Eränkävijät 2023

Anonyymi-ap

Kenelle tuo ohjelma nykyään tehdään? Ei ainakaan metsästäjille ja eränkävijöille. Todennäköisesti vihreille ja muille vastaaville ituhipeille. Ohjelman taso laskee vuosi vuodelta. Oikeita metsästäjiä ei enää ole, vaan kaikki luokattomia amatöörejä Manua lukuunottamatta joka ansaitsisi ihan oman ohjelmansa.
Kala pätkät nyt ei ole koskaan kiinnostanut muutenkaan, mutta siitä plussaa ja ilmeisesti palaute tuottanut tulosta, että kalastetaan vain se mikä syödään ja huuto ja mekastus sekä kalojen tyhjänpäiväinen pyydä ja päästä rääkkääminen on ainakin vähentynyt.

Metsästys pätkät on lähinnä jotain anteeksi pyytelyä siitä että ylipäätään metsästetään. Minä en pyydä harrastustani keneltäkään anteeksi ja metsään lähdetään aina saalis mielessä ei vaan kävelemään. Tyhjän kävelyyn, kun ei tarvita haulikkoa ja kivääriä.
Suomessa on 300 000 metsästäjää ja ammattitason harrastajaa minkä kanssa kuvausryhmä pääisisi varmasti tilanteisiin. Nyt onnettomat amatöörit istuvat jossain ei missään odottamassa sitä yhtä ja ainoaa kyyhkyä jota sitten lopulta ammutaan kauas, vaikka on ensin hoettu että "ei sitten ammuta yksittäisiä vaan odotetaan parvea".
Yksi hiipii "metson haukulle" valkoisissa kiiltonahka saappaissa tai mitkä lie korkkarit onkaan jalassa ja toisessa otossa saappaat onkin yllättäen vaihtuneet tummiin. Lopulta toinen ampuu maassa juoksevan pyyn raanoihin ja sitten onnitellaan koiraa komeasta haukusta. Ei luoja!

Olen vahvasti sitä mieltä, että ohjelman perus tarkoitus nykyään on vain metsästäjien toiminnan ala-arviointi ja sellaisen julkisuuskuvan tuominen, että he ei todella edes tiedä mitä tekevät tai eivät edes osaa.
Ja tämä kuusamon blondikin joku paikallinen vihreä joten ohjelman alasajaminen ja syyt miksi näin alkaa olemaan harvinaisen selviä.
Verrataanpa Ruotsalaisiin tai Norjalaisiin metsästysohjelmiin mitkä todella tehdään metsästäjille. Metsästäjät tietävät mitä tekevät, ampumatilanteet näytetään lavastamatta aitoina ja saalista tai omaa harrastustaan ei pyydetä katsojilta anteeksi, vaan siitä osataan ottaa ilo irti onnistumisesta.
Tämän eränkävijä räpellyksen joutaa lopettaa ja tilalle aito metsästysohjelma ilman viherideologiaa ja tyhjän lässytystä.

7

886

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ohjelma on tehty nykyään vain tekemään metsästäjistä pellen tai pikemminkin antamaan sellainen kuva jossa täysin luokattomat amatöörit soheltavat mitä sattuu niin, että näin oikeana metsästäjänä saa silmät hävetä päästä.
      Tuo on tietoinen valinta mikä on nyky vihervasemmistolaisen ideologian tavoitekin eli saattaa niin metsästäjät kuin kaikki vastaavat muutkin naurunalaisiksi ja osaamattomiksi ja näinollen metsästyksen mustamaalaaminen lisää on helpompaa.
      Suomessa on 300 000 metsästäjää joista ohjelmaan on Manua lukuunottamatta valittu se tyhjän kävelijöiden sakki joille ei asetta tohtisi edes luovuttaakaan.
      Hauska sinällään, että Youtubeen tekee tavan metsästäjät yhtenään sata kertaa tasokkaampia videoita joissa korostuu osaaminen ja riistan tuntemuksen ammattimainen osaaminen.
      Nyky Eränkävijät sarjalle annan 0 arvosanan asteikossa 1-5.

    • Anonyymi

      Avaan telkkarin ja eikös vaan eränkävijä ilmestyy ruudulle kivääri kädessä.
      Mikä taho tuottaa tätä ohjelmaa tuomalla nämä ihmisen näköiset tappokoneet koteihin säikyttelemän etenkin lapsia.

      • Anonyymi

        Metsästyksen vastustaminen ja ohjelman tekeminen lähinnä metsästäjistä naurunalaisia tekemällä on kaksi eri asiaa.


      • Anonyymi00004

        Miksi Eränkävijät ottavat mukaan salametsästäjiä ?


      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Miksi Eränkävijät ottavat mukaan salametsästäjiä ?

        Onko xD ollut mukana ohjelmassa.🤔


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Miksi Eränkävijät ottavat mukaan salametsästäjiä ?

        Koko metsästys ankaralle verolle !


      • Anonyymi00007

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2462
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1076
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe