Olen seurannut vuosikausia ilmiötä, jossa romanikulttuuri on alkanut hallita romanien arkea siten että heidän todelliset ongelmansa jäävät käsittelemättä.
Suomalaisesta 1900-luvun alun kulttuurista löytyy paljon yhtymäkohtia nykyiseen romanikulttuuriin. Yksi sellainen on, että vältettiin puhumasta asioista, jotka viittasivat häveliäänä pidettyyn seksuaalisuuteen. Kunnioituksesta vanhempia kohtaan.

vvvOlen seurannut vuosikausia ilmiötä, jossa romanikulttuuri on alkanut hallita romanien arkea siten että heidän todelliset ongelmansa jäävät käsittelemättä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoituksessa ei mitään vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...vikaa...
Tää on Kristityn vastuu-sivuilta Kyösti Rothin kirjoittamasta kolumnista pätkä, jota tässä sitten tyhmästi toistat vaik kuin monta kertaa. Harjottele vielä vähän kopiointia ja liittämistä ni ehkä sit sujuu.
Sen kummemmin puuttumatta kolumnin sisältöön niin et luultavasti ole Kyösti ,koska en usko hänen piiloutuvan nimimerkkien taakse.