pitäisi lakkauttaa kokonaan, ihan kansanterveydellisistä syistä, heti aamusta alkaa ky*sii kun ajatus vahingossa meni te simputukseen.
TE toiminnot
Anonyymi-ap
22491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Samaa mieltä. Työttömyyskorvaukset pitäisi kokonaan lakkauttaa. Jos töitä haluaa, niin niitä löytää.
Te toiminnot aiheuttaa mielenterveyden kuormitusta, sietokyky kapeutuu, hermot palavat helpommin.
Loisille kaikki on vaikeaa jos tulee pelko ja uhka, että voisi joutua tekemään tulojensa eteen jotain.
Mene töihin, niin helpottaa.
Pyhändemokratian kolmiyhteydestä ei noin vaan poistuta kun ihmisten asiaa sotketaan.
TE-emakot toimistoista oikeisiin päivätöihin.
Temakot töihin, kannatetaan.
Jos ei ole tuloja, niin vähin, mitä tarvitsee uudelleen työllistyäkseen niihin harvoihin työpaikkoihin, joita on, on se, että omanarvontunto on kunnossa. Ja sitä temakot yrittävät ainakin kolhia, jos ei kokonaan tuhota. Sen pitäisi olla rikos, mutta onko Suomessa, kiusaajien maassa?
No, TE-toimistothan lakkautetaan ensi vuoden lopussa.
https://toimistot.te-palvelut.fi/-/etela-pohjanmaa/tiedote-te-palvelut-siirtyvat-kuntiin-vuoden-2025-alusta
psykot vain tekevät pienen siirtymän, eiköhän sama ellei pahempi taaas ala
Vain huonot palvelut pitää lopettaa.
Hyvät palvelut voi jatkaakin.
Kaikenlainen simputtaminen ja uhkavaatimusten esittäminen on tietenkin huonoa palvelua.
Hyvää palvelua on se että saadaan vapaaehtoisin päätöksin aikaan hyvät ja mieluisat työsopimukset muhkean palkan kera.
Ihan sama täällä. Jos erehtyy pohtimaan, menee päivä pilalle ja työkyky alenee eikä untakaan saa. Kun samaa tekee vuosikaudet, sairastuu takuulla. Itse yritän harrastaa liikuntaa ja kalastella. Liikunta toimii toiseen suuntaan. Se väsyttää terveesti.
THL:n professoria kiinostaa ilmaston muutoksen vaikutus masentuneisuuteen ja mielenterveyteen, mutta ei se mikä todella aiheuttaa masennusta, depressioita ja ahdistuneisuutta. THL on päinvastoin itse teettämässä näitä aktiivisuunnitelmiaan ja pakkokuntouttamisia. Se on hurskastelua hyvinvoinnin nimissä mutta aiheuttaa vahinkoa. Vastuu on aina jollakin muulla, kuten Eduskunnalla.
Paras unohtaa työkkärit , tulkoon sieltä jotain tai olkoon tulematta.
Sinun pitää alkaa juomaan olutta vitutukseen jos ei ole varaa penalta kiljua ostaa.
Voiko witutukseen kuolla
Soitto lääkärille puoluetoimistosta
Ohjelmassa lääkäri Jukka Suihkonen kertoo, kun Väyrynen soitti ja esitti kysymyksensä.
– He olivat viettämässä iltaa Pursimiehenkadulla keskustan puoluetoimistossa, ja minulla oli vielä vastaanotto kesken Diakonissalaitoksella. Kyllä sieltä soitettiin. Siellä kuului hälyääniä takana, koska siellä porukka oli ilmeisesti nauttinut vähän virvokkeita, Suihkonen muistelee.
– Hän kysyi, että kuule Jukka, voiko vitutukseen kuolla. Ja minä sanoin vaan, että kyllä se on mahdollista, Suihkonen kertoo.
Ohjelmassa Väyrynen vahvistaa puhelinkeskustelun.
– Hän sanoi, että kyllä siihen (vitutukseen) voi kuolla, mutta minä en kuollut. Vastustajien ja kilpailijoiden kiusaksi en kuollut, Väyrynen kommentoi.
Moni traumatisoitunut te toimista.
Psykopaatteja.
Traumatisoituminen on peruste kuntouttavalle työtoiminnalle.
Te-toimisto yrittää saada työttömän pakolla kuntouttavaan työtoimintaan.
Työtön ei mene kuntouttavaan työtoimintaan.
Te-toimisto rankaisee karenssilla työtöntä koska ei mennyt kuntouttavaan työtoimintaan.
Työtön traumatisoituu lisää, koska mitään perustettakaan ei alunperinkään esitetty kuntouttavalle työtoiminnalle.
Traumatisoituminen on peruste kuntouttavalle työtoiminnalle.
Te-toimisto yrittää saada työttömän pakolla kuntouttavaan työtoimintaan.
Työtön ei mene kuntouttavaan työtoimintaan.
Te-toimisto rankaisee karenssilla työtöntä koska ei mennyt kuntouttavaan työtoimintaan.
Työtön traumatisoituu lisää, koska mitään perustettakaan ei alunperinkään esitetty kuntouttavalle työtoiminnalle.
Traumatisoituminen on peruste kuntouttavalle työtoiminnalle.
..... ja niin edelleen.
Taas muiden vika.
Enemmistö kykenee hoitamaan monet tilanteet yhteiskunnassa siten, että viat on todellakin muiden - eli jonkin enemmistön - aiheuttamia.
Enemmistöllä ei kuitenkaan ole toimivaltaa kaikkiin asioihin, vaikka niihin kykeneekin toiminnallaan vaikuttamaan. Ei edes parlamentilla.
Ei kannata lukea lakeja väärin, eikä kannata tehdä vääränlaisia tulkintoja lakien antamista oikeutuksista, kas kun monesti laeissa ei edes toimivaltaa anneta asioihin, joita kuitenkin lähdetään toteuttamaan niinkuin toimivalta olisi olemassa.
Pitäisi tehdä kansalaisaloite TE-toimistojen lakkauttamisesta.
Miten ilman niitä pärjää?