Vanhempaa.

Anonyymi-ap

Tämä tarina on täyttä totta.
Olin 17 vuotta vanha, kun tapasin tämän naisen ensi kerran, joka oli iältään 40v.
Olimme ikäisteni kavereiden kanssa juhlimassa aika normaaliin tapaan kesä festareita. Minulla oli vähän semmonen pukin maine ollut aina, koska kun pillua oli tarjolla en siitä oikeastaan koskaan kieltäytynyt.
Istuimme ison koulun pihalla ja päätin lähteä kaverin polkupyörällä katsomaan menoja festarialueen ympäriltä.
En päässyt kovinkaan pitkälle, kun tämä nainen sattui tulemaan vastaan.
Isken heti silmäni siihen , kun näen kuinka se katsoi minuun, ja tuli eteeni pysäyttäen minut, kysyen että minne matka? Vastasin hänelle, että riippuu minne se on menossa ja sen jälkeen lähdimme kävellen etenemään. Jätin kaverin pyörän kaverille käveltyämme niiden ohi ja samalla kuulin, kun minun nimeä huudettiin ja perään, että ootko tosissaan?
En niistä huudoista välittänyt vaan jatkoimme matkaa. Hiukan sivummalle päästyämme nainen kertoi menevänsä velipojan luokse, koska ei itse asunut paikkakunnalla.
Siinä vaiheessa ajattelin ettei taida tällä kertaa onnistaa, mutta päätin käydä saattelemassa hänet perille.
Noin 500 metriä ennen päämäärää nainen pysähtyy ja alkaa suuteleen sellaisella kiihkolla, ettei nuori poika meinannut kielen kanssa perässä pysyä, tien vieressä oli iso kivi, jonka taakse menimme.
Sinne päästyämme nainen menee kontilleen ja alkaa repiä minun housuja pois ottaen kalun esiin, samantien alkaen nuolemaan pallejani siitä ylemmäs imaisten kaluni suuhun. Kaluni ei ole mitenkään jätti kulli, mutta koskaan sitä ei pieneksikkään ole sanottu. Tuntui taivaallisen hyvälle, kun huomattavasti vanhempi ja kokenut nainen imee kaluani antaumuksella. Kuulen auton ääntä ja pyörähdän katsomaan, koska se kivi oli pikkusen minua matalampi. Sanon naiselle että auto tulee, vaan ei tämä siitä hetkahtanut vaan jatkoi kullin imemistä, meidän kohdalla auto hiljentää ja nainen hoksaa, että sillä on suoranäköyhteys meihin samalla tajuten että se on hänen veljensä auto, äkkiä kalu housuihin takaisin, auton jatkaen matkaa.
Ajattelin ettei tästä päästä pukille ollenkaan, vaan tämä nainen yllätti sanomalla, että nyt mennään perille asti. Koitin kysellä että kehtaanko tulla sinne, tuon äskeisen jälkeen, vaan nainen nauroi ja sano ettei hänen veljeänsä haittaa.
Ovelle päästyämme naisen veli tulee vastaan tervehtien, ajattelin ettei muutako sisään vaan. Seurasin naisen perässä hänen vierashuoneeseen katsoen samalla hänen mahtavan pyöreä persettä, huoneeseen päästyämme nainen sanoo käyvän suihkussa äkkiä vinkaten samalla silmää ja sanoen että ota vaatteet valmiiksi pois ja mene sänkyyn odottaan.
Riisuin itseni samantien alasti, otin sängystä päiväpeitteen pois ja menin peiton alle odottaan. Kohta ovi aukesi paljastaen naisen jolla oli vain pyyhe ympärillä, nainen tuli sisään laittaen oven kiinni, samalla pudottaen pyyhkeensä lattialle. Ikäisekseen nainen oli erittäin hyvässä kunnossa, ja ne rinnat oli ehkä isoimmat mitä olin koskaan nähnyt. Nyt tämä nainen tempaisi peiton päältäni käyden samantien kaluuni kiinni, tunsin taas tuon taitavan suun ja kielen kaluni ympärillä, hetken suuhoidon jälkeen minun oli pakko keskeyttää, että en laukaisi heti. Sanoin naiselle että menee selälleen siihen sängylle ite menin hänen päälle aloittaen kiihkeän suuteleminen samalla hieroen hänen jo nyt märkää pillua. Siirryin suulta alemmas rintojen kohdalle alkaen puristella hänen isoja rintoja. Otin toisen nännin suuhun ja samalla nipistelin hellästi toista nänniä, nainen alkoi voihkimaan hiljaa ettei äänet kantautuisi liian kauas, päästin nännit vapauteen siirtyen vielä alemmas levittäen hänen haaransa levälleen, käyden samantien suullani hänen märkään pilluunsa kiinni, nainen tuoksui ja maistui aivan mahtavalle, työnsin pari sormea naisen sisään samalla jatkaen hänen klitoriksen nuolentaa, vapaana olleella kädellä etsin toisen nännin sormieni väliin, ja tästähän nainen innostui alkoi semmonen huohotus ja vikinä, ettei ollu epäilystä siitä kuuliko jokin muukin sen äänen, arvasin huipun olevan naisella lähellä joten aloin työntämään sormiani nopeampaa samalla painaen vaativammin kieltäni nuollesani klitorista, sillä sekunnilla nainen tarttui päähäni vetäen sitä vielä tiukemmin itseensä, hänen selkänsä nousi sängystä irti samalla alkoi yhtenäinen valitus/huuto, nainen tärisi kauttaaltaan löysättyään päästä tunsin käteni olenvan ihan märkä nostin pääni pillulta huomaten lakanassa myös märän läntin, se oli eka kerta itselle kun nainen skruttasi saatuaan orkasim . Taas vaihdettiin paikkoja minä selälleen sängylle ja nainen tuli päälle ohjaten jäykän kullin sisään, se tunne oli mahtava kosteuden ansiosta kaluni upposi helposti juurta muuten sisään. Pillu tuntui yllättävän tiukalta ja se taito millä, kun hän alkoi ratsastaan oli minun vuoro nauttia tuosta kiimaisesta naisesta, rinnat pomppivat kun hän ratsasti täysillä menemään, aloin tuntea tuttua kutinaa palleissa,sanoin naiselle että kohta tulee hänen vain jatkaen kovempaa.
Jatkuu..

3

4176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuuma, jatka please

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        😍 ­­N­­y­­­m­­f­­o­­­m­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18054982U

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Spedellä suoltaa taas paskaa yhteen pötköön buaahaa

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2002
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      892
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe