Miten??

Minulla on kääpiövillakoira. Haluaisin toisen koiran (saman rotuisen). Koirani kasvattajalle olisi vuoden päästä tulossa pentuja ja ajattelin, että jos saisin luvan, niin voisin ottaa siitä pentueesta. Koirani olisi silloin 3-vuotias. Olen hoitanut koirani kokonaan itse, lukuunottamatta eläinlääkäri ja ruoka kustannuksia. En kuitenkaan usko, että äitini suostuu toiseen koiraan, hän vain sanoo, että yksi riittää. Miten saisin äitini suostumaan? Isäni, siskoni ja veljeni ovat ihan sama-kannalla. Äitini on allerginen, mutta hänelle ei ole tullut mitään oireita yhdestäkään tapaamastaan villakoirasta. Miten siis onnistuisin? Rahasta se ei ainakaan ole kiinni! Neuvoja!?
2206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yks keino on että vetoat siihen että koirat viihtyvät ehkä paremmin kahdestaan. Muutenen osaa auttaa.

Äänestä
  • Ottaa toista koiraa vaikka villakoira on vähän allergisoiva ja Äitisi ei ole saanut siitä oireita. Voi olla että tinen koira pahentaa tilannetta ja laukasee herkkyyden myös näihin. Ei ole olemassakaan täysin allergisoimatonta koiraa. (tai miten se nyt sanotaan) Odota siihen asti että muutat kotoa pois ja ota sitten, on meinaan hirmu iso riski pitää koiraa allergia perheessä. Onneksi äidilläsi ei ole tullut koirastanne mitään oireita ei ole mukavaa luopua koirasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyyh kirjoitti:

Minulla on kääpiövillakoira. Haluaisin toisen koiran (saman rotuisen). Koirani kasvattajalle olisi vuoden päästä tulossa pentuja ja ajattelin, että jos saisin luvan, niin voisin ottaa siitä pentueesta. Koirani olisi silloin 3-vuotias. Olen hoitanut koirani kokonaan itse, lukuunottamatta eläinlääkäri ja ruoka kustannuksia. En kuitenkaan usko, että äitini suostuu toiseen koiraan, hän vain sanoo, että yksi riittää. Miten saisin äitini suostumaan? Isäni, siskoni ja veljeni ovat ihan sama-kannalla. Äitini on allerginen, mutta hänelle ei ole tullut mitään oireita yhdestäkään tapaamastaan villakoirasta. Miten siis onnistuisin? Rahasta se ei ainakaan ole kiinni! Neuvoja!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu