jaahas

kyllä se on niin että osa vartijoista on öykkäreitä ja kovia sällejä, mutta kuitenkin suurin osa meistä vartijoista on ihan hyviä tyyppejä.
itse en pidä väkivallasta ja vältän voimakeinojen käyttöä viimeiseen asti, teen myymälähommia ja kaiken näköstä porukkaa sitä näkee, niinkuin kaikki muutkin vartijat. olen useasti "joutunut" auttamaan kännisiä taksiin, kotiin tai valtion kyytiin, tappeluita estänyt ja hillinnyt ja samalla melkein saanut ketjusta päähän, ensiapua vanhuksille monesti kun ovat kaatuneet...miettikääpä, kuinka moni menee auttamaan jos joku on tappelussa alakynnessä? ei kukaan ja ei pakosti kannata, turpaan voi tulla itselleen. pääsääntöisesti me vahdimme, että asiakkailla ja työntekijöillä on se oma rauha.
3782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vihdoinkin järkevää keskusteluan On totta, että alalla on joitakin sinne sopimattomia jotka pitäisi heittää mäkeen. Mutta isojoukko on hyviä tyyppejä. Tietenkin kun vartijalla on kalju ja paksuniska ja teleskooppi ja kaasu ja raudat. Heti kuvitellaan, että toi on joku saamarin lelupoliisi olevinaan. Ei välttämättä pidä paikkaansa. Tunnen monia sellaisia aikaisemmin kuvaamiani vartijoita, ja he ovat ihan kunnollisia ja jopa erittäin ystävällisiä kun tutustuu heihin. Ei ulkonäön takia tarvi arvailla ja jauhaa sontaa. On totta, että pärjätä voi pelkällä hanskoilla ka EA pakkauksella uskon sen. Puhuminen on vartijan paras työväline ehdottomasti. Itse olen sellaisissa paikoissa usein töissä, että kannan kaasua hanskojen lisäksi. En siksi, että olen kova jätkä ja haluan näyttää kaikille miten ihmisiä kaasutellaan ja hakataan. Vaan siksi, että kohteet ovat sellaisia, että vastassa voi olla puukkoja, putkia mailoja ihan mitä vain. On hyvä, että tänne kirjoittaa asialliset tyypit eikä aina noi hemmetin sonnan jauhajat. Järkevää keskustelua pystyyn niin molemmin puolin niin tulee jotain järkevää aikaan- eikö vaan?

Äänestä
  • Kun miettii aikoinaan vietettyä aikaa yhdessä suuressa vartiointiliikkeessä ja kun sitä aikaa vertaa nyt valtion tarjoamaan hommaan, niin pari juttua tulee auttamatta mieleen.

    Yksityinen sektori kusee sen kokemuksen pohjalta mitä minulla on. Olin itse vartijana reilut kaksi vuotta myymälässä ja aluevartijana.

    Vartiointiliikkeen toiminta perustuu voittoon. Tämän vuoksi sopimukset on venytetty äärimmilleen ja minimimiehityksellä hoidetaan sen sataa erilaista hommaa. Osa kohteista mitä tein oli sellaisia, että jos poliisille jotain sellaista edes tarjottaisiin, niin kukaan ei ensiksikään alentuisi sellaista tekemään ja toiseksi kukaan ei tekisi sitä koska työturvallisuusriskit ovat niin valtavat. Osa kohteista oli kuitenkin ok ja niissä oli mukava olla töissä.

    Parin vuoden aikana jouduin painimaan muutaman kerran. Voimankäyttövälineitä en käyttänyt kertaakaan. Poislukien käsiraudat. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaisen vartijan tulisi kantaa jotain kättä pidempää. Vartijalta kuitenkin odotetaan toimintakykyä. Ja tyhjästä on paha nyhjästä! Olen myöskin sitä mieltä, että voimankäytön välttäminen viimeiseen asti on tyhmyyttä ja kostautuu loppujen lopuksi itselle tai jollekin muulle. Asia ei ole tietenkään helppo omaksua. Tarkoitan tällä sitä, että jossain vaiheessa, kun väkivallan kumuloitumisilmiö on selkeästi havaittavissa, niin aloite on pidettävä itsellä ja nostettava oma voimankäytön taso niin korkealle, että uhkaava toiminta pysähtyy ja tilanne päättyy meidän itsemme valitsemaan ja ennalta suunnittelemaan lopputulokseen. Tämä ei tarkoita välttämättä edes fyysista voimaa. Se voi olla valmistautumista, varautumista, äänenkäyttöä jne. On yritettävä vain pitää pää kylmänä ja tehdä objektiivisia havaintoja ja perustaa omat toimintamallit näihin havaintoihin.
    Mielestäni varautuminen ja tietyssä määrin varustauminenkin ehkäisee jo osaltaan mahdollisia yhteenottoja. Jos kohde havaitsee, että vastassa on vain yksi vartija, jolla on välineenä pyykkinarua vyön korvikkeena ja tuulen huuhtoma perse, niin en itse arvostaisi tätä kovin uskottavaksi auktoriteetiksi. Tämä on yksi ongelma yksityisellä sektorilla. Osalla pienemmistä firmoista näyttää olevan hyvinkin kilpailukykyiset varusteet, kun taas itse sain saatana käpyjä taskuun ja ohjeet heitellä pahantekijöitä niillä. Itse ostin oman kaasunkin, koska firman kaasuista ei ollut mitään takuita toimintavarmuuden ja sisällön suhteen. Liian monet kissat kaasutettu...

    Vartointiliikkeet tekevät turvallisuutemme perusduunia ja ajat menevät kuitenkin koko ajan parempaan suuntaan valvonnan ja koulutuksen lisääntyessä.

    Äänestä

  • ex-vartija, nykyinen poliisi kirjoitti:

    Kun miettii aikoinaan vietettyä aikaa yhdessä suuressa vartiointiliikkeessä ja kun sitä aikaa vertaa nyt valtion tarjoamaan hommaan, niin pari juttua tulee auttamatta mieleen.

    Asiaa. Samaa mieltä. Poliisille kiitos. Tunnen aika montakin poliisia, joilla on vartijatausta. Tälläkin palstalla pyritään tietoisesti asettelemaan vastakkain kumpaakin ammattia. Yleensä vartijoita yritetään tunkeea osastoon "wannabe..." ja poliisia ylistetään. Saman huomaa kentällä. Kiinniotetut soittavat suutaan ja latelevat tappouhkauksia, niin kauan kunnes sinipukuiset saapuu. Vaikka kohtelu on asiallista. Poliisin tullessa muututaan pikku sydänkäpysiksi ja tunnustetaan hairahdus, mutta oikeasti kaikkihan on natsivartijoiden syytä...

    Monesti on tullut luettua siitä kuinka vartijat ovat koulun pääsykokeet reputtaneita, mutta ei puhuta siitä että monella poliisilla on vartijatausta. Pointti on se, että huolimatta kuolutuksesta tai ammattien arvostuksesta ihminen toimii oman arvomaailmansa pohjalta. Kiteytettynä tyyliin hyvästä vartijasta voi tulla hyvä poliisi, mutta tuleeko huonosta vartijasta huono poliisi? Alalla toimivat pystyvät varmaan myöntämään että kumpaankin ryhmään kuuluu molempia.

    Taisi mennä hieman aiheen vierestä, kuitenkin olen itse kokenut, että toimitaan samalla puolella tiskiä, tehtävät ovat vaan erilaiset. On kuitenkin mukava huomata, että viranomaispuolella tiedostetaan ongelmia, joita vartioimisliikkeiden palveluksessa olevat vartijat joutuvat työssään sietämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mortemus kirjoitti:

kyllä se on niin että osa vartijoista on öykkäreitä ja kovia sällejä, mutta kuitenkin suurin osa meistä vartijoista on ihan hyviä tyyppejä.
itse en pidä väkivallasta ja vältän voimakeinojen käyttöä viimeiseen asti, teen myymälähommia ja kaiken näköstä porukkaa sitä näkee, niinkuin kaikki muutkin vartijat. olen useasti "joutunut" auttamaan kännisiä taksiin, kotiin tai valtion kyytiin, tappeluita estänyt ja hillinnyt ja samalla melkein saanut ketjusta päähän, ensiapua vanhuksille monesti kun ovat kaatuneet...miettikääpä, kuinka moni menee auttamaan jos joku on tappelussa alakynnessä? ei kukaan ja ei pakosti kannata, turpaan voi tulla itselleen. pääsääntöisesti me vahdimme, että asiakkailla ja työntekijöillä on se oma rauha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu