koirani vatsa on aika kovalla.kakka on tosi kovaa, joten miten saisin vatsan toimimaan normaalisti?pentuni syö vain papanoita turvotettuna.
vatsa kovana
siiri
2237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lisää ruokaan vähän kylmäpuristettua rypsiöljyä joka päivä, se tekee turkillekin hyvää. Ja anna välillä oikein rasvaista raakaa lihaa, esim. siankylkeä ruoan mukana. Jos pentu ei ole tottunut syömään raakoja luita, voivat luut aluksi saada vatsan vähän löysemmälle, joten niitäkin kannattaa kokeilla. Piltti-luumusosetta voit myös lisätä pennun ruokaan.
Lisäksi voit antaa papanoiden mukana keitettyä riisiä ja oikein hienoksi raastettua porkkanaraastetta rasvaista raakaa lihaa tai korvata yhden aterian päivässä tällä. Ruokaan voit myös sekoittaa hieman rasvaista AB-piimää.
Tuttavan korialla oli vaikeuksia kakkimisen kanssa. Se vietiin eläinlääkäriin. Kuvissa huomattiin, jonkinlainen tumma kohta suolistossa. Epäiltiin tyrää. Lääkäri leikkas koiraa. Leikkauksessa huomattiin, että "tyrä" olikin kasvainmassaa, mille eläinlääkärinkeinot ei auttanut ja koira jouduttiin lopettaa. Koiralla oli jo ikää 8 vuotta, mutta eiköhän se öljy toivon mukaan auta, kun sulla on pentukoira. Etenkin, jos se ei oo jatkuvalla syötöllä kovana ja kakkiminen onnistuu kuitenkin joka päivä