Kysyn vaan minkä takia kaikki ihmiset (ainaki melkein kaikki joihin MÄ oon törmänny) on sitä mieltä,et ei tässä iässä voi VAKAVASTI seurustella.(oon kohta 17-vee ja jätkä koht 18-vee)mun kaverit esim. joilla osalla on poikaystävä ja osalla ei, on sanonu jotain,ettei tässä vaiheessa voi suunnitella tulevaisuutta kovin pitkälle seurustelukumppanin kans.Koska kuitenki voi käydä niin, ettei enää sillon olla yhessä. No,mut musta on ainaki kiva suunnitella,ehkä puoleks vitsinä,et ois kiva saada mun kullan kans 2 lasta,tyttö ja poika..asua hirsimökissä veden äärellä ja omistaa ehkä pari koiraa.jne..jne..
Mä oon ollu mun kullan kaa koht 2 kk (ei sinänsä viel paljookaa) mut silti me tiedetään ihan tasan tarkkaan,et me ollaan kumpikin toisillemme "se oikee". Koska suhteita on ollu kummallaki niin paljo ja monenlaisia,ja koskaan ei oo tuntunu tältä! me ollaan samanlaisia ja meillä on samat mielipiteet ja ajattelutapa. Sellasta puheenaihetta ei olekkaan josta emme olisi voinut puhua jo ekasta tapaamisesta lähtien...Me rakastetaan toisiamme niin täysillä,et tässä viime viikonloppuna kultani lähtiessä pariksi viikoksi töihin muualle, me itkettiin kumpiin lähdön hetkellä...se oli jotenkin,niin herkkää...Että ei epäilystäkään,ettei me rakastettais toisiamme yli kaiken maailmassa.
Aikasemminki on pitkät ja vakavat seurustelusuhteet onnistunu ja tääki tulee onnistumaa,ainaki mun osalta,ja niin sanoo myös mun rakas...nyt kun on ollu kumminki niin monien erilaisten ihmisten kanssa,niin sitä vihdoin alkaa ymmärtää rakkautta jotenkin ja ei enää tee niitä virheitä mitä on tehny ekoissa suhteissaan.
Mä ja mun kulta uskotaan ainaki,et täst tulee toooodella pitkä ja ihana suhde...ja sitä tää on jo nyt.Mihinkään ei oo kiire,meillä on vielä 80 vuotta aikaa=)
MUTTA: miksei ihmiset voi uskoa,et se vois todella onnistua...onko tällä ihmisellä,joka mulle sano,ettei se usko mihinkää pidempiin(vuosia kestäviin suhteisiin/elinikästen suhteiden muodostumiseen)tässä iässä,itsellään sitten niin huono suhde(kestänyt 7kk)ettei se voi uskoa mihinkään sellaseen???????kertokaa se mulle...
Ja kertokaa mitä mieltä ootte ite tästä? mutta sen sanon,et vaik olis negatiiviset kommentit minkälaisia,mä en suostu muuttamaan kantaani...Se on ja pysyy.Niinkun tää suhde:)
Että siinä MUN elämää ja mielipiteitä:)
Kiitos paljon ku jaksoit lukea!
Mä oon ollu mun kullan kaa koht 2 kk (ei sinänsä viel paljookaa) mut silti me tiedetään ihan tasan tarkkaan,et me ollaan kumpikin toisillemme "se oikee". Koska suhteita on ollu kummallaki niin paljo ja monenlaisia,ja koskaan ei oo tuntunu tältä! me ollaan samanlaisia ja meillä on samat mielipiteet ja ajattelutapa. Sellasta puheenaihetta ei olekkaan josta emme olisi voinut puhua jo ekasta tapaamisesta lähtien...Me rakastetaan toisiamme niin täysillä,et tässä viime viikonloppuna kultani lähtiessä pariksi viikoksi töihin muualle, me itkettiin kumpiin lähdön hetkellä...se oli jotenkin,niin herkkää...Että ei epäilystäkään,ettei me rakastettais toisiamme yli kaiken maailmassa.
Aikasemminki on pitkät ja vakavat seurustelusuhteet onnistunu ja tääki tulee onnistumaa,ainaki mun osalta,ja niin sanoo myös mun rakas...nyt kun on ollu kumminki niin monien erilaisten ihmisten kanssa,niin sitä vihdoin alkaa ymmärtää rakkautta jotenkin ja ei enää tee niitä virheitä mitä on tehny ekoissa suhteissaan.
Mä ja mun kulta uskotaan ainaki,et täst tulee toooodella pitkä ja ihana suhde...ja sitä tää on jo nyt.Mihinkään ei oo kiire,meillä on vielä 80 vuotta aikaa=)
MUTTA: miksei ihmiset voi uskoa,et se vois todella onnistua...onko tällä ihmisellä,joka mulle sano,ettei se usko mihinkää pidempiin(vuosia kestäviin suhteisiin/elinikästen suhteiden muodostumiseen)tässä iässä,itsellään sitten niin huono suhde(kestänyt 7kk)ettei se voi uskoa mihinkään sellaseen???????kertokaa se mulle...
Ja kertokaa mitä mieltä ootte ite tästä? mutta sen sanon,et vaik olis negatiiviset kommentit minkälaisia,mä en suostu muuttamaan kantaani...Se on ja pysyy.Niinkun tää suhde:)
Että siinä MUN elämää ja mielipiteitä:)
Kiitos paljon ku jaksoit lukea!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mä itse kuulun niihin ihmisiin, jotka ajattelee just sillä tavalla, ettei näin nuorena alkanu suhde ehkä kestä koko elämää. Olen itsekin 17v ja seurustelen. Mäkin rakastan kultaani, ollaan oltu puol vuotta yhes, ja tietysti suunnittelen niinku säki puoliks vitsillä jotain lapsii tai häitä, mut sit kuitenkin ajattelen taas, että mitä tahansa voi tapahtua ja oikeestaan en enää halua edes suunnitella. Se on mahdollista, että tekin olette koko loppu elämänne yhessä jne, mutta kuitenkin epätodennäköistä. Siksi kukaan ei ota vakavasti teitä.
No, onnea nyt kuitenkin teille!
Tottakai se onnistuu...ite OLIN 17 ja tyttöni 16 kun alotettiin....kaikkeehan sitä suunniteltiin ja vanhemmatkin oli täysillä mukana......20 vuotta ehdin täyttää just ennenkuin unelmat meni pirstaleiks....vaikka kuinka luuli ja toivoi jotain muuta.......
Mut joo, täysillä aina kun seurustelee!
mun mielipide on,et kuka tahansa voi rakastaa!jos 17 wee on nuori rakastamaan,ni onko kohta 14 sit jotenki vanhempi??ei!!!
mä voin omakohtasin kokemuksin kertoo vakavissani,et kyllä,teillä on viel tulevaisuus avoin ja mahdollisuuksien maailma edessänne.musta on täysin mahollista et oot löytäny sen oikeen siit jätkästä.
ite oon rakastunu(en ihastunu,sen tiiän,sillä ihastunu ei varmaan itse itteensä uuvuksii,ku ei oo nähny sitä vuorokauteen,oo täysin maassa jos se sanoo pahasti ym..?)yhteen jätkään...mut se ei pidä mua minään,muutaku lehmän serkun kaverina,tai röökikaverin tyhmänä ja rumana kaverina.mut esitän sulle vastakysymyksen:
kannattasko mun koittaa mieluummin unohtaa se(mission impossible)vaiko soluttautua sen kaveriksi ja nähä ku se on onnellinen,et saisin ees viettää aikaa sen kans...?mitä mieltä sä oot,oot sentään VÄHÄ vanhempi ja saatat tietää paremmin,ku joku seiskaluokkalainen rakastunu kakara...
edes joku on puhunu jotain positiivistaki...kiitos siitä.
