Mitä tekee mediapersoona?

Usein näkee julkkiksilla tittelin mediapersoona eikä muuta ammattia mainita. Mitä hän tekee työkseen ja mahtaako olla hyvätkin tulot?
1011736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 101

Vanhimmat

Mediaprsoona selostaa kaikki asiansa ja muittenkin asiat mediassa, lähettää kuvia kun syö tai juo, käy kaupassa ja kuntosalilla ja kun lapsia odotetaan ja ne syntyy, niitten ristiäiset ja synttärit. Tietysti kissojen ja koirien ottamiset ja kuulumiset ja kuolemiset. Ja ennen kaikkea kaikki matkat. Tuloista en tiedä, minä en ainakaan maksa penniäkään tuollaisesta.

2Äänestä
  • Heh, mainio kuvaus näistä meidän uusista ammattilaisista, Ano 13.24, vaikka se sarkasmiksi oli kai tarkoitettukin..))
    Mutta onhan se tasapuolista ja demokraattista, että kenestä tahansa voi tulla "mediapersoona"..)) Vaan eikös se työstä käy, jos tahtoo säilyttää asemansa, kun sitä menestystä ilmeisesti mitataan "seuraajilla"..))
    Ja jos oikein kovasti ahkeroi niin voi päästä "influensseriksi", vaikuttajaksi (?)..)) Vai olenko väärässä ?
    Mutta mitä tuo mediapersoona virallisesti tarkoittaa vai onko se yleisnimike, jonka alle voi sijoittaa erilaisia ammattilaisia, kiinnostaisi tietää..))

    1Äänestä

  • demeter1 kirjoitti:

    Heh, mainio kuvaus näistä meidän uusista ammattilaisista, Ano 13.24, vaikka se sarkasmiksi oli kai tarkoitettukin..))
    Mutta onhan se tasapuolista ja demokraattista, että kenestä tahansa voi tulla "mediapersoona"..)) Vaan eikös se työstä käy, jos tahtoo säilyttää asemansa, kun sitä menestystä ilmeisesti mitataan "seuraajilla"..))
    Ja jos oikein kovasti ahkeroi niin voi päästä "influensseriksi", vaikuttajaksi (?)..)) Vai olenko väärässä ?
    Mutta mitä tuo mediapersoona virallisesti tarkoittaa vai onko se yleisnimike, jonka alle voi sijoittaa erilaisia ammattilaisia, kiinnostaisi tietää..))

    Näin kertoo Wiki:

    "Mediapersoona on julkisuuden henkilö, joka on esillä tiedotusvälineissä myönteisistä tai kielteisistä saavutuksistaan. Monet tunnetut televisiokasvot ovat myös mediapersoonia."

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Näin kertoo Wiki:

    "Mediapersoona on julkisuuden henkilö, joka on esillä tiedotusvälineissä myönteisistä tai kielteisistä saavutuksistaan. Monet tunnetut televisiokasvot ovat myös mediapersoonia."

    Ai kiitos, Ano 14.29. Se ei siis ole mikään ammattinimike . Olisihan se pitänyt tietää, tyhmä minä..))

    Äänestä

  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    😋 ­N­­­y­m­­­f­­­o­­­m­a­­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18065615l

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

instagram. entinen työväenpääministeri alkoi himokuluttajaksi ja maailmankansalaiseksi koska instagram tuottaa mediapersoonan tyhjänpäiväisyyksiä
laukovasta naisesta

(instagramin omistaa usa-miljardööri jonka kimppuun naisen puolueen shiiakansanedusaja kävi voimalla rasistisinvilttuiluin)

sillä ei ollut mitään merkitystä mediapersoonan asemaan nousemiseen

Äänestä
  • Kiitos valistuksesta, Ano 14.24. Eli vain taivas kattona, kun siihen maailmaan menee..))
    Mutta eikös siellä sentään päde mediapersoona Lenita Airiston vakuutus: "kauneus on lisäarvo" ?

    Äänestä

  • Kyllähän se niin on nykyaikana sitä että julkisilla ihmisillä on insta ei mitenkään ihmeellistä ole nykyihmisen elämässä ole jota tarvitsee ironiseerata joka ajalla on omat juttunsa ja se joka ne tekee kummalliseksi on se vanhempi polvi ihan vaan katsovat että ovat oikeutettuja kritisoimaan nykyajan tapoja, joita eivät edes itse hallitse.
    Annetaan nuorempien polvien pitää omat juttunsa ilman ilvehtimistä . Hekin tulevat aikanaan taas vuorollaan ihmettelemään uusien polvien juttuja ja pieni osa heistä toki alkaa tietysti kritisoimaan .
    Ei sillä itkuisella Ihmettelemisellä mitään rakenneta , onhan se niin että nuorten polvien elämä hoituu eri lailla kun vanhempien , ja kamalaa olisi jos ei mitään uudistuksia koskaan tapahtuisi .

    Äänestä

Martina ja aussirakas kilistelevät kuohuvia uima-altaalla, drinkkilasit kädessä moottoripurren kannella, juhlivat villisti yökerhossa siemaillen pitkiä huurteisia. Siinä mediatyrkky ja viimeisin komistus miesseuralaisensa .

Äänestä
  • Ai, en ole nähnyt noita asioita missään, mutta en luekaan roskalehtiä.

    Äänestä

Hyvä että sen mediatörppö Jari Sillanpään konsertteja perutaan.

Äänestä

Mediapersoona voi olla täysnolla, joka on tullut tunnetuksi tunkemalla
itsensä hömppäohjelmiin, joitten kautta tulee vielä tunnetummaksi
ja voi alkaa elää sillä, että on kuuluisa täysnolla.

Äänestä
  • Matti Nykäsen leski myy jokaisen mahatautinsakkin Seiskalehteen.

    Äänestä

  • Aiis nollia kerrakseen, miten viisas on ihminen kirjoituksen takana kun noin negatiivinen kuva annetaa. Se nollaaminenkin ihmisistä on vaan ihan nollarajan ikioma mielipide , muilla voi olla päinvastaiset ajatukset julkisuuden henkilöstä . Niinhän se on että jokaisen ihmisen elämässä on niin hyviä kun huonojakin puolia . Ja minusta kaikki ihmiset ovat mielenkiintoisia .
    Jokaisella on aina jotain erikoisia taipumuksia . Ja ne charmikkaat usein ovat niitä jotka ovat julkkiksia

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Aiis nollia kerrakseen, miten viisas on ihminen kirjoituksen takana kun noin negatiivinen kuva annetaa. Se nollaaminenkin ihmisistä on vaan ihan nollarajan ikioma mielipide , muilla voi olla päinvastaiset ajatukset julkisuuden henkilöstä . Niinhän se on että jokaisen ihmisen elämässä on niin hyviä kun huonojakin puolia . Ja minusta kaikki ihmiset ovat mielenkiintoisia .
    Jokaisella on aina jotain erikoisia taipumuksia . Ja ne charmikkaat usein ovat niitä jotka ovat julkkiksia

    Se on vähän niin kuin nykytaide. Katsoja sanoo: "Olisinhan minäkin osannut tuon tehdä."
    Miksei tehnyt?
    No, joku tekee, ja siksi onkin taiteilija.
    Sama mediapersoonien julkisuuden kanssa. Bikinit päälle, skumppalasi käteen ja purjeveneeseen!
    Kyllä tuohon jokainen pystyisi, mutta ne sitten ovat mediapersoonia, jotka sen todella tekevät!

    Äänestä

Entäs kaikki ns. "artistit" ? Kymmenet, ehkä sadat pikkutähtöset, piipittäjät,
puhuen laulavat, jotka kutsuvat itseään "artisteiksi" ja jopa taiteilijoiksi ?

Äänestä
  • Mediapersoonan kaikki kokemukset ovat sävähdyttäviä : asut, koti, tapahtumat . . . HULVATTOMAN hauska kuva! LEUAT pudottavat bikinit. SALARAKAS kuvassa! SUUNNATON suru, hamsteri menehtyi.
    Jne. Kysytäänpä, kuka on Suomen pääministeri. Vastaus voi olla LEGENDAARINEN.

    Äänestä

Muutama mediapersoona on eksynyt palstallekin.

1Äänestä
  • Joku voi käyttää tätä palstaa mainostilanaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Joku voi käyttää tätä palstaa mainostilanaan.

    Aivan niin, laittamalla tänne täydellisiä kirjoituksia, kuten:

    evvk
    EVVK
    tai
    pelkkiä emojiin kuvia, esim peukku pystyssä

    Äänestä

Niin - - - eräs henkilö on mainostanut, että hänellä ja hänen kaverillaan
"palstaimago", he ovat tunnettuja.

Äänestä

Palstanäkyvyyttä, sitä kautta mainosta ja markkinointia.
Tiimi oli yhteenaikaan.
Yksi rakensi brändiä. Nimimerilleenkö, en tiedä. Taisi kosahtaa.
Trollit ovat seuraajia.
Mikäpä hänessä.

Äänestä

On persoonia, joiĺle mediapersoonat ovat tärkeitä. He väheksyvät ja naureskelevat mediakummajaiselle, siten heidän Itsetuntonsa nousee ja he tuntevat olevansa parempia.

1Äänestä
  • Olisiko niitä 'mediakummajaisia' ollenkaan jollei heitä huomioitaisi?
    Eikö ole sanonta "puhutaan hyvää tai pahaa, pääasia, että puhutaan".
    Pitää olla esillä, että saa tuloja 🤔

    Äänestä

En tietäisi ehkä yhtään mediapersoonaa ellei iltapäivälehdet julkaisisi heidän somepäivityksiä. Onhan toki muutaman kasvot tutut missiaikaisista lööpeistä, tositvohjelmista jne. Taitavat tienata hyvin. Nuorehkoja ihmisiä.

Äänestä
  • Ai niin. Katsoin uudistuneen "Maikkarin" tuotantoa. Kardashianeista (?) dokumenttisarja. Minulla ei hajuakaan miten heistä alunperin tuli maailmankuuluja. Kuvia pepuista, paheksuntaa yksityislennoista, eroja, vauvoja ym. ja, että ovat miljardöörejä, niitä olen lööpeissä nähnyt. Muusta ei tietoa, siis todellisia mediapersoonia.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ai niin. Katsoin uudistuneen "Maikkarin" tuotantoa. Kardashianeista (?) dokumenttisarja. Minulla ei hajuakaan miten heistä alunperin tuli maailmankuuluja. Kuvia pepuista, paheksuntaa yksityislennoista, eroja, vauvoja ym. ja, että ovat miljardöörejä, niitä olen lööpeissä nähnyt. Muusta ei tietoa, siis todellisia mediapersoonia.

    Kardashianin perhe on aikamme tyypillisin ilmiö: miten median avulla ansaitaan rahaa, nopeasti. paljon ja kaikki minulle. Omaamatta yhtään ainoaa atribuuttia joka oikeuttaisi kaiken tuon mediahuomion, yhtään ainoaa saavutusta, lahjakkuutta, ansiota viihteen, taiteen, tieteen puolessta, ei edes ulkonäössä. Ainoastaa halun ja kyvyn ansaita rahaa medianäkyvyydellä. Bisnessavvy.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Mitä tarkoitat tuolla ”ulkonäöllä”?

    No, mutta Paloma, ovathan sisarukset kauniita ja luoneet pyöreillä takamuksillaan nuorille pyllyn mallin. Eivätkä liene lahjattomia kun ovat keränneet miljoonaomaisuudet. Kyllä sellaiseen älyä tarvitaan.

    Korppis

    Äänestä

  • Mietin vaan, mitä niiden ihmisten elämästä puuttuu, jotka seuraavat näitä jukimoita ja heidän elämäänsä.

    Jopa ikäihmisiä on liittynyt seuraajaryhmään vai miksi sitä sanotaan.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Kardashianin perhe on aikamme tyypillisin ilmiö: miten median avulla ansaitaan rahaa, nopeasti. paljon ja kaikki minulle. Omaamatta yhtään ainoaa atribuuttia joka oikeuttaisi kaiken tuon mediahuomion, yhtään ainoaa saavutusta, lahjakkuutta, ansiota viihteen, taiteen, tieteen puolessta, ei edes ulkonäössä. Ainoastaa halun ja kyvyn ansaita rahaa medianäkyvyydellä. Bisnessavvy.

    Hhahhhahhhaaaa, vai oikein aikamme tyypillisin ilmiö. Kylläpä on kapea kaitale maailmaa sinulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    No, mutta Paloma, ovathan sisarukset kauniita ja luoneet pyöreillä takamuksillaan nuorille pyllyn mallin. Eivätkä liene lahjattomia kun ovat keränneet miljoonaomaisuudet. Kyllä sellaiseen älyä tarvitaan.

    Korppis

    Olen hieman allerginen tuollaiselle kauneudelle ja kauneusihanteille. Mutta lähinnä sille miten aivottomat massat leikkauttelevat itseään sisarusten mallinmukaan, saavuttamatta kuitenkaan mitään suurempaa huomiota, tuloja, näkyvyyttä.
    Mutta tuleeko sinunkin FB-sivulle kuvia näistä leikellyistä kammottavuuksista, joiden persie ei mahdu edes yhdelle tuolille, huulet ja tissit aivan luonnottomuuksien kauhukuvia? Huomon herättäminen kai pääsyynä että nuoret naiset teettävät itsestään irvokkaita karikatyyrejä? Kauneusihanteista tuskin voi olla kysymys.

    Voisi sinunkin huulet kaivata pientä botoksia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Voisi sinunkin huulet kaivata pientä botoksia.

    Ei tarvi. En myy niitä enkä niiden kuvia.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ai niin. Katsoin uudistuneen "Maikkarin" tuotantoa. Kardashianeista (?) dokumenttisarja. Minulla ei hajuakaan miten heistä alunperin tuli maailmankuuluja. Kuvia pepuista, paheksuntaa yksityislennoista, eroja, vauvoja ym. ja, että ovat miljardöörejä, niitä olen lööpeissä nähnyt. Muusta ei tietoa, siis todellisia mediapersoonia.

    Voin elää ilman mediapersoonia.
    En jaksa seurata Vain elämäätä, en Viidakon tähtösiä, enkä Selviytyjiä, Doodsoneista puhumattakaan. Nuo vierasmaalaiset K:t - en edes muista nimeä oikein, ovat minulle täysin vieraat olennot.
    Miten niin heistä tulee miljardöörejä? Mainostulojako?
    Kelpaisikohan tässä itse mediapersoonaksi, saisi vähän lisää käyttövaroja pienen eläkkeen päälle.
    Mkr.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Olen hieman allerginen tuollaiselle kauneudelle ja kauneusihanteille. Mutta lähinnä sille miten aivottomat massat leikkauttelevat itseään sisarusten mallinmukaan, saavuttamatta kuitenkaan mitään suurempaa huomiota, tuloja, näkyvyyttä.
    Mutta tuleeko sinunkin FB-sivulle kuvia näistä leikellyistä kammottavuuksista, joiden persie ei mahdu edes yhdelle tuolille, huulet ja tissit aivan luonnottomuuksien kauhukuvia? Huomon herättäminen kai pääsyynä että nuoret naiset teettävät itsestään irvokkaita karikatyyrejä? Kauneusihanteista tuskin voi olla kysymys.

    Tässä iässä en voi olla ajattelematta, millaiset heidän vartalonsa mahtavat olla näillä ikävuosilla, joita me tällä palstalla kirjoittelevat laahustamme.
    Sama tatuointien kanssa. Järkytyn, kun kuvissa näkyy hartioista ranteisiin ylettyvät tatskat, ajattelen aina, miltä nuo ruusut ja koristekuviot näyttävät, kun käsivarsissa on allit ja kyynärpää on pelkkää laskosta.
    Monilla ikääntyneellä on vaivoja ja kipuja ihan vain iän mukanaan tuomina. Miten mahtaa olla ihmisillä, joille on tehty erilaisia korjausleikkauksia ja lisätty silikoonia eri puolille vartaloa. Ihminen lihoo ja laihtuu, ikä muuttaa kroppaa.
    Eivätkö he ajattele tulevia vuosia?
    Mkr.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Voin elää ilman mediapersoonia.
    En jaksa seurata Vain elämäätä, en Viidakon tähtösiä, enkä Selviytyjiä, Doodsoneista puhumattakaan. Nuo vierasmaalaiset K:t - en edes muista nimeä oikein, ovat minulle täysin vieraat olennot.
    Miten niin heistä tulee miljardöörejä? Mainostulojako?
    Kelpaisikohan tässä itse mediapersoonaksi, saisi vähän lisää käyttövaroja pienen eläkkeen päälle.
    Mkr.

    He tekevät tosi-tv:tä elämästään 24/7. Suomessakin taitaa jollain kanavalla pyöriä.
    Nyt tuolla Mtv:n ja C-moren yhdistetyssä Katsomossa näyttää olevan dokumentti(?) koko perheestä. Useampi sisarus + vanhemmat.
    Ei ole voinut olla törmäämättä heitä koskeviin lööppeihin ja mainoksiin jos käyttää suoratoistopalveluja.
    Julkkiksiksi tulonsa jälkeen on kaiketi ainakin osakkuuksia muotitaloista, hajuvesituotannoissa jne.
    Suomessa on heidän "raakakopioita" myös.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    No, mutta Paloma, ovathan sisarukset kauniita ja luoneet pyöreillä takamuksillaan nuorille pyllyn mallin. Eivätkä liene lahjattomia kun ovat keränneet miljoonaomaisuudet. Kyllä sellaiseen älyä tarvitaan.

    Korppis

    Tarvitaan, tarvitaan, sen toisen Korppiksen mainitseman lisäksi.
    Mkr. 😀

    Äänestä

Ja eipä mennyt monta minuuttia ennen kuin ad hominem (henkilöön kohdistuvat) hyökkäykset alkoivat.
Me rupatellaan täällä sovussa kardashianeista ja nuorten naisten kauneusihanteista. Jos haluat puhua jostain muusta niin aloita oma ketju.

Äänestä
  • Sinähän hyökkäsit ensin Kardashien henkilöiden kimppuun rumasti ja ala arvoisesti jopa heodän pers… solvaten.

    2Äänestä

  • Mediapersoonasta taisi olla kyse tässä ketjussa, eikä nuorten naisten kauneusihanteista.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Sinähän hyökkäsit ensin Kardashien henkilöiden kimppuun rumasti ja ala arvoisesti jopa heodän pers… solvaten.

    Sillähän ei ole minkäänlaista tekemistä sen kanssa että sinä hyökkäsit toisen kirjoittajan kimppuun menemällä henkilökohtaisuuksiin. Puhumme MEDIApersoonista, emme toisistamme. Onko tätä nyt niin vaikea käsittää?
    Rautalankavyyhti esille:
    Kardashianin perhe ovat malliesimerkki mediapersoonista, joita aloitus koskee. Heitä sa toki vapaasti arvostella, koska he tienaavat miljardinsa juuri siitä näkyvyydestä jota he jatkuvasti tuottavat. Näkyvyys ja esilläolo on heidän brändinsä.
    Heihin ei päde samat säännöt kuin yksityishenkilöiden kimppuun käymisellä nettikeskusteluissa. Omenoita ja appelsiineja.

    Äänestä

  • Oliko tämä sinun aloitus vai miksi komentelet muita kirjoittajia?

    2Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Oliko tämä sinun aloitus vai miksi komentelet muita kirjoittajia?

    Ei kommenttini ollut "muille kirjoittajille", vaan edelliselle anonelle joka puuttui ulkonäkööni.
    Eikä se ole komentelua, pieni muistutus vain siitä mikä on ok keskustelupalstoilla ja mikä ei ole ok.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Ei kommenttini ollut "muille kirjoittajille", vaan edelliselle anonelle joka puuttui ulkonäkööni.
    Eikä se ole komentelua, pieni muistutus vain siitä mikä on ok keskustelupalstoilla ja mikä ei ole ok.

    Tuntuu olevan arka paikka, se botoksin tarve,🤣

    "Me rupatellaan täällä sovussa kardashianeista ja nuorten naisten kauneusihanteista. Jos haluat puhua jostain muusta niin aloita oma ketju."

    Sinäkin olisit voinut tehdä oman aloituksen naisten per-seistä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tuntuu olevan arka paikka, se botoksin tarve,🤣

    Ei ole tarvetta. Huuleni ovat normaalin täyteläiset. En missään nimessä haluaisi vulgäärejä iinesankkahuulia omiin kasvoihini. Puistattaa jo ajatuskin.
    On todella alatyylistä ja raukkamaista kääntää keskustelu rekatun kuvallisen ulkonäköön.

    Äänestä

  • Millä perusteella nimität noita leikeltyjä tyyppejä nuorten maisten kauneusihanteiksi? Eivät ole ainakaan Suomessa!

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Millä perusteella nimität noita leikeltyjä tyyppejä nuorten maisten kauneusihanteiksi? Eivät ole ainakaan Suomessa!

    Hyvä se! Koska muualla maailmassa pumpatut, täytellyt, imutetut, lähinnä meikäläisen silmään groteskit nuoret naiset ovat kauneusihanne monille.
    Jos Suomessa ei ole esteettiselle kirurgialle muita asiakkaita kuin ne jotka tarvitsevat apua lääketieteellisiin toimenpiteisiin tai siis arkielämää suoraan haittaaviin ulkonäköön liittyviin tekijöihin, niin se on aivan mahtavaa. Huonoa itsetuntoa voi tosin myös kohentaa kauneusleikkauksella, kuten korvien, nenän, kaksoisleuan jne. korjaamisella, liian suuret ja painavat rinnat voi pienentää, jos ne aiheuttaa selkäkipua jne. mutta joidenkin mediapersoonien luoonottoman suurten atribuuttien matkiminen ei ole mitenkään kaunista..

    Huonoa itsetuntoa voi kohentaa myös esiintymällä joka paikan asiantuntijana. huonon itsetunnon taas paljastaa itseensä vähänkin viittaavasta huomautuksesta ja leikinlaskusta suuttuminen ja raivokas muiden syyttely maalittamisesta.

    2Äänestä

  • Yhden kerran nähnyt ne televisiossa kun lapsenlapsi oli täällä ja vaihtoi sellaiselle kanavalle. Ei kiinnostanut mitenkään .
    Instaakaan ei minulla ole, luulen etten edes hanki.
    Nuoret ne ovat nykyisin niitä jotka käyttävät näitä esikuvinaan joten sinänsä aika köyhää esikuvaa vaikka rikastuvat ns kuuluisuudellaan.
    No kahdenkymmenen vuoden päästä sitten on taas jotain uutuuksia ja nämä jää unholaan
    Aiis joka aikakaudella on omat asiansa .
    60 luvulla ihmeteltiin Beatles poikien pitkiä hiuksia ja naiset huokailivat että ihan kamalaa kun miehilläkin on pitkät hiukset, eikä me nuoret uskallettu sanoa että ne oli niin söpöjä . No sekin meni ohitse aikanaan ja Beatles musiikki valtasi maailman .
    Ruotsissa oli elokuva jota kutsuttiin porno kuvaksi kun Lena Nyman hyppäsi siinä alasti uimaan muistaakseni , nykyään ei sekään ole mitenkään pornomaista . Mutta silloin ne naiset siunaili kovasti että kuinka voi olla alasti ja vielä elokuvassa . Niin että sukupolvien vaihtuessa tulee aina uusia asioita , entiset unohdetaan kun uusia tulee tilalle . Mutta nyt nuo tatuoinnit näyttää olevan kovasti huudossa jokaisella TV ruudussa iho kuvia täynnä ja toisilla kasvoissakin . Olis kiva tietää mikä tulee olemaan seuraava villitys , kun kyllästymään niihin tatuointeihin . Vai keksiikö ihminen enää mitään uutta .moraali käsitteet ovat muuttuneet ajan kuluessa .

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Ei ole tarvetta. Huuleni ovat normaalin täyteläiset. En missään nimessä haluaisi vulgäärejä iinesankkahuulia omiin kasvoihini. Puistattaa jo ajatuskin.
    On todella alatyylistä ja raukkamaista kääntää keskustelu rekatun kuvallisen ulkonäköön.

    Ja kun näkee näitä nuoria joilla on se huulien täyttäminen pieleen niin ajattelee että mikä ihmisessä saa riskeeraamaan oman terveytensä ruiskuttajalle hermomyrkkyä kehoonsa .Botoxi on hyvä olla olemassa eräissä sairauksissa , mutta että terve ihminen altistaa itsensä on todella ihmeellistä . Sitä ajattelee että eikö heillä ole riski ajatusta mukana.meidän kaupungissa on yksi tuttu jolla nyt on huulet töröllään , oli kaunis ennen botokseja .

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Hyvä se! Koska muualla maailmassa pumpatut, täytellyt, imutetut, lähinnä meikäläisen silmään groteskit nuoret naiset ovat kauneusihanne monille.
    Jos Suomessa ei ole esteettiselle kirurgialle muita asiakkaita kuin ne jotka tarvitsevat apua lääketieteellisiin toimenpiteisiin tai siis arkielämää suoraan haittaaviin ulkonäköön liittyviin tekijöihin, niin se on aivan mahtavaa. Huonoa itsetuntoa voi tosin myös kohentaa kauneusleikkauksella, kuten korvien, nenän, kaksoisleuan jne. korjaamisella, liian suuret ja painavat rinnat voi pienentää, jos ne aiheuttaa selkäkipua jne. mutta joidenkin mediapersoonien luoonottoman suurten atribuuttien matkiminen ei ole mitenkään kaunista..

    Sinun muualla maailmassa on hyvin pieni alue mitä et näytä ymmärtävän.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Millä perusteella nimität noita leikeltyjä tyyppejä nuorten maisten kauneusihanteiksi? Eivät ole ainakaan Suomessa!

    Ulkonäköönsä kiintyneitä ihmisiä on kaikkialla ja on aina ollut.
    Hautalöytöjen perusteella ihmiset ovat kaunistaneet kasvojaan ja käsitelleet hiuksiaan jo kivikautisella ajalla. Ei tosin Suomessa, joka oli kauan jääpeitteen alla, ja jään sulettua se oli laaja saaristo, jossa ei ollut asutusta ennen kuin n. 8 000 v. sitten On löydetty tilapäisiä asuinpaikkoja, joissa kalastusta harjoittaneet ihmiset ovat majailleet, mutta vakituista asutusta tänne on muuttanut vasta maan noustua.
    Meikkejä ja kaunistusvälineitä ei ole löytynyt alueen haudoista, vain suksia, kirveitä ja saviruukun paloja, joskus pronssikaudelta peräisin olevia koruja. Suomalaiset ovat olleet aina luonnonkauniita, kuten voit itsekin huomata, kun katsot peiliin saunan jälkeen.
    Arvelee Mkr.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Yhden kerran nähnyt ne televisiossa kun lapsenlapsi oli täällä ja vaihtoi sellaiselle kanavalle. Ei kiinnostanut mitenkään .
    Instaakaan ei minulla ole, luulen etten edes hanki.
    Nuoret ne ovat nykyisin niitä jotka käyttävät näitä esikuvinaan joten sinänsä aika köyhää esikuvaa vaikka rikastuvat ns kuuluisuudellaan.
    No kahdenkymmenen vuoden päästä sitten on taas jotain uutuuksia ja nämä jää unholaan
    Aiis joka aikakaudella on omat asiansa .
    60 luvulla ihmeteltiin Beatles poikien pitkiä hiuksia ja naiset huokailivat että ihan kamalaa kun miehilläkin on pitkät hiukset, eikä me nuoret uskallettu sanoa että ne oli niin söpöjä . No sekin meni ohitse aikanaan ja Beatles musiikki valtasi maailman .
    Ruotsissa oli elokuva jota kutsuttiin porno kuvaksi kun Lena Nyman hyppäsi siinä alasti uimaan muistaakseni , nykyään ei sekään ole mitenkään pornomaista . Mutta silloin ne naiset siunaili kovasti että kuinka voi olla alasti ja vielä elokuvassa . Niin että sukupolvien vaihtuessa tulee aina uusia asioita , entiset unohdetaan kun uusia tulee tilalle . Mutta nyt nuo tatuoinnit näyttää olevan kovasti huudossa jokaisella TV ruudussa iho kuvia täynnä ja toisilla kasvoissakin . Olis kiva tietää mikä tulee olemaan seuraava villitys , kun kyllästymään niihin tatuointeihin . Vai keksiikö ihminen enää mitään uutta .moraali käsitteet ovat muuttuneet ajan kuluessa .

    Näinhän se on. (O tempore o mores!) huudahtelivat jo antiikin roomalaiset ja luulen että vanhemmat ihmiset ovat kummastelleet nuorten tapoja ja tyylejä jo varmaan neandertalien leiritulilta lähtien.Nyt kuitenkin ulkonäköään dramaattisesti muokanneet viihdeartistit ja mallit ovat nykyisen it-tekniikan aikana laajan yleisön jäljiteltävissä somessa ja kaikessa mediassa ja kun lähes kaikkea on jo kokeiltu niin aina vaan etsitäändramaattisempia ilmaisuja kehonkulttuurille.
    Se "maailma" on erittäin suuri, erityisesti tik-tok ja instagram, influensserit (somevaikuttajat?) ansaitsevat tonneittain rahaa ja helpon ja nopean rahan viehätys on suuri. Siinä sitten pilkotaan kehoa ihan miten vaan huomiota saadakseen.
    ***
    Kauneusihanteet ovat historiallisesti kulkeneet heilurina liikalihavuudesta heroiinihoikkuuteen. Meidän nuoruudessamme piti olla langanlaiha a la Twiggy, kahdeksankymmentäluvulla tuli Kate Mossin sisäänvajonneet posket kauneusihanteen huippuun ja mallit tavoittelivat 0-kokoa. Estradeilla kävelivät huippumallit esittelemässä muotiluomuksia, jotka plajastivat lähes koko etumuksen: rintakehän jossa oli nännit, mutta ei rintoja.
    ***
    Sitten alkoi ylipainoisten esiinmarssi: pluskoot, isojen naisten kauneuskilpailut, kehopositiivisuus. Tavallaan odotettavissa oleva reaktio yltiöindividualismin aikaan:j okainen olemme kauniita ja ainutlaatuisia yksilöitä, kuin lumihiutaleet.
    ***
    Valitettavan pitkään naiset ovat antaneet patriarkaatin ja miesten hegemonian määritellä minkä näköinen nainen saa olla kelvatakseen.

    Kyllä minusta on olkut kiva olla poikien ja miesten mieleen. Olen aina nauttinut kun ovat sanoneet kauniiksi js ihanaksi. Ei ole tarvinnut leikellä eikä laihduttaa, olen ollut vain oma itseni.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Näinhän se on. (O tempore o mores!) huudahtelivat jo antiikin roomalaiset ja luulen että vanhemmat ihmiset ovat kummastelleet nuorten tapoja ja tyylejä jo varmaan neandertalien leiritulilta lähtien.Nyt kuitenkin ulkonäköään dramaattisesti muokanneet viihdeartistit ja mallit ovat nykyisen it-tekniikan aikana laajan yleisön jäljiteltävissä somessa ja kaikessa mediassa ja kun lähes kaikkea on jo kokeiltu niin aina vaan etsitäändramaattisempia ilmaisuja kehonkulttuurille.
    Se "maailma" on erittäin suuri, erityisesti tik-tok ja instagram, influensserit (somevaikuttajat?) ansaitsevat tonneittain rahaa ja helpon ja nopean rahan viehätys on suuri. Siinä sitten pilkotaan kehoa ihan miten vaan huomiota saadakseen.
    ***
    Kauneusihanteet ovat historiallisesti kulkeneet heilurina liikalihavuudesta heroiinihoikkuuteen. Meidän nuoruudessamme piti olla langanlaiha a la Twiggy, kahdeksankymmentäluvulla tuli Kate Mossin sisäänvajonneet posket kauneusihanteen huippuun ja mallit tavoittelivat 0-kokoa. Estradeilla kävelivät huippumallit esittelemässä muotiluomuksia, jotka plajastivat lähes koko etumuksen: rintakehän jossa oli nännit, mutta ei rintoja.
    ***
    Sitten alkoi ylipainoisten esiinmarssi: pluskoot, isojen naisten kauneuskilpailut, kehopositiivisuus. Tavallaan odotettavissa oleva reaktio yltiöindividualismin aikaan:j okainen olemme kauniita ja ainutlaatuisia yksilöitä, kuin lumihiutaleet.
    ***
    Valitettavan pitkään naiset ovat antaneet patriarkaatin ja miesten hegemonian määritellä minkä näköinen nainen saa olla kelvatakseen.

    Hui kauheeta, oikeesti.
    Inga Sulin, näyttelijätär, 78 v. on ottanut poskipäihinsä sellaiset botoxit, että K-klaanin peput jää pyöreydessään varjoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Hui kauheeta, oikeesti.
    Inga Sulin, näyttelijätär, 78 v. on ottanut poskipäihinsä sellaiset botoxit, että K-klaanin peput jää pyöreydessään varjoon.

    Joo, huomasin Salkkareista😳

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Joo, huomasin Salkkareista😳

    Eikös olekin ihan överit. Meni viimeinen uskottavuus hänen näyttelijän työhön. Kasvot eivät liiku, ovat ilmeettömät silmien ja suun liikkeitä lukuunottamatta 😦

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Näinhän se on. (O tempore o mores!) huudahtelivat jo antiikin roomalaiset ja luulen että vanhemmat ihmiset ovat kummastelleet nuorten tapoja ja tyylejä jo varmaan neandertalien leiritulilta lähtien.Nyt kuitenkin ulkonäköään dramaattisesti muokanneet viihdeartistit ja mallit ovat nykyisen it-tekniikan aikana laajan yleisön jäljiteltävissä somessa ja kaikessa mediassa ja kun lähes kaikkea on jo kokeiltu niin aina vaan etsitäändramaattisempia ilmaisuja kehonkulttuurille.
    Se "maailma" on erittäin suuri, erityisesti tik-tok ja instagram, influensserit (somevaikuttajat?) ansaitsevat tonneittain rahaa ja helpon ja nopean rahan viehätys on suuri. Siinä sitten pilkotaan kehoa ihan miten vaan huomiota saadakseen.
    ***
    Kauneusihanteet ovat historiallisesti kulkeneet heilurina liikalihavuudesta heroiinihoikkuuteen. Meidän nuoruudessamme piti olla langanlaiha a la Twiggy, kahdeksankymmentäluvulla tuli Kate Mossin sisäänvajonneet posket kauneusihanteen huippuun ja mallit tavoittelivat 0-kokoa. Estradeilla kävelivät huippumallit esittelemässä muotiluomuksia, jotka plajastivat lähes koko etumuksen: rintakehän jossa oli nännit, mutta ei rintoja.
    ***
    Sitten alkoi ylipainoisten esiinmarssi: pluskoot, isojen naisten kauneuskilpailut, kehopositiivisuus. Tavallaan odotettavissa oleva reaktio yltiöindividualismin aikaan:j okainen olemme kauniita ja ainutlaatuisia yksilöitä, kuin lumihiutaleet.
    ***
    Valitettavan pitkään naiset ovat antaneet patriarkaatin ja miesten hegemonian määritellä minkä näköinen nainen saa olla kelvatakseen.

    Oma vikasi kun hegemoniat ja patriarkaatit olet antanut määrätä ulkonäkösi. Ei meillä Suomessa tuollaset määrää mitään eikä ketään.

    2Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Oma vikasi kun hegemoniat ja patriarkaatit olet antanut määrätä ulkonäkösi. Ei meillä Suomessa tuollaset määrää mitään eikä ketään.

    :)
    Taisi mennä liian vaikeeksi. Tai sitten joku pitää sinua kurkusta ja pakottaa valehtelemaan. Tai sitten et ole oikein perillä siitä mitä sinunkin maailmassasi oikein tapahtuu.
    Saat anteeksi. Ei tiedon puute ole mikään rikos, mutta sillä leuhkiminen on jotenkin pateettista.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    :)
    Taisi mennä liian vaikeeksi. Tai sitten joku pitää sinua kurkusta ja pakottaa valehtelemaan. Tai sitten et ole oikein perillä siitä mitä sinunkin maailmassasi oikein tapahtuu.
    Saat anteeksi. Ei tiedon puute ole mikään rikos, mutta sillä leuhkiminen on jotenkin pateettista.

    Vai olisiko niin, että tuo kirjoittaja, jolle vastasit elää vuotta 2023, eikä aikaa satoja vuosia sitten?

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Vai olisiko niin, että tuo kirjoittaja, jolle vastasit elää vuotta 2023, eikä aikaa satoja vuosia sitten?

    Samaa ajattelin. Tasa-arvo on jo. niin pitkällä, ettei jotkut historian tai kehitysmaan patriarkaatit ole vaikuttaneet ainakaan vuosisataan länsimaisessa naisihanteessa.
    Mutta tuttuun tapaansa Paloma syyttää valehtelusta ja tiedon puutteesta, jos joku on eri mieltä hänen kanssaan. Eikä nuo Paloman tai kenenkään muunkaan profiilikuvat ole sentään pyhiä ikoneita, kyllä saa niistäkin sanoa mielipiteensä eikä siinä tarvitse valehdella tai kaunistella. Itse P arvosteli rumasti botoksin käyttäjiä, ja joku sitä suositteli hänelle itselleen. Ei rekkaus nosta kirjoittajaa muiden yläpuolelle, varsinkin kun tämä haukkuu rumasti jopa toisten älyä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Ei tainnut kysymys olla mistään kehitysmaiden "patriarkoista" vaan ihan vain meidän länsimaisen kulttuuriamme ja yhteiskuntaamme muovanneista rakenteista, jotka ovat edelleen voimakkaat ja vaikuttavat ajatusmaailmaamme: (patriarkaatti tässä yhteydessä tarkoittaa miesten määräämisvaltaa, hegemoniaa).
    Kristinusko (ja muut Abrahimilaiset uskonnot) on yksi suurimmista vaikuttajista mitä tulee naisen asemaan yhteiskunnassa. Naisen esiinneellistäminen, naisen ulkoisten ominaisuuksien kaupallistaminen ja naisen toissijaistaminen ellei hänellä ole arvoa kaupallisesti/stauksen pönkittäjänä tai miehen edustajana on edelleenkin tavallista meidänkin länsimaisissa, demokraattisissa yhteiskunnissamme, joissa naisen pitäisi olla tasa-arvoinen miehen rinnalla.
    Kiinnitti huomiota otsikko New York Timesin eilisessä numerossa (valitettavasti en päässyt lukemaan, koska se oli maksumuurin takana) "Miksi naisten on pakko pitää epämukavia ja tuskallisia stilettikorkoja kokouksissa ja edustustilaisuuksissa, vaikka miehille sallitaan urheilukengät puvun kanssa?"
    ***
    Valokuvani profiilissani ei ole sitä varten että sitä varten että siitä esitettäisi mielipiteitä. Ei rekkaus aseta ketään toisten yläpuolelle, mutta se asettaa meidät erilleen ja haavoittuviksi maalitauluiksi, jos ei-rekisteröidyiltä puuttuu hyviä tapoja tai sivistystä olla kommentoimatta kanssakirjoittajien ulkonäköä.
    Arvostelin Kardashianin ulkonäköä napakasti, on totta, mutta kuitenkin todenmukaisesti. He ovat mediapersoonia jotka ovat tehneet valtavan bisneksen ulkonäöstään ja fyysisistä atribuuteistaan ja niiden kommentoiminen kuuluu taas aivan eri kategoriaan kuin asiattomat hyökkäykset toista foorumkirjoittajaa vastaan.
    Hieman suhteellisuudentajua, pliis!

    Vähän suhteellisuuden rajaa pyydän. Se mikä vaikuttaa sinuun, ei vaikuta kaikkiin eli älä yleistä.

    "jotka ovat edelleen voimakkaat ja vaikuttavat ajatusmaailmaamme:"

    2Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Olen kuitenkin tietoinen asiasta, mutta se että sinä et tekee sinusta uhrin. Vaikutus minuun on vähäinen, koska olen jo pitkään ollut tietoinen siitä,

    Tämä onkin huvittaa täällä palstalla, että usein kirjoitetaan "me", vaikka sen kirjoittaa vain yksi.Tuota tekee niin rekatut, kuin rekaamattomatkin.

    1Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Olen kuitenkin tietoinen asiasta, mutta se että sinä et tekee sinusta uhrin. Vaikutus minuun on vähäinen, koska olen jo pitkään ollut tietoinen siitä,

    Mielestäni lähestyit hyvin historiaan nojaten naisen nykyistä roolia. Itseään esille tuovat naiset miellyttävät miehiä, mutta ovat suolaa heikkojen naisten silmissä. Olla rehellinen sìtäkin ollaan eri mieltä. Toinen on avautuessaan rehellinen ja toinen vain kehua lotostaa.

    Sinä tai minä kirjoittaessamme mielipiteitä ja ajatuksiamme kolahtaa usein väärin eikä edes samoin ajattelevien kohdalla löydy yhteisymmärrystä, koska nimimerkki Paloma tai Korppis sen kirjoitti.
    On kysymys nimimerkistä. Olen huomannut nojatuolissa, että vaikka toinen kirjoittaja kirjoittaa samasta asiasta kuin minä toinen saa hehkutuksia ja minä vitsaa.

    No, olenhan jo kuten sinäkin tottunut tyrmäysyrityksiin, joten ne eivät juurikaan osu.
    Ikävä vaan, että asiallisten kommenttien reakointi on usein ala-arvoisella tasolla.

    Äänestä

  • korpikirjailija kirjoitti:

    Ihan asiaa kirjoitat.
    Aivan samat asiat sinun tai minun kirjoittamina tyrmätään heti lonkalta ja saamme ivaa ja moitteita osaksemme, kun taas jonkun toisen kirjoittamana ne ovat arvostettuja mielipiteitä.
    Myös se, että mitä kirjoitamme on kuitenkin vain oma käsityksemme asiasta, mielipide, oma näkemyksemme eikä sisällä neuvontaa, ohjeistusta tai pomottamista millään tavalla jää usein huomiotta.
    Ulkonäölleen ei kukaan mahda mitään, ei myöskään sille että vanheneminen on luonnollinen prosessi, joka tekee kasvojenpiirteistä, ihosta, kropan mallista, ryhdistä jne. vähemmän miesten silmää miellyttävän on tosiasia, joka ei kuitenkaan häiritse meitä, joilla parisuhteet ovat kunnossa tai emme ole enää "markkinoilla", koska olemme valinneet sen tien.
    Miesten asettmat esteettiiset parametrit hallitsevat kuitenkin vahvasti edelleenkin medianäkyvyyttä, viihdeartistien ja näyttelijöiden työnsaantia ja vanhemmille naisille tajotaan heikosti rooleja. Helen Mirren joka kasvatti pitkät hiukset ja levitti ne olkapäilleen julistaen että vanhemmalle naiselle pitkät hiukset sopivat erittäin hyvin on yksi joka on rikkonut näitä parametrejä ja toivoisin useamman vanhan naisen oppivan arvostamaan omaa ulkonäköään ja sisäistä kauneuttaan asettamatta itseään miesten määrittelemälle arvoskaalalle.
    Miesten maailmassa kaupallisuus ja edustuvaisuus ovat heti kakkospaikalla biologisen, atavistisen suvunjatkamisvietin jälkeen, jolloin nuori nainen, edustava ulkomuoto takaa parhaat geenit omalle jälkikasvulleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Sinähän hyökkäsit ensin Kardashien henkilöiden kimppuun rumasti ja ala arvoisesti jopa heodän pers… solvaten.

    Juu, ihan kauheeta. Meidän pitää eh-dot-tpmas-ti puolustaa Kardashien henkilöitä, sillä se on meidän velvollisuutemme sivistyneinä ja lojaaleina ihmisinä. Kun heillä ei ole muuta suuremmoista,kuin mainitsemanne linjakkaat kohteet, suomme epäröimättä heille vapauden toimintaansa.
    Ei todellakaan ole syytä korottaa ää tä ja arvostella.
    Nim . Yxi tuhansien puolesta

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Oliko tämä sinun aloitus vai miksi komentelet muita kirjoittajia?

    Kai sitä ihminen voi heittää pallon takaisin, jos hänen henkilöönsä käydään? Miksi sitä ihmettelet? Sen vuoksihan otitkin kirjoitteluun osaa.
    Rekisteröityneitä kirjoittajia voi mukavasti tölviä, kun osoite on tiedossa. Ano voi aina väistää ja ajatella, että heitto on tarkoitettu jollekin toiselle.
    Mkr.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Eikös olekin ihan överit. Meni viimeinen uskottavuus hänen näyttelijän työhön. Kasvot eivät liiku, ovat ilmeettömät silmien ja suun liikkeitä lukuunottamatta 😦

    Jotkut ne saavuttavat näyttelijän kuuluisuutensa poskillaan ja nyt kun ne eivät liiku, on taito kadonnut. Kardashanit ovat valinneet toiset ruumiinosat, ja ne eivät botoxista pahene. Iloitse.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kai sitä ihminen voi heittää pallon takaisin, jos hänen henkilöönsä käydään? Miksi sitä ihmettelet? Sen vuoksihan otitkin kirjoitteluun osaa.
    Rekisteröityneitä kirjoittajia voi mukavasti tölviä, kun osoite on tiedossa. Ano voi aina väistää ja ajatella, että heitto on tarkoitettu jollekin toiselle.
    Mkr.

    " Sen vuoksihan otitkin kirjoitteluun osaa."

    Siis minkä vuoksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    " Sen vuoksihan otitkin kirjoitteluun osaa."

    Siis minkä vuoksi?

    "Siis minkä vuoksi?"
    Ihan keskustelun vuoksi- Mitä luulit minun tarkoittaneen?
    Rekisteröitynyt kirjoittaja vastaa.
    Mkr.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    "Siis minkä vuoksi?"
    Ihan keskustelun vuoksi- Mitä luulit minun tarkoittaneen?
    Rekisteröitynyt kirjoittaja vastaa.
    Mkr.

    En ole niitä, jotka vain luulee :)

    On minullakin rekattu nikki, mutta en käytä sitä, koska se katsotaan myös puskanikiksi, kun käyn tosi harvoin täällä. (näin minulle kerrottiin) :))

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    En ole niitä, jotka vain luulee :)

    On minullakin rekattu nikki, mutta en käytä sitä, koska se katsotaan myös puskanikiksi, kun käyn tosi harvoin täällä. (näin minulle kerrottiin) :))

    Täällä ei ole mitään puskakanikkejä, täällä on rekatut ja anot. Rekattujen määrä väheni, kun he joutuivat anojen päällekarkausten kohteeksi,, sanoivat sitten mitä tahansa, ja he halveksivat Nojatuoliketjua, joten se oli tauolla jonkin aikaa. Edellisen ketjun, kahvi pirtin hajottivat kokonaan, ja silloinkin oli taukoa, Rekatut ovat vähitellen jääneet pois, ja tiedämme, että jotkut ovat kuolleet.
    Palsta olisi taistelutanner, jos täällä edelleen olisi paljon rekattuja. Pysy vaan anona sinäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Siis, kuka Kahvipirtin ja Nojatuolin hajoitti? Ne rekatut vai anotko?

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    :)
    Taisi mennä liian vaikeeksi. Tai sitten joku pitää sinua kurkusta ja pakottaa valehtelemaan. Tai sitten et ole oikein perillä siitä mitä sinunkin maailmassasi oikein tapahtuu.
    Saat anteeksi. Ei tiedon puute ole mikään rikos, mutta sillä leuhkiminen on jotenkin pateettista.

    No jopas nyt jotakin......

    Äänestä

  • Kahvipirtti oli 70 plus palstalla ja sitten sinne tultiin 60 plus palstalta neuvomaan miten siellä pitäisi kirjoitella ja siitä tekstistä alkoi riitely.
    Anonyymit eivät olleet syyllisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Kahvipirtti oli 70 plus palstalla ja sitten sinne tultiin 60 plus palstalta neuvomaan miten siellä pitäisi kirjoitella ja siitä tekstistä alkoi riitely.
    Anonyymit eivät olleet syyllisiä.

    Kyllä vaan ne olivat anonyymit jotka siellä alkoivat rähisemään ja ajamaan pois porukkaa. Ketjun vakikirjoittajat eivät koskaan esittäneet toivomusta siitä etteikö uusia tulijoita saisi olla tai että kaikkien pitäisi kirjoittaa samalla tavalla.
    Anonyymit saavat kantaa vastuunsa kitisemättä, koska totuus ei pala tulessakaan.

    Missä kk ja pal, siellä riita.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Missä kk ja pal, siellä riita.

    Mistähän syystä?
    KK ja pal eivät riitele. Heidän kimppuunsa käydään kuin sika limppuun. He eivät aloita riitoja, mutta vastaavat hyökkäyksiin. Epäreilua syyttää heitä riitelemisestä. Jos haluaa säilyttää rauhan, niin antaa kaikkien kirjoittajien vapaasti esittää omia mielipiteitään ASIASTA. Puuttumatta henkilöön.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Kyllä vaan ne olivat anonyymit jotka siellä alkoivat rähisemään ja ajamaan pois porukkaa. Ketjun vakikirjoittajat eivät koskaan esittäneet toivomusta siitä etteikö uusia tulijoita saisi olla tai että kaikkien pitäisi kirjoittaa samalla tavalla.
    Anonyymit saavat kantaa vastuunsa kitisemättä, koska totuus ei pala tulessakaan.

    "Ketjun vakikirjoittajat eivät koskaan esittäneet toivomusta siitä etteikö uusia tulijoita saisi olla tai että kaikkien pitäisi kirjoittaa samalla tavalla."

    Eihän kukaan ole noin väittänytkään tai syyllistänyt niitä vakikirjoittajia, jotka olivat olleet siellä jo vuosia.
    Miksi vääntelet toisten tekstiä?

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Mistähän syystä?
    KK ja pal eivät riitele. Heidän kimppuunsa käydään kuin sika limppuun. He eivät aloita riitoja, mutta vastaavat hyökkäyksiin. Epäreilua syyttää heitä riitelemisestä. Jos haluaa säilyttää rauhan, niin antaa kaikkien kirjoittajien vapaasti esittää omia mielipiteitään ASIASTA. Puuttumatta henkilöön.

    Jonkun mielestä on hyökkäys, maalitus ja vainoamista, jos hänelle suositellaan botoksia huuliin. Itse kyllä haukut rumasti botoksia käyttäneet ihan nimillä,

    Äänestä

On lähtenyt taas laukalle 🐎🐎🐎

Äänestä
  • Näin kävi. Mukaan tuli peeseet, tissit (vai oliko vaan nännit) ja ne miehetkin vielä....
    Feministit pääsi vauhtiin. ;)))))

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Näin kävi. Mukaan tuli peeseet, tissit (vai oliko vaan nännit) ja ne miehetkin vielä....
    Feministit pääsi vauhtiin. ;)))))

    Palomakin kärsii vielä patriarkaatista.

    Äänestä

Kaipa hänen työnsä on olla näkyvissä mediassa. Näitä uusia ammattinimikkeitä tulee koko ajan ja jos on oikein dinosaurus ajattelultaan, niin vieraaltahan ne tuntuvat ja niitä sitten kritisoidaan.

Äänestä

Minkähän takia puhutaan mediapersoonasta eikä mediahenkilöstä. On tv-kasvoja, someperoonia, somevaikuttajia, julkkiksia, megajulkkiksia ja näin jopa otsikossa termin pyllyjulkkis. Siis voi havitella ja saada medianäkyvyyttä yhden ulottuvuuden avulla, ja jos ei muilla keinoin onnistu, niin volyymiä siihen lisäämällä. Kuntosaliharjoittelu kestää liian kauan, ja on lihasten kasvullakin rajansa, niinpä täytteitä haalimaan ihon alle. Hellävaraisempi keino olisi käyttää photoshoppausta, onhan noita kuvankäsittelyohjelmia. Nekin voivat mennä överiksi, paljastuu luonnottomuuksia, vahingossa voi vääristyä muutakin kuin haluttu kohde. Onhan vielä sisäinem kauneus, harmi vaan ettei se aina näy päällepäin ainakaan ensivaikutelmana.

Aika moni mediapersoona on juontaja ja yrittäjä, mediapersoonana esiintyminen on ikäänkuin apukeino ja mainostusta yritykselle. Monasti perhe valjastetaan mukaan, myydään seurustelu, häät, lapsen odotus, synnytys, ristiäiset, perheen lomamatkat ja kaikki mahdolliset kissanristiäiset lehdille tai laitetaan instagramiin tai molempia. Lemmikin kuolema on tietenkin surullinen juttu, mahtaako sen julkaisulla olla pyyteetön pyrkimys jakaa surun kokemusta ja siten auttaa muita saman kokeneita.

Iltalehtiä tulee joskus luettua netistä, ja pari vakiosanontaa pistää silmään. Tapahtuma ja varsinkin uhkea kehon näkymä bikineissä "loksauttaa leuat". Jopa ryhmäkuvassa oleva pikkuvauva tai viaton kissanpentu voi "varastaa huomion", puhumattakaan muhkeista pakaroista.

1Äänestä

Kilvoittelu varakkaiden ja menestyneitten miesten suosiosta.

Äänestä
  • Tätä juuri kommentoin tuossa ylempänä.
    Patriarkaatin ehdoilla.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Tätä juuri kommentoin tuossa ylempänä.
    Patriarkaatin ehdoilla.

    Hyvinkö onnistuit saamaan varakkaan ja menestyneen miehen?

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Hyvinkö onnistuit saamaan varakkaan ja menestyneen miehen?

    Ei ole koskaan ollut päämääräni. Hyvä mies minulla on ja juuri sellaisen minä halusinkin.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Ei ole koskaan ollut päämääräni. Hyvä mies minulla on ja juuri sellaisen minä halusinkin.

    Varakkaat ja menestyneet miehet voi olla hyviä myös. Rakastavia aviomiehiä ja isiä.

    Äänestä

  • Entäs miehet, jotka ovat mediapersoonia? Etsivätkö varakasta naista?

    Äänestä

Katselevat muotovalioita.

Äänestä
  • Tai kokoavat niitä osista kauneusklinikoilla Turkissa, Puolassa, Brasiliassa, Kolumbiassa...sanotaan että ei ole rumaa naista, on vain naisia joiden miehillä ei ole varaa.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Tai kokoavat niitä osista kauneusklinikoilla Turkissa, Puolassa, Brasiliassa, Kolumbiassa...sanotaan että ei ole rumaa naista, on vain naisia joiden miehillä ei ole varaa.

    Mitä kaunista on ylisuurissa keinotekoisissa pyllyn kankuissa tai luonnottomissa pallomaisissa tisseissä? Niitä saa rahalla. Ne mediatyrkyt niitä itse haluaa ja maksaa, sellaisilla tyypeillä ei ole puolisoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Mitä kaunista on ylisuurissa keinotekoisissa pyllyn kankuissa tai luonnottomissa pallomaisissa tisseissä? Niitä saa rahalla. Ne mediatyrkyt niitä itse haluaa ja maksaa, sellaisilla tyypeillä ei ole puolisoita.

    Mediatyrkystä tuli mieleeni, että ootteko katselleet tositv-sarjaa 90 päivää morsiammena, tai mikä se nyt virallisesti onkaan?
    Siellä on mm. yksi venäläissyntyinen Anfisa, joka pistää uuden aviomiehensä maksamaan kauneusleikkauksiaan ja on vihainen, kun miespolo pyristelee vastaan. On tyhmyyksissään mennyt lupaamaan, että Anfisa saa kaiken mitä haluaa, kun tulee Amerikkaan.
    Jostain uutisista olen joskus lukenut, että mies on linnassa huumekeikkojen takia, ja miettinyt, mistähän Anfisa sai uuden setämiehen, sillä ei hän kauan tätä yhtä katsellut Jätti hyvissä ajoin.
    Kun katselee näitä kuvia ja seuraa julkimoita, ihmettelee itsekseen lapsuuden aikoja, jolloin oli miestenlehti "Kalle", jota eivät lapset saaneet koskeakaan. Mahtaisi Kallepaha nyt kauhistua, jos katsoisi kilpailevaa mediaa.
    Mkr.

    Äänestä

Kyllä sie olet ollut ihan aikuinen nainen, kun Kalle oli kielletty alle 18 vuotta osastoa .
Kovempaa tavaraa kuin kuuluisa Jallu lehti.

Äänestä
  • Mie en oikein niihin ollut kosketuksessa. Meille tuli kotio Seura-lehti ja naapuriin Perjantai.
    Mkr.
    .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Usein näkee julkkiksilla tittelin mediapersoona eikä muuta ammattia mainita. Mitä hän tekee työkseen ja mahtaako olla hyvätkin tulot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu