Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kajaaninjoen sorsien ruokintaryhmä ehdottaa kolmikantaneuvotteluja

Anonyymi-ap

Kajaaninjoen sorsien ruokintaryhmä ehdottaa, että Kajaanin kaupunki kutsuisi koolle kolmikantaneuvottelut, joiden neuvottelujen tavoitteena olisi sellaisen yhteisen ratkaisun löytäminen jolla estettäisiin joella talvehtivien vesilintujen joukkonälkiintyminen ja paleltuminen kuoliaaksi. Kolmikantaneuvotteluihin osallistuisivat Kajaanin kaupungin lisäksi ympäristöterveyspalvelut ja vapaaehtoisen ruokintaryhmän edustajat.

119

1071

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä on järkevä ehdotus - olisi jo Kajaanin maineenkin kannalta vahingollista jos Kajaani pääsisi julkisuuteen sellaisella asialla, että Kajaanissa n. 70 vuotta "tarhatut" sinisorsat nyt jätetään oman onnensa nojaan nälkään nääntymään ja paleltumaan kuoliaiksi.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        😍 ­­­N­­­y­­­m­­­f­­­o­­m­­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18068715L

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      Entäs itten jos niitä vain syöttää? Tuskin vankilaan joutuu!

      • Anonyymi

        Sieltä tulloo pj. Ja pamputtaa

    • Anonyymi

      Hyvä että neuvotellaan. Luulisi kaupungilta aikaa löytyvän kun muuten kaupungissa ei tapahdu mitään. Kaikki seisoo koska lama.

      • Anonyymi

        Mitä sinä höpiset? Työttömyys ennätyspienissä lukemissa yms. Lue enemmän, luulet vähe,,än.

    • Anonyymi

      Onpa mielenkiintoista nähdä löytyykö Kajaanin kaupungilta ja Ympäristöterveyspalveluilta edes neuvotteluhalukkuutta vai onko siellä päätetty että antaa vain sorsien ja joutsenien kuolla nälkään ja pakkaseen. Jos näin käy niin on kohta ruokaa ketuille ja korpeille joen varrella ja keskellä Kajaania.

      • Anonyymi

        Eiköhän ne ole lentokykyisiä ja lähde etelän suuntaan kun tulee holotna

    • Anonyymi

      Minusta myös asianosaiset, eli sorsat on syytä kutsua pöydän ympärille. Toki sorsille ei viinereitä ja lohivoileipiä vaan jyväkulho riittää ja ehkä sammakonkoipee tahi etanoita, jos kaupasta löytyy.

    • Anonyymi

      Minusta nämä sorsienruokkijat voisivat neuvottelukutsujen sijaan kokoontua tuonne jokirantaan tutkimaan mitä siellä olevassa kyltissä oikein seisookaan. Siellä se asian ydin lopulta selviäisi ilman muita kokouksiakin.

      • Anonyymi

        Näinhän se on, mutta täälläkin joku sarjajauhaja jatkaa jankutusta asiasta joka on loppuunkäsitelty valituskierroksia myöten.

      • Anonyymi

        Mene sinne jokivarteen kyttäämään itse kun olet pimpo

      • Anonyymi

        Sielläpä ei lue - etteikö lautalta saa syöttää - joka on hyväksytty ja siksi lautta rakennettiin.🤔

      • Anonyymi

        Niinpä siellähän ei lue - ettei lautalla saa syöttää - hanki lukutaito ja kiikarit päähäsi.

    • Anonyymi

      On änkyrää sakkoa!

      • Anonyymi

        Sakotkin muuttuneet änkyräksi😂

    • Anonyymi

      Tutkin Kajaanin kaupungin ympäristöteknisen lautakunnan päätöksiä ja tulin siihen tulokseen, että viimeinen lainvoimainen päätös on että LINNANVIRRAN SORSIEN JA JOUTSENIEN TALVIRUOKINTA ON SALLITTUA KUNHAN SE TAPAHTUU JOKEEN KELLUVALLE RUOKINTALAUTALLE. Muilla paikoilla ja muilla tavoilla suoritettu ruokinta on kielletty.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä näin on. Onhan se lintujen rääkkäystä , koska niitä on ruokittu ja 70v. ajan olleet ilonamme ja nyt sitten yks kaks lopetetaan. Kajaani erikoinen paikka perustellaan tauteihin ..mitään ongelmia ei ole ollut.? Pään sisäinen pakkomielle tahot, jotka eivät näe kuin sen oman sisäisen iskostuneen tunteen..linnut tapettava nälkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🥲🥲

      • Anonyymi

        Näin olemme ymmärtäneet - taitaa olla näillä jankuttajilla lukemisen - ymmärtämisen vaikeuksia ?
        Lautalta syöttäminen on sallittua - voimassa oleva sääntö.

        Sorsa elää n. 5 vuotta, joten niiden muistot ei yllä noin kauas. Eikä ne taida olla luotuja ihmisiä viihdyttämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin olemme ymmärtäneet - taitaa olla näillä jankuttajilla lukemisen - ymmärtämisen vaikeuksia ?
        Lautalta syöttäminen on sallittua - voimassa oleva sääntö.

        Viimeisin päätös on se, että ruokintakieltokyltit asennetaan ja se myös tarkoittaa lauttaa, tietenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin olemme ymmärtäneet - taitaa olla näillä jankuttajilla lukemisen - ymmärtämisen vaikeuksia ?
        Lautalta syöttäminen on sallittua - voimassa oleva sääntö.

        Mitä vitun eroa on syöttäkö lautalta vai rannalt? Kielto on kielto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeisin päätös on se, että ruokintakieltokyltit asennetaan ja se myös tarkoittaa lauttaa, tietenkin.

        Kyllä. Ja viimeinen ja lopullinen vahvistus asiaan tuli, kun tolppa lyötiin rantaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeisin päätös on se, että ruokintakieltokyltit asennetaan ja se myös tarkoittaa lauttaa, tietenkin.

        Ei koske lauttaa..se on joella ja jyvät laitalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vitun eroa on syöttäkö lautalta vai rannalt? Kielto on kielto.

        Kyllä se vaan on niin, että lautalta syöttäminen oli ehtona..ja näin se vaan menee.

    • Anonyymi

      Mutta vasemmisto ja vihreet kannattavat kovaa kommunismi HAMAS LINJAA TAPETAAN KAIKKI LAPSINEEN PÄIVINEEN Li AnderssoN MIETI KETÄ ÄÄNESTÄT

      • Anonyymi

        En ainaskaan pressuja..

    • Anonyymi

      "Lintujen ruokinta kielletty"-kyltit tarkoittavat kesäruokintaa. Kun kaupunki teki tämän kylttipäätöksen ei sillä päätöksellä tarkoitettu talvista Linnanvirran hätä- ja tukiruokintaa, joka tapahtuu lainvoimaisen Kajaanin kaupungin ympäristöteknisen lautakunnan päätöksen mukaisesti kelluvalle ruokintalautalle.
      Siis mahdollisesti aloitettava sorsien ja joutsenien hätä- ja tukiruokinta Linnanvirrassa on luvallista ja laillista ja johon toimintaan velvoittaa myös eläinsuojelulakikin.

      • Anonyymi

        Onko kieltotolppa poistettu kaupungin toimesta? Jos on, niin lautta vesille ja jos ei, niin pitäkää jyvät jemmassa kotonanne.

    • Anonyymi

      Joutuuko linnaan jos vanhan ranskanleivän nakkaa sorsille?

      • Anonyymi

        Kannattaa kokeilla niin sekin selviää!

      • Anonyymi

        Heitin patongin..😄 eivät vielä ole vieneet…

    • Anonyymi

      Minkä verran tämä sorsapopulaatio lisääntyy vuodessa? Perimä ajaa ruokinnan pariin, "kun äiti on opettanut". Kerrasta poikki ja sillä siisti.

    • Anonyymi

      Marraskuun 2022 kokouksessaan Kajaanin ympäristötekninen lautakunta samassa pykälässä päätti, että sorsien ruokinta Kynskillä on sallittu kelluvalta ruokintalautalta. Muulla tavalla tapahtuva ruokinta kaupungin omistamilla ranta-alueilla on kiellettyä ja tätä varten asennetaan näille alueille kieltokyltit.
      Tämä on viimeinen lainvoimainen lautakunnan päätös tässä sorsien hätä- ja tukiruokinta-asiassa. Samassa yhteydessä jäsen Ylikärppä jäsenten Patrosen ja Poutiaisen kannattamana esitti, että lautan hankkisi Kajaanin kaupunki mutta äänin 3 vastaan 7 lautakunta hylkäsi tämän ehdotuksen ja niin lautan rakentaminen jäi vapaaehtoisten ruokkijoiden kustannettavaksi ja tehtäväksi. Lautta valmistettiin talvella 2023 Kajaanin kaupunginarkkitehdin antamien ohjeiden mukaisesti.

      • Anonyymi

        Juuri näin se menee..m

      • Anonyymi

        Päätös koski viime talvea. Toivottavasti kylttiä on käyty tavaamassa, jolloin asia kirkastuu jankkaajillekin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päätös koski viime talvea. Toivottavasti kylttiä on käyty tavaamassa, jolloin asia kirkastuu jankkaajillekin

        Sinä se vasta suurisuinen olet kuka sinua kuuntelee, kuten huomaat lautta on siellä ja hyvä niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päätös koski viime talvea. Toivottavasti kylttiä on käyty tavaamassa, jolloin asia kirkastuu jankkaajillekin

        Päätös ei ole määräaikainen ja on edelleen voimassa niin kauan kuin tehdään mahdollisesti uusi virallinen päätös ja joka tulee lainvoimaiseksi valitusaikojen umpeuduttua tai valitusviranomaisten päättäessä niin että uusi päätös astuu voimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päätös koski viime talvea. Toivottavasti kylttiä on käyty tavaamassa, jolloin asia kirkastuu jankkaajillekin

        Päätöstä ei ole kumottu - voimassa on edelleenkin.

    • Anonyymi

      Huru-Ukot änskällään koettaa uhmata yhteiskunnan sääntöjä, kun ei enää ole muutakaan paikkaa, jossa päteä.

      • Anonyymi

        Yksi Huru -Ukko ylitse muiden..kyllä suu aukiaa kun on linnuista kyse. Muutoin istuupi kokkouksissa kännykkää näpläillen ja kyylää ympärilleen .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi Huru -Ukko ylitse muiden..kyllä suu aukiaa kun on linnuista kyse. Muutoin istuupi kokkouksissa kännykkää näpläillen ja kyylää ympärilleen .

        Juu, Penttihän tunnetaan aktiivisena sorsansyöttäjänä. Monet kerrat nähnyt rannassa perperin liepeet lepattaen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, Penttihän tunnetaan aktiivisena sorsansyöttäjänä. Monet kerrat nähnyt rannassa perperin liepeet lepattaen

        Pentti onkin hyvä tyyppi , jonka vuoksi napit ovat olleet tästäkin asiasta vastakkain ympäristöteknisen lautakunnan pj:n kanssa. Tämä kyseinen tyyppi aiheuttaa hankaluuksia yleensä kaikkialla.
        P.Kettusella on sydän paikallaan, siitä syystä hän ei sovi tähän kööriin oikeudenmukaisten mielipiteidensä vuoksi. Savustettiin pois ps.toiminnasta Kajaanissa itse eroten yhdistyksestä . Pentin kokemus politiikassa kuin missä tahansa on arvokasta.
        ANTAKAA PENTILLE EDES SURUAIKANA RAUHA🙏

        Kieltokylttiäkö suree?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieltokylttiäkö suree?

        Varmaan sitäkin, mutta pääasiassa poliittista tappiota yhdistyksessä - kaikki ei hypänneet hänen pillinsä tahdissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieltokylttiäkö suree?

        Sairas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan sitäkin, mutta pääasiassa poliittista tappiota yhdistyksessä - kaikki ei hypänneet hänen pillinsä tahdissa.

        Ei ole surettavaa tässä asiassa - kierot jäivät hämmentämään. Oli hienoa päästä parempiin piireihin - jossa tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus on ykkösasia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas

        Voi voi, toivotaan pikaista paranemista Pentille.👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi, toivotaan pikaista paranemista Pentille.👍

        Sinulle ..vaihda lääkkeesi jotta olisi edellytyksiä paranemiseen…heittää ja pahasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, Penttihän tunnetaan aktiivisena sorsansyöttäjänä. Monet kerrat nähnyt rannassa perperin liepeet lepattaen

        Haitanneeko tuo jos perperin liepeet lepattaa kun on hyvällä asialla? Hyvä sydän ja hyvät teot Penttiä siunatnoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi, toivotaan pikaista paranemista Pentille.👍

        Kopion tästä hyvän kommentin - ”vanhana moderaattorina”jne,.. ei tiedä vakka sitä jossain tarvitsee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi, toivotaan pikaista paranemista Pentille.👍

        Tervejärkinen ja hyvä muistinen EX-kansanedustaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi Huru -Ukko ylitse muiden..kyllä suu aukiaa kun on linnuista kyse. Muutoin istuupi kokkouksissa kännykkää näpläillen ja kyylää ympärilleen .

        Totta..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kopion tästä hyvän kommentin - ”vanhana moderaattorina”jne,.. ei tiedä vakka sitä jossain tarvitsee?

        Oliko se kopio, jossa vanhana mo-te-raat-to-ri-na- toteasin et palautetta tulloo jne…?
        Tämä tyyppi on näin - kirjoitellut. Se on tallessa - usealla:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi Huru -Ukko ylitse muiden..kyllä suu aukiaa kun on linnuista kyse. Muutoin istuupi kokkouksissa kännykkää näpläillen ja kyylää ympärilleen .

        👍😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, Penttihän tunnetaan aktiivisena sorsansyöttäjänä. Monet kerrat nähnyt rannassa perperin liepeet lepattaen

        Sulla taitaa olla näköongelmia, oliskohan lepattanut sinun huulet - ne näyttävät perperin liepeiltä?

    • Anonyymi

      Sorsa on parasta paistettuna ja hyvin maustettuna.
      Höyhenistä saa hyviä perhotarpeita.

      • Anonyymi

        Ja hattuu sulkia..tai harmaaseen partalettiin🤣

    • Anonyymi

      Kyllä - Ratkaisukin on jo löydetty! Lopetetaan ruokinta kokonaan ja linnut muuttavat kuten normaalisti omille talvehtimispaikoilleen tai sitten jäävät ja hankkivat ravintonsa kuten ennenkin omatoimisesti. Enemmän näyttää menevän rahaa, aikaa ja energiaa lintujen holhoukseen vaikka kaupungissa on ihan oikeaita ihmisiä koskettavia ongelmia...

      • Anonyymi

        Sinun rahoista ei ole kyse - vapaaehtoiset hyväntahtoiset ruokkivat lintuja omalla kustannuksellaan.
        Sinun aikasi menee täällä räkyttäessä. Ongelmia todella on juuri sinun kaltaisilla - jonninjoutavilla tyypeillä.
        Ratkaisu on - löydetty linnut saivat lautan ja ruokaa eilen.
        Sinä et ole ongelmien ratkoja - vaan ongelmien aiheuttaja huutosakksi kanssa.

        Ruokkijat ovat lähinnä aiheuttamassa linnuille ongelmia koska "kesyttävät" ja "opettavat" olemaan hankkimatta itse ruokaansa.

    • Anonyymi

      Minä olen pieni tekijä tässä sorsien ruokinta-asiassa. Suurimman työn tekevät varsinaiset ruokkijat, jotka joka aamu antavat sorsille ja joutsenille niiden "jokapäiväisen leivän". Se on pyyteetöntä työtä, josta Kajaanin kaupungin tulisi myöntää heille kunniamitalit - hevonkatit, vihataan ja vaikeutetaan tätä arvokasta työtä yhdessä toisten onnettomien ja asiantuntemattomien kanssa.
      Tervehtien Pentti Kettunen

      • Anonyymi

        Ei ne mitään kotieläimiä ole, kyllä ne pärjää ihan luonnon antimilla. Ja jos ei pärjää, luonto hoitaa senkin asian. Ei pitäisi ihmisen mennä sekautumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne mitään kotieläimiä ole, kyllä ne pärjää ihan luonnon antimilla. Ja jos ei pärjää, luonto hoitaa senkin asian. Ei pitäisi ihmisen mennä sekautumaan.

        Varmasti hoitaa - jos tukiruokintaa ei suoriteta niin pian saadaan kerätä jokivarsilta nälkään kuolleita sorsia - en tiedä kuka tämän siivon sitten selvittäisi - varmaankin nämä sorsien vihaajat ja täällä ruikuttajat.

        Kyllä harakat, varikset ja rotat ne siivoaa. Se on luonnon laki, jossa toisen kuolema on toisen elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä harakat, varikset ja rotat ne siivoaa. Se on luonnon laki, jossa toisen kuolema on toisen elämä.

        Ihmisen ei pitäisi mennä luonnonjärjestystä muuttamaan, kostautuu vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisen ei pitäisi mennä luonnonjärjestystä muuttamaan, kostautuu vielä.

        ihminen on jo rikkonut ja tuhonnut totaalisesti maailmanjärjestyksen!
        Usea eläin- ja lintulaji ja sukupuuton äärellä. Samoin sademetsät, meret, ilmasto, kaikki!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne mitään kotieläimiä ole, kyllä ne pärjää ihan luonnon antimilla. Ja jos ei pärjää, luonto hoitaa senkin asian. Ei pitäisi ihmisen mennä sekautumaan.

        luonto hoitaa- kliseetä heitetään.. viidakonlain kannattajat.Lopetetaan ihmistenkin terveydenhoito veitsellä leikaten. Planeetan taakka, roskaaja ihminen, hyvä kun ihmispopulaatio vähenisi saastuttamasta ja myrkyttämästä luontoa ja elämää!

      • Anonyymi

        Eläpä vähättele pena ihteäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        luonto hoitaa- kliseetä heitetään.. viidakonlain kannattajat.Lopetetaan ihmistenkin terveydenhoito veitsellä leikaten. Planeetan taakka, roskaaja ihminen, hyvä kun ihmispopulaatio vähenisi saastuttamasta ja myrkyttämästä luontoa ja elämää!

        Israel kovasti koettaa Palestiinan kansan hävittää

    • Anonyymi

      Hirvittävää kieroilua koko sorsien ruokkiminen. Lähentelee jopa kepulaisten kieroutta.

      • Anonyymi

        Onkohan ne Kajaaninjoen sorsat ja joutsenet kepulaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan ne Kajaaninjoen sorsat ja joutsenet kepulaisia?

        Kyllä ne vasemmistolaisilta vaikuttaa kun syövät toisten ruokia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne vasemmistolaisilta vaikuttaa kun syövät toisten ruokia.

        Jaahas.. ja pressut tappelevat mukana

    • Anonyymi

      Kokoomuslaiset ja demarit katsovat vain rannalta ja vihreät tekevät kerppuja.

      • Anonyymi

        Yksi huru-ukko saapi suunsa aena auki kun on linnuista kyse. Muuten istuupi kokkouksissakin puhelinta selaillen ja mulkoilee ympärilllleen kaularanka kyyryssä.

    • Anonyymi

      Onko parempi että nälkään sairastuneita ja nääntyneitä lintuja pitkin kaupunkia!!
      Kainuu ja Kajaani on ollut rauhallisin kolkka lintuinfluenssan suhteen, ei tapauksia lainkaan. Siksi ruokintakielto on käsittämätön ja tekosyihin perustuva. Helsingin Töölönlahdellakin on ruokinta vaikka siellä ollut joutsenissa influenssaa!
      Ruoka ei sisällä viruksia. Sorsat jäävät jokatapauksessa tiiviisiin laumoihin talvehtimaan! On vastuu niistä kun citykanta joka ei muuta! Birdlifen mielipide ja kaikkien asiantuntijoiden että tarvitaan tukiruokintaa. Joensuussa oli vuosia sitten ruokintakielto ja koko sorsalauma kuoli! Siitä vasta mekkala ja loputon raivo syntyisi! Ja tautiriskit raadoista.
      Vastuutonta! Eläinsuojelurikos!
      Ruokintaviraston sivuilta voi katsoa että ollaan vähitellen purkamassa rajoituksia muutenkin koska tautitilanne laantumassa. Turkistarhoilla vain. Voi myös havaita että satunnaisia tapauksia harvassa ja aiemmin kesällä ja ainuttakaan ei sorsissa eikä Kainuussa! Epidemia oli pääosin lokeissa jotka muuttaneet.

      • Anonyymi

        Kukaan ei voi tietää, onko lintuinfluenssaa ollut. kuolleet häviävät äkkiä joko jokeen tai rannasta rottien ja harakoiden suuhun.

        Varovainen pitää ruokkijoiden olla,
        kirjoittaa YLE

        Ruokinta-alueen puhtaanapito on haastavaa.

        – Siellä on satapäin sorsia, ja ne tekevät jätöksensä siihen pientareelle. Kävelet vahingossa jätöksen päältä, ja jos sorsassa on lintuinfluenssaa, niin viet lintuinfluenssan eteenpäin. Pitäisi vaihtaa eri kengät ja siivota kaikki ylimääräinen ruoka.

    • Anonyymi

      Ruokavirasto ei ole edes maininnut Kainuuta varoalueena, vaikka muualla sellaisia on.
      Kaikki lintuinfluenssaan liittyvät kiellot siellä ovat tekosyitä vailla perusteita!

      • Anonyymi

        Linnut ovat liikkuvaista sorttia. Pohjoisesta Norjasta Linnut lentelee etelää kohti. https://yle.fi/a/74-20043541
        Ehkä eivät pysähdy lautalle jyvänsyöntiin.

      • Anonyymi

        Ei maininnut sillä täällä ei ole lintuinfluenssaa - syiden hakemista valhein ja kieroillen.
        Nuo taudit taitavat olla joidenkin päässä - enimmäkseen?
        Joutsenet upeita kauniita lintuja.

    • Anonyymi

      Kaikkein parhaimmassa suojassa lintuinfluenssalta Kajaanin sorsat ovat kun eivät lähde minnekään vaan pysyvät Kajaanissa. Tämä hätä- ja tukiruokinta tukee ja palvelee erinomaisesti tätä järkevää tavoitetta. Mahdollisella muuttomatkalla näilläkin Kajaanin puolikesyillä jokisorsilla olisi vaara saada tartunta ja kun ne mahdollisesti taudin kantajina sitten keväällä 2024 palaisivat takaisin Kajaaniin niin ne tartuttaisivat taudin muihin lintuihin ja silloin epidemia olisi valmis.

      • Anonyymi

        Kannattaa katsoa faktoja lintuinfluenssasta esim. MOT- ohjelmasta 30.10. 2023 eikä kehitellä selittelyjä tyyliin seliseli. Lintuinfluenssa leviää linnunpaskan kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa katsoa faktoja lintuinfluenssasta esim. MOT- ohjelmasta 30.10. 2023 eikä kehitellä selittelyjä tyyliin seliseli. Lintuinfluenssa leviää linnunpaskan kautta.

        Kaikki sorsat pitäisi rokottaa lintuinfluenssaa vastaan kolme kertaa ja vasta sitten antaa rokotepassi.

      • Anonyymi

        Mitä vttua.... Pitäisikö käydä puhamassa jollekin ammattilaiselle näistä hommista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa katsoa faktoja lintuinfluenssasta esim. MOT- ohjelmasta 30.10. 2023 eikä kehitellä selittelyjä tyyliin seliseli. Lintuinfluenssa leviää linnunpaskan kautta.

        Kyllä ja on vain ajan kysymys kun tarttuu ihmiseen viruksen mutatoituessa, vrt covid.

    • Anonyymi

      Ongelma ja vaarallisin uhka on turkistarhojen eläimissä Pohjanmaalla ja niiden kautta!
      Sinisorsat ei siellä majaile.
      Ihmisen oma syy.... nämä rääkkäyshäkit joissa kymmenet tuhannet turkiseläimet.
      Helsingin Töölönlahdella on yli tuhat sorsaa ja ruokinta hoidetaan joka vuosi.
      Asia nähdään että hienoa kun mahdollisuus kokea lähiluontoa, lintuja.
      Linnut jotka jäävät, on vastuu ihmisellä. Paljon enemmän lintuinfluenssaa on muualla Euroopassa muuttoalueilla! Ja riski muuttolintujen mukana keväällä. Sorsat ovat paremmassa suojassa Suomessa. Ei ole ollut ainoaa epidemiaa liittyen sorsiin vaikka on ruokittu. Ajatelkaa itse!

    • Anonyymi

      Ei siis tulla ajatelleeksi että sorsat on tosiasiassa suojassa taudeilta kun pysyvät kotipaikassaan missä tilanne rauhallinen. Jos ei ole ilmennyt jo tapauksia, ei niitä tyhjästä synny laumassa joka jo majaillut viikkoja...kuukausia..
      Jos muuttavat etelään, merelle ja Eurooppaan tuovat mukanaan moninverroin enemmän viruksia keväällä pitkin Suomea! Muuttolinnuissa sitä keväällä nytkin tuli!

    • Anonyymi

      Nyt ei ole mitään syytä ottaa pienintäkään riskiä. Lintujen ruokinta voi käynnistää uuden pandemian. Uskokaa nyt että Lintuinfluenssa on totta, aivan kuin Ilmastonmuutos ja Koronakin.
      Ei ole olemassa mitään salaliittoa, jossa kaikki maailman johtavat tiedemiehet valehtelee kirkkain silmin.

      • Anonyymi

        Näillä vastustajilla on itsellään - kaikki mahdolliset taudit.
        Lokit ja harakat ovat pahimmat taudin kantajat - jos jotain pitää nimetä. Ne paskovat joka paikan ihmisten pihoissa .
        Meidän perhe - ei tuttavat ole ikinä saaneet mitään tauteja -ikämme täällä asuneena. Tämä pakonomainen tarve - saada tapettua joen linnut - kuuluu niiden ominaisuuksiin - jotka hakemalla hakevat ns.olemattomia syitä.

        Foliohattu taitaa suojata hyvinn taudeilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Foliohattu taitaa suojata hyvinn taudeilta.

        Pidä sitää päässäsi, kun olet jo tautinen ettet tartuta muihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näillä vastustajilla on itsellään - kaikki mahdolliset taudit.
        Lokit ja harakat ovat pahimmat taudin kantajat - jos jotain pitää nimetä. Ne paskovat joka paikan ihmisten pihoissa .
        Meidän perhe - ei tuttavat ole ikinä saaneet mitään tauteja -ikämme täällä asuneena. Tämä pakonomainen tarve - saada tapettua joen linnut - kuuluu niiden ominaisuuksiin - jotka hakemalla hakevat ns.olemattomia syitä.

        Monesti aivosairaudet jäävät huomaamatta, kun kehittyvät pitkän ajan kuluessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monesti aivosairaudet jäävät huomaamatta, kun kehittyvät pitkän ajan kuluessa.

        Kyllä. Joillakin jää ns. "levy päälle" ja ihminen alkaa toistamaan sanomaansa päivästä toiseen ja jopa yöllä, kuten huomaamme tästä sorsamonologista, jota sarjakommentaattori tuottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Joillakin jää ns. "levy päälle" ja ihminen alkaa toistamaan sanomaansa päivästä toiseen ja jopa yöllä, kuten huomaamme tästä sorsamonologista, jota sarjakommentaattori tuottaa.

        Sua näyttää kiinnostavan kovasti olet tai luulet olevasi viisaskin…hienoa , että ottaa sua kupoliin:-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sua näyttää kiinnostavan kovasti olet tai luulet olevasi viisaskin…hienoa , että ottaa sua kupoliin:-)

        Ootpas sinä pahantuulinen ja pahansuopa eläjä. No tänne mahtuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootpas sinä pahantuulinen ja pahansuopa eläjä. No tänne mahtuu

        Kyllä
        https://mielenihmeet.fi/pahansuopa-narsismi-erich-frommin-mukaan/

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootpas sinä pahantuulinen ja pahansuopa eläjä. No tänne mahtuu

        Puhut itsestäsi:-)

    • Anonyymi

      Sorsat majailee laumassa talvella jokatapauksessa. Jos olisi siellä yksikin virusta kantava lintu asia olisi jo tullut ilmi!

      • Anonyymi

        Kyllä lehdet olisivat kovasti kirjoittaneet, mikäli tautia olisi ollut.

    • Anonyymi

      Voi ruokkia veteenkin, ei mitään ongelmaa!
      Aina talvehtineet sorsat, vailla muuttoviettiä, ei lähde ja tuovat poikasensa ja poikaset eivät osaa lähteä! On vastuu niistä. Ei voi sallia eläinten nääntyvän silmien eteen, on rikos. Kuten on rikos että kesäkissat nääntyy pakkaseen...

      • Anonyymi

        On hienoa - että on tällaisia ihmisiä, jotka välittävät linnuista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hienoa - että on tällaisia ihmisiä, jotka välittävät linnuista.

        Hyvä kun ruokitaan samalla saavat ruokaa rotatkin, koska eläimiä ovat nekin, ja kaiken
        lisäksi viisaampia kuin monet poliitikot.
        Monet ovat kieltänee lintujen ruokinnan rottaongelman takia, mutta kyllähän rottiakin tarvitaan, Nyt vain pitäisi jonkun puolueen ottaa nämäkin suojelukseensa. Myös joku poliitikoista voitaisiin nimetä rottavastaavaksi.

        Ainakin rotat hommaa itse toimeentulonsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin rotat hommaa itse toimeentulonsa.

        Hyvä kun joku ajattelee rottiakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kun ruokitaan samalla saavat ruokaa rotatkin, koska eläimiä ovat nekin, ja kaiken
        lisäksi viisaampia kuin monet poliitikot.
        Monet ovat kieltänee lintujen ruokinnan rottaongelman takia, mutta kyllähän rottiakin tarvitaan, Nyt vain pitäisi jonkun puolueen ottaa nämäkin suojelukseensa. Myös joku poliitikoista voitaisiin nimetä rottavastaavaksi.

        Eiköhän näitä rottavahteja ole hyvin jo tiedossakin ?
        Pahimmat rotat ja saastuttaja ovat ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän näitä rottavahteja ole hyvin jo tiedossakin ?
        Pahimmat rotat ja saastuttaja ovat ihmiset.

        Nimenomaan! Muuttolintuja ruokkivat ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan! Muuttolintuja ruokkivat ihmiset.

        Ihmiset pahimpia rottia ja saastuttajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hienoa - että on tällaisia ihmisiä, jotka välittävät linnuista.

        Kyllä - Linnut pataan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä - Linnut pataan!

        Sinut pataan ja elikoille ruokaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinut pataan ja elikoille ruokaa

        Kyllä - Linnut ja metsästy on mukavaa ja siitä saa hyvää ravitsevaa ruokaa!

    • Anonyymi

      Sorsien ruokkijat rikosvastuuseen ympäristörikoksesta. Kajaanin poliisien epäpätevyys näkyy asiassa. Vuosien paskominen pienelle alueelle on rikollista ja edesvastuutonta.

    • Anonyymi

      Nyt sitten loppuu nahistelu sorsien ja joutsenien ruokkimisesta ja ruokkimatta jättämisestä. Tänään su. 28.4.2024 oli viimeinen päivä kun vapaaehtoiset talkoolaiset lahjoitusviljalla ruokkivat Linnanvirran linnut. Nyt sitten vastuu siirtyy Kajaanin kaupungille ja sen viisaille virkamiehille ja luottamusmies-poliitikoille. Katsotaan miten käy?

      • Anonyymi

        Nyt jokainen ottamaan yhteyttä kaupungin päättäjiin ja ympäristötekninen lautakunta ensimmäiseksi "liipasimelle".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt jokainen ottamaan yhteyttä kaupungin päättäjiin ja ympäristötekninen lautakunta ensimmäiseksi "liipasimelle".

        Miksi? Kaupungin tehtäviin ei kuulu muuttolintujen ruokinta. Kyllä ne ruokansa löytää, ovat löytäneet jo vissiin miljoonia vuosia liitukauden ajoilta lähtien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi? Kaupungin tehtäviin ei kuulu muuttolintujen ruokinta. Kyllä ne ruokansa löytää, ovat löytäneet jo vissiin miljoonia vuosia liitukauden ajoilta lähtien.

        Onko etustaja Polvinen jo antanut asiasta lausunnon Kainuun Sanomille?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1668
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1486
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe