Muistatteko Varsovan gheton?

Anonyymi-ap

Nyt Israel kopioi natsien toimintatapaa. 2,3 miljoonaa ivmistä suljettu pienelle alueelle. Estetty lääkkeiden, veden, ruoan ja e ergian toimitus.

Tälle on hyvä termi HOLOKAUSTI.

46

600

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paitsi että Hamas aloitti lahtaamisen.

      Ja niin hamas kuin pakestiinalaiset, muut arabimaat ja koko naailma tietävät sen että Israel antaa aina moninkertaisesti takaisin kärsimänsä.

      Miksi palestiinalaiset ja arabit eivät lynkkaa Hamasin jäseniä koska vain heitä voidaan syyttää nykyisestä tilanteesta?

      Lisäksi, palestiina nimistä valtiota ja kansaa ei ole ollut historiassa lainkaan mutta Israel kylläkin. Palestiina on ollut alue jonne on pakkautunut muslimiarabeja sieltä ja täältä.

      Koko soppa alueella perustuu siihen etteivät muslimiarabit hyväksy muuta uskontoa. Jos katsot alueelta tulevia videoita niin käytännössä kaikki arabisotilaat hokevat jumalaansa. Kerta kaikkiaan primitiivinen, agressiivinen ja sotaisa uskonto josta järjen käyttö puuttuu.

      Kaikki kirjoittamani on totta ja perustuu tietoon, ei uskontoon ja sen ajamiin fanaattisiin päämääriin.

      • Anonyymi

        Kerro koska ennen toista maailmansotaa on ollut valtio nimeltä Israel.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro koska ennen toista maailmansotaa on ollut valtio nimeltä Israel.

        Israel on julistautunut itsenäiseksi valtioksi 14.05.1948 Palestiinan alueelle.
        Arabit vastustivat loppuvuodesta 1947 alueen jakamista arabi- ja juutalaisvaltioksi.
        YK:n yleiskokous hyväksyi 29.11.1947 julkilausuman nro 181, joka sisälsi esityksen Palestiinan jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin. Juutalaiset hyväksyivät esityksen, mutta arabivaltiot torjuivat kahden valtion mallin.
        Tuloksena oli sota alkaen 30.11.1947. Alueella ollut sisällissota laajeni Israelin itsenäisyyssodaksi, kun Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin armeijat hyökkäsivät Israeliin.
        Suomesta lähti vapaaehtoisia suomenjuutalaisia Israeliin ja myös Suomen valtio avusti Israelia aselahjoituksin.
        Suomalaiset eivät palvelleet eturintamassa vaan suurin haaste oli punaviinin riittävyys.
        Huolto toimi hyvin ja täydennystä tuli jo ennen puolta päivää.


      • Anonyymi

        Hamasin vastustajat tapettiin ja esiteltiin muun muassa Gazan kaduilla tapettuina julkista häpäisemistä eli potkimista varten jo muutama vuosi sitten. En tiedä oliko asiasta Suomen lehdissä mutta epäilen ettei ollut. Muutama lähi idän lehti mainitsi ohimennen tapauksesta. Hamas otti vallan teurastamalla omansa Gazassa. Jonkinlaiset vaalitkin käytiin muistaakseni, jonka Hamas voitti 100% äänistä tai sinne päin. Vaalit on kiva voittaa kun vastustajat makaavat murskattuina maassa verilätäkössä. Länsimaat tietenkin olivat onnellisia Gazan vaaleista ...


      • Anonyymi

        "Lisäksi, Palestiina nimistä valtiota ja kansaa ei ole ollut historiassa lainkaan mutta Israel kylläkin. "

        Israelin kuningaskunta oli olemassa 1020-722 eaa. Tosin jo 930 eaa. se jakautui Jebobeamin johtamaan pohjoiseen Israel-nimiseen valtioon ja Rehabeamin hallitsemaan eteläisempään Juudan kuningaskuntaan. Juudan pääkaupunkina säilyi Jerusalem.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin_kuningaskunta


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Höpö höpö Israelin sotilaat vuosikymmenien tappaneet palestiinalaisia.
        Jokaisella tulee raja vastaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro koska ennen toista maailmansotaa on ollut valtio nimeltä Israel.

        Israel on perustettu jo vuonna 1922 saman aikaisesti palestiinalaisvaltio Jordanian kanssa juutalaisomisteiselle alueelle jonka nimi oli roomalaisajalta asti nimetty Palestiinaksi. Juutalaisten omistukseen Palestiina siirtyi Turkin imperiumin romahdukseen WWI päättymiseen. Turkin sulttaani Enwer Pasha oli riidoissa Venäjän kanssa johon imperiumin kassa hupeni ja hän tarvitsi lainan ja rahoittajaksi suostui Rotschild pankki ja lainan vakuudeksi oli sovittu Palestiina. WWI päättyi, sulttaani sai potkut ja laina jäi maksamatta takaisi, joten, vakuudeksi sovittu Palestiina siirtyi Rotschild pankin huostaan laillisesti.

        Vassemmiston on tapana kirjoitella historiaa uusiksi siten että se vastaa kulloistakin sopivaa narratiivia. Vasemmistolla ei ole kiinteää totuutta vaan totuus on aina se joka tukee heidän omaa sosialistista ideologiaa. PLOn johtaja patologinen valehtelija Yassir Arafat tekaisi Israelin alueelle laittomina siirtolaisina tunkeutuneista arabeista "palestiinan kansan, joiden maat ja mannut maahan tunkeutuneet siionistit olivat varastaneet sekä ajaneet sen alkuperäiset asukkaat kodeistaan pakolaisiksi".

        Arabit ovat pääasiassa muslimeja ja heidän missionsa on valloittaa luvattu maa islamille, luvattu maa ei ole vain Israelin valtion alue vaan koko maailma niin että kaikkialla liehuu islamin lippu ja kaikki kansat on alistettu islamille. Arafat oli hurskas muslimi eikä hänen uskoaan Allahin sanaan horjunut, Israelin valtio on pieni pinta alaltaan ja vuonna 1988 hän julisti laittomasti oman palestiinalaisvaltionsa Israelin valtion tilalle jonka on jo tunnustanut 138 YKn jäsenvaltiota.

        Palestiinassa ei ole tilaa juutalaisille koska Allah oli kironnut juutalaiset apinoiksi ja koiriksi sekä langetti Fatwan heidän päälleen, siis kuolemantuomion. Näin ollen YKn 138 jäsenvaltiota ovat allekirjoittaneet juutalaisille kuolemantuomion tunnustamalla palestiinalaisvaltion. Suomi ei vielä ole tunnustanut laitonta palestiinalaisvaltiota Israelin valtion tilalle, mutta vasemmistolla on kovia paineita tunnustaa laiton palestiinalaisvaltio laillisen Israelin valtion tilalle.

        Tässä on se Endlösung der Judenfrage, mutta mihin sitten israelilaiset omasta maastaan ja valtiostaan pakenisivat koska kv. vasemmisto on lietsonut tehokkaasti antisemitismiään kaikkialle maailmaan omissa kv. medioissaan? Antautuminen islamisteille ei ole vaihtoehto juutalaisille, on siis taisteltava sekä islamia että kv. vasemmiston räikeää valehtelua ja disinformaatiota vastaan. Israel on jo hävinnyt propaganda sodan kv. vasemmistolle koska pitäytyy faktoissa eikä mielikuvissa.

        Vastineeni ei kauan palstalla ole kun se poistetaan, tämä on lähinnä vetoomus kaikille vapautta ja rauhaa rakastaville toimijoille nousta vastarintaan vasemmiston uutisointiin Israelista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö Israelin sotilaat vuosikymmenien tappaneet palestiinalaisia.
        Jokaisella tulee raja vastaan.

        Höpö höpö vaan itsellesi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö Israelin sotilaat vuosikymmenien tappaneet palestiinalaisia.
        Jokaisella tulee raja vastaan.

        Kyllä ne arabit,hamas jatkuvasti ampunut raketteja Israelin puolelle. Hamas käyttänyt lapsiaan ihmiskilpinä. Näin videon ,missä palestiinalainen isä piti pientä tyttöä sylissä ja sanoi olevansa ylpeä ,jos tytöstä tulee itsemurhapommittaja. Aivan kauheaa.


      • Anonyymi

        👌Näin on.


    • Anonyymi

      Hamas alootti sotatoimet Israelia vastaan. Varsovan gheton ja Gazan tilanne on täysin erilainen, vertaus on vähämielistä. Varsovan Ghettoon suljetiin ihmiset uskonnon takia siirtämällä heidät sinne odottamaan tuhoa Natsisaksan keskitysleireillä. Gaza taas on sopimusten kautta Palestiinalaisten alue jossa heillä on oma hallitus. Lukujen valossa Gazalaisilla ei mennyt edes kovin huonosti ennen Hamasin sekoilua ja arabien halua aloittaa Gazan ja Israelin uusi yhteentörmäys jo vuosia sitten. Nyt Gazalaiset saa sitä mitä anoivat. Tuhoa ja kurjuutta johon ei ole enää lääkettä. Gazalaisten pitäisi kirota maan rakoon jokainen Palestiinalainen terroristi joka aloitti nyt käytãvän sodan teurastamalla kibbutzin lapset.

      • Anonyymi

        Varsovassa/Gazassa ylivoimainen sotakone pommittaa silmittömästi siviilejä. Vesi katkaistu. Ei sähköä. Ei lääkkeitä. Hamasi kyyristelee raunioissa. Sotarikollisia molemmat, mutt israel on VALTIO.

        Holokausti ei oikeuta massamurhiin.
        Tavoitteena työntää jäljelle jääneet yli rajan ja vallata Gaza kibbutzeille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsovassa/Gazassa ylivoimainen sotakone pommittaa silmittömästi siviilejä. Vesi katkaistu. Ei sähköä. Ei lääkkeitä. Hamasi kyyristelee raunioissa. Sotarikollisia molemmat, mutt israel on VALTIO.

        Holokausti ei oikeuta massamurhiin.
        Tavoitteena työntää jäljelle jääneet yli rajan ja vallata Gaza kibbutzeille.

        Juutalaisten lopullinen ratkaisu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsovassa/Gazassa ylivoimainen sotakone pommittaa silmittömästi siviilejä. Vesi katkaistu. Ei sähköä. Ei lääkkeitä. Hamasi kyyristelee raunioissa. Sotarikollisia molemmat, mutt israel on VALTIO.

        Holokausti ei oikeuta massamurhiin.
        Tavoitteena työntää jäljelle jääneet yli rajan ja vallata Gaza kibbutzeille.

        Höpö höpö.


    • Anonyymi

      israle saa tapaa niin paljon kuin haluaa sillä on biden tuki kukaan muu eu maa ei uskalla edes inahtaa tapahtumasta iskusta sairaalaan suomi on hiljaa kun ostaa israelita aseita

      • Anonyymi

        Näyttäisi olevan Palestiinalaisten lavastama isku.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttäisi olevan Palestiinalaisten lavastama isku.

        Siltä näyttää ...


      • Anonyymi

        Eipäs unohdeta,kuka tämän sodan aloitti.Hamas hyökkäsi viattomien ihmisten kimppuun.Teurasti lapsia,vanhuksia ja nuorisoa.Lahpsilta katkaisi päät,naisia raiskasi ja silpoi, kyllä Israelilla oikeus puolustautua.Hamas aloitti sodan.


      • Anonyymi

        Ei Israel olisi sairaalaan iskynyt,ellei sielläm olisi hamasin tukikohta ,tunnelit sairaalan alla. Tunneleista löytynyt valtava määrä aseita, tietotekniikkaa, vesijohtoja. Hamasin johtajan asunnosta tunnelin alta valtava rahakätkö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Israel olisi sairaalaan iskynyt,ellei sielläm olisi hamasin tukikohta ,tunnelit sairaalan alla. Tunneleista löytynyt valtava määrä aseita, tietotekniikkaa, vesijohtoja. Hamasin johtajan asunnosta tunnelin alta valtava rahakätkö.

        Al Sifan sairaalassa on hamasin terroristeja ja heidän komentokeskus. Sieltä löytynyt valtavasti aseita. Israel ei ole yhtään sairaalan siveelejä ampunut. Yhtään siviiliä ei ole kuollut sairaalassa, vaan hamasin terroristeja.Nämä hamasin terroristit tekevät tuhoa Palestiinalaisille,sekä Israelille. Ryöstävät avustyusrekkoja aseilla uhaten. Eivät välitä Palestiinalaisista.


    • Anonyymi

      Totta puhut. Juutalaiset tunkeutu vieraaseen maahan ja julisti " Tämä on meidän luvattu maa 2000 vuotta sitten".
      Alkoivat toteuttamaa samaa kaavaa kuin natsit valloittamaan maata ja rakentamaan ghettoja missä ihmiset saavat kuolla nälkään tauteihin...
      Juutalaiset pahempia kuin natsit koska TIETÄVÄT mitä natsismi on ollut.

      • Anonyymi

        Ei juutalaiset tunkeutuneet lähi itään. Lähi idässä on ollut pysyvä juutalaisväestö aina.


    • Anonyymi

      Israel on vaurastunut ja kehittyvä demokraattinen maa.

      Lähi idän arabit eivät saa mitään kehitettyä vaikka läntinen maailma on tunkenut palestiinalaisille rahaa miljarditolkulla. Ainoa mitä kuuluu on allah akbar ja siihen se jää, järkeä ei käytetä lainkaan. Samaan kasaan kuuluu afrikka jota on tuettu länsimaista kaikin keinoin ainakin mun 60 vuotinen elinikä. Mitään ei ole tuolla rahalla saatu aikaiseksi paitsi syytökset kolonialismista ja kehut putinin venäjän hyvyydestä. Silti pakolaiset tunkevat eurooppaan, eivät venäjälle. Karu tarina siitä miten rahat menevät ahneille harvainvaltaisille ja yksinvaltiaille korruptiona.

      Olisiko aika lopettaa tukeminen ja ohjata rahat suomen terveydenhuoltoon?

      Lähi itä arabivaltioineen ja afrikka selvitkööt omillaan.

    • Anonyymi

      Muistan. Hyvin on mennyt Israelilaisille oppi perille. Käyttävät samaa metodia.

      • Anonyymi

        Höpö höpö, dementikko siinä muistelee.


    • Anonyymi

      Ennen Hamasin hyökkäystä Israeliin, Israel toimitti alueelle ilmaisen sähkön ja veden, joten ei tuota ihan täysin voi verrata Natsien toimintaan.
      Varsovan Ghetosta ei myöskään ammuttu yötä päivää raketteja Saksaan.

      Lisäksi Israelin alueella asuvilla arabeilla on täysin samat oikeudet kuin Juutalaisilla.
      Natsisaksassa Juutalaisilla ei ollut oikeuksia. Arabeja on Israelin puolustusvoimissakin, jossa heille on palvelu vapaaehtoista.

      En juuri näe, että toiminnassa olisi mitään yhteistä natsien kanssa, luulisin, että samaan johtopäätökseen pääsee, jos viitsii etsiä aiheesta tietoa ennakkoluulottomasti.

      • Anonyymi

        Äläs nyt, kyllähän saksalaiset toimitti leireille ilmaisen kaasunkin!

        Herraskansaahan noi juutalaiset on olleet iät ajat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläs nyt, kyllähän saksalaiset toimitti leireille ilmaisen kaasunkin!

        Herraskansaahan noi juutalaiset on olleet iät ajat.

        Pitää paikkansa että Israel piti Gazan sähkössä ja vedessä ja vielä kaiken lisäksi ilmaiseksi. Israelilaiset myös rakensivat Gazassa aikoinaan sekä kauppa kulki rajan yli. Monta tuhatta Gazalaista kävi töissä Israelissa, Gaza ei ollut suljettu alue eikä sorrettu. Gaza suljettiin Hamasin tullessa valtaan ja vihamielisyyksien alkaessa Gazalaisten aloitettua Israelin pommituksen raketeilla joita he itse rakensivat. Hamas oli liian varma siitä että naapurivaltiot antaisivat tukensa Gazalaisille mutta toisin kävi. Nyt Gaza on raunioina.

        Gazalaiset on tyhmiä samoin kuin heidän tukijatkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläs nyt, kyllähän saksalaiset toimitti leireille ilmaisen kaasunkin!

        Herraskansaahan noi juutalaiset on olleet iät ajat.

        Juutalaiset eivät ikinä historian aikana ole olleet herraskansaa. Se luulo että juutalaiset ovat olleet aina rikkaita ei myöskään ole totta. Suurin osa Euroopan juutalaisista on ollut aina normaaleita duunareita omalla alallaan. Maailmassa on vähemmän juutalaisten rikkaitten sukujen sukunimiä kuin esim. Ranskalaisten tai Englantilaisten kristittyjen tai Venäläisten ortodoksien sukunimiä.


    • Anonyymi

      Nyt viher-vassaripaviaanit teillä on oikea näytön paikka auttaa terroristikamujanne, painukaa sinne Gaasaan hulinoimaan!!!

    • Anonyymi

      Nimenomaan Israel luovutti gazan rauhan vakuudeksi.Juutalaiset joutuivat jättämään kotinsa ja lähtemään gazasta.Oli virhe ajaa juutalaiset pois sieltä.Rauhaa ei tullut ,vaan gazadta tuli terroristi pesäke.Suurin osa gazalaisista halusi terroristijärjestön gazaan.Sitä saa mitä tilaa.Hamas valvoo rahaliikennettä ja niillä rahoilla ,mitkä kuului kansalaisille,hamasin terroristit käyttivät aseisiin,tunneleihin.Hamasin johtajat ovat miljardööri.Elävät luksus elämää Gatarissa.Eivät auta kansalaisiaan.Turha syyttää Israelia.Israel ei päätä gazan alueella.

    • Anonyymi

      ISISraelin oma taisteluhelikopteri tappoi Nova musiikkifestivaaliin osallistuneet.

      https://www.businessinsider.com/idf-mistakenly-hit-festival-attendees-while-targeting-hamas?r=US&IR=T

      IDF combat helicopter targeting Hamas fighters at Nova festival massacre shot some partygoers by mistake, says Haaretz

      IDF taistelukopteri tappoi Nova musiikkifestivaaliin osallistuneet "erehdyksessä".

      https://electronicintifada.net/blogs/ali-abunimah/israeli-helicopter-shot-civilians-7-october-rave-police-find

      Israeli helicopter shot civilians at 7 October rave, police find.

      The site of the Supernova rave near Kibbutz Re’im. An Israeli police investigation has acknowledged that an undisclosed number of the 364 civilians Israeli authorities say died there on 7 October were shot by an Israeli combat helicopter.

      https://en.amwalalghad.com/idf-helicopters-killed-most-victims-at-nova-festival-shooting-haaretz/

      IDF helicopters killed most victims at Nova Festival shooting – Haaretz

      IDG helikopteri tappoi suurimman osa Nova musiikkijuhliin osallistuneista.

      https://srilanka.factcrescendo.com/english/misleading-video-viral-as-israel-air-force-attacking-the-reim-music-festival-and-killing-israelis/

      The video shows missiles hitting cars, trucks, motorcycles, and people on foot as pilots report hundreds of gunmen sweeping into Israel to attack nearby communities, the Times of Israel reported. Archived

      However, there have been few reports, like that of this interview with Yasmin Pora, a survivor of the bloodshed at Kibbutz Be’eri near the boundary with Gaza, that state that Israeli forces could have unintentionally killed their own.

      She states that Israeli civilians “undoubtedly” were tragically killed by their own security forces during the intense confrontation while the Hamas fighters were trying to take back the captured Israeli hostage inside Gaza. The same was detailed in this Israeli news report as well.

      By way of deception thou shalt do war : motto of Israeli intelligence service MOSSAD.

      Petoksella sinun tulee sotia käymän. ISISrael moSSad.

    • Anonyymi

      Ei Israel hallitse gazaa,vaan hamasin terroristijärjestö.Yhtään ainoaa Israelilaista ei asu gazassa.Hamas käyttää ihmisiä ihmiskilpinään.Gazalaisille tarkoitetut rahat menee hamasin aseisiin tunneleihin.Hamas hallitsee rahavaroja,mitä ulkomaat syöttää sinne.Aseisiin ja tunneleihin varaa,mutta ei kansalaisiin.Turha syyttää Israelia.

    • Anonyymi

      Gaza ei ole mikään suljettu Ghetto tai maailman suurin vankila. Tosin Israelin ja Gazan raja-asemat ovat suurilta osin suljetut ihmisten liikenteelle sillä Gazasta on vuosikymmeniä ammuttu raketteja ja krh-tulta Israelin puolelle, Gazassa valtaa pitävät Hamas ja Islamic Jihad terroristijärjestöt jotka avoimesti uhkaavat tuhoavansa Israelin, ja Hamas sai suurimman osansa tiedoista Israelin asemista, tukikohdista, sotilaiden lukumäärästä jne. Gazalaisilta työläisiltä (Hamasin kannattajia) jotka Israel päästi töihin Israelin puolelle. Samoin sähkö, puhdas vesi, jätevedet, rakennusmateriaalit (joilla Hamas rakensi tunneliverkostonsa) jne. kaikki tuli enne 07.10 Israelin puolelta.

      Gazalla on muuten raja myös Egyptin kanssa. Nämä muslimiveljethän voisivat avata rajan Gazalaisille ja antaa heille vaikka Egyptin passit joilla Gazalaiset voisivat liikkua ympäri maailmaa missä tahansa mutta ei...Egypti ei halua gazalaisia omalle alueellensa (vaikka Gaza oli vuoteen 1967 Egyptin alaisena). Miksei kukaan huuda julmalle Egyptille joka pitää Gazalaisia maailman suurimmassa avovankilassa? Miksi Israelin pitäisi auttaa ja tukea kansanryhmää jonka avoin tavoite on Israelin tuhoaminen?

      Ja lopuksi linkki kuviin ja videoihin 07.10 tapahtumista joissa Hamas-reppanat vähän vain “keppostelivat” ja tämä pieni hyökkäys sai sitten aikaan Israelin kohtuuttoman vastaiskun...voi voi sentään...

      https://saturday-october-seven.com

      • Anonyymi

        Harvemmin mainitaan sitä olematonta solidaarisuutta Arabien kesken. Egyptillä olisi nyt mahtava tilaisuus sallia kaikkien Gazalaisten pääsy Egyptiin mutta miten on käynyt? Raja on pysynyt kiinni. Jordaniakin on pakosta myöntänyt että yhtään palestiinalaista ei mahdu enää Jordaniaan, maahan joka oli valmis niin monta kertaa ajamaan Israelin välimereen ja pelastamaan kaikki Palestiinalaiset (varsinkin kun kansainväliset apujärjestöt oli mukana Palestiinalaisten hyysäämisessä). Siis Egypti on varsinainen perusrasisti koska Egypti inhoaa Palestiinalaisia! Siionisti Egypti!


      • Anonyymi

        " https://saturday-october-seven.com "

        Muslimien hilsettä jota vasemmisto yhteistyössä lakaisee maton alle disinformaation ja propagandan voimin. Allahu akbar, free free palestine, death to the Jews.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvemmin mainitaan sitä olematonta solidaarisuutta Arabien kesken. Egyptillä olisi nyt mahtava tilaisuus sallia kaikkien Gazalaisten pääsy Egyptiin mutta miten on käynyt? Raja on pysynyt kiinni. Jordaniakin on pakosta myöntänyt että yhtään palestiinalaista ei mahdu enää Jordaniaan, maahan joka oli valmis niin monta kertaa ajamaan Israelin välimereen ja pelastamaan kaikki Palestiinalaiset (varsinkin kun kansainväliset apujärjestöt oli mukana Palestiinalaisten hyysäämisessä). Siis Egypti on varsinainen perusrasisti koska Egypti inhoaa Palestiinalaisia! Siionisti Egypti!

        En yhtään ihmettele,miksi Egypti laittanut rajat kiinni Palestiinalaisille.Palestiinalaiset eivät osaa elää rauhassa missään. Egyptillä kokemusta heistä. Jos avaisivat rajat, niin saisivat samalla hamasin terroristit sinne tekemään tuhoa.Tunneleita, aseita olisi Egyptin sairaalan,asutuskeskusten alla.


    • Anonyymi

      Egypti avustaa joka päivä Gazalaisten pahoinvoinnissa.

      • Anonyymi

        Lisäämällä pahoinvointia, tarkoittanet?


    • Anonyymi

      Vasemmiston valheet ja räikeä vääristely Israelista vain jatkuu päivästä toiseen.

    • Anonyymi

      Kommenteista päätellen vasemmiston juutalaisvastainen propaganda ei oikein ota tuulta siipiensä alle.

    • Anonyymi

      Olisiko aihetta tutustua historiaan. Pelkän propaganda pohjalta omaksuttu 'tieto' on johtanut sinut täysin ojaan. Israel ei ole estänyt tarvikkeiden vientiä. Ja holokoustin on käsite johon olisi syytä tutustua paremmin. Arabi väestön lukumäärä on lisääntynyt näillä alueilla ja holokoustin tarkoitus oli tuhota kaikki juutalaiset, niin ettei heitä olisi. Näin ei ole palestiinalaisten suhteen.

    • Anonyymi

      Väärin... juutalaiset eivät julistaneet Varsovan ghettoa itsenäiseksi valtioksi. Heidät suljettiin sinne. Muuten muistuttaa holokaustia hyvin monella tapaa; omat tapattaa omia, muslimit tänään kuten juutalaiset omiaan aikanaan. Kaikesta syytetään muita. Saa nähdä montako miljoonaa arabia on tulevaisuuden mytologian mukaan tässä leikissä murhattu. Päästäänkö lähellekään 6 miljoonan ”murhatun” juutalaisen mahtivalhetta.

      • Anonyymi

        Hyvää holokaustin muistopäivää Israelin sionistit. Syökää paskaa ja hukkukaa siihen! 1400 7.10. on teidän omin käsin kiduttamat ja murhaamat.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3840
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2027
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      546
      1626
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1298
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe