Tasot ylös

Kun tuo euron kohtalo huolestuttaa, niin avasin uuden tilin ja tein vähän suuremman siirron EU:n ulkopuolelle ja vaihdoin sen paikalliselle valuutalle.

Sovittiin perjantaina ehdoista ja kun kuulivat mistä summista on kyse, pankista sanottiin että soittavat kohta takaisin.

Neuvottelija oli vaihtunut miespuoleiseksi ja avattiin yhdessä chat keskustelu samalla pankin sivuilla, ettei jää mikään epäselväksi. Naamasta foto ja passista foto, lisäksi suomalainen pankkivarmenne.

Tämän jälkeen pankin edustaja kysyi että kiinnostaisiko Visan infinity tason luottokortti, jota arvostetaan enemmän kuin Saaritädin humalassa keksimää Titaani- Amexia.

En ollut kiinnostunut mutta hän alkoi luettelemaan sen etuja ja tarjoutui pankin maksamaan ensimmäinen vuosimaksu, joten kortti oli minulle ilmainen.

Tänään se sitten tuli kuriiripostina käteen saakka toimitettuna, vain kolmessa arkipäivässä. Käytännössä rajaton luotto.
https://ibb.co/197r1Ph Itse kortti on metallia.

Kerroin tämän Saaritussulle siksi, koska olen kyllästynyt kuuntelemaan jatkuvaa lässytystä osamaksumersuista ja osakaslainoista. Tollohuhta kun ei edes tiedä mikä on nykyaikainen käyttöleasing ja mikä osamaksu.

Kortin ehtona on muun muassa nuhteeton maksuhistoria ja yli miljoonan euron todistettu varallisuus.

Voin kertoa sinulle Saaripökäle; -Et saisi tuota korttia vaikka voittaisit miljoonan lotossa.

Voisin ostaa tuolla kortilla kymmenen AMG C63 Mebaa samalla kertaa jos haluaisin.

2010
16408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Veroasioista sen verran että meikäläinen makselee ainoastaan yhteisöveroa. Palkkaa en ole saanut vuoden 2009 jälkeen.
Tilille tulevat fyffet kuittaan osakaslainoina tarvittavilta osin ja makselen sitten kun jakselen ne takaisin firmalle.
Ei minulta puutu mitään.
En tarvii helikoptereita enkä huvijahteja, en loistoautoja enkä kattohuoneistoja.
Ihan tavalliset puitteet riittää.
Käytän rahaa aika reippaasti kuitenkin vuositasolla.
Lentelen aina busineksessa enkä pihistele missään.
Sellainen satatonnia menee vuodessa.
Sisältää lapsille tehdyt ostokset ja kaiken muun.
2010

Äänestä
  • Joskus vähän pökylää härnään ja viime vuosina pitää paikkansa yli satkun kulutus kirkkaasti, johtuu kylläkin sijoituksista eikä sikailuista. Busineksessa olen lentänyt joka kerta kaukolennot noin viiden vuoden aikana.

    Loistoautoa en ole koskaan omistanut ja tuskin tulen omistamaankaan. Kattohuoneistoilla en tee mitään edelleenkin asutaan stadilaisen kaksion hintaisessa talossa.

    2009-2019 en nostanut palkkaa laisinkaan vaan pääomatuloilla elelin. Nyt olen ottanut osan palkkana sen jälkeen, enkä suinkaan eläkettä kartuttaakseni, vaan sen vuoksi että minulla on henkilökohtaisia vähennyksiä niin paljon ettei tuloveroa mene palkasta ja se tulee jopa halvemmaksi kuin pääomatulot, joissa veroprosentti on 34%.

    Toivottavasti valaistuit nyt, vai joko huomenna palataan aiheeseen? Saarikäkätti ilmoitti että hänellä menee ruokaan rahaa tuhat bahtia päivässä. Meitä on 4+1 ja meillä menee suunnilleen sama, plus omatuotanto.

    Se mitä olen nähnyt Saariluudan syövän, ei kyllä tee tuhatta bahtia päivässä eikä siihen riitä eläkkeensäkään.

    2010

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Joskus vähän pökylää härnään ja viime vuosina pitää paikkansa yli satkun kulutus kirkkaasti, johtuu kylläkin sijoituksista eikä sikailuista. Busineksessa olen lentänyt joka kerta kaukolennot noin viiden vuoden aikana.

    Loistoautoa en ole koskaan omistanut ja tuskin tulen omistamaankaan. Kattohuoneistoilla en tee mitään edelleenkin asutaan stadilaisen kaksion hintaisessa talossa.

    2009-2019 en nostanut palkkaa laisinkaan vaan pääomatuloilla elelin. Nyt olen ottanut osan palkkana sen jälkeen, enkä suinkaan eläkettä kartuttaakseni, vaan sen vuoksi että minulla on henkilökohtaisia vähennyksiä niin paljon ettei tuloveroa mene palkasta ja se tulee jopa halvemmaksi kuin pääomatulot, joissa veroprosentti on 34%.

    Toivottavasti valaistuit nyt, vai joko huomenna palataan aiheeseen? Saarikäkätti ilmoitti että hänellä menee ruokaan rahaa tuhat bahtia päivässä. Meitä on 4+1 ja meillä menee suunnilleen sama, plus omatuotanto.

    Se mitä olen nähnyt Saariluudan syövän, ei kyllä tee tuhatta bahtia päivässä eikä siihen riitä eläkkeensäkään.

    2010

    Vaikeaa on kuponkiruokalassa saada 1000 bahtia päivässä menemään vaikka olisi kuinka kova syömäri.

    Äänestä

Voimakas tarve on tällä 2010 julkaista omaa näkemystään itsestään Pattayan matkailupalstalla.
400 aivotärähdyksellä on seuraamuksia, mutta eipä tuon reppanan haaveilluusiotarinat johon itsekin uskoo, ole muuta kuin hauskaa luettavaa.

Äänestä

Ja taas muovirahaa, tästä voisin kertoa montakin tarinaa, miten megalomaanisia ollaan kun on kortti taskussa, joka on muovia, kaikkeen ihminen voi rakastua, muovin paloihin, Sinä poika puhut paskaa päivästä toiseen, onko tämäkin oireilua pikkusielun hiusten puutteesta.

Äänestä
  • Tuo kortti on kopio jota saa ostaa netistä pilvin pimein, sillä on nimikin Visa infinity Panama, siksi siitä on sotattu nordean logo, hyvä yritys reppana, taitaa ottaa hiuksettomuus kovasti pikkusielua, resuperse. Nordean kortti on musta, jonka saat jos kortinkäyttösi on 5000-50000 euroon kuukaudessa. Kortin nimi on nordea black, joka on kopio amex centarion kortista väri maailma, rakennahan sinä itsetuntosi huuhaa korttien varaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tuo kortti on kopio jota saa ostaa netistä pilvin pimein, sillä on nimikin Visa infinity Panama, siksi siitä on sotattu nordean logo, hyvä yritys reppana, taitaa ottaa hiuksettomuus kovasti pikkusielua, resuperse. Nordean kortti on musta, jonka saat jos kortinkäyttösi on 5000-50000 euroon kuukaudessa. Kortin nimi on nordea black, joka on kopio amex centarion kortista väri maailma, rakennahan sinä itsetuntosi huuhaa korttien varaan.

    Tasot ylös, tuossa lisää feikkikortteja nyt vihreänä... https://aijaa.com/HrtEAJ

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tasot ylös, tuossa lisää feikkikortteja nyt vihreänä... https://aijaa.com/HrtEAJ

    Saakohan noihin edes k plussa ominaisuutta... he he he...

    Äänestä

Nousukkaita, kuten 2010, jymäytetään;

"AMG C63" on kauan ollut vain 4,0L.

Ja nyt on vain 4-cyl!!!

"The next-generation 2022 Mercedes-AMG C63 is now all but confirmed to be a four-cylinder plug-in hybrid."

Äänestä
  • Tietääköhän 2010 että thaimaassa myydään kortteja, jotka voidaan kopioida miksi tahansa muovikortiksi, osassa on shippi, ja tietosi voidaan kohokirjoittaa nimellä vaikka aku ankka, korttin ominaisuudet voidaan kopioida, toisesta kortista... tosi hauskaa nämä korttipelit, vain tietyt henkilöt harrastavat korttipelejä, syynä vuosia maksetut osakaslainat. ja melkoinen ankka olet.

    Äänestä

No nyt on tasoja nostettu oikein urakalla, ilmeisesti pikkusieluun on ottanut kovasti oma vaatimaton elämänsä, verojuorut kertovat että suomessa on rikkaita pilvin pimein pääomatuloa on tullut oikein ovista ja ikkunoista, 2010 köyhä on tyytyminen vain osakaslainaan, kaikkihan on maksettava eikös juu...

Äänestä

Kyllä tuo ylipätemisen tarve jotain sairautta on. Päävammaa epäilen, Thai boxarit ei ole pakin terävimpiä talttoja. Se "toinen" Lahden kundi sanoi sen itsekin ja katui uraansa. Lie yhä Areenassa katsottavana.

Vaikka on tehnyt rahaa ja ihan OK uran se tunnu riittävän vaan yrittää olla "paras ja rikkain kaikessa".
Ja saada sanoa sen viimeisen sanan joka asiaan vaikkei ymmärrä mistä puhutaan...

Tulee raskas elämä, tai on jo.

Äänestä

Saarinuppi valvonut koko yön Hankasalmella armottomasti googlaten niin että meni Thaimaasta tuotu talkkipurkki yhdessä yössä tuskanhikoiluun.

Saarisuutarin selitykset kiertää kehää. Milloin on huijattu, milloin tilattu leikkikortit ja monopolirahaa, lopuksi Saarisuntio tekee loppupäätelmän joka vaihtelee vielä muutamaan otteeseen kuplavolkkarin kokoisessa päässä.

Näistä meidän tabien baaneista ja ID-korteista kuului selitys että "olen ostanut ne Bangkokin torilta" ja että niitä on kaikkialla kioskeissa myynnissä https://ibb.co/syJNWcK

Pari huomautusta tuohon lapsekkaaseen teoriaan liittyen. En ole kyllä koskaan nähnyt niitä myynnissä enkä keksi yhtäkään hyvää syytä miksi jonkun pitäisi sellaisia leikillään hankkia. Ne kun saa kunnan virastosta erittäin helposti, kun on vakituinen osoite.

ID- kortista näet että kaljupää heiluu 190 sentin tuntumassa. Painoa 83 kiloa eikä ole pullapojan paksua ahteria kuten Kinkku-Tapsalla.

2010

Äänestä
  • Mutta tarjoilet tänne kuvaa kopiokortista, hauskaa noita kutsutaan yleisesti panama korteiksi, niitä on liikkeellä miljoonia, erilaisilla logoilla, niitä myy ainakin ebay ja alibabassa, kuten sanoin ne tabian banit ja pinkit on täysin turhia, 10 vuotta täällä eikä ole kukaan koskaan kysynyt, muutenkin juttusi ihmetyttää kerrot minun ruokailevan huonosti, enkä voi mitenkään käyttää vrk 1000 bahtia ruokaan, se menee tosiasiassa ihan helposti oletko sinä oikeasti ihan persaukinen, kauhea pätemisen tarve, joka päivä... samat virret uudelleen, vuodesta toiseen olan yhtä pitkä kuin sinä, tai hieman pidempi, olet olevinasi aina paras todellisuudessa taidat olla vain palstan heikoinlenkki, samainen laiffila... ja voithan sinä aina laittaa laadukkaat kattauksesi framelle, pelkäänpä vään että se on puurolautanen jossain laitoksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mutta tarjoilet tänne kuvaa kopiokortista, hauskaa noita kutsutaan yleisesti panama korteiksi, niitä on liikkeellä miljoonia, erilaisilla logoilla, niitä myy ainakin ebay ja alibabassa, kuten sanoin ne tabian banit ja pinkit on täysin turhia, 10 vuotta täällä eikä ole kukaan koskaan kysynyt, muutenkin juttusi ihmetyttää kerrot minun ruokailevan huonosti, enkä voi mitenkään käyttää vrk 1000 bahtia ruokaan, se menee tosiasiassa ihan helposti oletko sinä oikeasti ihan persaukinen, kauhea pätemisen tarve, joka päivä... samat virret uudelleen, vuodesta toiseen olan yhtä pitkä kuin sinä, tai hieman pidempi, olet olevinasi aina paras todellisuudessa taidat olla vain palstan heikoinlenkki, samainen laiffila... ja voithan sinä aina laittaa laadukkaat kattauksesi framelle, pelkäänpä vään että se on puurolautanen jossain laitoksessa.

    Hankasalmen paksu poika humalassa. Viimeistään sunnuntaina on marraskuun eläke ryypätty. Paljonko on viisarissa? 150 kiloa arvioisin? Ei ihme että piti lähteä Suomeen kun on tuossa kunnossa. Jokainen hetki voi olla viimeinen. Tuolla 2010 näyttää olevan niput kunnossa ja se piirtää kenellä on liitua. Infinite kortteja ei ole suomalaisilla kuin muutamilla koska isot transactionit tehdään tilisiirtoina yleensä. Infinite on statussymboli ja kertoo että raha-asiat on hoidettu mallikkaasti. Useita luottokortteja on vain kaikkein varakkaimmilla ja se on järkevää. Nykymaailmassa kannattaa omaisuus hajauttaa kaikkialle maailmaan. Jos yksi kusee niin jää muut jäljelle. Se on Pasanen vähän eri asia kun mennään Pattayalla Hiltonin Sky Bariin, kun Kymppi laittaa tiskille Visan infiniten sinun laskiessa makkararikkukioskissa, montako 20 patin seteliä sinulla on jäljellä.

    Äänestä

Laiffila mene lääkäriin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun tuo euron kohtalo huolestuttaa, niin avasin uuden tilin ja tein vähän suuremman siirron EU:n ulkopuolelle ja vaihdoin sen paikalliselle valuutalle.

Sovittiin perjantaina ehdoista ja kun kuulivat mistä summista on kyse, pankista sanottiin että soittavat kohta takaisin.

Neuvottelija oli vaihtunut miespuoleiseksi ja avattiin yhdessä chat keskustelu samalla pankin sivuilla, ettei jää mikään epäselväksi. Naamasta foto ja passista foto, lisäksi suomalainen pankkivarmenne.

Tämän jälkeen pankin edustaja kysyi että kiinnostaisiko Visan infinity tason luottokortti, jota arvostetaan enemmän kuin Saaritädin humalassa keksimää Titaani- Amexia.

En ollut kiinnostunut mutta hän alkoi luettelemaan sen etuja ja tarjoutui pankin maksamaan ensimmäinen vuosimaksu, joten kortti oli minulle ilmainen.

Tänään se sitten tuli kuriiripostina käteen saakka toimitettuna, vain kolmessa arkipäivässä. Käytännössä rajaton luotto.
https://ibb.co/197r1Ph Itse kortti on metallia.

Kerroin tämän Saaritussulle siksi, koska olen kyllästynyt kuuntelemaan jatkuvaa lässytystä osamaksumersuista ja osakaslainoista. Tollohuhta kun ei edes tiedä mikä on nykyaikainen käyttöleasing ja mikä osamaksu.

Kortin ehtona on muun muassa nuhteeton maksuhistoria ja yli miljoonan euron todistettu varallisuus.

Voin kertoa sinulle Saaripökäle; -Et saisi tuota korttia vaikka voittaisit miljoonan lotossa.

Voisin ostaa tuolla kortilla kymmenen AMG C63 Mebaa samalla kertaa jos haluaisin.

2010

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu