Ensin meni auraukset ja sitten meni auraustukikin. Voin taata että päätös viipyy hallinto-oikeudessa koko talven. Alkakaahan suksia kaivella. Alla kunnan tiedote asiasta.
"Tiekunnille tiedoksi, että kunnanhallituksen päätöksestä 19.9.2023 § 176 on tehty kahden henkilön toimesta valitus Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.
Samalla on haettu päätöksen täytäntöönpanokieltoa.
Kunta toimittaa täytäntöönpanokieltoa koskevan lausunnon Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen 30.10.2023 mennessä. Valitusta koskeva lausunto toimitetaan 30.11.2023 mennessä.
Valitettavasti emme voi laittaa aurausavustuksia maksuun ennen kuin Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen koskien täytäntöönpanokieltoa.
Toivottavasti saamme päätöksen hallinto-oikeudesta mahdollisimman pian, niin voimme jatkaa avustuksien maksamista."
Miten meni omasta mielestä?
107
2849
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvin meni.
- Anonyymi
Nyt tarttis valittajien tulla kolaamaan, että pääståån töihin. Ei tässä voi muuta sannoa että kiitti itusti erkele
- Anonyymi
Aina pitää valittaa.
Minä valitan siitäkin, että ei ole mitään valitettavaa❎
Ja kolaan myös. Valitan siitäkin, että ei ole kolattavaa tarpeeksi.
- Anonyymi
Mulla lähti karmanlaki ylipäänsä käsistä. Hulluks en ala ja uutta en ota.
- Anonyymi
Kyllä kai sitä yhen talven jaksaa itekki tehä lumityöt!
- Anonyymi
On jaksettu jo monta vuotta, kun auraaja omavaltaisesti lopetti aurauksen. Ilmeisesti kuitenkin kunnalta laskuttanut tyhjästä!
- Anonyymi
Hehee ihan oikein teille kitisijöille :DD kannatti tosiaan valittaa :D. Kunta hyvää hyvyyttään ilmaseksi teille tiet pitäny auki vuosikymmenet, ja nyt kun se VAPAAEHTOINEN PALVELU loppuu niin siitä valitetaan ja siinä meni tuet samalla. Ootte te surkeata porukkaa.
- Anonyymi
Ai että tuo ihmispoloisen kauna ja katkeruus(+kateus, ilkeämielisyys ym ym) on ehtymätön luonnonvara ja sehän taitaa tietyntyyppisillä ihmisillä olla se hengissä pitävä voima.
- Anonyymi
Varmasti joutavat omalla kustannuksella auraamaan. Oteppähhään ovat sinne muuttaneet!!!¡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai että tuo ihmispoloisen kauna ja katkeruus( kateus, ilkeämielisyys ym ym) on ehtymätön luonnonvara ja sehän taitaa tietyntyyppisillä ihmisillä olla se hengissä pitävä voima.
Kuten myös kiittämättömyys. En ole näiltä sivukylien märisijöiltä keltään kuullut/lukenut kiitoksen sanaa kunnalle siitä vapaaehtoisesta talvikunnossapidosta, jota ovat vuosikymmenet tarjonneet. Nyt sitten itketään ja valitetaan hallinto-oikeutta myöten kun vapaaehtoistoimintaa ei ole enää varaa jatkaa.

Onneksi taajamissa asuvat ovat kiitollisia ja tyytyväisiä kaikkiin lähellä oleviin palveluihin, joihin pääsee valaistuja, lumettomia ja joka kelillä hyvin hoidettuja teitä pitkin. Vai ovatko sittenkään???

...no joo tuota ... siis tähän saakka ... vaan miksi ihmeessä tuo urakkatouhu ja tarjouspyyntö piti muotoilla ja hyväksyä siinä muodossa että perimmäinen, takimmainen ja todellinen rahastaja ja takapiru asustaa aivan toisella laidalla Eurooppaa ? Niinkö paljon hienompaa ja ehdottomasti kauniimpaa aurausjälkeä tulee jos ylikansallinen yhtiö ( lue : joku halavatun mafia) vetää välistä ja paikalliset , jotka työn tekevät , saavat laulun sanoin "perkuutähteitä kasan"? Eipä tuo taida kaikkia haitata , liksa paukahtaa tilille niin kauan kuin kunnan kassassa rahaa on mutta tulee se pää vetävän käteen lopulta ja se päivä mietityttää ..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi taajamissa asuvat ovat kiitollisia ja tyytyväisiä kaikkiin lähellä oleviin palveluihin, joihin pääsee valaistuja, lumettomia ja joka kelillä hyvin hoidettuja teitä pitkin. Vai ovatko sittenkään???
Kylläpä pääsääntöisesti olen, kiitos kysymästä! Annetaan arvosanaksi nuorison kielellä 4/5.
- Anonyymi
Sinä surkein luuseri.
Kateus kaikuu! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti joutavat omalla kustannuksella auraamaan. Oteppähhään ovat sinne muuttaneet!!!¡
Otteepähhään päh hähä häät häää häää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi taajamissa asuvat ovat kiitollisia ja tyytyväisiä kaikkiin lähellä oleviin palveluihin, joihin pääsee valaistuja, lumettomia ja joka kelillä hyvin hoidettuja teitä pitkin. Vai ovatko sittenkään???
No, eivät ole!
Voi voi , kun joku astui ladulle.
Koiranpaskaa ja muuta roskaa.
Ihan oikein teille, joiden ei tarvitse ITSE AVATA LATUJA! - Anonyymi
Valitetaan siitäkin, että taajamassa asuu häävimpi sakki.
- Anonyymi
Mitä tuo suomeksi tarkoittaa, sitäkö, että auraajat ei saa työlleen palkkaa ennen kuin kenties keväällä?
Pitikö tehdä peräti kolmen vuoden sopimus ilman työpalkkoja?
Vastatkaa joka osaa?- Anonyymi
Ihan normaalisti tulevat samaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan normaalisti tulevat samaan.
Eikö tiekunnat maksa auraajien palkat kunnan antamalla avustusrahalla, eipä taida tiekunnilla olla tilillä rahaa, eikä kaikilla taida olla tiliäkään pankissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö tiekunnat maksa auraajien palkat kunnan antamalla avustusrahalla, eipä taida tiekunnilla olla tilillä rahaa, eikä kaikilla taida olla tiliäkään pankissa.
On outoa jos tiekunnilla ei olisi pankkitiliä, mihin ne on tähän asti keränneet osakkailta hoitorahoja? Onhan ne saaneet jo aiemminkin tukia, asiat ovat sitten täysin retuperällä jos eivät ole koskaan varautuneet mihinkään maksuihin tekemällä etukäteissuunnitelmia teiden hoitoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö tiekunnat maksa auraajien palkat kunnan antamalla avustusrahalla, eipä taida tiekunnilla olla tilillä rahaa, eikä kaikilla taida olla tiliäkään pankissa.
Mihin ne ulkopaikkakuntalaisilta mökkiläisiltä kerätyt rahat ovat sitten menneet, minä ainakin saanut joka vuosi tienhoitolautakunnalta laskun ja pankkitilin numeron.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan normaalisti tulevat samaan.
Mihin samaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ne ulkopaikkakuntalaisilta mökkiläisiltä kerätyt rahat ovat sitten menneet, minä ainakin saanut joka vuosi tienhoitolautakunnalta laskun ja pankkitilin numeron.
Minä olen hoitanut tietä kesällä ja lingonnut talvella.
Mökkiläinen jätti maksamatta molemmat.
Paikkakunnan yrittäjät varokaa!
Soittaa milloin kellekin ja joku aina haksahtaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ne ulkopaikkakuntalaisilta mökkiläisiltä kerätyt rahat ovat sitten menneet, minä ainakin saanut joka vuosi tienhoitolautakunnalta laskun ja pankkitilin numeron.
Että oikein kerätyt rahat?
- Anonyymi
Kuka valitti?
- Anonyymi
Mikä auto alla??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä auto alla??
Pösö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä auto alla??
Audi Q7 (3) 3,0 V6 TDI e-tron quattro tiptronic Bsn S-Line / Digimittaristo / Ilma-Alusta / Sähkökoukku / Muistipenkki / P-Kamera 39 880 €, 2017, 137 tkm
- Anonyymi
Ihan oikein jos eivät tukia maksaisikaan. Jokainen auratkoon omalla kustannuksella!!
- Anonyymi
Onneksi on oma rattori 4x4
- Anonyymi
Ketä nämä valittajat on ja mikä on heidän intressi valittamiseen? Onko se tuki heidän rahoista pois? Voisitteko edes yrittää ajatella aivoillanne syrjäseutulaisten puolesta, sieltä tullaan ihan töihin teitä palvelemaan ja lapsia kulkee kouluun. Minkä ilon saatte siitä että kallista hintaa maksetaan kulkemisesta kun sitä maksetaan jo muutenkin. Kunta hyvää hyvyyttään tarjoaa tukea ja te ilkeyttänne haluatte sen kumota?
- Anonyymi
En oo pyytänyt teiltä mitään palveluksia eikä kakaroiden kouluun pääsy voisi vähempää kiinnostaa.
- Anonyymi
No nyt oot kyllä pihalla asiasta ku lumiukko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt oot kyllä pihalla asiasta ku lumiukko.
Ite oot!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ite oot!
Kyllä mulla on ymmärrys tästä asiasta, mutta sinulla ei selvästikään kun tuommosta paskaa kirjoitat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mulla on ymmärrys tästä asiasta, mutta sinulla ei selvästikään kun tuommosta paskaa kirjoitat.
Totuus kirpaisee, totu siihen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En oo pyytänyt teiltä mitään palveluksia eikä kakaroiden kouluun pääsy voisi vähempää kiinnostaa.
Samaa mieltä!
- Anonyymi
Käpypekkahan se valittaa kaikesta. Tietää olevansa Jumalasta seuraava.
- Anonyymi
Onneksi valitti!!!!
- Anonyymi
Ja kohta lähtee julkiset yhteydet muihin pitäjiin. Eli Suomussalmelaisella tulkinnalle taidatte olla aika yksinkertaista porukkaa Xo)
- Anonyymi
Ei pidä yleistää kaikkia,jos porukassa on joku "erilainen".
- Anonyymi
LumperiA kirjoitti:
Kuulostat hyvin kaksinkertaselta!
Wau! Ihanko ite keksit tuon ?
- Anonyymi
LumperiA kirjoitti:
En ihan ite.
Wau, sait ihan apua !
- Anonyymi
taajamassa on myytäviä asuntoja muuttaa siis taajamaan asumaan mikä lienee kaikkein helpointa
- Anonyymi
Miksi ihmeessä täältä omasta rauhasta muuttaisi asumaan taajamaan? Kun lukee tätäkin palstaa, niin toisten asioihin puuttuminen ja niistä kommentointi taajamissa asuvien taholta on välillä huvittavaakin, välillä ei. Olisi niin iso riski joutua tuollaisten ihmisten naapuriksi, ettei tule mieleenkään edes harkita muuttoa. Ja kannattaa keskittyä niihin asioihin, jotka omaan elämään kuuluu, itsekullakin.

Taajamassa rauhallista, ei monestikkaan ristin sielua näy. Haja-alueella liikkuu epämääräisiä kulkijoita, mitä ehtinevät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ihmeessä täältä omasta rauhasta muuttaisi asumaan taajamaan? Kun lukee tätäkin palstaa, niin toisten asioihin puuttuminen ja niistä kommentointi taajamissa asuvien taholta on välillä huvittavaakin, välillä ei. Olisi niin iso riski joutua tuollaisten ihmisten naapuriksi, ettei tule mieleenkään edes harkita muuttoa. Ja kannattaa keskittyä niihin asioihin, jotka omaan elämään kuuluu, itsekullakin.
Kyllä sinä saatana joudat sieltä taajamaan!! Tee sitten itse ne lumityöt jos taajamaan muutto ei käy!!
- Anonyymi
Näkyy noita olevan myös perukasssa myynnissä....
Mökkejä suon päällä.....
- Anonyymi
Elämä syrjäkylillä on kaikkein turvallisinta, kaupungeissa pesivät kaikenlaiset hörhöt, ihmisillä kuluu elinaikanaan paljon aikaa punaisia liikennevaloja tuijotellessa.
Eipä tainneet kunnan viranhaltijat tietää millaisen sotkun saivat aikaan, lisää on tulossa, ei taida asit vielä tähän loppua. - Anonyymi
Niin kauan kun kunnalle kiinteistövero maistuu siltä kaukaisimmankin pikkutien varrella olevalta mökin mummolta, niin kauan on taajaman ulkopuolisilla asukkailla oikeus ja kohtuus vaatia että kunnan ohjauksessa tapahtuu auraus niille teille joiden varressa ihmiset asuvat. Katuvero kun muutettiin liinteistöveroksi ja määrättiin muillekin kuin kaupunkien asukkaille, tapahtui se että myös taajamien ulkopuolisilla on oikeus vaatia vastinetta rahoillensa.
- Anonyymi
Siinäpähän vaajitte, ette tältä palstalta ainakaan rahotusta saa, menkää pökiöt kunnantalolle kitisemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpähän vaajitte, ette tältä palstalta ainakaan rahotusta saa, menkää pökiöt kunnantalolle kitisemään.
Kunnanjohtaja vaihtoon!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnanjohtaja vaihtoon!!!!!
Akan se näkyy jo uusineen.
Joko kolmas kierros alkaa?
- Anonyymi
Saahan sitä vaatia vaikka kuuta taivaalta, sitähän ei kukaan kiellä. Juttu vaan on niin että kiinteistöveron maksu on laissa säädetty asia, mutta haja-asutusalueiden talvikunnossapito ei.
- Anonyymi
Niinpä, näin on kelvannet haja-asutus alueiden asukkatkin taajamien katujenhoidon ja valaistuksen maksajiksi. Omat tienpidot ja valaistukset pääosin omaan piikkiin. Jotain pientä avustusta saa tarkkaan kirjanpitoon perustuen. Anomalla! Kaikki pitää itse järjestää. Taajamissa kaikki tulee kuin manulle illallinen, pyytämättä ja tilaamatta ilman maksua ja byrokratiaa. Onkohan rasismia vai sorretaanko muuten vaan tuottavaa ja ruokkivaa kansanosaa.

Se pitää estää kaikkien muiden tiellä liikkujien , siis kaikkien niiden jotka eiasu tienvarressa.
Rautapuomi lukolla , yleisavain hätäpalvelulle.
Sillähän se rauhottuu. Marjastus ja metsästys loppu mm. Sillähän se korjaantuu, luulen että päättäjätkin alkaa pyytämään.
Puomi lukolla. - Anonyymi

Puomi lukolla.Ei kai kukaan täällä syrjässäkään asu tien varressa, taloissa azutaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, näin on kelvannet haja-asutus alueiden asukkatkin taajamien katujenhoidon ja valaistuksen maksajiksi. Omat tienpidot ja valaistukset pääosin omaan piikkiin. Jotain pientä avustusta saa tarkkaan kirjanpitoon perustuen. Anomalla! Kaikki pitää itse järjestää. Taajamissa kaikki tulee kuin manulle illallinen, pyytämättä ja tilaamatta ilman maksua ja byrokratiaa. Onkohan rasismia vai sorretaanko muuten vaan tuottavaa ja ruokkivaa kansanosaa.
Täällä taajamassa on vaan se ero että aurattava osuus per asukas lasketaan kymmenissä metreissä ja syrjässä kymmenissä kilometreissä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se pitää estää kaikkien muiden tiellä liikkujien , siis kaikkien niiden jotka eiasu tienvarressa.
Rautapuomi lukolla , yleisavain hätäpalvelulle.
Sillähän se rauhottuu. Marjastus ja metsästys loppu mm. Sillähän se korjaantuu, luulen että päättäjätkin alkaa pyytämään.
Puomi lukolla.Yleisavain hätäpalveluille ! 🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se pitää estää kaikkien muiden tiellä liikkujien , siis kaikkien niiden jotka eiasu tienvarressa.
Rautapuomi lukolla , yleisavain hätäpalvelulle.
Sillähän se rauhottuu. Marjastus ja metsästys loppu mm. Sillähän se korjaantuu, luulen että päättäjätkin alkaa pyytämään.
Puomi lukolla.Eiköhän marjastus ja metästys tapahdu etupäässä valtionmailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se pitää estää kaikkien muiden tiellä liikkujien , siis kaikkien niiden jotka eiasu tienvarressa.
Rautapuomi lukolla , yleisavain hätäpalvelulle.
Sillähän se rauhottuu. Marjastus ja metsästys loppu mm. Sillähän se korjaantuu, luulen että päättäjätkin alkaa pyytämään.
Puomi lukolla.Kannatan tuota puomi hommaa, sen takana asuville porttikielto kylälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, näin on kelvannet haja-asutus alueiden asukkatkin taajamien katujenhoidon ja valaistuksen maksajiksi. Omat tienpidot ja valaistukset pääosin omaan piikkiin. Jotain pientä avustusta saa tarkkaan kirjanpitoon perustuen. Anomalla! Kaikki pitää itse järjestää. Taajamissa kaikki tulee kuin manulle illallinen, pyytämättä ja tilaamatta ilman maksua ja byrokratiaa. Onkohan rasismia vai sorretaanko muuten vaan tuottavaa ja ruokkivaa kansanosaa.
Ei ole rasismia eikä sortoa, vaan normaalia infrastruktuuria. Jokaisella halukkaalla on kyllä mahdollisuus muuttaa palvelujen ja infran äärelle. Ei sitten tarvi itkeskellä siellä mökkeröisessä kynttilänvalossa lumihangen takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se pitää estää kaikkien muiden tiellä liikkujien , siis kaikkien niiden jotka eiasu tienvarressa.
Rautapuomi lukolla , yleisavain hätäpalvelulle.
Sillähän se rauhottuu. Marjastus ja metsästys loppu mm. Sillähän se korjaantuu, luulen että päättäjätkin alkaa pyytämään.
Puomi lukolla.Sehän olisikin vain säästöä kunnalle kun puomit pystytätte, sen jälkeen kunnalla ei tarte maksaa enää tienhoitoavustuksia :). Ja me maalikylällä asuvat voimme jättää automme puomin viereen parkkiin ja jatkaa siitä jalkaisin tai sähköpyörällä marjastamaan jokaisenoikeuksista nauttien :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän olisikin vain säästöä kunnalle kun puomit pystytätte, sen jälkeen kunnalla ei tarte maksaa enää tienhoitoavustuksia :). Ja me maalikylällä asuvat voimme jättää automme puomin viereen parkkiin ja jatkaa siitä jalkaisin tai sähköpyörällä marjastamaan jokaisenoikeuksista nauttien :)
Toivottavasti taajaman auraajan kalusto on rikki koko talven.

Toivottavasti jokainen talonliittymä taajamassa on puskettu täyteen päätien lunta.🤬😡🛐⚠️‼️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti jokainen talonliittymä taajamassa on puskettu täyteen päätien lunta.🤬😡🛐⚠️‼️
Turha toive.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti jokainen talonliittymä taajamassa on puskettu täyteen päätien lunta.🤬😡🛐⚠️‼️
Toivoahan aina saa, mutta pahaksi onneksesi liittymät kyllä pysyvät talvellakin siistinä täällä katuvalojen ja kunnallistekniikan alueilla :) Oikein lumirikasta talvea teillekin sinne haja-asutusalueille :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti taajaman auraajan kalusto on rikki koko talven.
Te suomussalmelaiset olette kovia toivomaan ja pyytämään. Mitään ette kuitenkaan saa aikaiseksi ettekä mitään ole valmiita tekemään toiveiden toteuttamiseksi.
- Anonyymi
Ei ole laissa säädetty myöskään hiihtely ilmaiseksi valmiilla laduilla.
Siitä mekin perukkalaiset veroa maksamme!
Käyn iltahämärissä p...lla ladulle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän marjastus ja metästys tapahdu etupäässä valtionmailla.
Paskat!
Nurkkajuureen tullaan poimimaan eläkeläisen ainoat marjat. Autolla niin lähelle kuin pääsee! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te suomussalmelaiset olette kovia toivomaan ja pyytämään. Mitään ette kuitenkaan saa aikaiseksi ettekä mitään ole valmiita tekemään toiveiden toteuttamiseksi.
Perkele siinä on toivoa, kun aamulla klo 5 otat kolan ja pusket tietä auki !
Ite on tehty työt vuosikausia mönkkärillä ja käsin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivoahan aina saa, mutta pahaksi onneksesi liittymät kyllä pysyvät talvellakin siistinä täällä katuvalojen ja kunnallistekniikan alueilla :) Oikein lumirikasta talvea teillekin sinne haja-asutusalueille :)
Kunnallustekniikkakin voi pettää....
Katuvalotko ne tiet pitää puhtaina?🤬 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole laissa säädetty myöskään hiihtely ilmaiseksi valmiilla laduilla.
Siitä mekin perukkalaiset veroa maksamme!
Käyn iltahämärissä p...lla ladulle.On teillä perukkalaisillakin lupa sinne valmiille ladulle mennä. Vaikka varmasti haitolla siellä pyörittekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perkele siinä on toivoa, kun aamulla klo 5 otat kolan ja pusket tietä auki !
Ite on tehty työt vuosikausia mönkkärillä ja käsin.Mitäpä tuota puskemaan kun sitä varten on poijan kossit Kiinteistöhuolto palkannut ;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän olisikin vain säästöä kunnalle kun puomit pystytätte, sen jälkeen kunnalla ei tarte maksaa enää tienhoitoavustuksia :). Ja me maalikylällä asuvat voimme jättää automme puomin viereen parkkiin ja jatkaa siitä jalkaisin tai sähköpyörällä marjastamaan jokaisenoikeuksista nauttien :)
Kannattaa pitää vararenkaat täynnä.... katsella myös ikkunat....
Pyörästä kyllä saa hyvän hinnan, kun myy.
Otan omakseni ilman vaiheita, mikä mailleni jätetään - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa pitää vararenkaat täynnä.... katsella myös ikkunat....
Pyörästä kyllä saa hyvän hinnan, kun myy.
Otan omakseni ilman vaiheita, mikä mailleni jätetäänSulta vaan puuttuu ne maat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perkele siinä on toivoa, kun aamulla klo 5 otat kolan ja pusket tietä auki !
Ite on tehty työt vuosikausia mönkkärillä ja käsin.Miksi sana mönkkäri kun mönkijä on helpompi ja alkuperäinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On teillä perukkalaisillakin lupa sinne valmiille ladulle mennä. Vaikka varmasti haitolla siellä pyörittekin.
Haitto?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä tuota puskemaan kun sitä varten on poijan kossit Kiinteistöhuolto palkannut ;)
Nimenomaan.... poijankurikat ja eläkeukot.
Eikö ole yrittäjällä varaa maksaa muille? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatan tuota puomi hommaa, sen takana asuville porttikielto kylälle.
Ja kaikki puomin toiselle puolelle tulevat kyläläiset siihen kiinni kettingillä.
Ilman vettä ja leipää.
Sitten alkaa keskustelu valituksesta ja aurauksesta..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan.... poijankurikat ja eläkeukot.
Eikö ole yrittäjällä varaa maksaa muille?Ei ole kukaan nais- tai muunsukupuolinen hakenut töihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti jokainen talonliittymä taajamassa on puskettu täyteen päätien lunta.🤬😡🛐⚠️‼️
Taajamassa ajaa kaksi konetta peräkkäin, jäljessä tuleva puhdistaa liittymät👏
- Anonyymi
Herran kukkarossa ollaan hangen takana. Traktori auraa omat ja naaputin tiet. Eikä maksa paljoa.
- Anonyymi
Noni, ja vielä jaksatte vikistä?
- Anonyymi
Eihän se paljon maksa mutta kun ilman pitäsi saaha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noni, ja vielä jaksatte vikistä?
Viki viki
- Anonyymi
Ihan oikein runkkareille. Mix meijän pitää maksaa noitten auruu??
- Anonyymi
Te maksatte kun me pöristellään katuja pitkin .
- Anonyymi
Auruu?????
Mitä sekin tarkoittaa???? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auruu?????
Mitä sekin tarkoittaa????Olen ymmärtänyt että aurajuustosta käytetään täällä tuollaista murresanaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ymmärtänyt että aurajuustosta käytetään täällä tuollaista murresanaa.
Niinkö olet ymmärtänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te maksatte kun me pöristellään katuja pitkin .
Mixauruu????
Sinäkään et ole maksanut muusta, kun kaljat korkeintaan!
- Anonyymi
Auroo se on.
- Anonyymi
Aoroa se on
- Anonyymi
Pysykää kitisijät sitte siellä taajamassa vaan.
- Anonyymi
Syrjäkylien elätithän ne nillittää !
- Anonyymi
Hehee taitaa ne kitisijät löytyä noilta syrjäkyliltä ku pitää hallinto-oikeutta myöten kitistä :D
- Anonyymi
Kyläläiset valittaa jatkuvasti.
- Anonyymi
Taitaa tämä keskustelun aloitus tulla taajamassa asuvalta henkilöltä, joka on kulkenut vuosikymmeniä yleisiä teitä ilmaiseksi, perukassa olevalle mökilleen ja nyt on pelko ,että joutuu maksumieheksi??
- Anonyymi
Näin se onkin juuri.
Pelko, että kukaan ei tietä pidäkään talvella auki.
Ei ole tähänkään asti maksanut .
- Anonyymi
"Valitettavasti emme voi laittaa aurausavustuksia maksuun ennen kuin Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen koskien täytäntöönpanokieltoa."
Kestäisi valitusasia nyt siellä ensin vuoden tai kaksi!
Laitetaan perukassa omat hevosvoimat kehiin! - Anonyymi
Aamuyöstä piti käyttää koiraa pihalla, niin kylläpä se mieltä lämmitti kun varoitusvalot vaan vilkkuivat pimeydessä merkiksi siitä että aurauskausi on käynnistynyt :). Aamulla olikin sitten mukava käydä aamutossuissa posti hakemassa kun tiet oli siististi aurattu pihaliittymää myöten. Suurkiitokset vaan kaikille taajamien auraajille, teette arvokasta ja tärkeää työtä!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä191037- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875