eräs henkilö poistui väärin syin yhdyskunnan palveluksesta, joka oli määrätty.
hänen piti asia selittää. joten hän kirjootti seuraavan tekstin:
"Menin paikalle hyvissä ajoin, kuten yleensäkin. Talo vaikutti olevan täysin tyhjä. Istuin pöydän ääressä isossa salissa 20-25 min, enkä tuona aikana nähnyt ketään tai kuullut mitään.
Oletin, että olen tullut paikalle virheellisesti, joten päätin poistua. En voinut asiaa kotona tarkastaa listasta, koska lista oli hävinnyt, ehkä siivoja oli vienyt sen roskiin. Siitä, että tuolloin todellakin oli palveluskerta sain kuulla 30.10.2023.
Pari kolme viikkoa tuon erheellisen poistumisen jälkeen Validian vastuuhenkilö(?) kysyi minulta mm. "missä olit tiistaina?" ja keskustelimme mm. siitä, että tietenkään suoritusta ei tapahdu, jos en ole paikalla."
NY häänottaa, että mikä on rankastus tosta. Luulotelkaa?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko kyseessä pila?
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18081075e
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Jaa a. Aika erikoista, jos olet paikalla, muttei sinun lasketa olevan paikalla