Jos ei ilkivalta Hämeenlinnassa lopu, tekijöille tapahtuu vielä vähemmän hauskoja juttuja. Jäätte kiinni, saatte korvausvelvoitteet ja me muut pidämme huolen että nimenne päätyy kaikkien tietoon.
Ilkivaltaa
Anonyymi-ap
32564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Oho Ykä ragee nimettömänä netissä. Pitäskö vapista jo?
Nimetön siis sinäkin. Voisit vähäsen vapistakin.
Minuakin kyllä jurppii tuo ilkivalta. Ja alan olla vakuuttunut siitä, että kyseessä on oikeistolainen poliittinen kannanotto. Tuhotaan kaikki julkinen omaisuus, koska oikeistolaiset tunnetusti inhoavat kaikkea mikä on julkista omaisuutta. Heidän ideologiansa mukaisesti kaiken omaisuuden tulee olla aina yksityistä.
Nykyään jokainen muistomerkki, nuotiopaikka, puistonpenkki tulisi kait varustaa valvontakameralla, koska ei ne muuten saa olla rauhassa.
Valvontakamera on porvarillisen yhteiskunnan merkki.
Itse uskon, että tekijät eivät ole oikeistolaisia tai vasemmistolaisia, pelkästään kusipäitä.
Onko tekijät ulkomaalasia?
Vähän tuntuu siltä että ilkivalta on nykyään on liian järjestäytynytta toimintaa ollakseen vain satunnaisen humalaisen tai nuorten kolttosia. Pakettiauto, monta raavasta miestä, moottorisaha ja rälläkkä nyt ainakin tarvitaan!
Kovin tarkkaan tunnut tietävän mitä tarvitaan. Koristaako ne penkit nyt sun pihaas?
Olen eri henkilö. Mutta kyllähän sen vähäsenkin pohtíva tajuaa, ettei näitä tuhoja tee pikkupoikajoukko, tai isot äijät kama- tai viinapäissään. On välineitä, on autot, on selvä strategia. Jokainen vähän hiljaisempi paikka siis seurannan alle, ja jos siellä tehdään häijyyksiä, sinne videokameran kanssa ja valmius soittaa poliisille oitis.
Siis onko ilkivalta siis nykyään sellaista, että kaikki mikä hajotetaan niin viedään itse samantien pois? No on siinä sentään fiksuja rikkojia edes. Hyvin kasvatettuja.
Asialla eri porukat. Tosivandaalit, metallivarkaat, pikkupoika-hulttiot. Ne ensimmäiset ovat yleensä ne, joilla on maaleja mukanaan, rikkovat ikkunat, polttavat kaiken palavan, viskovat tavarat järveen jne. Pikkupojat ei niin massiiviseen kykene.
Tarkka ja viiltävä analyysi. Oletko harkinnut rikosetsivän uraa?
Oletko harkinnut ihmisille naljailun ja vit-tuilun lopettamista?
Järjestäytyneen porvarillinen yhteisen sosialistisen omaisuuden tuhotyön ala on loputon ja laaja.
Kyseessä on vaikea-asteinen sosiaalis-kognitiivis-idealistinen sairaus.
Se että sairautta ei löydy psykiatrisesta diagnostiikasta, ei kerro että tälläistä sairautta ei olisi olemassa, se vain kertoo kuinka läpiluotaavasti porvarismi on myrkyttänyt koko yhteiskunnan antamatta yhteiskunnan rakenteiden toimia realistisesti ja totuudenmukaisesti.
Voidaan rehellisesti todeta että koko länsimainen yhteiskunta on patologisen sairas päätöksentekonsa rakenteiden suhteen.
Ne vandaalit tuskin on mitään sosiologeja tai edes aktivisteja, vaan huurupäisiä ongelmatapauksia. Mielisairaudet siihen päälle, niin avot. No, kyllä julkinen häpäisy heidät parantaa tai tuhoaa.
Oletko harkinnut ihmisille naljailun ja vitt-uilun lopettamista?
Jos näen että vandaali saa yllättäen iskua kalloonsa, ja tekijä häipyy paikalta. Niin minä en ainakaan muista minkäänlaisia tekijän tuntomerkkejä. Tai sitten mahdollisimman pieleen, jos joku kysyy.
Samaa mieltä. Peukutan tätä.
Etkö myös ime sellaistakin olen kuullut.
> Voidaan rehellisesti todeta että koko länsimainen yhteiskunta on patologisen sairas
> päätöksentekonsa rakenteiden suhteen.
Eihän Hämeenlinnan päätöksenteko voi edustaa koko länsimaailmaa. Täällä pitäisi olla 60 tuhannen asukkaan vilkas pieni suurkaupunki, jonka ainoat haittapuolet ovat lentokentän ja yliopiston puute - ne toki aiheuttavat sitten muita haittoja kuten suunnittelu- ja valmistustyöpaikkojen puutteen.
Haitat ja puutteet voi ja pitää korjata yhdistystoiminnalla, joka tukee kaupungintaloa. Kaupungintalo toimii Raatihuoneen päätösten alaisuudessa. Myös muut päätökset ovat mahdollisia kun ne tulevat yhdistystoiminnan kautta.
Tää on pokeripeliä. Pitää panostaa ja nokittaa.
Mielenterveysongelmaiset satsauksella terveyspalveluihin
Nuoret toimivalla nuorisotoiminnalla
Ulkomaiset metallijengit rajavalvonnalla
Tai sitten kamerat joka paikkaan tai nuotiokatokset ja patsaat veke, jolloin kellään ei ole kivaa.
Kannatan viimeistä vaihtoehtoa.
Kenellä nyt sitten on kivaa?
Jaa, itse ainakin nautin siitä, että on nuotiokatoksia, puistonpenkkejä, voimailutelineitä, leikkipuistoja, kuntoportaita, muistolaattoja, julkisia taideteoksia, kukkaistutuksia, nurmikoita, omia paikkoja koirille, skeittiramppeja, maalaukseen omistettuja seiniä, elämyspihoja, nähtävyyksiä, makkarakioskeja, vanhoja historiallisia taloja, , erikoisliikkeitä, matalan kynnyksen musiikki- ja kulttuuritapahtumia. Noin muun muassa. Nämä kaikki ovat kohdanneet ilkivaltaa vuosien mittaan.
Sellainen nokittaminen on kohdallaan, että järjettömien tuhotöiden tekijöille järjettömästi teräsputkella päähän.
Pahimpia tekijöitä on loppujenlopuksi niin vähän, että muutama huligaani kun saa harrasteessaan "huonot kortit", niin ilmiö lopahtaa.
Jos olisi itsellä noin vihainen ja väkivaltainen ajatusmaailma hakisin kiireen vilkkaasti apua. Toivottavasti sinulla ei ole puolisoa hakattavana?
Sanoo huligaani tuhopolttaja.
Osuiko arkaan kohtaan ehkä toi viimeinen lause oikein vihlaisi?
Vihlaisee näköjään paikkojen rikkojaa. Kannattaa varmaan vilkaista olkansa yli, ennen kuin rupeaa tuhopolttamaan tai särkemään paikkoja. Tai sitten jättää suosiolla ne hommat sikseen. 😈
Jos huvikseen rikkoo paikkoja, ei kaikki voi olla pikku nupin perukoilla kunnossa.
Mutta ammattimainen yhteiskunnan tuho on siis osoitus terveestä mentaliteetista?