Hyvä, että järkeäkin vielä Suomessa löytyy.
IL/Politiikka
Arkkipiispalta kova tylytys Orpon hallitukselle
Suomen ja Turun arkkipiispa Tapio Luoma kommentoi hallituksen toimia puheenvuorossaan kovasanaisesti.
Leo Kirjonen
Tänään klo 21:27
Suomen ja Turun arkkipiispa Tapio Luoma julkaisi viime viikolla puheenvuoron, jossa kommentoidaan, että Petteri Orpon (kok) hallituksen työpoliittiset linjaukset alkavat vaikuttamaan ihmisen arvon määrittämiseen.
Luoma kirjoittaa puheenvuorossaan, että hallitus olettaa, että kaikilla on yhdenvertaiset lähtökohdat itsensä kannalta hyvien ratkaisujen tavoittelemiseen.
– Yhteiskunnallinen toimijuus on sidottu niin voimakkaasti työn tekemiseen ja kuluttamiseen, että työmarkkinakelpoisuus näyttää nousseen rinnasteiseksi yhteiskuntakelpoisuudelle, Luoma kirjoittaa.
Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu valtaosa suomalaisista. Moni kansalainen ei kuitenkaan ajattele kirkkoa osana Suomen poliittista kenttää.
– Näen tärkeänä, että kirkko on mukana suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä. Nykyisin kirkon tapa vaikuttaa on ennen kaikkea yhteydenpito päättäjiin. Paikallisesti ajateltuna seurakunnilla on vahvat yhteydet oman alueensa kunnallisiin päättäjiin. Lisäksi kirkolta pyydetään valtiovallan toimesta lausuntoja, joita kirkko myös antaa, Luoma kertoo Iltalehdelle.
Arkkipiispa muistuttaa, että kirkolla on vankka historia suomalaisessa yhteiskunnassa eikä päätöksentekoon osallistuminen ole mitenkään outoa. Puoluepolitiikkaan sitä ei kuitenkaan tule sotkea.
Voimakkaita kannanottoja sisältävä puheenvuoro asettuu yhteiskunnan heikoimmassa olevan ihmisen puolelle.
– Ihmisen oikeus osallistua yhteiskuntaan ja elää hyvää elämää eivät ole riippuvaisia työn tekemisestä, taloudellisesta asemasta tai kulutusvalinnoista. Luterilaisessa kirkossa on perinteisesti korostettu työn arvoa. Ihmisen arvo on kuitenkin aina työn arvoa suurempi, Luoma kirjoittaa.
Arkkipiispalta kova tylytys Orpon hallitukselle
61
684
Vastaukset
- Anonyymi
Jo tämän vuoksi kannattaa kuulua kirkkoon.
- Anonyymi
Kyllä se niin on, että kristityllä ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla heikoimman puolella.
- Anonyymi
Juuri niin. Luoma saa pitää turpansa kiinni. Mitä kirkko on antanut sinulle minulle ja "Sirkan Liisalle". Tämä vielä kirkon hulluudesta puuttuikin. Kirkko ei tarjonnut edes kakkukahveja lastemme rippitilaisuudessa. Olemme maksaneet kirkollisveroa 40 000 euroa. Itse en ole maksanut enää 8:aan vuoteen, ja nyt tuntuu jäävän rahaa muuhunkin...
- Anonyymi
Juuri tämän vuoksi eroan kirkosta.
- Anonyymi
Nyt kannattaa erota niin ei tarvitse ensi vuonna enään turhasta maksaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kannattaa erota niin ei tarvitse ensi vuonna enään turhasta maksaa
Oikein. Luoma saa pitää turpansa kiinni. Tämä tästä kirkon hulluudesta enää puuttui.
Kirkko on verenimijä, valehtelija, mielikuvitusolentoja kumartava paska. Kirkko on lakkautettava piispoineen, pappeineen ja henkilökuntineen.
Seurakuntien miljardivarat on lunastettava valtion - yhteiskunnan hyväksi. Varoista voidaan tukea apua tarvitsevia lapsiperheitä "hyvinvointirahaston" - muodostetun kansalaisraadin ohjaamana. Ja tähän toimintaan ei pidä "sotkea" SPR:ä, Pelastusarmeijaa, eikä muitakaan omaa etua tavoittelevia yhteisöjä ja järjestöjä, hah hah haaa!!!... - Anonyymi
Kun puolustaa ja auttaa köyhiä ? Outo mielipide.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikein. Luoma saa pitää turpansa kiinni. Tämä tästä kirkon hulluudesta enää puuttui.
Kirkko on verenimijä, valehtelija, mielikuvitusolentoja kumartava paska. Kirkko on lakkautettava piispoineen, pappeineen ja henkilökuntineen.
Seurakuntien miljardivarat on lunastettava valtion - yhteiskunnan hyväksi. Varoista voidaan tukea apua tarvitsevia lapsiperheitä "hyvinvointirahaston" - muodostetun kansalaisraadin ohjaamana. Ja tähän toimintaan ei pidä "sotkea" SPR:ä, Pelastusarmeijaa, eikä muitakaan omaa etua tavoittelevia yhteisöjä ja järjestöjä, hah hah haaa!!!...Voi taas pientä.
- Anonyymi
Edellisen kirjoittanut vanhus on pian viimeisen tuomion edessä nöyränä mutta tänne vielä uskaltaa nimettömänä kirjoitella uskontoa halventavaa tekstiä.
- Anonyymi
Mitä saatanan halventavaa tekstiä. Ressu-Realisti kirjoittaa aina täyttä asiaa. Eikä kumarra herroja, narreja ja mielikuvitusolentoja satukirjoineen...
- Anonyymi
Seurakuntien diagonia korjaa tämänkin hallituksen virheitä mota vuotta. Sama oli silloin Sipilän hallituksen aikana, jopa urheiluseurat pyysivät apuja heikoimpien perheiden lapsille silloin, esim. ettei heidän tarvinnut urheilla ja harjoitella sukat jalassa.
En tiedä millaista on olla ihminen ilman minkäänlaista empatiaa tai säälintuteita?
Itsekäs ihminen ei kyllä mielestäni tarvite minkäänlaista kunnioitusta.- Anonyymi
Kyllä joka paikkakunta olisi paljon kylmempi, ilottomampi ja toivottomampi ilman niissä toimivien seurakuntien työtä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä joka paikkakunta olisi paljon kylmempi, ilottomampi ja toivottomampi ilman niissä toimivien seurakuntien työtä.
Kirkon toimintaan osallistuu säännöllisesti suuruusluokkaa alle 5% suomalaisista.
Aika marginaalista toimintaa!!!
Miksi maksaa satasia vuodessa sellaisesta, mitä ei lainkaan käytä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkon toimintaan osallistuu säännöllisesti suuruusluokkaa alle 5% suomalaisista.
Aika marginaalista toimintaa!!!
Miksi maksaa satasia vuodessa sellaisesta, mitä ei lainkaan käytä?Koska hyvää asiaa kannattaa kustantaa.
Parempaa sijoitusta ei ole, kuin tukea seurakuntien työtä. - Anonyymi
Samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä joka paikkakunta olisi paljon kylmempi, ilottomampi ja toivottomampi ilman niissä toimivien seurakuntien työtä.
Se on hyvin arvokasta. Eikä siellä kysellä mitä uskontoa olet ,mistä tulit,tai kuulutko kirkkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska hyvää asiaa kannattaa kustantaa.
Parempaa sijoitusta ei ole, kuin tukea seurakuntien työtä.Tuen aina ,ja olen saanut apua tarvittaessa nuorena opiskelevana yksinhuoltajana.
- Anonyymi
Yhteiskuntakirkko paasaa politiikasta, ilmastosta, tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja ties mistä. Turhanpäiväisiä virkamiehiä/naisia ovat. Mikäköhän on seurakunnan päätehtävä?
- Anonyymi
Ihan juuri tuo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan juuri tuo.
Ei ole. Ei kirkko ja seurakunta harrastekerho sentään ole.
- Anonyymi
Ei ainakaan naispappeuden vastustaminen, niin kuin Kokkolassa suuri joukko luulee.
- Anonyymi
Krkko on viimeinen toivo ihmisille jos meillä on päättäjiä joille raha ja mammona ovat tärkeimpä kuin ihmisyys ja ihminen.
- Anonyymi
Kirkon sanoma tukee ihmisen identiteettiä ja arvoa, arvokkuutta sekä pyrkii auttamaan myös konkreettisesti diakonian kautta.
Anonyymi kirjoitti:
Kirkon sanoma tukee ihmisen identiteettiä ja arvoa, arvokkuutta sekä pyrkii auttamaan myös konkreettisesti diakonian kautta.
"Kirkon sanoma tukee ihmisen identiteettiä"
Häh, olet ilmeisesti elänyt pääsi tiukasti uskontopuskassa aivan liian kauan. Suurimmalle osalle suomalaisia kirkolla ei ole muuta annnettavaa kuin ehkä joululaulut.
Tuon 'identiteetin antamisen' voit unohtaa välittömästi!- Anonyymi
cxz kirjoitti:
"Kirkon sanoma tukee ihmisen identiteettiä"
Häh, olet ilmeisesti elänyt pääsi tiukasti uskontopuskassa aivan liian kauan. Suurimmalle osalle suomalaisia kirkolla ei ole muuta annnettavaa kuin ehkä joululaulut.
Tuon 'identiteetin antamisen' voit unohtaa välittömästi!Laajenna vähän maailmankuvaasi.
Aloita se vaikka tutustumalla seurakunnan toimintaan. Ei ole mitään pelättävää, ei pakoteta kristityksi, ei ajeta pois, ei ole pääsymaksua, kaikki ovat samanarvoisia ja vapaita olemaan oma itsensä.
Seurakunnissa on yleensä levollinen ilmapiiri, niiden parissa on hyvä olla joka iässä. - Anonyymi
Aivan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkon sanoma tukee ihmisen identiteettiä ja arvoa, arvokkuutta sekä pyrkii auttamaan myös konkreettisesti diakonian kautta.
Näin juuri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laajenna vähän maailmankuvaasi.
Aloita se vaikka tutustumalla seurakunnan toimintaan. Ei ole mitään pelättävää, ei pakoteta kristityksi, ei ajeta pois, ei ole pääsymaksua, kaikki ovat samanarvoisia ja vapaita olemaan oma itsensä.
Seurakunnissa on yleensä levollinen ilmapiiri, niiden parissa on hyvä olla joka iässä.Samaa mieltä. Enkä ole minkään lahkon uskovainen.
- Anonyymi
Sitten kun persut ovat ajaneet alas kaikki muut turvat pienituloisilta ja sairailta on kirkko turvana. Joulun aikana sen taas näemme Kokkolassa. Toivottavasti hyväsydämisiä ihmisiä löytyy että edes lapst saisivat joulun.
- Anonyymi
Niin juuri.
- Anonyymi
Joka joulu olen ollut keräämässä joululahjoja vähävaraisille lapsiperheille, tiedän myös että apua haetaan nyt entistä enemmän.
- Anonyymi
Tulee karmeaa joulu köyhille.
- Anonyymi
On tietty ryhmä kansasta jota noissa talkossa ei näy.
- Anonyymi
Hyväntekeväisyys ilman näkyvyyttä ei kuulu kaikkien profiiliin.
- Anonyymi
Son aivan sama mitä tuo karkkipiispa höpisee...pakko kato avautua ko jäsenmäärä laskee lehemän hännän lailla....
- Anonyymi
Jos lähtijät ovat naispappeuden vastustajia tai venäläisen kirkon kanssa yhteistyötä tekeviä, niin goodbay.
- Anonyymi
Karkkipiispa on mies paikallaan.
On terävä katse ja lempeät juonteet suupielissä.
Vaatii varmaa maailmankatsomusta sanoa sananen maan hallitukselle, sananen joka ei ole haukkumista, eikä opposition mainosta, vaan rehellistä asiaa niiden puolesta, jotka on jätetty yksin.
10 pistettä arkkipiiskalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karkkipiispa on mies paikallaan.
On terävä katse ja lempeät juonteet suupielissä.
Vaatii varmaa maailmankatsomusta sanoa sananen maan hallitukselle, sananen joka ei ole haukkumista, eikä opposition mainosta, vaan rehellistä asiaa niiden puolesta, jotka on jätetty yksin.
10 pistettä arkkipiiskalle.Vai ei ole "pääsymaksua". Taivaastako se maksamasi kirkollisvero tipahtaa. 500-600 euroa vuodessa. Mikään järjestö, yhdistys ym ei vaadi vuodessa noin suurta jäsenmaksua yksityiseltä henkilöltä. 40 000 euroa 45:ssä vuodessa, eikä edes kahvikuppia tarjottu lasten rippijuhlassa. Laskekaa hyvät ihmiset paljonko Kokkolan seurakunta on imenyt itseensä kirkollisveroa 45:ssä vuodessa, hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai ei ole "pääsymaksua". Taivaastako se maksamasi kirkollisvero tipahtaa. 500-600 euroa vuodessa. Mikään järjestö, yhdistys ym ei vaadi vuodessa noin suurta jäsenmaksua yksityiseltä henkilöltä. 40 000 euroa 45:ssä vuodessa, eikä edes kahvikuppia tarjottu lasten rippijuhlassa. Laskekaa hyvät ihmiset paljonko Kokkolan seurakunta on imenyt itseensä kirkollisveroa 45:ssä vuodessa, hah hah haaa!!!...
Lasketaan. 35 000 veronmaksajaa x 45 vuotta x 500 euroa. Ei saattana. En uskalla katsoa laskimen näyttöä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai ei ole "pääsymaksua". Taivaastako se maksamasi kirkollisvero tipahtaa. 500-600 euroa vuodessa. Mikään järjestö, yhdistys ym ei vaadi vuodessa noin suurta jäsenmaksua yksityiseltä henkilöltä. 40 000 euroa 45:ssä vuodessa, eikä edes kahvikuppia tarjottu lasten rippijuhlassa. Laskekaa hyvät ihmiset paljonko Kokkolan seurakunta on imenyt itseensä kirkollisveroa 45:ssä vuodessa, hah hah haaa!!!...
Kyllä ne vanhemmat yleensä ne rippijuhlat pitää ja kahvipöydän sukulaisille kattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne vanhemmat yleensä ne rippijuhlat pitää ja kahvipöydän sukulaisille kattaa.
Voi sen laskea niinkin, että jakaa kirkollisveron määrän niiden tilaisuuksien ja tapahtumien määrällä, jotka sillä tarjotaan mahdolliset tilavuokrat jne.
Tätä voi sitten verrata festariviikonlopun hintaan tai viinijuhlien hintaan, joihin vapaalippuja jaetaan vain VIP henkilöille, eli niille, joilla juuri olisi varaa itse maksaa.
Seurakunnan portilla ei kysytä, onko lippua. - Anonyymi
Aivan. Tervemenoa !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karkkipiispa on mies paikallaan.
On terävä katse ja lempeät juonteet suupielissä.
Vaatii varmaa maailmankatsomusta sanoa sananen maan hallitukselle, sananen joka ei ole haukkumista, eikä opposition mainosta, vaan rehellistä asiaa niiden puolesta, jotka on jätetty yksin.
10 pistettä arkkipiiskalle.Täältä myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne vanhemmat yleensä ne rippijuhlat pitää ja kahvipöydän sukulaisille kattaa.
Ja näin pitää ollakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sen laskea niinkin, että jakaa kirkollisveron määrän niiden tilaisuuksien ja tapahtumien määrällä, jotka sillä tarjotaan mahdolliset tilavuokrat jne.
Tätä voi sitten verrata festariviikonlopun hintaan tai viinijuhlien hintaan, joihin vapaalippuja jaetaan vain VIP henkilöille, eli niille, joilla juuri olisi varaa itse maksaa.
Seurakunnan portilla ei kysytä, onko lippua.Onneksi ei. Eikä poliittista kantaa ,rahavaroja,ikää tai sitä kuuluuko kirkkoon vai ei.
- Anonyymi
Ressukka täällä valittaa taas tyhmyyttään ja kaipaa maksamiaan kirkollisvero maksuja. Ne rahasi on afrikan heimopäälliköt sijoittaneet viisaasti. Nyt vain ennakkoon arkkua tai uurnaan valitsemaan ja maksamaan ettei jää perikunnan vastuulle.
- Anonyymi
Näin on.
- Anonyymi
Minä testamenttaisin diakonialle, mutta kun siellä ei katsota poliittista kantaa vaan annetaan kuka tarvitsee apua, niin persut veisivät suurimman osan.
- Anonyymi
Luomalan piispa saa pitää turpansa kiinni. Saatanan ulkokullattu paskaperse...
- Anonyymi
Hoitakoon piispa oman tonttinsa kuntoon, siellä seurakuntien piirissä tapahtuu monenlaista syrjintää.
Ja kirkollisveron alas, suuri joukko on eronnut kirkollisveron kalleuden vuoksi seurakunnista.
Katsokaa verotuksesta mitä olette maksaneet vuodessa kirkollisveroa, aivan kohtuutonta se on.- Anonyymi
Oli merkillinen uutinen. Marian hautausmaata laajennetaan kohti Koivuhakaa. Minkä helvetin takia. Suomessa on satoja tuhansia hehtaareja joutomaata, joiden puustoa pitää raivata vuosittain. Myös Koivuhakaa halkoo voimalinjoja "ristiin rastiin"...
Miksi noita typeriä ja joutavia hautausmaita ei perusteta voimalinjon alle. Käsittämätöntä hölmöyttä...
Ja nuo ikivanhat hautausmaiden kulmat on räjäytettävä, kaivettava ylös ja lanattava tasaiseksi. Hoitamattomat ja sammaloituneet hautakivet ym jätteet on murskattava, ja käytettävä valtateitten pohjaksi, tai täytteenä vaikka Morsiussaaren kortelahtiin. Tulevien tornitalojen ja omakotitalojen "kivijalaksi", hah hah haaa!!!... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli merkillinen uutinen. Marian hautausmaata laajennetaan kohti Koivuhakaa. Minkä helvetin takia. Suomessa on satoja tuhansia hehtaareja joutomaata, joiden puustoa pitää raivata vuosittain. Myös Koivuhakaa halkoo voimalinjoja "ristiin rastiin"...
Miksi noita typeriä ja joutavia hautausmaita ei perusteta voimalinjon alle. Käsittämätöntä hölmöyttä...
Ja nuo ikivanhat hautausmaiden kulmat on räjäytettävä, kaivettava ylös ja lanattava tasaiseksi. Hoitamattomat ja sammaloituneet hautakivet ym jätteet on murskattava, ja käytettävä valtateitten pohjaksi, tai täytteenä vaikka Morsiussaaren kortelahtiin. Tulevien tornitalojen ja omakotitalojen "kivijalaksi", hah hah haaa!!!...Sehän on kaunista aluetta ja hyvin on tilaa laajentaa suunnitellusti. Ressun makusilmä on todella poikkeuksellisen omituinen, kuten huomattu on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on kaunista aluetta ja hyvin on tilaa laajentaa suunnitellusti. Ressun makusilmä on todella poikkeuksellisen omituinen, kuten huomattu on.
Ressulta erinomainen aloite. Hautausmaat perustetaan voimalinjojen alle. Nykyiset kalmistot muutetaan tuottavaan käyttöön. Kasvamaan upeita kuusi- mänty- ja tammitukkeja. Luonnonlannoitetta riittäisi sadoiksi vuosiksi. Miljardeja maksaneet tammiarkut ja kivipaadet voidaan uusiokäyttää...
- Anonyymi
Hautakivet missä on vainajan valokuva yleistyvät maassamme. Ressukka ei kyllä kehdannut kuvaansa laittaa vaaleissa esille niin tuskin hautakiveenkään.
- Anonyymi
Iskälle ostetaan 215 euroa maksava halvin kotimainen arkku ja puuristi riittää.
- Anonyymi
Puolue nimeltään kristillisdemokraatit ja Sari Essaija. Luulisi nimen perusteella olevan heikoimmassa asemassa olevien puolella.
Istuu Orpon porvarhallituksessa hyväksymässä köyhien leikkauksia. Puoluetta ei kiinnosta muu kuin alkoholilaki, josta puolue saa äänestää jo sovittua hallitusohjelmaa vastaan tulevassa äänestyksessä. Turhin puolue ikinä!!- Anonyymi
Kd:n arvostus silmissäni on pudonnut nolla tasolle. Essajaa ei kiinnosta kuin oma palli, maatalousministerin paikka hänelle on kyllä vitsi.
- Anonyymi
Ei kuitenkaan Diorin muotiviikoilla kulje työkseen bilettämässä, ei esiinny juopuneena eikä puolialastomana kontrollin menettäneenä, eikä jaa kuvia minä siellä, minä täällä, minä, minä, minä.
Katsotaan nyt, lähteekö työllisyys nousuun.
Ja onhan demari- vasemmistolla ollu paikat joka hallituksessa koko itsenäisyyden ajan, ovat hoitanert kyllä paperin metallin ja kemian hyväosaiset duunarit, lopun ovat unohtanert.
KD on eka kertaa hallituksessa, ai, unohtui Räsänen, pani asioita kuntoon sisäministerikaudellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kd:n arvostus silmissäni on pudonnut nolla tasolle. Essajaa ei kiinnosta kuin oma palli, maatalousministerin paikka hänelle on kyllä vitsi.
Jospa vaatisit tuloksia siltä puolueelta, jota olet äänestänyt.
- Anonyymi
Minä uskon, että Luoman esimies tuolla "yläkerrassa" katsoo hallituksen toimintaa surullisena. "Minkä teette yhdelle minun vähimmistä, sen teette minulle".
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34285921 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692318- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91361- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181781305RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207