Kytät ei hoida hommiaan

Anonyymi-ap

"Nuori opiskelija putosi vuosi sitten yli 20 metrin matkan louhokseen. Hän sai vakavia vammoja ja toipui kuukausia sairaalassa.

Opiskelija oli lähtenyt louhokselle kahden kaverinsa kanssa makkaranpaistoon. Onnettomuus tapahtui Itä-Suomessa sijaitsevalla Valtimolla.

Poliisi selvitti tapausta. Esitutkintaa ei lopulta aloitettu, sillä poliisin mukaan louhoksen turvallisuustoimet olivat riittäviä, eikä syytä epäillä rikosta ollut.

Ylen MOT-toimitus julkaisi tapauksesta selvityksen viime kesänä. Toimitus perehtyi poliisin paikkatutkintaan ja kunnan lupadokumentteihin sekä näytti materiaalia asiantuntijalle. Lisäksi louhosta kuvattiin ilmasta.

18-vuotias opiskelija putosi louhokseen viime syksynä ja oli kuolla – taistelu aivovamman korvauksista jatkuu edelleen

Selvityksessä kysyttiin, toimiko poliisi huolimattomasti tapauksen tutkinnassa. Juttua varten haastateltu asiantuntija piti hänelle toimitetun materiaalin perusteella selvänä sitä, että louhoksen toiminta ei ollut lainmukaista."
https://yle.fi/a/74-20053150

Miksi tuolaisia pidetään töissä isolla palkalla kun ei työnteko ja lakien noudattaminen kiinnosta, suojelevat vaan rikolisia.

4

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Poliisi valehtelee ummet ja lammet ettei vaan mihinkään tarvitsii puuttua, eikä varsinkaan tutkia ja selvittää mitään.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🔞 ­­N­­­y­m­f­­o­­m­a­­­a­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Miksi nuori aikuinen oli louhoksella?
      -itsesuojeluvaisto ei pelittänyt

    • Anonyymi

      Media onkin poliisin syyllistäjänä pari askelta liian nopea.
      Miksi kolme kaverusta lähtivät makkaranpaistoon louhokselle?
      Olivatko kysyeet lupaa louhoksen omistajalta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6436
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1009
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe