Sysmä on jo uudistunut

Sysmässä on uusi tie, uusi reksi koulussa, uusia kunnan työntekijöitä, edellinen rakennuspäällikkö on jo lomalla, on uusia työntekijöitä jotka tekevät työnsä. Ja kunnanjohtajakin tulee uusi. Kirjastokin on iso ja valoisa. Tulee vielä uusi urheilukenttä ja ohrasaaren silta. On kyllä hyvin asiat. Huomatkaa hyvät asiat
222949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

No nyt kun on mällätty miljoonia kaikenmaailman hankkeisiin , niin olisiko nyt aika etsiä säästökohteita , ettei tule syömävelkaa !

Äänestä

Sivutiet on ainakin kulkukelvottomassa kunnossa liikolassa

Äänestä

Kaikki sivutiet rapakunnossa. Uusi urheilukenttä aivan tarpeeton, vanha ihan hyvä. Uudella kentällä saadaan vaan koululaiset rapakuntoon kun ei tarvi edes urheilukentälle muuta kuin luokasta hypätä sinne. Vanhalle kentälle meno ja tulo on hyvä alkuverryttely ja samoin loppuverryttely pois tullessa. Mutta eihän yhtään ylimääräistä liikuntaa voi muuten harjoittaa kuin kännykän näpyttelyä.

Äänestä
  • Mikähän ääliö tällaista kirjoittaa ?
    Ei ymmärrä nuorten tulevaisuudesta mitään

    Äänestä

  • Liikuntatunti kestää 45 min ja siitä ajasta menee 20 min. kun kävellään vanhalle kentälle ja takaisin tai sitten liikutaan aktiivisesti 45 min. uudella kentällä. Kumpi on tehokkaampaa liikuntaa?

    Äänestä

Kyllä Sysmän asiat on tällä hetkellä paremmin kuin aikoihin.

Viraston avanpaikoilla on uudet pätevät henkilöt, jotka eivät tee politiikkaa vaan hoitavat virkojansa.

Äänekäs ulkoparlamentaarinen ölömölököörikin on hiljentynyt huhutun välirikon ja paikkakunnan vaihdon myötä minimiin.

Persujen marginaali porukka enää jatkaa ponnetonta jankkaamistaan, mutta sekin hiljennee ajastansa. Hallinto-oikeuden tutkimattajättämiset lienee edesauttavat tätä toivottavaa kehitystä.

Haasteitakin on, mutta uusien tuulien puhaltaessa niihinkin löytynee tyydyttävät ratkaisut.

Äänestä
  • DemokraattisestiPersAvoinKeskustakin näyttää aloittaneen täällä vaalityönsä tuleviin kuntavaaleihin.
    Naamojen vaihtuminen ei suinkaan merkitse osaamista. Näillä naamoilla kyllä osataan, mutta ainoastaan sössiä. Pitää paikkansa että haasteitakin on, nimittän sössintää korjaillessa ja siinä samalla lisää sössiessä. Onnea ja menestystä!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    DemokraattisestiPersAvoinKeskustakin näyttää aloittaneen täällä vaalityönsä tuleviin kuntavaaleihin.
    Naamojen vaihtuminen ei suinkaan merkitse osaamista. Näillä naamoilla kyllä osataan, mutta ainoastaan sössiä. Pitää paikkansa että haasteitakin on, nimittän sössintää korjaillessa ja siinä samalla lisää sössiessä. Onnea ja menestystä!

    Näytät itsekin aloittaneen jo "vaalityösi", näillä kirjoituksillasi varmistelet kokkareiden ja sitkujen mitättömän äänisaaliin.

    Äänestä

Jännästi pukkaa noita muita ketjuja keulille🤔

Äänestä

Jollain ollut eilisen jälkeen hauskaa🤔

Äänestä

Uusi rehtori onkin varsinainen tapaus. Kouluaamujen alkamisaika muuttui. Tästä saatiin huoltajille wilmaviesti 6 päivää ennen koulun alkua. Luonnollisestikaan alkamisajan muutoksesta ei ole tehty mitään päätöstä. Ainoa merkintä löytyy hyvinvointivaliokunnan kokouksen muista asioista "Hyvinvointivaliokunta keskusteli koulujen alkamiskellonajan muuttamisesta klo 8:30:een syyslukukaudesta 2024 alkaen. Valiokunta antoi asialle alustavan hyväksynnän."
Eikä koulussakaan kuulemma olisi mitään ylitsepääsemätöntä tilanahtautta jos rehtori osaisi tehdä lukujärjestykset.

Äänestä
  • Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Pilkku ei taaskaan osunut kohdalleen. Aina pitää morkata hallintoa. Ei jatkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Pilkku ei taaskaan osunut kohdalleen. Aina pitää morkata hallintoa. Ei jatkoon.

    Säähän se nolo sälli oot. Et pysty asiasta kirjoottamaan etkä kertoo mikä ei pitäny kutiinsa. Koetappa uurelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Pilkku ei taaskaan osunut kohdalleen. Aina pitää morkata hallintoa. Ei jatkoon.

    Töröilijöitä harvemmin kehutaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Pilkku ei taaskaan osunut kohdalleen. Aina pitää morkata hallintoa. Ei jatkoon.

    Taas yksi jouhevasti ajattelukyvytön kommentoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Taas yksi jouhevasti ajattelukyvytön kommentoi.

    Eikö saa ajatella ja tehdä jouhevasti. Tuliko taas hallintosääntö vastaan.. Kirpaseeko kovaan., vaik ootha siekii sälli?

    Äänestä

Valtuustossako tommonen asia pitäisi päättää? Voe hyvää päivää. Eiköhän tuo ole käytännön juttu, jonka koulu hoitaa miten parhaaksi katsoo. Useissa paikoissa koulu alkaa yhdeksältä. Hyvä tuo pieni myöhennys, ehkä oppilaat on vähän virkeämpiä aamutunnilla.

Äänestä
  • Voe hyvää päivää, eihän sitä tosiaankaan valtuustossa päätetä. Hyvinvointivaliokunnassa se pitää päättää. Tai nykytapaan voidaan sanoa että olisi pitänyt päättää.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Voe hyvää päivää, eihän sitä tosiaankaan valtuustossa päätetä. Hyvinvointivaliokunnassa se pitää päättää. Tai nykytapaan voidaan sanoa että olisi pitänyt päättää.

    Kuiskaukset hallinnassa? Aa

    Äänestä

Myös turkoosi Toyota mies on uudistunut. Se on nykyään harmaa Toyota mies. Onkohan se parantanut tapansa ja tunnustanut syntinsä?

Äänestä
  • Katin kontin, voi sanoa yhteen ääneen jokainen Sysmäläinen. Ei tiedä mitä synti tarkoittaa, niin ei voi edes kolehtihaavin varteen laittaa.Tulisi kirkolle laihat vuodet.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Katin kontin, voi sanoa yhteen ääneen jokainen Sysmäläinen. Ei tiedä mitä synti tarkoittaa, niin ei voi edes kolehtihaavin varteen laittaa.Tulisi kirkolle laihat vuodet.

    Älkää ny veikkoset enempää uudistuko, myöhää mennää jo näilläkin uudistuksilla konkurssiin ja pakkoliitokseen Hönölän kanssa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sysmässä on uusi tie, uusi reksi koulussa, uusia kunnan työntekijöitä, edellinen rakennuspäällikkö on jo lomalla, on uusia työntekijöitä jotka tekevät työnsä. Ja kunnanjohtajakin tulee uusi. Kirjastokin on iso ja valoisa. Tulee vielä uusi urheilukenttä ja ohrasaaren silta. On kyllä hyvin asiat. Huomatkaa hyvät asiat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu