Oma Häme hyvinvointialueen johtajien palkat ja lääkäripalvelujen osto

Anonyymi-ap

Jokin aika sitten HäSa kertoi Oma Häme Hyvinvointialueen johtajien palkat ja erityisesti isot palkkojen korotukstet, jotka korotukset joidenkin henkilöiden kohdalla olivat olleet jopa luokkaa 5000 €/kk. Ei ainoastaan Oma Häme'n, vaan maamme muidenkin Sote-alueiden talous on toiminnan alkaessa raskaasti alijäämäinen. Ainoa auttaja on jo valmiiksi raskaasti velkaantunut valtio. Näkymä on lohduton. Pari pv sitten HäSa kertoi, kuinka ostolääkärien palveluiden ostot
ja kuinka ostolääkärien palvelujen ostot muodostavat kasvavan ja kohtuuttoman ison ison osan kokonaismenoista Sote-alueiden, myös Oma-Häme'n kokonaismenoista. Lääkärikiitto, lääkärit ja heihän palveluitaan välittävät välitysfirmat käyttävät häikäilemättä hyväkseen yhteiskuntaamme. Tämä on sietämätöntä ja ei-hyväksyttävää. Korjaus on tultava.

47

1749

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä ihminen ilman terveyden huoltoakin pärjää. Eikä täälä kukaan muutenkaan loputtomiin elä.

      Miksi terveyden huollottomien, autottomien ja muutenkaan mitään yhteiskunnan etuja nauttimattomien pitäisi maksaa veroja.

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        💋 ­­­N­­y­­m­f­­­o­­­m­­­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18045702T

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Soten prioriteettina oli ensimmäisenä palkankorotukset ja nyt sitten säästetään. Sotessa kaikki sai palkankorotuksen jättimäisen palkankorotusaallon päätteeksi. Kiittäkää Sanna Marinia, entinen pääministeri nykyinen voguemalli.

      • Anonyymi

        Ilmankos jo eläkkeelle jääneet politiikotkin ryntäsivät kiireellä sotevirkoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmankos jo eläkkeelle jääneet politiikotkin ryntäsivät kiireellä sotevirkoihin.

        Löytyisiköhän paikallisille Sareille vielä mitään hyväpalkkaista jakkaraa Sote-alueilta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyisiköhän paikallisille Sareille vielä mitään hyväpalkkaista jakkaraa Sote-alueilta?

        Aivan varmasti löytyy kunhan nyt suljetaan ensin muutama terkkari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan varmasti löytyy kunhan nyt suljetaan ensin muutama terkkari.

        kyllä merkonomille ja leipurille joku hyväpalkkainen ns. työ pitää löytyä ja sassiin sittenkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä merkonomille ja leipurille joku hyväpalkkainen ns. työ pitää löytyä ja sassiin sittenkin

        Hallintohimmeli sananmukaisesti on tämä Oma Häme ja koko maassa näitä on parikymmentä. Olisiko tärkeimmän tavoitteen saavuttaminen, so terveyspalvelujen, sairaanhoidon ja erikoissairaanhoidon tehostaminen vaatinut tällaista hirvittävän raskasta ja kalliiksi tulevaa sote-hirviötä. Vastaus on: Ei olisi. Riittänyt olisi vanha systeemi tehostettua. Nyt meillä on Aluevaltuusto noin 50 jäsentä, Aluehallitus 13 jäsentä ja ylipalkattu johtajista ynnä älyttömän hintaiset ostolääkäripalvelut. Velkasuohon vajoava valtio ja sen veronmaksajat tämän maksavat, jos jaksavat. Eivät jaksa. Entä kuntamme Hml, syvällä velkasuossa sekin.

        Joku kolikoilla toimiva RTG-laite ei paljoa kustantaisi ja kustantaisi itsensä kolikoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku kolikoilla toimiva RTG-laite ei paljoa kustantaisi ja kustantaisi itsensä kolikoilla.

        Kumpa sinäkin kustantaisit itsesi jotenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku kolikoilla toimiva RTG-laite ei paljoa kustantaisi ja kustantaisi itsensä kolikoilla.

        Tälläisiä passikuva-automaatteja oli vielä viime vuosituhannella, sellainen oli esimerkiksi sokkarin tai centrumin aulassa.
        Ihan hyvin voisi olla myös rtg-automaatteja. Jokainen osaa katsoa kuvat parin tunnin internet-opiskelun jälkeen. Miksei voisi olla myös internet-foorumeja jossa asiasta innostuneet harrastelijat voisivat käydä läpi kuvat. Ei tämä nykyinen verorahasyöppö terveydenhoitojärjestelmä kovin hedelmällinen ole terveydenhoidon suhteen.

        Missä tuo sokkari tai centrumi oli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä tuo sokkari tai centrumi oli?

        Siellä missä nykyään kokoontuu hattivatit porvarillisilla muumilinna-graffitella sotketun julkisivun kätköihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpa sinäkin kustantaisit itsesi jotenkin.

        Kunpa sinäkin opettelisit kirjoittamaan suomen kieltä.

      • Anonyymi

        Oma Häme Sote on sitä että katsotaan ettei ihminen saa syödyksi eli varmistetaan talouden menetys. Estetään töihin päässy keinoilla millä tahansa. Haukutaan nälässä oleva ihminen elostelijaksi. Varmistetaan ihmisen sairastuminen kaikin keinoin. Sitten aletaan keräämään laskutusta. Ei taida olla natsi saksassakaan yhtä tehokasta kiusausta.

        Kirjoituksestasi päätellen ei taida löytyä työkuntoa.

    • Anonyymi

      Erään samaa työtä uudessa Oma Häme organisaatiossa tekevän henkilön palkka nousi 5239 euro/kk. Lukekaapa tuo HäSa'n artikkeli. Yhteensä sote-henkilöstön palkkakust'n sivukuluineen nousu Oma Häme alueella oli 10,5 M€/v.

      • Anonyymi

        Eikö ole hyvä että raa'assa äärioikeistolaisessa kapitalismissa ihmiset tienaavat markkinatalouden lainalaisuuksien mukaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole hyvä että raa'assa äärioikeistolaisessa kapitalismissa ihmiset tienaavat markkinatalouden lainalaisuuksien mukaisesti.

        Ei tuo 5000 nykyään edes riitä mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo 5000 nykyään edes riitä mihinkään.

        Tuo 5239 €/kk on siis vain palkan nousu.. Nousun jälkeen asianomaisen johtajan palkka on 11390 €/kk. Että sellainen palkka, aika hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo 5239 €/kk on siis vain palkan nousu.. Nousun jälkeen asianomaisen johtajan palkka on 11390 €/kk. Että sellainen palkka, aika hyvä.

        Hv-aluekerho vain maksaa kilpailukykyistä palkkaa veronmaksajien rahoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hv-aluekerho vain maksaa kilpailukykyistä palkkaa veronmaksajien rahoilla.

        Oma hämeen vaje jo miljoonan. Palkankorotukset pitäisi vähintään triplata jotta saisimme enemmän ja parempia johtajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma hämeen vaje jo miljoonan. Palkankorotukset pitäisi vähintään triplata jotta saisimme enemmän ja parempia johtajia.

        Tarkoitit hv-kerhon sotehimmeliin piilottamaa 100 miljoonan alijäämää. Nyt pikku poliitikkopellet kehuvat kun ovat tehneet ylijäämäisen budjetin, eli eivät ole törsänneet kavereilleen kaikkia veron korotettuja pakkoveroja.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo 5239 €/kk on siis vain palkan nousu.. Nousun jälkeen asianomaisen johtajan palkka on 11390 €/kk. Että sellainen palkka, aika hyvä.

        Kyllä se on 17 000 e äläkä jaksa vääristellä. Eilen tvssä sanoivat että hoitopaikka maks maksaa 6000e kyllä se on vuosaaressa yksityiskodissa suurimmillaan 11 000e kk martinlaaksossa ja päiväkummussa saman omistajan lypsylaitoksia. Mutta hoitajat ovat tiukilla. Huonoin alan palkka. Yks puolen sos tessi

    • Anonyymi

      Suomalaisille tuli kaiketi selväksi että kaikkien SOTE alueiden johtajien palkat saatiin kyllä "kohdalleen" 12500-16500€ kk. melko nopeaan ja aika hiljaista on heidän kohdallaan ollut kommentoimaan saati kertomaan miten he asiansa ja hyvinvointialueellaan hoitavat. YLE ajakohtais lähetyksessä voisi kerätä johtajat suoraan lähetykseen keskusteleen yhdessä asioita kun ovat "isopalkkasia" päättäjiä ja heille siitä maksetaan että ovat päätöksenteoissa sen ytimessä

      • Anonyymi

        He tekevät töitä eivät ehdi jutustella.

      • Anonyymi

        Asunto olis kiva. t. pienituloinen

    • Anonyymi

      Tekoälylääkäri osaa tulkita röntgenkuvan hyvin ja sitten toki oikea lääkäri vahvistaa tekoälylääkärin löydökset oikeiksi (tai väärä hälytys). Tällainen tekoälyn suorittama kuvan tulkinta tarkkoine diagnosointeineen on jo totta ja käytössä useissa maissa. Suomessa silti rahat pannaan vaan Sote-alueiden johtajien palkkoihin ja kasvavaan byrokratiaan, koska tarkat sairauden alkuvaiheen diagnoosit pakottaisivat myös hoitamaan sairaudet ajoissa ja se maksaa.

      • Anonyymi

        Suomesta kannattaa lähteä ennen kuin tulee vanhaksi ja kremppoja.

      • Anonyymi

        Tämä tekoäly on melko lailla harhaanjohtava termi. Kyse on vain perinteisestä ohjelmoinnista, jota kaiken maailman hyvä palkkaiset tyhjäntoimittajat pelkäävät kuin ruttoa koska se vie heidän tyhjäntoimittajavirkansa.

        Varsinaninen tekoäly ei ole enää perinteistä ohjelmointia, ainoastaan tekoälyn opetusohjelma on sellaista. Esim. röngenkuvantunnistus: Tekoälyn kehittävä ohjelma pureksii valtavan määrän syöpäkuvia ja terveitä kuvia ja oppii tunnistamaan niiden erot ja löytämään pienenpieniä muutoksia mahdollisen syövän kehittymisestä. Opetusmateriaali on oltava valtava, jotta näitä pienenpieniä eroja voidaan tunnistaa. Aivan sama puheentunnistuksessa, itsestään ajavan auton tekoälyssä jne.

        Data-analytiikka kuitenkin on eri asia kuin datan soveltaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Data-analytiikka kuitenkin on eri asia kuin datan soveltaminen.

        Esimerkiksi jos otetaan väestön tulot ja muodostetaan niistä tilastolliset joukot pienituloinen, keskituloinen ja suurituloinen, on tämä data-analytiikkaa. Jos tätä tilastollista tulosta käytetään ihmisen tulojen luokitteluun, on se datan soveltamista. Molempien taustalla toimii perinteinen ohjelmointi, joka toki saattaa vaatia kehittyneitä matemaattisia kaavoja.

        Tekoälyni - jonka tein java csriptilla - kertoi että olen pieni tuloinen.
        Ensin tein data analyysin jossa aineistona olivat omat tuloni ja hv-alueen johtajien tulot, tästä muodostui tilastollinen tuloluokka aineisto.
        Sitten, syötin javalle tuloni, ja se osasi kertoa että olen pienimmässä tulo sadannessa.
        Älykästä, elämä on.

    • Anonyymi

      https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/6230654
      Yllä tuo alussa kerrottu HäSa'n artikkeli, jossa alueellisen Oma Häme hv-alueen johtajien järkyttävän korkeat palkat kerrotaan. Kuinka hyvinvointialueen oikein vaaleilla valittu noin 60-jäseninen valtuusto ja ennenmuuta sen valitsema hv-alueen 13 - jäeninen hallitus ovat noin tajuttoman korkeat palkat voineet hyväksyä. Raskas ja kallis on tämä ylipöhöttynyt sote-alueemme hallinto jo alkunetreillä. Jos sama pöhötauti on muillakin maan noin 20 sotealueella, ei ole ihme, että velkaantuvan ja taantumaan syöksyvän valtion hallituksen ja ennenmuuta veronmaksajien huoli on syvä. Yhtä vakava asia ovat nämä ylikalliit keikkalääkärien ostopalvelut. Tämä valtion tuella korkeasti koulutettu ammattikunta Lääkäriliiton tuella ja välittäjäfirmojen toteuutamana röyhkeästi hyväksikäyttää ja rahastaa hyvinvointielueita, siis meitä veronmaksajiea. Ylirahastus on saatava loppumaan. Se on hv-alueiden yhteisesti sopimalla mahdollista. Ylikalliita johtajien palkkoja, soten ollessa näin alkumetreilleä, voidaan vielä alentaa. Samoin hibtakatto keikkalääkärien ostopalvelluille voidaan hv-alueiden kesken sopia, Molemmat talouden tervehdyttämiset ovat mahdollissia ja välttämättömiä heti, alkaen v2023 tehdä.

      • Anonyymi

        Jos viina-terva-sauna-viina auta niin ei voi mitään.
        Lääke tiede muutenkin kuvittelee itsestään aivan liikoja.
        Tämän suohon tultiin kun siirryttiin humorismista (1) biolääketieteen loputtomaan hiusten halkomiseen - suuremman ymmärryksen, ja älyn, sijaan.
        Porvarillis-kapitalismin väkivalta, huume ja seksi höysteinen elämän tapa, jos mikä, aiheuttaa verenpaineen nousun, ja siihen on porvari keksinyt avukseen, pillerin.
        Voi sitä loputonta pillerien määrää kun humorismin oppien vastaisesti ei puututa perussyyhyyn, myrkylliseen elämän menoon, vaan sotkekaan koko ruumiin harmonia lopullisesti.

        Meillä on kaksi vuosituhatta käytössä ollutta tieto-taitoa tämän rikkoutuneen harmonien korjaamiseksi. Nimittäin, porvarillisen elämän menon myrkyttämä veri poistetaan, kuppaamalla. Sen jälkeen tilan uusiutuminen estetään sulkemalla porvarillisen hapatuksen täyttämä media - tv, lehdet, radio.

        Ja kas, huomataan että koko pilleritiede on turhaa, kun vain palataan ihmiskunnan harmoniaan, sosialismin autuaaseen alkukotiin.

        (1) https://en.wikipedia.org/wiki/Humorism

    • Anonyymi

      Talouden tasapainottamisprojektin johtajalle maksetaan onneksi vaan 8000 ja risat. Hän siis näyttää esimerkkiä muille koska on suostunut tälläisellä nälkäpalkalla hommiin.

      • Anonyymi

        Sosiaaliuudistuksen myötä sosiaaliturva on unohdettu kokonaan ja asunnottomuus poistuu itsestään karun ilmaston myötä.
        Voi tätä pientä natsimaata, Siperia opettaa.

    • Anonyymi

      Olet kirjoituksessasi oikeassa, mutta SOTE meni ketuilleen kun edellinen hallitus teki huolimattomat päätökset, ja siitä nyt maksetaan tuelta, Kepu ja Sdp ja siinä sivussa Kok sai muutaman paikan ja laatia hillotolpat "ansioikkaille" kavereilleen hyvät ja rahakkaat päällikköpaikat joissa ei näy mitenkään vastuullisen työn tehtäviä vaan konsultoivat omia tehtäviä vailla omaa kantaansa tai mielipidettä saati Sote alueen ihmisten hyvinvointia. Edesmennyttä Presidenttiä lainaten MAAKUNTA kierrokset olisi heidän hyvä tehdä ja kuulla aluettensa ihmisten ajatuksia ja mietteitä mitä ovat mieltä tulevasta.

      • Anonyymi

        Siis huusiko tuo ex-pressa aina tuon maakunta sanan?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Se ei meille käy. Hallintovirat ovat palkintoja hyvästä puoluetyöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei meille käy. Hallintovirat ovat palkintoja hyvästä puoluetyöstä.

        Limppu ei meinaa saada erorahojaan on kyllä törkeetä sotelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Limppu ei meinaa saada erorahojaan on kyllä törkeetä sotelta.

        Kokoomuslaiset on jokainen lähes yhtä iso menoerä yhteiskunnalle kuin köyhäkin.
        Jos halutaan säästöjä on leikattava kaikilta ja se tarkoittaa kouluista ja neuvoloista yms tasavertaisesti jaettavista yhteiskunnan palveluista.
        Asialla lienee kiire. Mutta ehkä ei koska sotimiseen kuitenkin riittää rahaa.

        Terveysjäteille ehkä miljardi Ukrainalle ehkä kymmenen. So what?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveysjäteille ehkä miljardi Ukrainalle ehkä kymmenen. So what?

        Kokoomuslaiset ehkä keulivat että katsokaa hyvätuloisia maksavat veroja tuloistaan harva tosin maksaa mitään kun piilottaa palkkansa osinkoihin mutta koskaan ei muisteta että kyllä se koulutuskin sitten maksaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      85
      1858
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      82
      1690
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      51
      1360
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      47
      1285
    5. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      48
      1192
    6. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      119
      1173
    7. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      23
      962
    8. Teki mieli

      Huutaa meidän nimet tänne, niin ei jäisi epäselvyyttä. Ikävä sinua urpo.
      Ikävä
      39
      935
    9. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      59
      932
    10. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      79
      920
    Aihe