https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009929396.html
"Arvoton kiinteistö syrjäseudulla voi muodostua perilliselle pelkäksi työmaaksi.
Asianajajan mukaan pääosin 1965 säädetty perintökaari ei ota huomioon tilanteita, joissa perinnöstä tulee kivi perillisen kenkään, koska perinnöksi jäävä talo tai muu kiinteistö ei mene kaupaksi. Samaan aikaan kiinteistön kulut juoksevat koko ajan.
– Jos on varoja ja olet järjissäsi, yksi vaihtoehto on purkaa talo. Minulla oli yksi tapaus, jossa pariskunta päätti purkaa omakotitalonsa, koska he eivät halunneet jättää lapsilleen sitä murheenkryyniksi, Salmi kertoo.
Omakotitalon purkaminen maksaa vähintään 20 000–30 000 euroa, joten sekään ei pienellä eläkkeellä ja ilman säästöjä onnistu. Toisaalta talon purkaminen voi vaatia purkulupaa, jota kaupunki ei välttämättä myönnä. Asianajan yksinkertainen neuvo perinnön jättäjälle onkin: myy vielä kun ehdit. Sen jälkeen perittävä voi esimerkiksi siirtyä asumaan vuokralle jonnekin.
– Voi olla vaikea kääntää ajatusmaailma. Kun talon on aikanaan ostanut, on ajatellut, että tästä jää lapsille perintöä. Sitten tuleekin toteamukseen, että herranjestas tämä pitää purkaa ja laittaa vielä monta kymppitonnia rahaa siihen."
Suurin osa perinnöksi tulevista kiinteistöistä tulee vanhemmilta, jotka eivät eläessään ole luopuneet/myyneet kiinteistöä, vaan haluneet jättää sen lapsilleen perinnöksi tai jos ovat suunnitelleet kiinteistön myyntiä, niin kuolema on tullut ensin yai vakava sairays ja kiinteistön myynti on jäänyt.
Eikö paras keino päästä arvotttomasta kiinteistöstä eroon, josta on erilaisia juoksevia kuluja ja jonka purkamisesta aiheutuu yli 10 000€ kulut lahjoittaa kiinteistö kunnalle, kaupungille, seurakunnalle tai valtiolle, niin säästyy purkamiskulut.
Varsikin silloin, jos on suunnitellut purkaa kiinteistön, mutta kaupunki ei myönnä purkulupaa, niin lahjoittaa kiinteistön sitten kaupungille, joka sitten saa kiinteistöstä riippakiven itselleen.
Moniko vanhempi, joka pitää lapsuutensa kodin kiinteistöä, eikä sitä laita myyntiin, vaan ajattelee, että hänen lapsensa voivat muuttaa siihen sitten, kun hänestä aika jättää sitä, että haluaako hänen lapsensa edes siihen muuttaa, kun lapsi on jo vuosikymmeniä asunut satojen kilometrien päässä toisella paikkakunnalla, jossa hänellä on työ, koti ja perhe.
Siitä kiinteistöstä tulee riippakivi lapsille, koska jos kiinteistön haluaa myydä ei sitä voi jättää kylmilleen,, joten siitä aiheutuu kuluja.
Keino päästä arvottomasta kiinteistöstä eroon
6
1852
Vastaukset
- Anonyymi
Iloisesti menee kiinteistö ja rakennus sekaisin. Kiinteistö voi olla arvokaskin, vaikka rakennus olisi arvoton.
Noh, aina voi jättää perinnön ottamatta vastaan. Menee sitten sekä kiinteistö, että se riippakivirakennus valtion murheeksi.- Anonyymi
Entä, jos valtio, tai kunta ei perintöä huoli ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä, jos valtio, tai kunta ei perintöä huoli ?
Ei valtiolla ole vaihtoehtoa. Ei ketään tai mitään muuta voi pakottaa ottamaan perintöä vastaan. Jos sitä ei kukaan muu huoli, perintö menee valtiolle.
- Anonyymi
Aina voi polttaa.
- Anonyymi
Alussa oli jo kerrottu, että kuolinpesä voi tehdä hyvillä mielin konkurssin, vaikka kymmenen vuoden kuluttua.
Lisäksi oli kerrottu, että kiinteistöt voivat olla taas kahden vuoden kuluttua oikeamman arvoisia.
On näitä hippaheikkejä nähty, että raha, osakkeet ja muu ei kättä pidempi on parempaa joillekin. Joku ei sellaista edes perintönä näe arvossaan. Lisäksi purettu talo ei muutu miksikään osakkeiksi eli niistä tai kerrostalo-osakkeista on turhaa jutussa mainita. Kuten yllä oli jo mainittu, niin talo ei ole koko kiinteistö purettunakaan. Koko kerrostaloa tuskin ainakaan moni alkaa purkamaan kysymättä muilta osakkailta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454452Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232899Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412652Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811644Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161528- 501238
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 591003
- 45996