Asuntojen hinnat (lähes) puolittuivat edellisessä lamassa, 1990-luvulla!

Anonyymi-ap

"Asuntojen hintoja kuvaava reaalihintaideksi on käyttäytynyt 70-luvulta asti seuraavasti. Merkille pantavaa on tietenkin 1980-luvun lopun hurmio ja kulutustalouden huippuvuodet, jotka eskaloituivat 1990-luvun alussa lamaan.

Lamassa asuntojen hinnat putosivat käytännössä aina vuoteen 1993 saakka ja pudotusta oli yli 40%. Voit miettiä, että nykyään se tarkoittaisi että 200 000 euron asuntosi arvosta kuihtuisi 3 vuodessa 80 000euroa. Ei siis mikään oikein miellyttävä tilanne."

Lama-aikana myös korot huitelivat yli 15%, joten kotitalouksien tilanne on ollut monin tavoin erittäin haastava.

https://versusasunnot.fi/blogi-mita-asuntomarkkinoilla-on-tapahtunut-huonoina-aikoina/

Linkissä kuvaaja, joka näyttää asuntojen hintojen ylikuumentumisen -80-luvun lopussa ja samalla näkyy karusti se, että asuntojen hinnat romahtivat lähes -50% vain muutamassa vuodessa 1990-luvan lamassa. Sama tulee tapahtumaan suurella todennäköisyydellä uudestaan; fiksu sijoittaja myy asuntonsa nyt pienellä tappiolla kuin vuoden päästä reilusti isommalla tappiolla.

Turvassa ovat ne ihmiset, jotka korkojen ja elinkustannusten nousujen edellä ovat ottaneet maltillisesti asuntolainaa ja selviytyvät koroista ja lainan lyhennyksistä muun elämän ohessa.

Toisin sanoen, liikaa velkavipua ahneesti käyttäneet asuntosijoittajat ovat isoimmassa kusessa sijoitusasuntojensa kanssa, kassavirta on mennyt tai uhkaa mennä monella asuntolordilla negatiiviseksi.

Valtamedian avulla massoille syötetty tarina asuntojen ikuisesta noususta on saamassa karun päätöksen.

1

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

      🔞 ­N­y­m­f­­o­m­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18080705F

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      206
      11913
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5569
    3. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      21
      2922
    4. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      48
      2900
    5. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      45
      2518
    6. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2098
    7. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      47
      1969
    8. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1931
    9. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      38
      1925
    10. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1807
    Aihe