Pelottavat naapurit

Anonyymi-ap

Asun vuokratalossa pääkaupungissa ja vähitellen alkaa hirvittämään tämä meno.
Ensinnäkin tupakka-asia... Meillä on hississä lappu, että tupakointi on sallittu vain siihen osoitetuilla paikoilla. Naapuriasunnossa asuu ilmeisesti jossain vuokrafirmassa työkeneteleviä, koska viereiseltä parvekkeelta (etäisyys noin 1 metri) kuuluu milloin espanjakielistä, milloin jotain muuta vierasta kieltä.
Siellä oli lyhyen aikaa espanjaa puhuva nainen, joka tupakoi parvekkeella, jolloin kaikki savu tulee asuntooni. Pamautin ikkunani kotona ollessa voimalla kiinni, jollio hän kielitaidottomanakin ehkä ymmärsi ettei se ole täällä pohjoismaassa sopivaa, koska häipyi sisälle.
Asunnossa on nyt majaillut misehenkilö jostain muusta kuin täältä ja hän on ajoittain tupakoinut, jolloin olen tehnyt saman kuin naikkosen kanssa.
Nyt viime yönä klo 01 heräsin asuntooni tulevaan tupakansavuun. Avasin ikkunan kunnolla aki ja karjaisin, ettei pervekkeella saa polttaa.
ärsyynnyin aiasta niin, etten meinannut saada enää nukuttua.
Tänään tultuani töistä soi ovikelloni. En avannut, koska en odota ketään eikä minulla ole tirkistysreikää.
Tämän jälkeen naapurin ovi käv muutaman kerran voimallisesti. (Olisiko mennyt pihalle tupakalle?) Muutekin kun hän kulkee, niin hän lyö aina oven kiinni, joten en tietenkään avannut. Hän tietenkin näki yöllä kun sytytin valon herättyöni tähän tupakankatkuun.

Tämän edellämainitun lisäksi tänään tasossa kuuluin voimakkaita ääniä, sekä tavaroiden heittelystä että myös raisoisaa tappelun ääntä. :( Huutoa ja paisketta.
olin netissä ja hyppäsin varmaan metrin ilmaan näistä äänistä. :DD

No, nyt toivin vain ettei ovikellon soittaja ole joku raivoullu joka olisi suuttnut viimeöisestä ja saan kulkea turvallisesti töihin ja kotiin...

14

449

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No nyt tuli voimakasta savun hajua pieneen yksiööni ja tästä suivaantuneena ryntäsin parvekkeelleni. Nyt siellä olikin eri mies, tällä kertaa musta kiharatukkainen. Sanoin hänelle, ettei tupakointi käy, muttei puhunut kuin englantia.
      Sain sanottua, ettei tuo käy ja sinun pitää mennä ulos ja että minulla on astma. Se astma oli ehkä taikasana, koska sanoi heti okei ja tumppasi tupakan.
      Raskasta tämä maahanmuuttajien paimentaminen. :-(

      • Anonyymi

        Eikä vaan maahanmuuttajat vaan myös kantikset,jostain kumman syystä tupakoitsijoiden ilman myrkyttämisen oikeudet menee samalla tavalla kaiken edelle kuin naapureiden yöllinen metelihuutokiljumiskonsertti,samoin lapsiperheiden huutokiljuminen. Rauhaa,hiljaisuutta ja sääntöjä noudattavat leimataan hysteerisiksi hulluiksi jotka muka kuuntelee korva kiinni seinässä naapurista tulevia ääniä (vaikka ei edes tarvitsisi kuunnella korva kiinni seinässä kun naapurin huutopuhekiljumis tavaroiden paiskomiset ja ryskeet kuuluu kuin samassa tilassa olisi)

        Mitään oikeuksia meillä jotka joudumme heräämään (jos edes hyvällä tuurilla saisi sen 2 -3 tuntia yöllä unta) ei ole, isännöitsijät kädettömiä,munattomia, jalattomia jotka vain sanovat ettei kukaan muu valita/sovi naapuri kanssa ( ties mikä hullu joka voi vaikka käydä fyysisesti päälle), muuta pois jos et kestä "elämisen ääniä"..

        Ainoa ratkaisu olisi seniori taloon muuttaminen mutta ei riitä ikä, ottaisin mielummin vaikka kyylä mummon naapuriksi joka kyttää päivisinkin ääniä kunhan saisi yöllä nukuttua kuin sellaisen joka metelöi monta vuorkautta putkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa selvitttää etukäteen onko talossa tupakointi sallittu vai ei. Näin vältyy ikäviltä yllätyksiltä. Itse asuin vuosikymmeniä ihan rauhassa , ei haissut tupakka. Sitten naapuriin muutti uusia asukkaita ja eikös kohta alkanut tupakansavu haista. Parvekkeen ovea ei voi ut pitää auki lainkaan kun kaikki savut tulivat sisälle? Tupakointikieltoaei saa saada.
        Ikävä kyllä muutan pois kivasta kämpästä ja asun huomattavasti pienemmässä ja maksan paljon enemmän vuokraa. Harmin paikka.

        Ei kukaan muu ole valittanut..noin sanoi taloyhyiön hallituksen jäsen mulle kerran yhtiökokouksessa kun vaadin tupakointiin ja tupakansavujen leviämiseen liittyvän hajuhaitan ratkaisua.
        Hiljaa toivoin että hänen seinänaapurikseen muuttaisi joku himokesduttaja niin saisi esimakua siitä mitä on asua tupakoivien seinänaapurina
        . Taitaa tuo älykkyysosamäärä kuitenkin hänellä olla jo heikohko koska joko ymmärrys tai tahto ymmärtää puuttuivat kokonaan.
        Näitä aina löytyy joistain taloyhtiöistä ja ottavat määräävän paika,n, roolin ja aseman yhtiöissä jotta voisivat sanella ja määrätä muita, varsinkin niiden elämästä joita eivät voi sietää.
        Henkilökohtainen inho ajaa heitä tekemään epäsuotuisia päätöksiä ja ratkaisuja ja joskus vain kiusatakseen inhon kohteeksi valikoitunutta ihmistä.

        Ihankuin niille koulutuksessa opetettaisiin papukaijana lause: kukaan muu ei valita,ja nämä "mahti isännöitsijät" saavat enemmän kuin me duunarit jotka joudutaan tunnin yöunilla "heräämään" oikeasti fyysiseen töihin.

        Eihän ne koskaan ole muuten paikan päällä, siivoan erästä toimisto kohdetta jossa monta avokonttoria yhdellä alueella on erään talonyhtiön isännöitsijät joka about paikalla 8.30-11.30 ja senkin ajan kahvihuoneessa, muualla tms.:D munatonta touhua pakoilla. Harva asukas valittaa turhasta mutta kun ei omalle kohdalle satu nii pidetään ihan sekona kyylääjänä.

        Niin ja on paikalla 2-3 pvä/vko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa selvitttää etukäteen onko talossa tupakointi sallittu vai ei. Näin vältyy ikäviltä yllätyksiltä. Itse asuin vuosikymmeniä ihan rauhassa , ei haissut tupakka. Sitten naapuriin muutti uusia asukkaita ja eikös kohta alkanut tupakansavu haista. Parvekkeen ovea ei voi ut pitää auki lainkaan kun kaikki savut tulivat sisälle? Tupakointikieltoaei saa saada.
        Ikävä kyllä muutan pois kivasta kämpästä ja asun huomattavasti pienemmässä ja maksan paljon enemmän vuokraa. Harmin paikka.

        Nokun tämä on just hassua kun joidenkin vuokrasopparissa saattaa lukea ettei tupakointi sallittu ja jonkun toisen sopparissa taas ei ole tupakointikieltoa,taloyhtiössä taas saattaa olla ettei ole tupakointikieltoa. Ja arvaat varmaan tämän ketjun perusteella kumman oikeudet menee edelle?

        Tupakoitsijoiden tietenkin. Totta kai, näin meilläkin kävi. Nyt ajatuksena muuttaa täysin savuttomaan taloon. Uudiskohteet vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa yleensä varmimpia. Siellä ei yhdelläkään asukkaalla ole mitään alkuperäisiä sopimuksia mikä sallisi tupakoinnin, kun koko taloyhtiö on savuton. .

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        💋 ­­N­y­m­­f­­o­­m­a­a­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Tupakointi on epäterveellistä ja lisäksi nykyään kiellettyä usean lain perusteella.

      • Anonyymi

        Miksei poliisi puutu kauppojen harjoittamaan tupakan diilaamiseen, myyvät sitä tiskin alta kun asiakas vain pyytää. Hävettää olla Suomalainen missä poliisi on tupakkakauppiaiden edunvalvoja.

      • Anonyymi

        Terveydensuojelulaki niistä kai yksi. Jos omaan asuntoon tulee rakenteiden kautta tupakansavut niin siinä ei auta mikään muu kuin tilkitä itse ne raot.
        Taloyhtiö ei sitä tee.

        Jos taloyhtiö ei itse välitä terveydensuojelulaista et yksittäisenä osakkaana ja asukkana voi asialle mitään.
        Oikeuteen ei kannata lähteä, se on itsestään selvyys.
        Kaupungin viranomaisia voi toki pyytää mutta on sitten katkujen oltava melkolailla jokapäiväisiä että kielto saataisiin myös koskemaan sisällä tupakointia.

        Eli taas jä vain se yksi ratkaisu, tee itse tai teetätä

        .Kalliiksi tulee, mutta osakas ei voi laittaa asuntoa edes vuokralle tai myyntiin ellei rakenneongelmaa ratkaista. Asukas on siis pakkoraosssa, hän ei voi edetä mihinkään suuntaan elle hän tee itse jotain.

    • Anonyymi

      Nämä tupakointikielllot ja muutkin kuten järjestyssäännöt pitää nykyään olla useammalla eri kielellä, viroksi, englanniksi , venäjäksi, somaliaksi ja kroatiaksi ja joku muu kieli vielä siihen lisäksi.
      Kansainvälistyvä yhteiskunta vaativat kansainväliset tavat.
      Kielikäännöksiä tarjoavia palveluita voi hyödyntää tai käyttää suoraan Googlen kääntäjää, vähän tönkköä tulos saattaa olla mutta pääasiat varmasti tulee selväksi..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe