Ihmisen mielen toimintanopeutta on mitattu.
Mielen tiedostamaton osa kykenee käsittelemään informaatiota noin 11.2 miljoonaa bittiä sekunnissa ja mielen tietoinen osa noin 40 bittiä sekunnissa tai 10 - 60 bittiä sekunnissa. Järkevä ajattelu on tietoista ajattelua ja sen nopeus on mitätön tiedostamattoman mielen toimintaan verraten.
Informaation käsittelynopeuksien erolla on merkitystä ufo havainnoissa ja mielipiteissä.
Onko ufo mielipiteissäsi järkeä?
19
731
Vastaukset
- Anonyymi
Olen kuullut huhun että alieneilla on teknologiaa ,jolla ihmisen psyykkisiä kykyjä voidaan tehostaa huomattavasti.
- Anonyymi
No miks ne ei sitten tehosta niitä huomattavasti!?
- Anonyymi
Ja mistä kuulit? Naapurin Penalta?
- Anonyymi
Hyvin herkkänä lapsena olisin halunnut nähdä maapallon ulkopuolista elämää enemmän kuin mitä taivaalta näemme.
En ole nähnyt, joskin kuullut mutta lukenut suomennetuista teoksista kirjastoissa.
Huvitti vaan eräs teksti netissä, jossa nimettiin jopa galaksi, jolla Jumala asustaa.
Toki loogista, ettei Hän ihan naapurustoon ole majaansa asettanut. Nyky avaruusluotaimet pystyvät kuvaamaan ja kartoittamaan avaruutta 10 mrd vv:n etäisyydelle.
- Anonyymi
Tuo “tiedostamaton” meitä kuitenkin pitkälti hallitsee ja usein emme sitä itse edes ymmärrä. Tietoinen mieli operoi normaalissa päivätajunnassa ikään kuin aallon harjalla pintavesissä ja tiedostamaton on kuin valtameri, josta ammennetaan melkein loputtomasti vaikka mitä ja usein tiedostamatta. Tiedostamattoman sisältö juurikin aiheuttaa sen, että asenteet ufojakin kohtaan ovat mitä ovat ja järkeviä perusteluja ufojen kieltäjiltä ei yleensä saa. Tiedostamaton edustaa myös sitä mikä ihmisessä on pysyvämpää, eli sielua ja sen muisti- ja kokemusvarastoa pinnallisella tasolla, koska kaikkeen sisältöön ihmisellä ei ole pääsyä. Mitä heikompi yhteys meillä on sieluumme, niin sitä enemmän on yleensä erilaisia torjuttuja pelkoja, ennakkoluuloja ja harhakuvitelmiakin. Uskonnollisuuteen liittyy usein harhakuvitelmia, koska monet uskovat pelkäävät totuutta ja rehellistä syvällistä ajattelua. Luukanen-Kilde oli erityisen vihainen kristityille uskoville ja sanoi sen usein julkisestikin. Mikä aidossa totuudessa sitten oikein pelottaa ja miksi sitä jotkut niin kovasti välttelevät ja keksivät kaikenlaisia verukkeita? Olisikohan niin, kuten Krisnamurtikin usein teoksissaan sanoo, että totuus omasta itsestä pelottaa eniten, koska jos en olekaan rehellinen, oikeamielinen ja moraalinen, niin sitä ei ole helppo tunnustaa itsellekään ja ajattelu voi kieroutua muutoinkin.
- Anonyymi
Noin se taitaakin olla. Hyvin ilmaistu.!
- Anonyymi
Tekoäly:
kerro syitä miksi alienit saattavat olla digitaalisessa muodossa.
On olemassa useita teorioita, joiden mukaan alienit voisivat olla digitaalisessa muodossa. Tässä muutamia mahdollisia syitä:
1. Evoluutio: Jos alienit ovat kehittyneet teknologisesti paljon meitä edemmäs, heidän kehitys voi olla johtanut digitaaliseen muotoon. Kehittyneet sivilisaatiot saattavat siirtyä biologisista muodoista digitaaliseen tietoisuuteen saavuttaakseen suuremman laskentatehon, muistin kapasiteetin tai pitkäikäisyyden.
2. Avaruusmatkailu: Digitaalinen muoto voi olla käytännöllinen tapa matkustaa avaruudessa. Fyysisen kehon sijaan digitaalinen tietoisuus voisi siirtyä valoa nopeammin, käyttää vähemmän resursseja ja selviytyä pitkissä matkoissa avaruudessa ilman fyysisiä rajoituksia.
3. Kommunikaatio: Alienit voivat käyttää digitaalista muotoa tehokkaampana kommunikaatiovälineenä. Digitaalinen tietoisuus voisi mahdollistaa nopean tiedonvälityksen, monimutkaisten ajatusten jakamisen ja yhteisen älykkyyden muodostamisen.
On tärkeää huomata, että nämä ovat spekulatiivisia ajatuksia eikä meillä ole tieteellisiä todisteita alienien digitaalisuudesta. Alienien olemassaolo ja luonne ovat edelleen suuri mysteeri, ja tulevaisuudessa saattaa paljastua uutta tietoa tästä aiheesta.
..
..- Anonyymi
Jotta noin olisi, niin silloin universumin/kaikkeuden täytyisi olla digitaalinen, mitä ei se varmastikaan ole. Digitaalisuus on hieno asia kun täytyy simuloida ääntä, kuvaa, fyysisiä ympäristöjä jne, mutta ei sillä nyt sentään luoda ihan oikeita fyyysisiä maailmankaikkeuksia, tai tähtijärjestelmiäkään. Korkeamman ulottuvuuden tasoilla kuitenkin monet asiat, joista nyt vain mielikuvitellaan ja haaveillaan scifinä, ovat mahdollisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

"Oikea fyysinen maailmankaikkeus ..."
''Jos tämä ilmaus on uskomusjärjestelmäsi ankkuri niin informaatioon ja sen prosessointiin perustuvat olevaisen teoriat ovat kuin sanskrittia umpisuomalaiselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Oikea fyysinen maailmankaikkeus ..."
''Jos tämä ilmaus on uskomusjärjestelmäsi ankkuri niin informaatioon ja sen prosessointiin perustuvat olevaisen teoriat ovat kuin sanskrittia umpisuomalaiselle.En ymmärrä tätä viestiä.
Voisitko tarkentaa ja kirjoittaa pidemmästi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärrä tätä viestiä.
Voisitko tarkentaa ja kirjoittaa pidemmästi?Noh, oikea maailmankaikkeus sisältää ainetta, mitä keinotekoinen digitaalinen simulaatio ei sisällä. Virtuaalitodellisuus taas on digitaalisesti luotu todellisuuden kuvajainen, vaikka olisi kuinka todenmukainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noh, oikea maailmankaikkeus sisältää ainetta, mitä keinotekoinen digitaalinen simulaatio ei sisällä. Virtuaalitodellisuus taas on digitaalisesti luotu todellisuuden kuvajainen, vaikka olisi kuinka todenmukainen.
Mitä tarkoittavat selventämäsi ilmaisut siinä tapauksessa että maailmojen kaikkeus on yhden ja ainoan tietoisuuden"ajatuksia"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tarkoittavat selventämäsi ilmaisut siinä tapauksessa että maailmojen kaikkeus on yhden ja ainoan tietoisuuden"ajatuksia"?
Siinä olisi yhdelle tietoiselle ajattelijalle vähän liikaa ajateltavaa. Uskon kuitenkin siihen, että on vain yksi perimmäinen voima, joka ilmentää ja yhdistää kaiken. Se ei ole kuitenkaan Jumala, vaan jonkinlainen persoonaton yhtenäisvoimakenttä. Sitä en tiedä, että onko kenttä luotu, vaiko aina olemassa ollut. Teoriassa korkeasti kehittyneet jumalolennot voisivat luoda elämää synnyttävän ja ylläpitävän kentän luomaansa galaksiin ja universumiin. Tämä on vaikea kysymys, mutta kenttä on todellisuutta. Väitetään, etttä Vril-seura oli tietoinen tuollaisesta elämää synnyttävästä energiasta.

<< Uskon kuitenkin siihen, että on vain yksi perimmäinen voima, joka ilmentää ja yhdistää kaiken. Se ei ole kuitenkaan Jumala, vaan jonkinlainen persoonaton yhtenäisvoimakenttä. >>
Samaa mieltä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<< Uskon kuitenkin siihen, että on vain yksi perimmäinen voima, joka ilmentää ja yhdistää kaiken. Se ei ole kuitenkaan Jumala, vaan jonkinlainen persoonaton yhtenäisvoimakenttä. >>
Samaa mieltä<< Uskon kuitenkin siihen, että on vain yksi perimmäinen voima, joka ilmentää ja yhdistää kaiken. Se ei ole kuitenkaan Jumala, vaan jonkinlainen persoonaton yhtenäisvoimakenttä. >>
Tai olikohan se nyt Urantiakirjassa selitetty niin, että on "taivaallinen isä" ja "universaali isä". Tuon voisi ehkä ymmärtää niin, että taivaallinen isä on persoonallinen Jumala ja unversaali isä on persoonaton korkein luova voima. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<< Uskon kuitenkin siihen, että on vain yksi perimmäinen voima, joka ilmentää ja yhdistää kaiken. Se ei ole kuitenkaan Jumala, vaan jonkinlainen persoonaton yhtenäisvoimakenttä. >>
Tai olikohan se nyt Urantiakirjassa selitetty niin, että on "taivaallinen isä" ja "universaali isä". Tuon voisi ehkä ymmärtää niin, että taivaallinen isä on persoonallinen Jumala ja unversaali isä on persoonaton korkein luova voima.Kyllähän se tietysti mietityttää, että miksi tuo yhtenäiskenttä on niin täydellinen ja tarkoituksen mukainen. Se ilmentää kaiken ja luo erilaisia ulottuvuuksia, mahdollistaa tähtijärjestelmien ja galaksien välisen matkailun ja teleportaation valovuosien matkojen välillä...ja paljon muuta. Jotkut puhuvat aikamatkailustakin. Ja nyt kun ufoilmiö on esillä korkealla poliittisellakin tasolla, niin on ilmaantunut teorioita esimerkiksi simuloidusta maailmankaikkeudesta. Eli siis, että avaruus olisikin olemassa vain mielessämme, kuten kaikki muukin. Disinformaatiota alkanut ilmaantumaan, jotta ihmiset hämmentyisivät entisestään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se tietysti mietityttää, että miksi tuo yhtenäiskenttä on niin täydellinen ja tarkoituksen mukainen. Se ilmentää kaiken ja luo erilaisia ulottuvuuksia, mahdollistaa tähtijärjestelmien ja galaksien välisen matkailun ja teleportaation valovuosien matkojen välillä...ja paljon muuta. Jotkut puhuvat aikamatkailustakin. Ja nyt kun ufoilmiö on esillä korkealla poliittisellakin tasolla, niin on ilmaantunut teorioita esimerkiksi simuloidusta maailmankaikkeudesta. Eli siis, että avaruus olisikin olemassa vain mielessämme, kuten kaikki muukin. Disinformaatiota alkanut ilmaantumaan, jotta ihmiset hämmentyisivät entisestään.
Tällaista juttua oli muutama vuosi sitten. Eli, että ilmasta olisi mahdollista ottaa molekyylit esimerkiksi polttoaineen valmistukseen:
https://www.forbes.com/sites/ericmack/2018/03/09/carbon-nanotube-membrane-breakthrough-is-real-world-star-trek-replicator-mattershift/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se tietysti mietityttää, että miksi tuo yhtenäiskenttä on niin täydellinen ja tarkoituksen mukainen. Se ilmentää kaiken ja luo erilaisia ulottuvuuksia, mahdollistaa tähtijärjestelmien ja galaksien välisen matkailun ja teleportaation valovuosien matkojen välillä...ja paljon muuta. Jotkut puhuvat aikamatkailustakin. Ja nyt kun ufoilmiö on esillä korkealla poliittisellakin tasolla, niin on ilmaantunut teorioita esimerkiksi simuloidusta maailmankaikkeudesta. Eli siis, että avaruus olisikin olemassa vain mielessämme, kuten kaikki muukin. Disinformaatiota alkanut ilmaantumaan, jotta ihmiset hämmentyisivät entisestään.
<< Ja nyt kun ufoilmiö on esillä korkealla poliittisellakin tasolla, niin on ilmaantunut teorioita esimerkiksi simuloidusta maailmankaikkeudesta. Eli siis, että avaruus olisikin olemassa vain mielessämme, kuten kaikki muukin. Disinformaatiota alkanut ilmaantumaan, jotta ihmiset hämmentyisivät entisestään. >>
Tarjoat meille hyvän esimerkin salaliittoajatteluuun uppoamisesta.
Aikuisten oikeasti simulaatiohypoteesilla on pitkä historia. Wikipediaa lainaten: "Ihmiskunnan historia on täynnä ajattelijoita, jotka havaitsivat eron sen välillä, miltä asiat näyttävät ja miltä ne todellisuudessa voivat olla, ja unet, illuusiot ja hallusinaatiot tarjoavat runollisia ja filosofisia metaforia. Esimerkiksi Zhuangzin "perhonen unelma" muinaisesta Kiinasta tai intialainen Maya-filosofia tai antiikin Kreikan filosofiassa Anaxarchus ja Monimus pitivät olemassa olevia esineitä maalauksena ja niiden oletettavasti muistuttavan unessa koettua vaikutelmaa. tai hulluutta.
Länsimaisessa filosofisessa perinteessä Platonin Allegoria luolasta erottuu vaikuttavana esimerkkinä. Atsteekkien filosofiset tekstit teoretisoivat, että maailma oli Teotlin kirjoittama maalaus tai kirja. René Descartesin Paha demoni muotoili nämä episteemiset epäilykset filosofisesti, ja niitä seurasi laaja kirjallisuus myöhemmillä muunnelmilla, kuten Brain in a Vat."
Simulaatiohypoteesi ei todellakaan ole reagointia ufoilmiöön.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856284
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283130Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11936Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46929Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849