, vaikkakin ihan kunnioitettavista ansioista.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1334108Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232096Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21810- 1061750
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4591560MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531312Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4581275