Kokoomuksen kanssa Perussuomalaiset lähtevät nostamaan Suomea 👍🏼. Teollisuus ja vienti kaiken a ja o. Suomen nousukausi lähtee. Kommunisti hallitus teki jättivelat, nyt ollaan oikealla tiellä. Ollaan tyytyväisiä kaikki 👍🏼
Hyvä Persut
Anonyymi-ap
22922
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mites Keliberi, kai uudesta kaivoksesta tulee rahaa kuin tukinajosta. Onko onnistunut hanke?
Se on kankkulan kaivo(s).
Vienti vetää hyvin juuri Olavi kertoi uutisissa
Tuo velkaantuminen alkoi jo 90 luvulla kun aho oli pääministerinä, ja siitä lähtien on velkaantuminen jatkunut, joten turha pellepersut aina syyttää edellistä hallitusta ja käyttää kommari nimikettä, kommunismi kuoli täällä jo 90 luvun alussa, joten tuo kuvaa persujen älykkyys osamäärästä.
Mutta minkäs teet kun jotkut on niin vannoutunut puoluelle kuin uskonto ettei suostu näkemään asioita toiselta kantilta.
PS, kyllä Suomi saadaan nousuun kunasumistuki vähävaraiselta otetaan pois , mutta itellä on asiat ok.
Helppo arvata kenen kynästä tuo lähti :)
Kenen ?
On hieno seurata kuinka PERUSSUOMALAISET tekee hyvää politiikkaa, saadaan vienti vetämään. Tätä on odotettu ! Keskusta tukahdutti maaseudut, lopeti turvetuotannon, maaseudun ajavat alas, polttavat navetatkin, turkistalouden haluavat lopettaa.
KESKUSTA on pahin kommunisti puolue Suomessa ja Kustisella. Ymmärrättehän edes hävetä tai jättää politiikka muille.
Rauhoitu tapsa
Persu haukkuu toisia kommunisteiksi joka on eri mieltä asiasta, ihan kuin Putinin oppikirjasta
Persut ei oo vielä tajunnut että velkautuminen alkoi jo kokomuksen hallituskausi Jyrki Kataisen pääministeri kaudessa lisälainalla yhteensä 47 miljardi, tuosta se varsinainen velkauntuminen alkoi.
Hankkikaa persut tietoa eikä äänitorvien mielihuutamisia.
Ai että te olette säälittäviä
Jos itellä olisi persujen puoluekirja, tämän nähtyäni, kyllä polttaisin sen
Ei sulle myönnettäisikään, torveloita kun olet. Kepuli
On kokkarit ja persut juu olleet niin hissukseen Kataisen ottamista mahtiveloista, joita maksetaan edelleen. Kivempi haukkua vaan edellistä hallitusta, joka kuitenkin hoiti asioita kriisitilanteista huolimatta tyylikkäästi, polkematta vähempiosaisia ahdinkoon. Hyi, hävetkää nykyinen hallitus.
hahaha, en ole kepuli eikä muutenkaan puoluellisia suuntaumuksia. sääliksi käy örvelö persut koska he joutuu puolustamaan omia agendoja mikä ontuu aikalailla tällä hetkellä.
hahahahahah
Paljonko Suomessa on Persuja? Jos niistä haluttaisiin eroon.
Käy kuten Puolassa, kansa hetken jaksoi katsoa populistioikeiston hommia ja kannatus lähti laskuun. Unkarissa sama edessä.
Eiköhän tämä hallitusvastuu kerro kansalle taas kerran että millaisista osaajista on kyse. Aikansa sotkevat maan asioita ja sitten oppositio kutsuu.
Ja kokoomuslaisista puhumattakaan. Niistä haluamme todellakin eroon !!!!!!!!
En äänestä persuja enää koskaan, pahimpia takinkääntäjiä ewer. Good bye
Sama juttu NÄKEMIIN persut takinkääntäjät
Se Persujen puhdas siirtymä näyttää tarkoittavan sitä että esim. puhtaan teräksen tuotannon investoinnit Siirtyy Ruotsiin. Suomeen jää tätä hiipuvaa teknologiaa.
Nyt lähti Suomi nousuun tämmösiä Mauri Peltokankaita pitäis olla joka kylässä.
Kuules aprillipäivä oli jo pari viikkoa sitten.