Vastaus...MUN mielest sun pitäs katella vähä aikaa,ja jos se tyyppi ei todellakaan ala olee kiinnostunu vaik tekisit mitä,ni anna olla...kyllä noita tollasia "rakastumisia" tulee ennemmin tai myöhemmin...kokemusta on.Iteki olin seiskalla ja koko yläasteen oikeestaa mielestäni rakastunu yhteen tyyppiin ja sit kun mä sain sen omakseni vihdoin,ni se ei enää tuntunukkaa miltää ja siit ei sit tullu mitään.Mut missään ei voi onnistua ellei yritä.Muista se! Kivaa jatkoo=)
En edes lue muiden kommentteja vaan annan omani; Sit kun ootte työttöminä tai paskaduunis ni katohan! Hirsimökit ynnämuut fantasiat katoaa jonnekin, asutte soluss sossun tuella ja sul on pulla uunis, äijäs vetää kaljaa. DREAMS ARE MEANT TO BE BROKEN.
Ei rakkaus ratkase vaan se jol eletään; raha my hun, raha. Unelmoi kun voit tyttö, jonain päivänä mietit tätä mun viestiä ja kiroot että "saatana ku se oli oikeessa".
That's life, unhappy one. Like all of them. HAHA!
olisin onnellinen mun kultani kanssa vaik me elettäis missä ja minkä tuella...sori vaan...=)
Kiinni veti, Uncle Chomp Chomp voi järjestää hyvät olot. "Mun kultani" sheesh ai niin mut tehän olitte ollu jo muutaman kuukauden yhes. WAU! Hurrja saavutus. Onnee teille, sääliä epäonnellenne. Yks pariskunta taas jol menee päin saatanaa.
Naiset... ne luulee niin paljon, tietää vähemmän.
NAISET!!! kyllä me ollaan niin tyhmiä...=/
voisi seurustella vakavasti tässä iässä (mäkin olen 18)? Se on ihan kiinni ihmisen kypsyydestä, ei iästä.
Mullakin on sellainen tilanne et luulen löytäneeni sen oikean. Vaikka en ole edes kunnolla jutellut hänen kanssaan! Aika ufoa , vai mitä? Tää juttu on muutenki outo. On niin paljon sattumia yms. ettei tää voi olla muuta kuin kohtaloa. Mä pystyn päällepäin ns."lukemaan" tämän ihmisen ajatukset yleisesti elämästä.
Mulla ei ole mitään halua kokea ketään muuta.
En ole siis aiemmin seurustellut , sillä siihen
puuhaan en ryhdy kuin ainoastaan aitojen tunteiden ollessa kysymyksessä.
Pelkkä tieto hänen olemassaolostaan saa mut voimaan hyvin.. siis eihän sen toisen tarvitse nököttää kaiken aikaa siinä vieressä , että tuntee sen rakkauden , koska samanlainen se tunne on oli hän sitten tässä tai jossain muualla.
Mä olen täysin sinut itseni kanssa ja tiedän mitä haluan. HAluan vain tämän yhden ihmisen. Ja kun mä rakastan , niin mä olen tosissani.
Elämässähän ei koskaan tiedä mitä tapahtuu , mutta vaikka mitä tapahtuisi niin rakkaus tuota ihmistä koskaan ei koskaan kuolisi , sillä mä tiedän ettei kukaan muu olisi välittänyt minusta sillä käsittämättömällä tavalla millä hän jo kauan sitten välitti. Antoi löytää minun itsensä ennen kuin mietti mitään itseensä liittyvää vaikka tiesi mun tunteista. Ei siis käyttänyt hyväkseen.. Uskomattoman ihana ihminen.
kiva kuulla tollasta juttua:) eiköhän se todellakin oo niin,et riippuu täysin ihmisistä koko homma.Jos mun kamut on kerran mielestää niin kypsymättömii tms,ni olkoo...jos ne ei usko että läpi elämän kestävä suhde voi alkaa jo täs vaiheessa,ni se ei oo varmaankaa mun ongelma.Omatpahan ovat mielipiteesä.Mä oon aina ollu sitä mieltä,et jos johonki oikein kovasti uskoo,se yleensä tapahtuu.Ja me uskotaan kumpiin,mä ja mun mies,et me ollaan aina yhessä!ja jos ei oo mitään mistä haaveilla ja mihin uskoa,ei oo mitään mitä lähtee toteuttamaan tulevaisuudessa.Näin mä uskon.
Mut onnee sullekin näissä asioissa:) uskotaan vaan itseemme ja siihen mitä tehdään.Hyvää jatkoa:)