Mennäkö vaiko eikö mennä..?

Niin.Vanhempani saivat kutsun häihin mitä emme avopuolisoni kanssa saaneet. Olemme suht harvion tekemisissä tämän serkkuni kanssa, mutta kuitenkin olisin olettanut että saamme oman kutsun. jos meidät olisi kutsuttu kai nimemme olisi vanhempiemme kutsussa jo mainittu..? Pitäisikö loukkkaantua vai mitä..minusta kyllä tuntuu oudolta ettei kutsua meille tullut.
293467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Vieraslistaa laadittaessa joutuu aina vetämään rajan jonnekin ettei hääkustannukset räjähdä käsiin. Serkkusi nyt päätyi vetämään rajan vanhempiesi ja sinun väliisi, ei siinä ole mitään loukkaantumisen aihetta.

Äänestä
  • "ettei hääkustannukset räjähdä käsiin"

    itselläni ainakin tulisi ennemmin tilan kuin rahan puute, miten lie muilla. Ei sillä, että mikään kroisos olisin, mutta aina juhliessani lähtökohtana on ollut, että kuinka monta henkilöä mahtuu juhlapaikalle. Syömisen puolesta peri vierasta sinne tänne ei palio paina.

    Äänestä

  • veitikka kirjoitti:

    "ettei hääkustannukset räjähdä käsiin"

    itselläni ainakin tulisi ennemmin tilan kuin rahan puute, miten lie muilla. Ei sillä, että mikään kroisos olisin, mutta aina juhliessani lähtökohtana on ollut, että kuinka monta henkilöä mahtuu juhlapaikalle. Syömisen puolesta peri vierasta sinne tänne ei palio paina.

    Itsellä häät tulossa muutaman viikon sisällä ja jo aikoja sitten vieraita miettiessämme päätimme, niin että kutsumme vain ja ainoastaan lähimmät tärkeät ihmiset. Vierasmäärä meillä jää alle 30 hengen.
    Meillä on tarkoituksena antaa läheisillemme ihmisille ikimuistoinen elämys ja hemmottelupäivä.
    Ei meillä ole mitään mielenkiintoa pistää rahaa kiinni ihmisiin joita tuskin edes tuntisimme hädin tuskin ! Läheiset omat rakkaat ihmiset ovat asia erikseen !

    Eli se on myös budjetillinen asia, mutta vaikka olisin rikaskin niin siltikään en kutsuisi ihmisiä joiden kanssa ei olla tekemisissä ja läheisiä, joita hädin tuskin tunnetaan.
    Minulle kun hääpäivän merkitys on rakkaus ja läheisyys, sitä ei ole puolituntemattomien ihmisten kanssa vaikka ois rahaa kuin roskaa !!

    Äänestä

  • veitikka kirjoitti:

    "ettei hääkustannukset räjähdä käsiin"

    itselläni ainakin tulisi ennemmin tilan kuin rahan puute, miten lie muilla. Ei sillä, että mikään kroisos olisin, mutta aina juhliessani lähtökohtana on ollut, että kuinka monta henkilöä mahtuu juhlapaikalle. Syömisen puolesta peri vierasta sinne tänne ei palio paina.

    ai niin ja kun sanoit että syömisen puolesta pari ihmistä ei mitään haittaisi jne. Niin etkös miettinyt että te ette ole välttämättä ainoita jotka jäivät kutsun ulkopuolelle ? Miksi ajattelet että juuri teidät sitten pitäisi kutsua eikä heitä loppuja mahdollisia kymmeniä tai satoja ?
    Jos teidät kutsuttaisiin niin eikös sitten samantien heidän pitäisi kutsua muutkin puolituntemattomat ihmiset että hekään eivät loukkaantuisi.

    Kyllä on muuten kurjaa ajatella, että mitenhän moni varmaan häävieraslistaa ajatellessaan kutsuu ihmisiä osaksi sen perusteella että se ja se nyt ei loukkaantuisi jne.jne.

    Äänestä

  • kesähäät kirjoitti:

    ai niin ja kun sanoit että syömisen puolesta pari ihmistä ei mitään haittaisi jne. Niin etkös miettinyt että te ette ole välttämättä ainoita jotka jäivät kutsun ulkopuolelle ? Miksi ajattelet että juuri teidät sitten pitäisi kutsua eikä heitä loppuja mahdollisia kymmeniä tai satoja ?
    Jos teidät kutsuttaisiin niin eikös sitten samantien heidän pitäisi kutsua muutkin puolituntemattomat ihmiset että hekään eivät loukkaantuisi.

    Kyllä on muuten kurjaa ajatella, että mitenhän moni varmaan häävieraslistaa ajatellessaan kutsuu ihmisiä osaksi sen perusteella että se ja se nyt ei loukkaantuisi jne.jne.

    Väärää puuta haukut nyt syömisistä ym.veitikalle varmaan vastailit..Niin en ole vielä varma asiasta olemmeko ainoita jotka jäivät ulkopuolelle, enkä rupea soittelemaan muille sukulaisille että onko kutsuttu teitä vaiko ei.Luulisin kuitenkin että muut on kutsuttu.olemme kuitenkin sen verran tekemisissä että olettaisin että jos muutkin sukulaiset /serkut kutsutaan, myös minut/meidät.Toisaalta en edusta heidän arvojaan, mutta sen nyt ei pitäisi olla kutsumattomuuden syy, koska antaa mielestäni silloin HEIDÄN edustamastaan ryhmästä melkoisesti kaksinaismoralistisen kuvan..tosin ihmisethän ovat juuri sitä.Olen kyllä loukkaantunut jos muut ovat kutsun saaneet ja me emme, silloin ei voi olla kyseessä kulut, vai mitä?

    Äänestä

  • veitikka kirjoitti:

    "ettei hääkustannukset räjähdä käsiin"

    itselläni ainakin tulisi ennemmin tilan kuin rahan puute, miten lie muilla. Ei sillä, että mikään kroisos olisin, mutta aina juhliessani lähtökohtana on ollut, että kuinka monta henkilöä mahtuu juhlapaikalle. Syömisen puolesta peri vierasta sinne tänne ei palio paina.

    Riippuu vähän häistä, mutta mitä enemmän väkeä sitä isompi tila vaaditaan ja se voi maksaa enemmän. Jos tarjoaa ruuan niin jos se olisi vaikka 24 euroa/hlö niin 30 henkeä = 720 euroa ja 100 henkeä 2400, on siinä mielestäni jo eroa. Plus jos tarjoaa juotavat. Eri asia jos on kyse vaan parista vieraasta, että on jättänyt vaan yhden serkun ja hänen avopuolison pois, mutta usein pitää pudottaa useampi. Ja raja on tosiaan vedettävä johonkin.

    Ja eikä aina ole kyse rahasta. Ei kaikki joilla on rahaa, halua kutsua kaikkia sukulaisiaan ja pitää isoja häitä. Ja eiköhän se ole jokaisen hääparin asia millaiset häät haluaa järjestää.

    Ilmeisesti en ole kovin innokas häissä kävijä, kun minua ei haittaa yhtään vaikka en pääsisi sukulaisen häihin, johon pidän harvoin yhteyttä.

    Äänestä

Kyllä se raja todella on johonkin vedettävä.
Jos meillä olisi kutsuttu myös serkut häihin olisi siitä tullut mahoton sakki lisää.
Minulla kun on 25 serkkua ja niillä melkein kaikilla puolisot ja joillakin kolmekkin lasta.
Ja miehelläni serkkuja myös, tosin vain 15.
Reilusti sata vierasta lisää olisi tullut napsahtaen.
Ei tuollaisesta saa herne nenään mennä.

Äänestä
  • Me päädyttiin järjestämään häämme niin kaukana sukulaisista kuin Suomenniemellä on mahdollista. Suursukujen serkkuja ja pikkuserkkuja ei edes kutsuta ja "pakkokutsutuistakin" (= lue, vanhempien sisarukset eli enot, sedät ja tädin = 32 hlöä) arvelemme että yli puolet ei saavu häihin. Kuulumme molemmat isoihin lestadiolaissukuihin. Itse ei olla uskossa vaan ollaan sitä mitä yleensäkin ihmiset - tavan pulliaisia, tapakristittyjä. Sukua on vaan jo niin paljon, että ihan rasitteeksi asti. Tilat ja rahat loppuu alta aikayksikön, jos kaikkia ruvetaan miettimään että kutsutaanko.

    Ei kannata ottaa nokkiinsa jos ei saa kutsua. Omalla kohdalla se on kuitenkin joskus mietittävä että ketä kutsuu. Vedätkö herneet nenään, jos et saa joulukorttia joka vuosi?

    Äänestä

Eli jos nimeänne ei mainittu vanhempiesi kutsussa, ettekä omaa saaneet, niin silloin teitä ei ole kutsuttu. Eli silloin ollaan menemättä.

Ei siitä minunkaan mielestä tarvitse loukkaantua. Sitten kun itse häitä järjestää, niin huomaa, ettei rajan vetäminen kutsuvieraiden kohdalla ole ihan helppoa. Mutta johonkin se raha on vedettävä jo kustannusten ja tilojen rajallisuuden takia, kuten jo tulikin esille. Ja hääparilla on täysi oikeus kutsua heille läheiset ihmiset. Joillain on tapana pitää monen sadan hengen häitä, toiset haluaa vain lähimmät ihmiset. Se hääparille suotakoon.

Tuskin olette ainoat, jotka jäivät kutsujen ulkopuolelle edes sukulaisista. Kahteen ihmiseen homma tuskin kaatuu.

Äänestä

Jos olen harvoin (mikä on harvoin?) serkkuni kanssa tekemisissä, en odota kutsua häihin. Enkä minä kutsu heitä. Koska aion kutsua vain lähimmät ystävät ja sukulaiset. Jos pitäisin isot häät ja kutsuisin kaikki sukulaiseni paitsi yksiä serkkuja (minulla on siis useampia) niin sitten ymmärtäisin, jos he loukkaantuisivat. Tai jos kutsuisin sellaisia joiden kanssa olen harvemmin tekemisissä kun heidän. Muuten siinä ei ole mitään outoa mielestäni. Moni kutsuu sedät ja tädit, mutta ei serkkuja. Ja te ette varsinaisesti ole sillä tavalla perhettä, että asuisitte samassa taloudessa. Eli ymmärtäisin, että vanhempasi kutsu ei koske teitä. Jos he olisivat halunneet kutsua teidät, teille olisi tullut oma kutsu.

Äitini sai kutsun häihin ja en olettanut, että se koski minua. Olenhan muuttanut kotoa jo vuosia sitten ja luulen, että jos minut olisi haluttu kutsua olisi lähetetty erillinen henkilökohtainen kutsu.

Äänestä

Meillä esimerkiksi lähetimme kutsut ja yhdestä serkkumme osoitteesta emme olleet varmoja. Saattoi mennä vikaan. Tarkista asia.

Äänestä

Meillä esimerkiksi lähetimme kutsut ja yhdestä serkkumme osoitteesta emme olleet varmoja. Saattoi mennä vikaan. Tarkista asia.

Äänestä

Meille kävi niin että eräälle sukulaisellemme ei kustsu ollut tullut ollenkaan perille. Voi olla että tässäkin tapauksessa on käynyt näin. Kannattaa kysellä jos muita serkkujasi tai sisaresi on kutsuttu. Silloin voi olla että postipoika on ollut syypää teidän kutsun puuttumattomuuteen.

Äänestä

juuri setiin ja tätiin. Eli heidän lapsiaan ei enää kutsuttu. Jokaisella on oikeus kutsua juhliinsa kenet haluaa ja jos ette edes ole olleet kovin tekemisissä niin miksi jurnutat.

Äänestä

ärsyttää!! Hääparilla on oikeus kutsua häihinsä kenet haluaa ilman että heti on joku kuka ei ole kutsua saanut selän takana narisemassa tyyliin "miksei minua kutsuttu...". Koittakaa nyt hyvät ihmiset tajuta että jos teitä ei ole kutsuttu niin ei ole kutsuttu, siinä ei tarvi mitään selityksiä ja hampaidenkiristystä.

Äänestä

Jos ette ole saaneet omaa kutsua, tarkoittaa se, ettei teitä ole kutsuttu. Ei pitäisi olla ylivoimaista ymmärtää. Kutsu koskee niitä, joiden nimi kuoressa lukee.

Toivottavasti vanhempasi eivät ala kysellä teidän kutsunne kohtaloa. Monesti ilmoittautumisia vastaanottavat äidit ovat niin hellämielisiä etteivät kehtaa kertoa totuutta. Ja sitten hääpari kiroilee kuokkavieraista.

Harvemmalla hääparilla on taloudellisia resursseja kutsua paikalla kaikki sukulaiset ja ystävät. Myös juhlapaikka voi aiheuttaa rajoitteita. Johonkin se raja on vedettävä. Sanoit itse, ettet ole serkkusi kanssa läheinen joten rajanveto sinun ja vanhempiesi välille on täysin ymmärrettävä.

Ihan turhaa on loukkaantua.

Äänestä

Suvussani sattui vähän vastaavanlainen tilanne. Serkkuni on menossa ensi kesänä naimisiin ja kutsui häihinsä lähimmät sukulaisensa, tätejä setiä ja serkkuja myöten. Vanhemmilleni tuli oma kutsu kuten minulle ja avopuolisollenikin, mutta jo vuosia pois kotoa asunut ja melkein yhtä kauan vakavasti seurustellut (eivät ole kihloissa, eivätkä asu yhdessä) siskoni ei poikaystävänsä kanssa saanut kutsua.

Yleensähän jokaiselle täysi-ikäiselle, asuipa tämä sitten vielä kotonaan tai ei, lähetetään oma kutsu. Yksin asuville, mutta seurusteleville laitetaan kutsuun "avec" merkiksi siitä, että saa tuoda seuralaisen mukanaan.

Siskoni oli todella pahoillaan kun ei saanut kutsua. Serkkuni oli jostain kuullut tämän ja laittoi siskolleni tekstiviestin, jossa kutsui tämän poikaystävineen häihinsä (sanoi, ettei ollut tiennyt osoitetta, eikä voinut siksi lähettää kutsua... osoitteen olisi saanut helposti selville, serkku vain oli ajatellut siskoni tulevan vanhemmilleni lähetetyn kutsun perusteella). Siskoni loukkaantui tästäkin ja sanoi, ettei halua "armonpaloja". Olisin minäkin loukkaantunut.

Oikeastaan tässä tapauksessa oli kyse siitä, ettei siskoni ole paljon tekemisissä suvun kanssa eikä suku hyväksy hänen poikaystäväänsä. Niinpä alunperin haluttiin siskoni tulevan vanhempieni mukana, jos on tullakseen...
Todella törkeää.

Äänestä
  • törkeää ole jos he halusivat kutsua vain siskosi ilman hänen poikaystäväänsä. On se kumma ettei kunnioiteta hääparin päätöksiä sen suhteen ketä kutsutaan. Tällaiset "minua ei ole kutsuttu"-nirpistelyt pilaavat hääjuhlavalmistelut ja pahassa lykyssä koko hääjuhlan kun täytyy kutsua sellaisiakin henkilöitä suvun "painostuksesta" ja valituksesta johtuen joita ei häihinsä haluaisi. Järjen käyttö sallittua, huoh.....

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    törkeää ole jos he halusivat kutsua vain siskosi ilman hänen poikaystäväänsä. On se kumma ettei kunnioiteta hääparin päätöksiä sen suhteen ketä kutsutaan. Tällaiset "minua ei ole kutsuttu"-nirpistelyt pilaavat hääjuhlavalmistelut ja pahassa lykyssä koko hääjuhlan kun täytyy kutsua sellaisiakin henkilöitä suvun "painostuksesta" ja valituksesta johtuen joita ei häihinsä haluaisi. Järjen käyttö sallittua, huoh.....

    Olisivat silti voineet lähettää siskolleni oman kutsun. Hän kun on jo reilusti täysi-ikäinen ja muuttanut pois kotoa aikaa sitten.

    Ja eikö pariskunta yleensä kutsuta pariskuntana...? Eikö ole törkeää kutsua esim. naimisissa olevan pariskunnan rouva ilman miestään..?!

    Äänestä

  • meilläpäin kirjoitti:

    Olisivat silti voineet lähettää siskolleni oman kutsun. Hän kun on jo reilusti täysi-ikäinen ja muuttanut pois kotoa aikaa sitten.

    Ja eikö pariskunta yleensä kutsuta pariskuntana...? Eikö ole törkeää kutsua esim. naimisissa olevan pariskunnan rouva ilman miestään..?!

    Kyllä mielestäni myös sisaresi seurustelua voidaan pitää vakiintuneena, jos ovat seurustelleet vuosia vaikka eivät yhdessä asukaan.

    Äänestä

Tunnen kuitenkin kuuluvani siihen joukkoon joka tulisi kutsua heidän häihinsä, varsinkin JOS muut serkkumme kutsutaan. Jos muut kutsun saavat todellakin loukkaannun. Miksi en? Tottakai hääpari voi olla kutsumatta ketä vaan, mutta tasapuolisesti minun mielestäni.Itse en olisi ajatellutkaan olla kutsumatta HEITÄ.Kuuluu hyviin käytöstapoihin ja sukulaissuhteisiin mielestäni.

Äänestä
  • Voi olla että posti ei ole vaan tullut perille? Jos muut serkkusi on kutsuttu, voi olla että sinulle ei ole vaan tullut perille postia joka olisi pitänyt tulla perille. Tarkista asia ennnen kuin jurnutat täällä. Voi myös olla jos ette ole "väleissä", että sinua ei sen takia ole kutsuttu.

    Äänestä

  • Sanot, että olet joukkaantunut JOS muut serkut on kutsuttu. Minusta vaikuttaa siltä, että olet jo nyt loukkaantunut oli kutsumattomuuden syy sitten mikä tahansa. Soita jollekin serkullesi, joka on hääparille yhtä läheinen (tai siis kaukainen) kuin sinäkin ja yksi onko heille kutsu tipahtanut. Eipä tarvi enää tällä jossitella.

    Äänestä

  • Itse en kutsunut kaikkia serkkujani, vain kolme heistä perheineen. Heidän kanssa olen säännöllisesti tekemisissä muutenkin. Tämä juuri siksi, kun mielestäni ei ole järkeä kutsua juhliini ihmisiä joita olen nähnyt viimeksi kolme vuotta sitten mummini hautajaisissa. Minulla ei ole mitään halua nähdä heitä ja keskustella sitten säästä juhlissa heidän kanssa, kun ei muutakaan keskusteltavaa ole!

    Itse kyllä omaan hyvät käytöstavat ja kun aikuisia olemme, uskon ei-kutsuttujen todellakin ymmärtävän kun kutsua ei syystä tai toisesta tullut! Ala-asteikäisinä suututaan, jos kutsua lastenkemuihin ei tule, mutta ei enää aikuisina. Itsekin olen ollut ei-kutsuttujen listalla, enkä vetänyt asiasta hernettä nenään, vaikka kutsua jollain tasolla odotinkin. Kyllä kutsujalla on aina todella hyvät syynsä jättää kutsumatta ihmisiä, kunnioitetaan heidän päätöstään!!!!

    Äänestä

  • onko muut serkut kutsuttu, mutta älä suoraan hääparilta. Ei sitten tarvitse jossitella...

    Äänestä

Itse olen menossa kesällä naimisiin emmekä kutsu ketään sukulaisia. olemme päättäneet sanoa tahdin meille läheisten ihmisten edessä. Ihmisten joiden kanssa olemme oikeasti olleet etekemisissä.

Syy on yksinkertainen. Suku on iso ja juhlat kalliit!! Säästämme ja haluamme oman näköiset häät!

Äänestä

Jos suku on vanhanaikainen? Meille avopuolisoni kanssa ei tullut eräisiin juhliin omaa kutsua. Oli tarkoitettu, että meidät on ikään kuin kutsuttu avoni vanhempien kutsussa. Hänen muut sisarukset olivat saaneet oman kutsun. Syy oli kuulemma että olemme ikään kuin "lapsia" kun emme ole naimisissa ja meillä ei ole omia lapsia. ARGH! kuitenkin olemme jo ~25 ja asuttu yhdessä jo pari vuotta. Eikä avoni ole asunut kotona enää vuosiin muutenkaan. Ihmeellisiä käsityksiä ja tapoja voi ihmisillä olla.
Minä pidin vähän meteliä tuosta ja saimme sitten kyllä ihan ihka oman kutsun:)

Mutta vaikea mennä sanomaan että miten teidän tapausksessanne on tarkoitettu.

Äänestä

vaikka haluaisikin kyse on yleensä juhlatilan koosta, rahasta jne.
Meillä haluttiin kutsua vain henkilöt joiden kanssa olemme tekemisissä. Tätejä, enoja tai serkkuja ei kutsuttu vain sen takia, että ovat sukulaisia. Emme nimittäin ole heihin olleet missään yhteydessä moneen vuoteen, joten miksi kutsuisimme? Maksoimme kaikki hääkulut itse, joten myös raha tuli esteeksi järjestää kovin suureelliset ja näyttävät häät. Vieraita oli kuitenkin n. 60 henkeä. Mieluimmin kutsuimme ystäviämme, joiden kanssa jaamme yhteisiä hetkiä muutenkin kuin hautajaisissa...
Häissämme oli myös pariskunta joka meni kuukausi jälkeemme naimisiin, mutta kutsua emme saaneet koska juhlahuoneisto täyttyi jo sukulaisista. Miehelleni kuitenkin soitettiin sitten ja kutsuttiin hääjuhlaan (en pitänyt tätä loukkauksena olihan kyseessä nimenomaan mieheni työkaveri). Hän ei kuitenkaan sitten enää sinne mennyt vaan menimme serkkumme häihin, jotka sattuivat samalle päivälle ja joihin olimme saaneet kutsun jo aikaisemmin. Olihan se mukavaa nähdä serkun häissä sukulaisia joita edellisen kerran olin nähnyt äitini hautajaisissa, mutta tuskin olisin kaivannut kutsua vaikken sitä olisi saanutkaan.
Toisille häät tuntuvat lähinnä olevan näyttämisen paikka. Me taas halusimme juhlasta itsemme näköisen ja rakkaimmat/läheisimmät ihmiset sitä juhlaa kanssamme viettämään.

Äänestä
  • on totta että raha ja tilojen koko ratkaisee vieraiden määrän yleensä. Täällä moni sanoo, ettei kutsu tätejä ja setiä tms. joita ei ole vuosiin nähnnyt. Minä taas HALUAN kutsua juuri siitä syystä. He ovat silti läheisiä, vaikka harvoin nähdään. Mikäs sen mukavampi paikka nähdä pitkästä aikaa kuin hääjuhla. Ja keskusteltavaa todella riittää muustakin kuin säästä, kaikesta muusta paitsi siitä :)

    Meillä tosin on serkkuja yhteensä alle 20, joten on helppo päätös kutsua kaikki. En halua ketään jättää pois, eikä se yksinkertaisesti tule kysymykseen. Kaikki tuntuvat tasavertaisesti läheisiltä vaikka toisten kanssa on enemmän tekemisissä kuin toisten.

    Ymmärrän kyllä hyvin heitä, jotka eivät kaikkia sukulaisiaan kutsu, etenkin jos suku on iso. Ja jos välit on hyvinkin etäiset, niin on ihan ymmärrettävää jättää kutsumatta ja säästää nekin paikat ystäville. Näistä asioista ei voi vetää mitään yleisesti hyväksyttävää kaavaa, koska sellaista ei ole. Jokaisella perheellä ja suvulla kun on omanlaisensa tilanteet. Ja jokainen hääpari on vapaa kutsumaan häihinsä ketä haluaa.
    Hyviä tapoja tulee noudattaa sen suhteen, ettei vedä rajaa pariskunnan välille. Etenkin avo- ja avioparit luonnollisesti kutsutaan yhdessä. Vakituisesti seurustelevillekin on kohteliasta laittaa avec.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jurnutus kirjoitti:

Niin.Vanhempani saivat kutsun häihin mitä emme avopuolisoni kanssa saaneet. Olemme suht harvion tekemisissä tämän serkkuni kanssa, mutta kuitenkin olisin olettanut että saamme oman kutsun. jos meidät olisi kutsuttu kai nimemme olisi vanhempiemme kutsussa jo mainittu..? Pitäisikö loukkkaantua vai mitä..minusta kyllä tuntuu oudolta ettei kutsua meille tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu