Huorakoulu, osa 5

MaximusZacharius

Parin tunnin ajon jälkeen saavuimme maatalolle, joka oli melko kaukana valtateistä. ”Kas niin, olemme perillä. Tämä maatila tulee olemaan bordellinne seuraavien päivien aikana. Tänne onkin varattu melkoisesti miehiä teitä panemaan. Samalla minä ja Jaanan äiti opetamme teille niksin jos toisenkin”, äitini sanoi. Tässä vaiheessa on huomautettava, että Jaana ei tiennyt oman äitinsä olevan samanlainen huora kuin hän itsekin. Tämän huomanneena isäpuoleni jatkoi: ”Niin Jaana, äitisi on ollut huorana jo pitkän aikaa, sitä et tiennytkään. No, kohta näet hänet pantavana kaikkiin reikiin…”. Astuimme autosta ulos ja toden totta, Jaanan äiti oli meitä vastassa täysin alastomana. ”Moi tytöt. Nyt nopeasti sisälle, kaverit on jo valmiina. Saatte seurata tällaista vanhaa huoraa tositoimissa”, hän sanoi ja askelsi taloon sisälle. Sisällä talossa avautui iso olohuone, jollaiset ovat kai aika yleisiä vanhoissa maataloissa. Keskellä lattiaa oli pehmustettu, patjantapainen alusta ja sen vieressä seisoi kuusi nuorta kaveria, kaikki niin ikään alastomina ja muna pystyssä. Meidät ohjattiin istumaan syrjemmälle ja näytös alkoi.

Jaanan äiti asettui polvilleen miesten eteen ja aneli miehiä käsittelemään häntä kuin halpaa huoraa. ”Haluan kyrvän joka reikään, mahdollisimman kovaa. Pankaa minua kuin olisin vailla ihmisarvoa”, hän sai sanotuksi ja samassa yksi miehistä asettui selälleen pehmustetulle alustalle. Jaanan äiti nostettiin kovakouraisesti miehen päälle istumaan ja miehen kyrpä ohjattiin ilman minkäänlaista varoitusta tuon himokkaan naisen peppureiälle. Tuskin oli kyrpä ehtinyt painua sisään, kun kaksi kalua lisää porautui vapaana oleviin reikiin. Hetken panemisen jälkeen Jaanan äiti nostettiin tällä kertaa ratsastusasentoon uuden miehen päälle ja jälleen kaikki reiät saivat osakseen kovan käsittelyn. Suuhun paneva mies laukesi ja puhui inhottavuuksia. Myös peppua pannut mies saavutti huippunsa ja uudet miehet astuivat vuorostaan esiin. ”Senkin vanha huora, taidat haluta aina vain munaa kaikkiin reikiin, eikö vain? Kerropa nyt tytöllesi mitä kaikkea olet mennyt tekemään?”, tällä hetkellä pepun kimpussa ollut mies tivasi ja Jaanan äiti alkoi puhua nautinnonsekaisesti: ”Niin Jaana, äitisi on antanut sadoille miehille, niin tutuille kuin tuntemattomille. Isältäsi olen pihdannut persettä, enkä ota edes suihin. Kerran pidin isääsi puutteessa kolme viikkoa, mutta makasin samaan aikaan päivittäin kymmenien miesten kanssa. Annoin heidän tehdä minulle mitä he halusivat. He panivat minua suuhun, pilluun ja peppuun… Olin heidän seksiorjansa ja huoransa… ja rakastin joka sekuntia…”. Jaanan naama punotti, mutta hän ei sanonut sanaakaan, olihan hän itse samanlainen lutka. Miehet laukesivat useita kertoja Jaanan äidin sisuksiin ja viimeisenä silauksena kaksi heistä laukesi tuon täysin hyväksikäytetyn naisen kasvoille.

Näytöksen loputtua meidät ohjattiin yläkertaan, jossa saimme käskyn riisuutua. Jälleen kerran meitä odottivat valmiina tilanteeseen sopivat asusteet: koko vartalon peittävät nahkaiset puvut, jotka jättivät vain reikämme vapaaksi. Asusteen huppu oli umpinainen, joten olimme taasen vailla näköhavaintoja ympäröivästä maailmasta. Jalkaamme saimme kai jonkin sortin saappaat, mutta näkemättä emme voineet olla varmoja. Totesimme asettuvamme pakotettuina samaan turvalliseen asentoon samaisen laitteen syleilyyn, johon olimme kiinnitettyinä jo edellisellä kerralla. Erikoisuutena tunsimme olevamme ikään kuin keinussa, joten saatoimme liikkua hieman vapaammin kuin edellisellä kerralla. Jäsenemme olivat kuitenkin sidotut, joten pakoon tästä ei todellakaan pääsisi. Taustalta kuulimme puhetta, ilmeisesti paikalle oli alkanut saapua meitä haluavia miehiä. ”Huorat on tässä. Kaikkiin reikiin saa panna ja poikkeuksellisesti myös laueta. Voitte panna erikseen, ryhmässä, useammankin kyrvän saa työntää samaan reikään. Huorat ovat täysin käytettävissänne”, äitini puhutteli miehiä ja kuulin kuinka asiakkaat riisuutuivat.

Koska emme nähneet yhtään mitään, oli jännitys ja odotus käsin kosketeltavaa. Ilman varoitusta tunsin ensimmäisen kalun etsiytyvän huulilleni. Imin ahnaasti, halusin osoittaa olevani todellinen laatuhuora. ”Haluaako huorat kyrpää perseeseenkin? Saatanan lutkat!”, suussani ollut mies huohotti ja kuin käskystä todella iso elin alkoi survoutua suoleeni. En ollut koskaan saanut näin isoa munaa peppuuni ja olin räjähtää. Yllätyksekseni kuulin naisäänen takaani: ”Haha, huora luulee saavansa oikein isoa kyrpää, mutta kyllä tämä on ihan jättikokoinen dildo. Mutta älä huoli, käsittelyni jälkeen saat sinne ihan oikeaakin tavaraa”. Yritin tunnistaa ääntä ja Jumala parahkoon, sen myös tunnistin. Ääni kuului liikunnanopettajallemme Lissulle ja nyt ymmärsin minua suuhun naivan miehen olevan Akin, Lissun aviomiehen. Lissu raiskasi peppuani dildolla loputtomiin, mutta hiljalleen reikäni alkoi antaa yhä paremmin periksi. Mietin mitä Jaanalle tehtiin, mutta en ehtinyt paneutua asiaan Akin lauetessa suuhuni voimalla.

Akin siirryttyä sivuun tunsin kuinka alleni asettautui aivan selvästi mies. Aavistin hänen haluavan minun ratsastavan, johon vastasin istahtamalla kivikovan kalun päälle. Samassa suuhuni ilmestyi uusi kyrpä, vielä kolmannen painautuessa pakaroitteni väliin. Persettäni naiva mies ei vaivautunut herkistelemään, vaan pani kuin viimeistä päivää. Ilmeisesti peppuni oli hänen mieleisensä, koska laukeaminen tapahtui varsin nopeasti. Myös suuni sai jo toisen lastin lyhyen ajan sisällä. Reikien aina vapautuessa uudet kullit porautuivat välittömästi sisään. Kauhukseni ymmärsin miesten laskevan nesteensä myös pilluuni, mutta siinä tilanteessa en voinut asialle mitään. Jälleen uuden miehen asettuessa alleni koin jotain mitä ei näinkään kokenut huora ollut vielä saanut osakseen. Alla oleva mies ohjautuikin pyllyyni. Ratsastin hänen kalullaan kuin en olisi muka huomannut mitään, mutta toisen kyrvän asettuminen samalle reiälle murskasi tämän illuusion. Kolmas mies nussi minua vielä voimalla suuhun, jolloin olin täysin täynnä.

Kaksi munaa pepussani ei välttämättä ollut mikään helppo juttu, mutta Lissun dildon ja noiden lukuisien miesten käsittelemä reikäni ei ollut tilanteesta moksiskaan. Vihdoin kaikkien asiakkaiden ollessa tyytyväisiä, meidät irrotettiin ja siirryimme edelleen pukeutuneina toiseen huoneeseen. ”No niin huorat, ei tämä vielä tässä ollut. Täällä olisi muutamia pilluja vielä nuoltavaksi”, kuulin äitini sanovan. Yksitellen meidät ohjattiin nuolemaan lukuisia pimppejä, karvattomia ja karvaisia. Emme tietenkään tienneet niiden omistajia, mutta emme tosin sitä kysynytkään; huoran tehtävä oli totella, ei esittää kysymyksiä. Nuoltuamme kaikki paikalla olleet kliimaksiin, saimme vihdoin riisuutua ja mennä pesulle. Kertasimme Jaanan kanssa molempien kokemuksia ja myös Jaana oli kuulemma saanut kahta kyrpää tiukkaan peppuunsa. ”Lomamme” jatkui vastaavissa merkeissä ja voitte uskoa, että istuminen kotimatkalla oli melkoisen hankalaa. Mutta kyllä tämä tyttö sen aina kestää, olenhan pieni perseeseen pantava teinihuora!

6

13006

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Hei nyt oikeesti lisää ja kirjota enemmän noita pillun nuolemis juttuja!!!!

      • Itse pidin enemmän kaksi munaa peppuun jutusta.


    • Maaseutu eläväksi. Taitaa olla Lomarenkaan mainos. Kauniisti kuvattu tyttöjen kasvutarina.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Oikein kiimaisia teinipilluhuoria ja lutkia, hyvä niin ;)

    • Anonyymi

      U­u­si s­ek­­­sitea­­tteri ava­­­utu­­u Su­­omeen! Kutsu­­mme kai­­kki­­­. Il­­­mo­­it­­­tau­tum­­inen ry­­­hmä­ämm­­­e tä­­äl­­­l­­­ä 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/U5e6C0

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      96
      6366
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3803
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3180
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1726
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe