Sormi peppuun

Anonyymi-ap

Olen 18-vuotias poika ja tämä tapahtuma on tositarina viime kesältä. Tänä aamuna perheeni oli tarkoitus lähteä telttamatkalle, kesälomalle. Perheeseeni kuuluu isä, äitipuoli ja siskoni. Oli kesäaamu ja kello vähän yli kahdeksan. Heräsin sängyssäni ja huomasin kuinka auringonsäteet heijastivat yli vaalean sinisen peittoni yli huoneeni seinälleni. Videot oli jääneet päälle illallisen pornoelokuvan katselun jälkeen.

Yö oli ollut kuuma, joten nukuin ilman vaatteita. Tunnustelin munaani ja huomasin sen olevan hiukan nihkeä. Muutaman koskettelun jälkeen se oli taas isona. Samassa kuulin, kun siskoni koputti oveen ja asteli saman tien sisälle sanoen: "Ylös Antti, kohta lähdetään". "Älä tule huoneeseeni, mitä sä etsit",vastasin kiihtyneenä. Sanna katsoi mua silmiin ja seisahtui paikalleen minihame ja bikinien yläosat puettuina ja vastasi: "käyn vain sinun vaatehuoneella"! Sanna asteli vaatehuoneeseen ja avasi oven ja mutisi itsekseen jotain. Samalla hän löysi etsimänsä vaatehuoneen lattialta ja kumartui ottamaan jotain lattialta.

Näin kuinka hänen pyöreä pyllynsä työntyi kiinteää hametta vasten. Näin hänen pakarat selvästi ja melkein näin hänen pimpin. Otin munan käteen peiton alla ja runkkasin kovaa. Teki mieli työntää sormet hänen jalkoväliin ja tuntea märkä ja pehmeä pillu. Samassa hän nousi ylös ja kääntyi. "Ala nyt jätkä nousta ylös vai vedänkö peiton pois", hän sanoi. "Jos sen teet niin saat selkääs", sanoin kiivaasti. "Olet ärsyttävä", totesi Sanna ja hypähti päälleni ja tarrasi kurkusta kiinni leikkimielisesti. Sannalla oli c-kupit ja hänen rintansa näkyivät hyvin bikinien välistä. Katselin niitä samalla kun Sanna piti kurkustani kiinni. Hän kumartui huomaamattaan hiukan eteenpäin ja silmiini avautui yhä vain hienommat näkymät. Näin Sannan oikean rinnan nännipihat selvästi. Ajattelin, että noita olisi kiva nuolla.

Samalla hän nousi ylös ja asteli ovelle ja pisti oven kiinni. Huokasin ja otin erään valokuvan yöpöydän laatikosta. Sen kuvan oli ottanut Sannan ex-poikakaveri ja antanut sen mulle Sannan tietämättä. Siinä Sanna makaa alasti hänen sängyllään haarat levällään ja polvet ylhäällä. Hän levittää sormillaan pimppiään ja hänen isot rintansa lepäävät levollisena hänen vartalonsa päällä. Katselen kuvaa ja runkkaan loppuun saakka. Nousen ylös ja menen suihkuun. Suihkun jälkeen puen päälleni, pakkaan tavarat ja hyppäämme kaikki autoon. Mukana on tavarat kolmeksi päiväksi ja kaksi telttaa. Koukkaamme vielä Sannan kaverin pihan kautta ja otamme Niinan kyytiin. Nyt olemme valmiita lähtemään.

Matkalla keskustelemme, että kuka nukkuu missäkin teltassa. Minut passitetaan isän ja äitipuolen kanssa samaan telttaan ainakin ensimmäiseksi yöksi. Luulen, että hekin haluaisivat olla keskenään ja puuhastella makuupussin alla rauhassa. Pystytämme teltat leirintäalueella ja kellon ollessa jo melkein yksitoista yöllä, menemme kukin omaan telttaan. Näin äkkiseltään on outoa nukkua samassa teltassa kuin äitipuoleni, onhan hän vasta muutaman kuukauden asunut meillä. Asettelen makuupussini hyvin ja samoin tekee äitipuoleni vieressäni. Isäni huutaa toiselta puolta toivottaen hyvää yötä. Vastaan heille samoin ja samalla nukahdan.

Herään yöllä painajaiseen ja huomaan, että olen valunut äitipuoleni selän tasolle ja nukahdan uudestaan kyljelleen. Seuraavaan kerran herään uudestaan painajaiseen, avaan silmäni ja en ole uskoa näkemääni todeksi. Äitipuoleni takapuoli on suoraan kasvojeni edessä alle puolen metrin päässä silmistäni. Hänen pitsiset stringit menevät ihanasti pyllyvaon sisään. Tunnen kuinka munani jäykistyy itsestään ja liikutan käteni alkkareideni alle.

jatkuu..

2

3280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      jatko..
      Yritän laskea housujani varovasti jotta saan paremman otteen munastani. Katselen ja alan hiljaa vetämään käteen. Yhtäkkiä kuulen suukottelun äänen. Äitipuoleni nostaa hiukan jalkaansa ja isäni sormet hamuavat hänen jalkoväliä. Isäni hieroo hänen pillua housujen päältä ja siirtää kohta sormensa housujen sivusta kohti äitipuoleni paljasta pillua. Näen kuinka isäni sormi uppoaa märkään pilluun sulavasti. Isäni ottaa sormen pois ja huomaan kuinka hänen sormensa kiiltää märästä nesteestä.

      Äitipuoleni ottaa housunsa pois ja huomaan kun hän vetää toisella kädellä isältäni käteen samalla kun hän nostaa jalkaansa. Äitipuoleni makaa nyt suoraan edessäni ilman housuja kyljellään, jalat tiiviisti yhdessä. Hänen pillunsa on lytyssä ja näen sen selvästi. Myös hänen peppureikä on ajeltu ja se näkyy selvästi. Äitipuoleni vetää isältäni käteen ja kuulen pienen lotinan. Huomaan samalla, kuinka oma munani alkaa kostua, ja hiljennän tahtia, etten tule vielä ja ettei lotina kuuluu makuupussini sisältä. Äitipuoleni nostaa jalkaa ja näen kuinka isäni muna lähestyy pillua. Äitipuoleni ottaa munasta kiinni ja ohjaa sen kohti reikää. Märkä muna liikkuu häpyhuulilla kiihkeästi ja toivon että omani olisi tuossa myös.

      Jalkani tärisevät jännityksestä kun näen että isän muna uppoaa pehmeiden huulten väliin syvälle märkään pilluun. Isäni työntää aluksi hitaasti edestakaisin, mutta kiihdyttää tahtia vähitellen. Hän ottaa äitipuoltani pakaroista kiinni ja levittää niitä. Näen hänen upean pyllyreiän ja ajattelen, että tuota on saatava kokeilla sormella. Otan toisen käden hiljaa pois makuupussini sisältä ja liikutan sormeani hiljaa kohti ylöspäin. Samalla ajattelen, että entäpä jos jään kiinni? Mitä sitten tapahtuu? Jos isäni huomaa sen?

      Näen peppureiän niin houkuttelevana edessäni että nostan kättäni ja laitan etusormen pystyyn ja vien sen hiljalleen kohti peppua. Sormeni on enää viiden sentin päässä reiästä, toinen käsi munassani ja naimisen tuoksu valtaa nenäni. Haistan naisellisen tuoksun ja miehekkään munan tuoksun. Sormeni on sentin päässä märästä peppureiästä ja samalla äitipuoleni sanoo hiljaa isälleni, että "revi ja purista mun pakaroita". Samalla peppureikä avautuu ja siinä samassa työnnän sormen kynnen mitan verran reikään pariksi sekunniksi ja vedän sen äkkiä pois. Samassa äitipuoleni huohahtaa ja käskee isäni irrottamaan otteensa pepusta. Äitipuoleni laittaa kätensä taaksensa pepun viereen ja levittää peppureikää vinkaten samalla minulle että tekisin sen uudestaan.

      Säikähdän että se huomasi sen nyt ja hän varmaan suuttuu. Hän levittää peppureikää enemmän ja päätän tarttua tilaisuuteen. Vien sormeni hitaasti kohti hänen peppureikää ja työnnän sormeani hitaasti. Kynsi menee sisään ja samalla huomaan että koko etusormeni on sisällä. Tunnen sormessani kun isäni muna liikkuu lihasseinämän toisella puolella. Vedän sormeni hitaasti ulos ja työnnän sen takaisin sisään. Tunnen, että nyt kohta varmaan laukean. En kestäisi kauempaa.

      Työnnän sormea edestakaisin ja samalla mieleeni välähtää ajatus. Jos isäni ei laukea äitipuoleni sisään vaan vetää munan pois ennen laukeamista, voin äkkiä käyttää sormiani hänen pillussa. Päätän että en laukea vielä vaan odotan rauhassa, vaikka tiukkaa se tekee. Vähän ajan päästä isäni alkaa huohottaa ja vetäisee munansa pois. Samalla sujautan sormeni äitipuoleni pilluun ja tunnen kuinka märkä se onkaan. Isäni laukeaa ja samalla minäkin. Vetäisen sormeni pois ja haistan sormeani. Se tuoksuu niin hyvälle. En koskaan unohda sitä tuoksua!

    • Anonyymi

      Nämä on just parhaita nämä, jotka alkaa "tositarina" siitä jo tietää, että täyttä paskapuhetta😂

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2384
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2002
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      882
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      700
    8. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      53
      700
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe