Jari sillanpää ja Tuomo romppanen

Anonyymi-ap

Tässä on aihe Lahden lastenlorusta johtaja tuomo romppanen ja Jari sillanpää teki yhteistyötä näinköhän kaksi pedofiilia samassa on tehneet työtä yhdessä kansainvälisesti. Kiinnostaisi lastenkodin lapsien kertomukset asian suhteen koska itsellä herää kysymys että onko kyseessä isompi vyyhti kuin vain yksittäisiä. Ei ole varmasti ihan vaan vahingossa kaksi pedofiilia näin isoissa konsertti hommissa joissa lastenkodin lapset esiintyi ja Jari sillanpää. Taisi olla aika useissa konserteissa tai oliko jopa jokaisessa. Sääli lapsia jotka ei saanut korvauksia kunnolla ja tommoista nilkkiä vankilaan. Jari itsekin voi kertoa suoraan 1990 luvusta 2000 luvulle saakka onko hän myös tämän lastenkodin lapsia kohdellut samoin

15

1261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi media lyttää sillanpäätä. Moni laulaja on kärähtänyt huumeista. Monroe samu haber ym ym ym. Miks näistä ei uutisoida.

      • Anonyymi

        Jari Sillanpää kun on syylistynyt muun tyyppisiin rikoksiin kuin vain huumerikoksiin , se tuntuu unohtuvan säännönmukaisesti ihmisiltä.

      • Anonyymi

        Voin kertoa pedofiilin uhrina, että mikään ei ole pahempaa, kun viattoman lapseen kajoaminen.... tuo ääliö on syyllistynyt samaan rikokseen tekijän kanssa katsoessaan lapsipornoa!!!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin kertoa pedofiilin uhrina, että mikään ei ole pahempaa, kun viattoman lapseen kajoaminen.... tuo ääliö on syyllistynyt samaan rikokseen tekijän kanssa katsoessaan lapsipornoa!!!!!!!!!

        Itse olit tyrkyllä ja väärillä papereilla baarissa vai jaoitko persettä portsarillekin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olit tyrkyllä ja väärillä papereilla baarissa vai jaoitko persettä portsarillekin?

        En vielä neljävuotiaana ymmärtänyt tuota...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olit tyrkyllä ja väärillä papereilla baarissa vai jaoitko persettä portsarillekin?

        Tuo on pahinta mitä olen kuullut sanottavan seksuaalirikoksen uhrille. Taitaa tuon komentin kirjoittaja itse olla sen 13 vuoden vankeustuomion saaneen miespuolisen pedofiilin uhri? Muuten en käsitä tuota katkeruutta ja vihaa. Terapia jäänyt kesken vastustelun ja trauman käsittelyn vaikeuden ja tapahtuneen kieltämisen vuoksi? Toipuminen ei ole edes päässyt alullekaan? .

        Ainahan te pedofemakot olette "uhreja"...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan te pedofemakot olette "uhreja"...

        Noin voi sanoa vain raiskaaja itse..

    • Anonyymi

      Voi jumalautia, mitä hemmettiä, onko se ihrapallo ollut tekemisissä lastenkotilapsien kanssa...linnaan kuuluu koko sika...seiska, selvittäkää tuo juttu!!!!

      • Anonyymi

        Ei kuuku seiskalle vaan oikeus on jo käsitellyt asian. Nyt puhtaaksi pestään pojua että saadaan keikat rullaamaan ja Siltsulle rahaa kasaan, ilmeisesti.
        Mutta ihniset ja yritykset ja monet muut eivät unohda mitä mies on miehiään vaikka valkopesu on töydessä käynnissä, dokumentin keinoin. Siltsun ei kadu tekoaan eikä.pyydä seksuaalirikoksen uhrilta anteeksi eikä uhraa ajatustakaan sille raiskatulle pikku pojalle.
        Niin kylmä hän on sisimmältään ja välinpitämätön kaikesta herkistä laulutulkinnoistaan huolimatta, pelkkä tyhjä , herkistelevä kuva.

        Kerro tohtorille pedofatasioistasi ja jätä lapset rauhaan.

    • Anonyymi

      Yh-pedofemakot pilaa tuhansien lasten elämän joka vuosi Suomessa ja horofemakot yrittää pilata niin Jarin kuin muidenkin kunnollisten miesten elämän.

      • Anonyymi

        Mihinkähän tuokin väite perustuu
        . Pedofemakot onkin ihan uusi ilmaus jollekin jota en kyllä tunnista. Oletko itse joutunut naisopettajan tai naapurisi, lastenhoitajan seksuaalisen mielenkiinnon kohteeksi?
        Itse tunsin erään miesopen joka vei säännönmukaisesti pikkutyttöjä wc: hen ja pyyhkien samalla pepun. Lapset tulivat aina ulos wc: stä kummallisesti hymyillen. Itse olin samanikänen mutta onneksi miesopettaja ei ollut oman luokkani opettajana.
        Siltsu on osoitanut taipumuksiaan , hän ilmeisesti on katsonut lapsipornoa mikä on rikos sinällään ja pyytänyt 12 v.kuvaamaan kahden miehen seksiaktia joka sekin on käytännössä rikos.
        Se ettet itse pidä niitä rikoksina tai et usko näin tapahtuneen ei riitä perusteluksi arvostella paheksuntaa jota teosta Sillanpäälle on seurannut, oikeus on todistettavasti todistanut tapahtumat oikeiksi , eikä sillä mitä sinä,uskot oikeasti tapahtuneen ole mitään tekemistä sen kanssa mitä oikeus on todennut. On aivan oma ongelmasi jos et halua uskoa tapahtunutta..

        Hassuja fantasioita sinulla, kertoo taipumuksistasi :)

        Taidat ollakin itse opettaja, naisopettajia jäänyt paljion kiinni oppilaiden hyväksikäytöstä, vaikka pojat harvoin käräyttää teitä pedofemakkoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1073
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      515
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      36
      509
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      467
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      454
    Aihe