Olen etsinyt erästä vanhaa YouTube-videota, jonka katsoin muutamia vuosia sitten, noin 2014-2015. Video oli suomenkielinen piladubbaus Taru Sormusten Herrasta: Kaksi Tornia -elokuvasta. Muistan, että video alkoi kohtauksella, jossa Aragornin hahmo makasi pää maata vasten ja sanoi avatessaan silmänsä "kiva uni". Sitten hahmot juoksivat vuorilla, ja taustalla soi jokin Kola-Olli kappale, jota en ole sen jälkeen löytänyt. Seuraavaksi he menivät metsään, jonka reunalla yksi hahmoista sanoi "mustikkametsä", ja kun Gimli maistoi jotain kasvia, hän totesi "hyi vittu, puolukkaa". En muista, miten video loppui. Jos joku muistaa tämän videon tai ehkä jopa tallentanut sen joskus itselleen, olisin kiitollinen kaikista muistikuvista ja muusta asiaan liittyvästä tiedosta.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va691893Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 140999
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu18919- 83667
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa104651Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 41638
- 49570
- 57547
