Haso Samonsaari hakuun

Anonyymi-ap

25

1330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hmm: "Asuntoja on yhtiössä yhteensä 58 kpl... Taloyhtiön autopaikat, 27 kpl, sijaitsevat alueellisessa pysäköintilaitoksessa viereisessä korttelissa."

      (Kaikista Helsingin kantakaupungissa asuvista talouksista auto taitaa olla alle puolella, joten äkkiseltään voisi ajatella että tuo autopaikkojen määrä olisi ainakin jotakuinkin riittävä. Taitaa kuitenkin olla niin, että aika monetkin helsinkiläiset keskituloiset taloudet, joille kantakaupungissakin ainakin Hitas-asunnon hankinta olisi nippa nappa mahdollista valitsevat kuitenkin mielummin asumisoikeusasunnon - varsinkin Hason - mm. juuri siksi, että rahat riittäisivät mukavasti myös omaan autoon ja sen kuluihin. Ja nyt tässä nimenomaisessa hakutilanteessa vaikuttaa vielä sekin, että ainakin lähes kaikki tämän kohteen asunnot tulevat menemään jo 90-luvulla hankituille jonotusnumeroille - eli yli nelikymppisille hakijoille. Näissä jo varttuneemmissa ikäluokissa autoilu on nuorempia ikäluokkia yleisempää - kiitos niin tavanomaisen tulokehityksen kuin esim. sen että heillä on usein myös kesämökkikin.

      Toisaalta on toki niinkinpäin, että se että kohteella on noin vähän autopaikkoja - sijainnissa jossa vapaita kadunvarsipaikkojakaan ei ole koko asuinalueella - saa varsinkin niitä potentiaalisia hakijoita, joille autopaikka olisi täysin välttämätön, karttamaan tätä kohdetta - varsinkin nyt työsuhde- tai muita sellaisia autoilijoita, jotka käyttävät autoa päivittäin ja joita ei varmaankan ilahduttaisi tuokaan, että vaikka tuolta autopaikan arvonnasta saisi niin se sijaitsisi viereisessä korttelissa.

      Kaikkiaan siis aika vaikea ennustaa, että kuinka moni tästä kohteesta asunnon saavista tulee jäämään ilman hakemaansa autopaikkaa. Veikkaan että ainakin joillekuille näin tulee käymään - jotka ovat sitten valinnan edessä että luopuvatko tästä vihoviimeistä kantakaupungista vanhoilla numeroilla haettavina olleesta Hason uudiskohteesta saamastaan kämpästä - vai pitävätkö kämpän ja jäävät jonottamaan ties milloin heille vapautuvaa autopaikkaa (ja luopuvatkin siis siihen asti autosta).

      • Anonyymi

        Jätkäsaaressa on suuria pysäköintihalleja, joista voi vuokrata hallipaikan, jos ei saa talolle varatuista parkkihallipaikoista parkkipaikkaa. Me olimme hetken Rokkiparkin parkkihallissa ennen kuin saimme oman talomme parkkihallista paikan v. 2018. Talomme valmistui v. 2013, mutta silloin minulla ei ollut autoa enkä tarvinnut parkkihallipaikkaa.

        En tiedä, onko näissä halleissa tällä hetkellä vapaita paikkoja ja mikä on parkkipaikan hinta tällä hetkellä. Vuonna 2018 hallipaikka maksoi Rokkiparkissa 100 €/kk.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama kirjoittaja kommentoi. Ei ole hinta noussut tuosta v. 2018 hinnasta, vaan on edelleen 100 €/kk., https://www.jatkasaarenpysakointi.fi/.

    • Anonyymi

      Kiitos avauksesta.
      Alustava tarjastelu pikaisesti vaikuttaisi että nyt on yksiöitäkin yksin asuville. Jos ei nyt täydellisiä "pohjia" niin ainakin voi verrata niitä.
      Keittiötila kaikissa näissä sams "avomalli" yksi tila ja huone on yhtä "keittiötä tai makuualuetta tai olohuonetta" miten kukin haluaa.
      Komerotilat vaihtelee mutta eivät riitä edes yksin asuville!
      Samaa luovuuden mahdollisuutta on isommissa asunnoissa, säilytystilat näissäkin vähissä!
      Parveke on lähes kaikissa iso jaettu lasitettu puoliksi joka on erikoinen ratkaisu.
      Talot ovat maltillisen kokoisia mutta yhteiset tilat hajautettu erikoisella tavalla täälläkkn, kuten pohjakerroksen pesula ja 2 kpl kuivaus " komeroita" toinen vieressä joka luonnollisinta, toinen on toisen rapun ylimmässä kerroksessa oleva koppero.
      Miettikää sitä edestaista pyykin hoitoa muutenkin kuin pelkkä kuivaus!

      Hinnat ymmärrettävän korkeita, vuokrat taas kukkarosta riippuen melko hintavia.
      Jätkäsaari näillä kulmilla "Samoa ja Nauru" lähellä tuulista merta mutta parempi kuin tiiviisti sijoitetut muut sen alueen suuret ym. kohteet!

      Hakijoista tulee ruuhkaa!
      Mutta voihan tätä kohdetta harkita viimeisenä mahdollisena uudiskohteena vielä ennen asojen lakkautusta.

      Vaikka nykyinen asuinkohde on hyvä sknänsä , haluttu jonka kautta voi aina muun vaihdon mahdollisuuteen luottaa!? Mutta itse haluan jo muun tyyppistä vaihteeksi!
      Annetaan 👍👍👍

    • Anonyymi

      Samoansaaren autopaikkojen parkkihalli ei ole vielä rakenteilla, samaan halliin on paikat myös lähistön uudisrakennusten Heka Tahitinkatu ja Hitas Kiribatinkatu joissa ei myöskään ole omaa parkkihallia. Parkkihallia alkavat ilmeisesti rakentamaan jossain vaiheessa 2024 näin ainakin huhut kertoo.

      • Anonyymi

        Onko teille huolestuneille tärkeämpää saada autollenne suoja, kuin itsellenne asunto?
        Kaupungissa on selkeä tavoite ( = vihreät) autotottomuuteen keskustasta 4-6 km säteellä!
        Ihan kuten uudiskohteissa ym. myös piha-alueet savuttomaksi tupakasra!
        Kun jo ollaan siinäkin jäljessä uusien virtausten ollessa jo täällä.
        Heikosti toimii savuttomuus kiellot mm. kaupungin ympäristökeskus talossa ja toinen Kalasataman "sairauden ja pahoinvoinnin" keskuksessa ympäristöineen!
        Laatat kieltoihin ovat tuon talon seinillä mutta vieressä tupakoidaan säännöllisesti molemmissa päissä rakennusta!

        Ihan turhaa luoda kieltoja jos niitä ei kyetä valvomaan!

        Näkyy tuolla suunnalla olevan suntauksena jättää kallis parkkihalli rakentamatta ja keskittää parkkeeraus isoon maanpäälliseen halliin. Tämä tietysti näkyy kohteen hinnassa joten autottomat asukkaat kiittää moisesta laatu ratkaisusta.

    • Haun piti alkaa 20.11.2023 mutta tänään siirrettiin vuoteen 2024!!! Ajatelkaa kaikkia niitä ketkä ovat säästäneet numeroitaan viimmeiset 30 vuotta eivätkä koskaan pääse käyttämään niitä

      • Anonyymi

        No jopas... Niin siinä sitten kävi.

      • Anonyymi

        Niin se maailma muuttuu. Meillä on vanhaa sarjaa numero 12x xxx ja olisin ehkä kokeillut tuolla jos onnistaisi. Meillä on myös uuden sarjan numero 12xx, täytyy miettiä haetaanko.

      • Hasolla on tällä hetkellä vapautumassa aika paljonkin asuntoja, joten ihan varmasti pystyy vielä käyttämään 30 vuotta vanhan Helsingin alueen asonumeron nimenomaan Hasonkin asuntoon. Ja Hason uudistuotannostakin löytyy AT:lta nyt monenlaisia vielä myymättömiä asuntoja, joista Postipuistoon Lavakadulle pääsisi muuttamaan heti ja Tapanilaan Smoltinkujallekin jo 30.11. - ja Laajasaloon Gunillantielle puolestaan ensi vuoden viimeisellä neljänneksellä. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon niin vanhan kannan kuin uudistuotannon erilaisia asokämppia hakualueen muilla asotoimijoilla on nyt tarjolla Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla (jotkahan muodostivat alunperin Helsingin yhteisen hakualueen - johon sitten 2015 liittyi vielä kehyskuntiakin).

        Ja jos nyt kuitenkin ajatellaan asiaa niinpäin, että jollekin 90-luvun alun numeron haltijalle olisi ollut jostain syystä tavattoman tärkeää saada asokämppä juuri Jätkäsaaresta, niin ihan viime vuosinakinhan on ollut useita tilaisuuksia hakea niin Hason kuin muiden asotoimijoiden Jätkäsaaren uudiskohteista kämppiä - yhtenä viimeisimmistä vieläpä juuri Hason peräti 170:n asunnon jättikohteesta Atlantinkaarelta. Aikalailla varmasti olisi jo tuolta Atlantinkaarelta saanut minkä vain kokoisen Hason kämpän 30 vuotta vanhalla numerolla - ja aivan varmasti kunhan vain laittoi hakulistalleen joitain muitakin kuin vain ihan ylimpien kerrosten asuntoja. Eli jos nyt joku olisi todellakin jättänyt 30-vuoden "asopitkävetonsa" pitämisen tuon Haso Samoansaaren vain 58 asunnon haun varaan asti, niin olisi kyllä melko huonosti pelattu.

      • Anonyymi
        ptjp kirjoitti:

        Hasolla on tällä hetkellä vapautumassa aika paljonkin asuntoja, joten ihan varmasti pystyy vielä käyttämään 30 vuotta vanhan Helsingin alueen asonumeron nimenomaan Hasonkin asuntoon. Ja Hason uudistuotannostakin löytyy AT:lta nyt monenlaisia vielä myymättömiä asuntoja, joista Postipuistoon Lavakadulle pääsisi muuttamaan heti ja Tapanilaan Smoltinkujallekin jo 30.11. - ja Laajasaloon Gunillantielle puolestaan ensi vuoden viimeisellä neljänneksellä. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon niin vanhan kannan kuin uudistuotannon erilaisia asokämppia hakualueen muilla asotoimijoilla on nyt tarjolla Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla (jotkahan muodostivat alunperin Helsingin yhteisen hakualueen - johon sitten 2015 liittyi vielä kehyskuntiakin).

        Ja jos nyt kuitenkin ajatellaan asiaa niinpäin, että jollekin 90-luvun alun numeron haltijalle olisi ollut jostain syystä tavattoman tärkeää saada asokämppä juuri Jätkäsaaresta, niin ihan viime vuosinakinhan on ollut useita tilaisuuksia hakea niin Hason kuin muiden asotoimijoiden Jätkäsaaren uudiskohteista kämppiä - yhtenä viimeisimmistä vieläpä juuri Hason peräti 170:n asunnon jättikohteesta Atlantinkaarelta. Aikalailla varmasti olisi jo tuolta Atlantinkaarelta saanut minkä vain kokoisen Hason kämpän 30 vuotta vanhalla numerolla - ja aivan varmasti kunhan vain laittoi hakulistalleen joitain muitakin kuin vain ihan ylimpien kerrosten asuntoja. Eli jos nyt joku olisi todellakin jättänyt 30-vuoden "asopitkävetonsa" pitämisen tuon Haso Samoansaaren vain 58 asunnon haun varaan asti, niin olisi kyllä melko huonosti pelattu.

        Ei se ole kuin tuurista kiinni, ettei ole saanut 30v hillotulla numerolla Atlantinkaaresta sitä helmeä, eli ylimmän kerroksen kämppää - tarvitaan vai yksi pienempi numero ja se oli siinä. Nyt hyvinkin voi olla pieniä vanhoja numeroita takataskussa, joilla olisi sunniteltu hakua Samoansaareen, ehkä jopa hellitetty kriteeriä ja hyväksytty jopa tokaksi ylin kerros. Toki nämä vaan spekulaatioita mutta kumminkin. Nyt ne kultaiset 90-lukulaiset on historiaa Samoansaarella.

      • Anonyymi

        Ne innokkaimmat numerojemmaajat asuu jo Hasolla ja jos eivät ole ehtineet käyttää niin arvelevat että on riittävän vaihtokelpoinen alla.

      • Anonyymi

        Tämä oli päivän paras uutinen.

        Nyt on minun vuoroni. Hilloamisen aika on loppunut.
        T. 3X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli päivän paras uutinen.

        Nyt on minun vuoroni. Hilloamisen aika on loppunut.
        T. 3X

        Se onkin hyvä syy hakea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne innokkaimmat numerojemmaajat asuu jo Hasolla ja jos eivät ole ehtineet käyttää niin arvelevat että on riittävän vaihtokelpoinen alla.

        Kyllä noita 90 luvun numeroita joillain oli tarkoitus käyttää Samoansaareen mutta nyt kävi näin eli asukasjakauma muuttuu verrattuna muihin kantakaupungin Hasoihin. Nuorempaa asukasta noihin ilmeisesti tulee.

    • Anonyymi

      Hyvä, jos tuonne tulee vähän eri ikäisiä. Atlantinkaarikin meni täyteen varttuneempaa väkeä ja monella varmaan varallisuuttakin. Sama Kalasataman ym. kantakaupungin kohteiden kanssa.

      • Anonyymi

        Mistä tämä ikäjakauma selviää, löytyykö jostakin tilastoista, kiinnostaisi tietää ennen kuin valitsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tämä ikäjakauma selviää, löytyykö jostakin tilastoista, kiinnostaisi tietää ennen kuin valitsee.

        Mitä pahaa on siinä jos talossa asuu keski-ikäisiä joilla eri ikäisiä lapsia ja sitä vanhempia ihmisiä. Onhan se rikkaus jotta eri elämän tilanteessa olevat asuvat samassa talossa, muut kuin Haso tarjoavat laajempaa kirjoa asukaskunnassa. Tarkoitan siis ikäjakaumaa en kummemmpaa.

        Arvatenkin pahuus piilee siinä että nettipalstalla anonyymina saa levitellä täysin keksittyjä totuuksia jos vain haluaa, jotta mistäköhän tuonkin väittämän esittäjä on repäissyt näkemyksensä kantakaupungin kohteiden ikäjakaumasta.

        Epäilisin näkemyksen olevan sen perusteella, että nuorella ei voi iän puolesta olla 90-luvun asonumeroa koska numeron saamisen edellytys on 18 vuoden ikä. Tämän johdosta pienen asonumeron omaava on todennäköisesti aikaisempaa saapumiserää oleva henkilö.

        Ja koska kantakaupunki on suosituinta aluetta niin sieltä asunnon saa vain pienillä numeroilla.

        Hakijan numero ei kerro todellista asujaimiston ikärakennetta, keitä perheeseen kuuluu ja onko mahdollisesti vuokrattu tilapäisesti tai vaihdettu toiseen ja jopa se luovuttamisoikeuskin sukulaiselle ilman kahden vuoden asumista oli voimassa vielä Atlantinkaaren hakemisen aikaan, saati muissa aiemmissa.

        Näinhän se on, tuo oli näkemys valtaosan puolesta, ihan varmasti kaikkia noita mainitsemiasi komboja esiintyy taloyhtitössä jos toisessa.

    • Anonyymi

      Harmi vaan ettei tuolta mieleistä asuntoa löydy. En ymmärrä miksi tälläseen paikkaan pitää rakentaa 5-kerroksinen talo, vähintään kymmenen kerrosta pitäis olla enemmän. Merinäköaloista on turha haaveilla ja siinä naurukujan puolella on kymmenen metrin päässä koulu ja päiväkoti eli meteliä riittää ainakin arkena. Taidampa hakea alle satasen numerolla ihan kokeeksi, mutta en usko kuitenkaan että ottaisin mitään vastaan jos tarjotaan. Varmaankin jään kyttäämään mahdollisesti vapautuvia asuntoja sieltä vanhemmista taloista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe