Veikko Kotolahti

Anonyymi-ap

Otsikon mies on Sysmän kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

Luin että tehty työsuojeluilmoituksia hänestä, ja asiaa selvittänyt työryhmä todennut ettei ole kelvollinen valtuuston puheenjohtajaksi? Kuitenkin kunnanhallitus päästi kuin koira verästä? Seuraavat ovat suoria lainauksia työryhmältä:

"Tarkastuksella saamani käsityksen mukaan haitallinen kuormitus kohdistuu
pääasiassa päällikkötason työntekijöihin eli johtoryhmän jäseniin.
Kuormituksen aiheuttajana kerrottiin olevan kunnanvaltuutettujen ja erityisesti
kunnanvaltuuston puheenjohtajan puuttuminen johtoryhmän työskentelyyn
ilman työnantajan direktio-oikeutta."

"Aineiston perusteella valtuuston puheenjohtajan viestintä ei näkemykseni mukaan ole asiallista eikä asiakysymyksiin keskittyvää."

"valtuuston puheenjohtajan rooli ei tällä hetkellä ole tarkoituksenmukainen, vaan hän pyrkii ohi koko järjestelmän ohjailemaan yksittäisiä viranhaltijoita. Valtuuston puheenjohtajan vuorovaikutus ei ole asiallista eikä asiakeskeistä."

"Johtoryhmä, kunnanjohtaja ja talouspäällikkö ovat toistuvasti pyytäneet työrauhaa talousarvion valmisteluun ja aineistossa myös kuvataan ahdistusta ja mielipahaa, jota valtuuston puheenjohtajan yhteydenotot ovat aiheuttaneet kunnanvirastossa sekä viestitään selvästi myös valtuuston puheenjohtajalle, että yhteydenotot eivät ole olleet asiallisia."

"Valtuuston puheenjohtajan retoriikka eräissä sähköpostiviesteissä antaa myös ymmärtää, että työsuojelulainsäädäntö (erityisesti työturvallisuuslaki) ei saisi tulla hänen ja poliittisen luottamushenkilöhallinnon esteeksi. Pidän näitä kommentteja todella harkitsemattomina, koska niitä voitaisiin käyttää työnantajan huolenpitovelvollisuutta vähättelevinä tai sivuuttavina henkilökohtaisen asenteellisuuden todisteina."

"Tulkintani mukaan valtuuston puheenjohtajan rooli ei tällä hetkellä ole tarkoituksenmukainen, vaan hän pyrkii ohi koko järjestelmän ohjailemaan yksittäisiä viranhaltijoita. Valtuuston puheenjohtajan vuorovaikutus ei ole asiallista eikä asiakeskeistä."

Miksi kunnanhallitus päätti antaa Veikko Kotolahdelle synninpäästön edellä mainituista lausunnoista huolimatta?

387

7664

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No Veikko on ainaki mun kaveri.

      • Anonyymi

        ja kaveria ei jätetä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja kaveria ei jätetä!

        Kyllä minä jättäisin jos tällaisia seikkoja ilmenisi "kaverista",

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minä jättäisin jos tällaisia seikkoja ilmenisi "kaverista",

        Kunnanjohtajan olisi saanut vapauttaa tehtävistä ajat sitten tolla ajattelukannalla.

      • Anonyymi

        Ja mun

      • Anonyymi

        Aivan huippu tyyppi ja on Sysmän arvot kohdallaan.

    • Anonyymi

      Siinäpä vasta kysymys,johon ei kyllä muut voi vastata kuin nämä kaverit,jotka eivät jätä..ruvetaan ennemmin joukolla irtisanomaan Markettaa niin unohtuu Veken virheet

      • Anonyymi

        Joskus on johtajan paikalta osattava lähteä, kun ei itse ymmärrä, että sokeri ei oikein suussa enään sula.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus on johtajan paikalta osattava lähteä, kun ei itse ymmärrä, että sokeri ei oikein suussa enään sula.

        Juuri näin. Olisi tullut ymmärtää poistua valtuuston pj:n pallilta kun nämä asiat tulivat julki. Jotkut pitävät kynsin hampain vallasta kiinni. Huonostihan siinä aina käy.

        Olen kanssasi aivan samaa mieltä luopua ei aina osata.
        Tästä on hyvä esimerkki meidän oma karvakuonomme, mitä hän tekee parhaillaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Olisi tullut ymmärtää poistua valtuuston pj:n pallilta kun nämä asiat tulivat julki. Jotkut pitävät kynsin hampain vallasta kiinni. Huonostihan siinä aina käy.

        Poistetaan ensin vanhemmasta päästä väkeä, jotka kuuluu jo eläkkeelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus on johtajan paikalta osattava lähteä, kun ei itse ymmärrä, että sokeri ei oikein suussa enään sula.

        Valtuusto valitaan demokraattisesti vaaleilla, se edustaa äänestäjiä. Ihmeteltävän vähän on valtuustossamme vanhuuseläkerajan ylittäneitä kun vertaa mikä suhde on äänioikeutetuissa. Eikö jokainenhan äänestäjä haluaisi valtuustoon henkilön jolla on intressejä ajaa oman viiteryhmänsä asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poistetaan ensin vanhemmasta päästä väkeä, jotka kuuluu jo eläkkeelle.

        Eläke on oikeus, ei velvollisuus 👍 pidemmät työurat ovat meidän kaikkien etu.

        Paitsi kateellisten valtuustojen puheenjohtajien. Ilmeisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläke on oikeus, ei velvollisuus 👍 pidemmät työurat ovat meidän kaikkien etu.

        Paitsi kateellisten valtuustojen puheenjohtajien. Ilmeisesti.

        Jatka vaan 80 kynppiseksi, tulee olemaan murheiden taival

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatka vaan 80 kynppiseksi, tulee olemaan murheiden taival

        Kai se nykymaailmassa on pakko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatka vaan 80 kynppiseksi, tulee olemaan murheiden taival

        Ai 800 vuotiaaksi :DD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai 800 vuotiaaksi :DD

        no tarkotin 8-kymppiseksi. älä ala **tuilla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläke on oikeus, ei velvollisuus 👍 pidemmät työurat ovat meidän kaikkien etu.

        Paitsi kateellisten valtuustojen puheenjohtajien. Ilmeisesti.

        Meneppäs nyt takas vaipanvaihtoon, mars mars.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meneppäs nyt takas vaipanvaihtoon, mars mars.

        jahas, valtuuston puheenjohtajako sieltä kohmelosta heräsi?

        omat firmat ajettu pää edellä seinään, eläke varmaan tuhannen euron luokkaa, harmittaahan se kunnanjohtajan jättieläke joka vaan jatkaa kertymistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meneppäs nyt takas vaipanvaihtoon, mars mars.

        saako täällä vain sinun kaverisi kirjoitella? pidätkö kohinkin tarkkaa kirjaa?

    • Anonyymi

      Veke vaan jatkoi Järvisen hyväksi koettua mallia hyöriä kunnanvirastolla. Jännä ettei Marketta puuttunut millään lailla Mikan touhuihin?

      • Anonyymi

        Aijaa. Tuo yllä kuvattu käytös on sinusta hyväksyttävää?

        Kuka on Mika, onko hän toiminut samalla tavalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aijaa. Tuo yllä kuvattu käytös on sinusta hyväksyttävää?

        Kuka on Mika, onko hän toiminut samalla tavalla?

        Brembo Mika on Sysmän kunnan paras jarru.

    • Anonyymi

      Kovasti ihmetyttää miksi täällä anonyymeinä jatkuvasti arvostellaan ikävästi henkilöitä, jotka olemme demokraattisesti valinneet hoitamaan kunnanvaltuuston tehtäviä, ja samalla meitä puolesta olevia syytellään anonyymisti anonyyminä kirjoittelusta anonyymisivustolla?
      Samanaikaisesti kuitenkin toisaalla (face) missä on tapana kirjoitella omalla nimellään, kirjoitellaan kuitenkin piilossa yhteisen nimimerkin takana.

      Onko kyseinen käytös OMK:n mallia maailmalle?

      • Anonyymi

        Onpas mielenkiintoinen kommentti.

        Selaapa tätä sivustoa aikasi kuluksi, saatat huomata että aika montaa muutakin demokraattisesti valittua henkilöä on täällä parjattu. Ei vain ystävääsi Veikko Kotolahtea. Luultavasti sinunkin kynästä.

        Tämä "ikävä arvostelu" on nyt ihan tosi valitettava juttu kyllä. Varsinkin kun tuo materiaali tuossa ylempänä osoittaa, että sille on selvästi aihetta.

        Olisiko valtuuston puheenjohtajan tullut jättää itse "ikävä arvostelu" tekemättä? Tältä olisi vältytty.

        Tarkoitat siis että luottamuspulasta huolimatta olisi pitänyt vaan hiljaa kiltisti hoitaa kunnan asiat niin kuin ex kunnanjohtaja halusi, riippumatta siitä mitä mieltä valtuutetut olivat, vaikka kuntalaiset viime vaaleissa olivat näyttäneet mielipiteensä muutoshalusta?

        En tarkoita. Eihän nyt keskusteltu siitä? Vastasitkos nyt ihan oikeaan ketjuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tarkoita. Eihän nyt keskusteltu siitä? Vastasitkos nyt ihan oikeaan ketjuun?

        OMK mallia maailmalle :/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OMK mallia maailmalle :/

        Pysytään aiheessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tarkoita. Eihän nyt keskusteltu siitä? Vastasitkos nyt ihan oikeaan ketjuun?

        Sensuruuri iski taas. Ilmeisesti saa vain keskustella OMG luvalla. Sensurointi oikeus tulee kai ylemmällä taholta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysytään aiheessa

        Onko OMK:lla joku oma ylläpito täällä, kun kuvittelee voivansa ohjata keskustelua samoin kuin omalla sivullaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sensuruuri iski taas. Ilmeisesti saa vain keskustella OMG luvalla. Sensurointi oikeus tulee kai ylemmällä taholta.

        Minultahan kysyttiin asiasta mihin en ollut ottanut kantaa? Mikä ihmeen sensuuri. Siis omg!

      • Anonyymi

        Mutta kun Kotolahden tekemisissä ei ole mitään puolusteltavaa. Ei kukaan voi sanoa että hän olisi toiminut oikein. Vaan aivan hemmetin väärin.

        On hyökättävä "vastapuolen" henkilöitä kohtaan, kun argumentteja ei ole.

        Vaientamisyritys, siis. Sen nämä kaverit osaavat.

    • Anonyymi

      Tällä kokemuksella... Ei kahta sanaa

    • Anonyymi

      Tilaisuus meni ei auta enää tämä on karvas totuus. Rakasta kärsi ja unohda.

      • Anonyymi

        Sovitaanko että me rakastamme, te kärsitte ja että kukaan ei unohda?

    • Anonyymi

      Minusta nuo Kotolahden sähköpostit ym eivät ole kovin pahoja. Valtuuston puheenjohtajalla on kyllä oikeus muistuttaa viranhaltijoita siitä, että valtuuston käsiteltäväksi tulevat asiat tulevat ajoissa valmistelluiksi. Sysmässä kynnys työsuojeluilmoituksen ja tutkintapyynnön tekoon on ollu hyvin matala. Vaikuttaa siltä, että Kitkiöjoki on näitä tehtaillut ja pyrkinyt pelastamaan oman nahkansa ja tekemään luottamushenkilöitä esteellisiksi. Työrauhavetoomuskin taitaa olla Martelinin, tämän Kitkiöjoen urhoollisen soturin, laatima. Ehkä se on ollut myös Sysmän tapa, eiköhän Kitkiöjoen aviopuoliso Järvinen hääräillyt kunnantalolla vuosikausia eikä kukaan valittanut mitään. Nämä jotka OMK-sivulla ylistävät Kitkiöjokea lähes täydellisenä kunnanjohtajana eivät tiedä Sysmän asioista ja kunnan johtamistavoista yhtään mitään. Tuntuu nololta näiden kommentoijien puolesta.

      • Anonyymi

        Taisit unohtaa lukea aloituksen? Siinähän lukee selvällä suomenkielellä:

        Kelvoton mies

        Eihän sillä ole merkitystä mitä mieltä sinä olet jostakin sähköposteista. Tuo asiaton käytös on selvästi ollut paljon enemmän kuin muutama sähköpostiviesti. Lue aloitus uudelleen.

      • Anonyymi

        En ymmärrä mikä tuossa budjetin valmistelussa oli niin kriittinen asia? Miten talousjohtaja voi kokea kiusaamiseksi, jos häneltä kysytään vuoden lopussa seuraavan vuoden budjettia? Eikö se niinkuin kuulunut hänen työhönsä? Kyllä näin sivusta seuranneena, kokousta katsottuani, näkyi talousjohtajan kokemattomuus. Haukkasiko hän liian ison palan ryhtyessään virkaan ja sitten sen seuraamus yritettiin kaataa kunnanvaltuuston ja erityisesti kunnanvaltuuston pj:n piikkiin? Nytjos pikkasen miettisitte tätä asiaa laatikon ulkopuolelta?

        Niinhän siinä juuri kävikin ja Veikko sai syyt niskoilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän siinä juuri kävikin ja Veikko sai syyt niskoilleen.

        Miten kukaan lähtee sihteerin hommista johtajan hommiin ja haaveena eläke? Niin epävarmaa esiintymistä että irtisanoutuminen oli oikea ratkaisu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä mikä tuossa budjetin valmistelussa oli niin kriittinen asia? Miten talousjohtaja voi kokea kiusaamiseksi, jos häneltä kysytään vuoden lopussa seuraavan vuoden budjettia? Eikö se niinkuin kuulunut hänen työhönsä? Kyllä näin sivusta seuranneena, kokousta katsottuani, näkyi talousjohtajan kokemattomuus. Haukkasiko hän liian ison palan ryhtyessään virkaan ja sitten sen seuraamus yritettiin kaataa kunnanvaltuuston ja erityisesti kunnanvaltuuston pj:n piikkiin? Nytjos pikkasen miettisitte tätä asiaa laatikon ulkopuolelta?

        Juurikin näin. Osaamattomuudesta kertoo se, että ei osannut katsoa paloasemalle kirjanpitoarvoa! Se on talousihmisen perusosaamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä mikä tuossa budjetin valmistelussa oli niin kriittinen asia? Miten talousjohtaja voi kokea kiusaamiseksi, jos häneltä kysytään vuoden lopussa seuraavan vuoden budjettia? Eikö se niinkuin kuulunut hänen työhönsä? Kyllä näin sivusta seuranneena, kokousta katsottuani, näkyi talousjohtajan kokemattomuus. Haukkasiko hän liian ison palan ryhtyessään virkaan ja sitten sen seuraamus yritettiin kaataa kunnanvaltuuston ja erityisesti kunnanvaltuuston pj:n piikkiin? Nytjos pikkasen miettisitte tätä asiaa laatikon ulkopuolelta?

        Olen ymmärtänyt niin, että budjetin valmistumisraja oli vasta 2,5 vkon kuluttua, kun himapoukama "päätti nopeuttaa", tyyliin torstaista maanantaihin, tai lähtee keskustelut luottamuspulasta.

    • Anonyymi

      Veikko tekee töitä armottomasti ei säästele itseään. Ihmisen rajat tullen vastaan.

      • Anonyymi

        Ainoa mitä se tyyppi tekee armottomasti on valehdella ja ohittaa oikeuksiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa mitä se tyyppi tekee armottomasti on valehdella ja ohittaa oikeuksiaan.

        Armoton niille joista ei pidä. Ei itselleen.

    • Anonyymi

      Veikon taipumus antaa kaikkensa hiihtäen suolla veren maku suussa on liikaa.

    • Anonyymi

      Kyllä nyt haukutte aivan väärää miestä.

      • Anonyymi

        Kerrotko kuka on oikea?

        Eikö se ollutkaan Veikko joka teki yllä mainitut jutut?

    • Anonyymi

      Eikö tämä ole jonkun anonyymin mielipidekirjoitus, vailla mitään todistusarvoa, sanoisi jo Sysmän sheriffitkin. Juu tällä saa kirjoitella mitä haluaa ja sen ei tarvitse olla totta.

      • Anonyymi

        Tämä on asiaa tutkineen työryhmän oma esitys. Onko se silloin työryhmän mielipidekirjoitus?

        Julkaisiko kunnanhallitus mielipidekirjoitukseen vastineen "Veikko Kotolahti on puhdas pulmunen"?

    • Anonyymi

      Ei voi olla totta! Tämänkö jälkeen todettiin että hallintosääntöä tulee päivittää?? No onko päivitetty?? Ja sekö muuttaisi herran käytöksen??

      Aion kysyä kaikilta hallituksen jäseniltä miten he ovat voineet pitää tätä käytöstä hyväksyttävänä. Miten herran on voitu antaa jatkaa tehtävässä??

    • Anonyymi

      Harmillista, nyt Pajari, Miinalainen ja Martelin ovat siirtyneet tännekin kirjoittamaan. ..

      • Anonyymi

        Virka-aikana voi vapaasti kirjoitella anonyymina :)))))

      • Anonyymi

        Harmillista, tosiaan. Oliko mukavaa omalla porukalla täällä jauhaa p*skaa vailla kriittistä sanaa?

      • Anonyymi

        Emme me täällä kommentoi. Luemme vain. Joku muu näyttää tosin innostuneen. Hyvää settiä kyllä.

        -WM

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme me täällä kommentoi. Luemme vain. Joku muu näyttää tosin innostuneen. Hyvää settiä kyllä.

        -WM

        Heh, tulin myös kommentoimaan etten työaikana täällä kommentoi, vaan ainoastaan luen näitä sivuja, muut vaan kommentoi :)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, tulin myös kommentoimaan etten työaikana täällä kommentoi, vaan ainoastaan luen näitä sivuja, muut vaan kommentoi :)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Hieno juttu! :DDDD

    • Anonyymi

      Tuliko jollekin Kotolahden huono käytös yllätyksenä? Häntä äänestäneetkin kyllä tiesivät mikä on miehiään. Ihme juttu kieltämättä. Mutta onhan nuo jutut valtuuston puheenjohtajalle liikaa.

      • Anonyymi

        Kaikesta huolimatta sata kertaa parempi kuin edellinen mika lie.

      • Anonyymi

        Aivan turhaa tämä jatkuva Kotolahden äänestäjäksi syyttely, avoin Sysmä oli se vaihtoehto jolla äänestäjät halusivat muutosta valtuuston voimasuhteisiin, nyt juna kulkee oikeaan suuntaan.

    • Anonyymi

      Kostolahti oli lypsykone huoltajanakin mies, joka ei omasta mielestään tehnyt virheitä. Moni ei kuiteskaan ottanut sitä enää töihin, kun ei jaksanut kuunnella sen kehumisia. Samanlainen myös valtuuston pj.na. Itse rakas !!!

      • Anonyymi

        Kotoveikon firmahan taisi mennä konkurssiin, siitä huolimatta että on maailman paras. Kaikessa. Niin ja viisain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotoveikon firmahan taisi mennä konkurssiin, siitä huolimatta että on maailman paras. Kaikessa. Niin ja viisain.

        Että ihmiset jostain konkurssiin menosta jaksaa jauhaa! Se ei mikään häpeä ole, jos niin käy. Aika moni isokin firma on vuosien kuluessa mennyt konkkaan, muistutatteko niitäkin jatkuvasti asiasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että ihmiset jostain konkurssiin menosta jaksaa jauhaa! Se ei mikään häpeä ole, jos niin käy. Aika moni isokin firma on vuosien kuluessa mennyt konkkaan, muistutatteko niitäkin jatkuvasti asiasta?

        No onko silloin varaa arvostella muita?

        Kahvipöydässä aina joku uusi mollattava.

        Tulisi ymmärtää että ihmisiä me ollaan, niinkuin hänkin!

        Mutta on itse tosi ilkeä muille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että ihmiset jostain konkurssiin menosta jaksaa jauhaa! Se ei mikään häpeä ole, jos niin käy. Aika moni isokin firma on vuosien kuluessa mennyt konkkaan, muistutatteko niitäkin jatkuvasti asiasta?

        Enemmän tuo vuosikymmenten takaisesta konkurssista jankuttaminen kertoo jankuttajasta kuin jankutuksen kohteesta.

    • Anonyymi

      Ottanut edeltäjästä oppia?

    • Anonyymi

      Jos ei pysty omia asioita hoitamaan, niin miksi pitää sit yhteisiä asioita yrittää hoitaa, kun sen tietää ettei siitä tule muuta kuin sanomista.

    • Anonyymi

      Miksi sekoitatte yksityiselämän ja luottamustoimen? Tämä on aika suurta äänestäjien aliarvostamista. Se on vähän kuin jos jättäisi perheen ja siirtyisi seuraavan naisen helmoihin. Eihän tämänkään asian arvostelua sallita niin mitä jos jättäisi tässäkin tapauksessa asian sikseen?

      • Anonyymi

        15 valtuutettua sekoitti juuri yksityiselämän ja viranhoidon.

        Nimittäin erottivat Kitkiöjoen. Avioliiton vuoksi.

        Nyt pata kattilaa soimaa. Aika rankasti.

        Veikko on todistetusti käyttäytynyt asiattomasti, jo pidemmän aikaa. Todisteet löytyvät aloituksesta.

        Irtisanottiinko siis oikea henkilö?

    • Anonyymi

      Kyllä ne kaikki asiat tulee julki politiikassa, myös yksityis elämä. Ei se Veke sen parempi oo kuin toisetkaan. Vaikka omasta mielestä oliskin !

      • Anonyymi

        Veikko on paras nyt loppu sen mollaaminen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikko on paras nyt loppu sen mollaaminen!

        Veikkoko se siellä kommentoi...=D

    • Anonyymi

      Ei siellä kunnassa kukaan osaa esityslistoja eikä pöytäkirjoja tehdä. Jokaisessa lukee kunnanjohtaja tekee kokouksessa tätä ja sitä ja hyväksyy ja kertoo vaikka mitä. Meillä ei ole tällä hetkellä kunnanjohtajaa vain tuuraaja ja silloin hän ei ole kunnanjohtaja vaan vt. mikä pitää myös näkyä papereissa että kaikki vaan uusiksi.

      • Anonyymi

        Taidettiin sittenkin ainut asiansa osaava poistaa riveistä!

      • Anonyymi

        Vai perustuisiko tämä kunnanjohtajan nimen käyttö vaikka kuntalakiin? Nyt kannattaa kaivella lakikirjaa syvemmältä...

    • Anonyymi

      Syytön mies, vika on muualla. Kuningaspari hallitsi Sysmää 15 vuotta, on aika kääntää uusi sivu.

      • Anonyymi

        No innolla ootellaan kuka hallitsee seuraavaksi,.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No innolla ootellaan kuka hallitsee seuraavaksi,.

        Jatkava valitaan demokraattisesti, pulinat pois.

        Kansa on puhunut, muutos tilattiin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No innolla ootellaan kuka hallitsee seuraavaksi,.

        jos halutaan ettei mikään muutu, niin ehkä Tytti tai Donald

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos halutaan ettei mikään muutu, niin ehkä Tytti tai Donald

        Nämä kaksi henkilöä löytyvät jo valtuustosta. Arvaatko ketkä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä kaksi henkilöä löytyvät jo valtuustosta. Arvaatko ketkä?

        No kerro nyt kun alotit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kerro nyt kun alotit.

        Päättele itse!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No innolla ootellaan kuka hallitsee seuraavaksi,.

        Ei tarvita enää mitään hallitsijaa vaan kunnon johtajaa.

    • Anonyymi

      No eipä siel taida enää lisää pariskunta olla. Mukavaa että he löysivät toisensa, mut kyllä tuo on kunnalle ollut vaarallinen yhistelmä. Ei missään yrityksessä (Oy) pariskunnat kauaa johda yhessä. Kyllä jompi kumpi älyää luopua paikasta, ihan oman edun nimissä.

      • Anonyymi

        Totta! Se on merkillistä, miten sokeita nämä MK ja MJ ovat olleet sille, että aviopari ei voi kunnassa olla tuollaisissa asemissa. Eivät taida ymmärtää sitä vieläkään. Kaikki on vaan heidän mielestään kepulaisten syytä! Naurettavaa.

      • Anonyymi

        No, nyt ei taideta puhua Oy:sta, täysin irrelevanttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta! Se on merkillistä, miten sokeita nämä MK ja MJ ovat olleet sille, että aviopari ei voi kunnassa olla tuollaisissa asemissa. Eivät taida ymmärtää sitä vieläkään. Kaikki on vaan heidän mielestään kepulaisten syytä! Naurettavaa.

        Ihan hyvin voi olla, ja olikin todella monta vuotta. Ja meni ihan hyvinkin.

        Kepulle se ei tosin kelvannut, ja nyt jankutetaan "demokratia on puhunut".

        No, eiköhän se puhu vielä 2 vuoden päästä 😅

        Ei mikään kumma että kepun alamäki vaan jatkuu. Eiköhän tässä lyödä niitä nauloja omaan arkkuun.

        Kepun alamäki? Eikös se ollut suoraan sanoen kokkareiden musta rinne viime vaaleissa? ja seuraavissa jatkuu.

    • Anonyymi

      Jotenkin osaamaton vaikutelma tulee aika monesta valtuuston jäsenestä. Puheenjohtaja ei tiedä, miten vastaesitystä pitää tulkita, pitää äänestää vai ei? Kyselee, onko yksimielisyys vastaesityksestä, kun kunnanhallituksen esitys on kuitenkin se, mitä valtuustolle on esitetty....

      Toisaalta, kunnanjohtajan erottamisen valtuustonkokous oli monilta osin farssi. Ei edes tiedetä mitä esitetään, mihin kohtaan ja miten.

      • Anonyymi

        Vastaesityksiä tule solkenaan, niin niillä tarkoitus sekoittaa kokousta tarkoituksen mukaisesti ja hidastaa kokousta tarkoituksella. Lapsellista touhua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaesityksiä tule solkenaan, niin niillä tarkoitus sekoittaa kokousta tarkoituksen mukaisesti ja hidastaa kokousta tarkoituksella. Lapsellista touhua.

        Höpö höpö. Asian tunteva pj tietää miten homma hoidetaan. Vastaesitykset eivät ole kiellettyjä, vaan niitä tehdään jos ollaan eri mieltä. Eri mieltä saa olla. Se on sitä demokratiaa.

        Kepun fantasiassa kaikki äänestää mitä kepu sanoo. Sitten kiukutellaan täällä jos joku tekee vastaesityksen.

        Taidat kyllä puhua kokoomuksesta joka ainakin toimii, niin kiukku periatteella Sysmässä. Eiköhän tämän ole jo kaikki nähnyt miten homma menee ja vihdoin muutosta Sysmässä.

        Onhan se nähty että jos päätökset eivät ole kokoomuksen mieleen niin valitusta lähtee hallinto-oikeuteen. Jos joku sanoo tai pyytää jotain lisätietoa niin siitä tuloksena on työsuojeluilmoitus. Tosi lapsellista touhua kokoomuksen sotkutukalta porukoineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat kyllä puhua kokoomuksesta joka ainakin toimii, niin kiukku periatteella Sysmässä. Eiköhän tämän ole jo kaikki nähnyt miten homma menee ja vihdoin muutosta Sysmässä.

        Tais käydä niin että kun Kokoomus menetti paikkoja niin Keskusta löi heti puukon selkään. Kiukun ja koston vimmassaan. Vaikka Keskustalle ei kukaan ole tehnyt mitään.

        Tai siis. Kuviteltiin että lyötiin puukko Kokoomuksen selkään. Irtisanomalla kunnanjohtaja.

        Hyvin te vedätte 👍🏼

        Miksiköhän se Kokoomus menetti niitä paikkoja?

        Itse näen asian niin että äänestäjät halusivat muutoksen vallitsevaan tilanteeseen, turha niitä valtuutettuja syyttää siitä miten äänet jakautuivat ja paikat avautuivat,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse näen asian niin että äänestäjät halusivat muutoksen vallitsevaan tilanteeseen, turha niitä valtuutettuja syyttää siitä miten äänet jakautuivat ja paikat avautuivat,

        Koko Avoin Sysmä on ollut ryhmänä täysi vitsi, äänestäjät varmasti ajattelivat että asioista oikeasti keskusteltaisi avoimesti ja päätöksenteko olisi avointa. Nyt hommat ovat avoimuuden täydellinen vastakohta. Pelkkiä Kotolahden egon buustaajia / juoksupoikia lisättynä vielä avohoitopotilas Aromaalla ja haju Hiltusella.

        Tämä edellinen on taas niitä pahanolon purkauksia joka kertoo enemmän kirjoittajasta kun kohteistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksiköhän se Kokoomus menetti niitä paikkoja?

        Miksiköhän rivit on siellä harventuneet? Miksi lähti Juhola ja Karola?

    • Anonyymi

      Tämä Kotolahdesta tehty työsuojeluilmoitus on vähän kaksipiippuinen juttu. Me tiedämme, mitä Kitkiöki on kokenut. Mutta koska kukaan näistä 15:sta ei ole kertonut, miten Kitkiöjoki on käyttäytynyt heitä kohtaan. Vanha viisaus on, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Olisiko niin, että Kitkiöjoki on käytöksellään provosoinut kirjoittamaan tiukkoja sähköposteja. Sama on se tilanne, jossa ryhmien pj:t menivät kertomaan epäluottamuksesta. Epäilen, että ovat saaneet sellaisen ryöpyn niskaansa, että oli paras poistua nopeasti. Rouvahan on sellainen, että hän osaa olla todella ilkeä töksäyttelijä ja toiseen suuntaan osaa nuolla ja mielistellä niin, että ei mitään rajaa. Miettikää tätä. Toivottavasti totuus selviää sitten kun valtuutetut tohtivat avata sanaisen arkkunsa.

      • Anonyymi

        On kyllä melkoinen analyysi Marketta Kitkiöjoesta.

        Paskapuhetta enkä usko 🤗 tunnen hänet henk. koht.

        Onkohan siitä "palaverista" muistiota olemassa?

      • Anonyymi

        Kyllä minusta se, etteivät nämä 15 kerro kokemuksistaan kertoo nimenomaan siitä että mitään kerrottavaa ei ole.

        Kuka jättäisi kertomatta, olisihan se takuulla hyvä syy epäluottamukselle.

        Melkoista, jos tämä nelikkö on "töksäyttelyn" vuoksi joutunut suorastaan pakenemaan huoneesta. Melkoisen kaukaa haettua, sitä itseään, etten sanoisi. Olisiko kuitenkin niin ettei mentykään neuvottelemaan, ilmoitettiin vaatimus irtisanomisesta ja poistuttiin?

        Ei tarvitse kuin aloitus lukea niin selviää kuka se pahantekijä virastolla on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä melkoinen analyysi Marketta Kitkiöjoesta.

        Paskapuhetta enkä usko 🤗 tunnen hänet henk. koht.

        Onkohan siitä "palaverista" muistiota olemassa?

        Moni kakku päältä kaunis, paitsi ei tässä tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni kakku päältä kaunis, paitsi ei tässä tapauksessa.

        Onko sitä muistiota?

        Taitaa olla. Ja siihen unohtui kirjata että Kitkiöjoki kieltäytyi neuvottelemasta ja ajoi "neuvottelijat" huoneesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minusta se, etteivät nämä 15 kerro kokemuksistaan kertoo nimenomaan siitä että mitään kerrottavaa ei ole.

        Kuka jättäisi kertomatta, olisihan se takuulla hyvä syy epäluottamukselle.

        Melkoista, jos tämä nelikkö on "töksäyttelyn" vuoksi joutunut suorastaan pakenemaan huoneesta. Melkoisen kaukaa haettua, sitä itseään, etten sanoisi. Olisiko kuitenkin niin ettei mentykään neuvottelemaan, ilmoitettiin vaatimus irtisanomisesta ja poistuttiin?

        Ei tarvitse kuin aloitus lukea niin selviää kuka se pahantekijä virastolla on.

        Minä taas uskon, että 15 valtuutettua eivät puhu, koska eivät halua nolata koko väestön kuullen kunnanjohtajaa enempää, kuin on tarvis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas uskon, että 15 valtuutettua eivät puhu, koska eivät halua nolata koko väestön kuullen kunnanjohtajaa enempää, kuin on tarvis.

        Tämä voi hyvinkin olla oikea näkökanta, on jäänyt nolaaminen pienen piirin tehtäväksi, jotka itseään tukijoukoksi nimittävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas uskon, että 15 valtuutettua eivät puhu, koska eivät halua nolata koko väestön kuullen kunnanjohtajaa enempää, kuin on tarvis.

        Kylläpä näitä loistoargumentteja satelee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minusta se, etteivät nämä 15 kerro kokemuksistaan kertoo nimenomaan siitä että mitään kerrottavaa ei ole.

        Kuka jättäisi kertomatta, olisihan se takuulla hyvä syy epäluottamukselle.

        Melkoista, jos tämä nelikkö on "töksäyttelyn" vuoksi joutunut suorastaan pakenemaan huoneesta. Melkoisen kaukaa haettua, sitä itseään, etten sanoisi. Olisiko kuitenkin niin ettei mentykään neuvottelemaan, ilmoitettiin vaatimus irtisanomisesta ja poistuttiin?

        Ei tarvitse kuin aloitus lukea niin selviää kuka se pahantekijä virastolla on.

        Siis ketkä 4 meni ja menikö ne MUUN VALTUUSTON TIETÄMÄTTÄ ns " neuvottelemaan " , vaikka asia oli irtisanoutuminen ja heidät heitettiin ulos !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ketkä 4 meni ja menikö ne MUUN VALTUUSTON TIETÄMÄTTÄ ns " neuvottelemaan " , vaikka asia oli irtisanoutuminen ja heidät heitettiin ulos !!!

        Ei heitetty ulos. Tekivät vain muutaman minuutin mittaisen vierailun, jolla ilmoittivat "jos et irtisanoudu, sinut irtisanotaan". Ilmoitusluontoisen asian tiedoksisaattamisessa ei kauan nokat tuhisseet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ketkä 4 meni ja menikö ne MUUN VALTUUSTON TIETÄMÄTTÄ ns " neuvottelemaan " , vaikka asia oli irtisanoutuminen ja heidät heitettiin ulos !!!

        Kunnanjohtajan huoneeseen, etukäteen ilmoittamahti pamahti "neuvottelemaan" seuraavat neljä henkilöä:

        Veikko Kotolahti keskusta
        Lilli Karola avoin sysmä
        Timo Aromaa perussuomalaiset
        Arja Hiltunen sosiaalidemokraatit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanjohtajan huoneeseen, etukäteen ilmoittamahti pamahti "neuvottelemaan" seuraavat neljä henkilöä:

        Veikko Kotolahti keskusta
        Lilli Karola avoin sysmä
        Timo Aromaa perussuomalaiset
        Arja Hiltunen sosiaalidemokraatit

        Kiitos neuvottelijoiden nimistä, ja vielä: tiesikö koko valtuusto ja hallitus (siis kaikki ) tästä pelmahtamisesta kjn huoneeseen ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos neuvottelijoiden nimistä, ja vielä: tiesikö koko valtuusto ja hallitus (siis kaikki ) tästä pelmahtamisesta kjn huoneeseen ?

        Kokoomuksen valtuutetut eivät ainakaan olleet tietoisia. Eivätkä perussuomalaisten varavaltuutetut. Nämä ilmoittaneet somessa.

        Tarkoitus kai oli, että kunnanjohtaja irtisanoutuu sen suuremmin kyselemättä. En usko että läheskään kaikki siis oikeasti tiesivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sitä muistiota?

        Taitaa olla. Ja siihen unohtui kirjata että Kitkiöjoki kieltäytyi neuvottelemasta ja ajoi "neuvottelijat" huoneesta.

        No tietenkin ajoi tiehensä kun hänellä ei ollut mitään neuvoteltavaa eikä sanottavaa asiasta jonka takia tungettiin 4 henkilön voimin työhuoneeseen. Raivostuttavaa poukkoilua ja kiusaamista.

    • Anonyymi

      Miksi näin ilmiselvästi väärin toiminut henkilö saa jatkaa tehtävässään? Tulisiko käytös saattaa ylempien tahojen tietoon puolueessa?

      Vai huväksyykö Keskustan puolue tällaisen toiminnan. En jaksa uskoa.

      • Anonyymi

        No laita ihmeessä viestiä. Eiköhän siellä tiedetä että tuo kaikki on tekaistua! Valtuuston puheenjohtajan kuuluu olla jämäkkä.

    • Anonyymi

      Mitäs tämmönen ukko tekee valtuuston johdossa.. Ei nyt ihan sitä esimerkillisintä käytöstä. Olisiko tullut ehkä pistää mies vaihtoon kun asia ilmeni? Miksi tätä toimintaa ei laajalti tuomittu?

      • Anonyymi

        Kyllä se on yksi mysteeri meille kaikille.

        Pelastettinko oma ja samalla kaverin nahka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on yksi mysteeri meille kaikille.

        Pelastettinko oma ja samalla kaverin nahka?

        Eikös tämä ajoittunut jotakuinkin vuodenvaihteeseen? Alle kaksi kuukautta niin kunnanjohtajan irtisanomisprosessi käynnistyi. Kyllä haiskahtaa.

    • Anonyymi

      Voiko hallituksen päätöksestä valittaa? Ei voi olla että on päästetty kuin koira veräjästä jos touhu on tätä luokkaa!

      Koko hallitus vastuuseen!

      • Anonyymi

        Taitaa olla valitusajat menneet. Ei voi mitään. Kannattaa nimet laittaa ylös ja muistaa vaaliuurnilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla valitusajat menneet. Ei voi mitään. Kannattaa nimet laittaa ylös ja muistaa vaaliuurnilla.

        Mistä näkee hallituksen jäsenet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä näkee hallituksen jäsenet?

        Eiköhän ne kunnan sivuilta saa kaivettua jos oikeasti kiinnostaa. Www.Sysmä.fi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne kunnan sivuilta saa kaivettua jos oikeasti kiinnostaa. Www.Sysmä.fi

        Kylläpä on salamyhkäistä. Olisit vaan voinut kertoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä on salamyhkäistä. Olisit vaan voinut kertoa.

        ei kovin salamyhkäistä kun ovat kunnan sivulle selkeästi esillä, miksi jonkun muun pitäisi puolestasi alkaa niitä tänne kopioimaan, varsinkin kun tänne ei ole suotavaa ihmisten koko nimiä laittaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei kovin salamyhkäistä kun ovat kunnan sivulle selkeästi esillä, miksi jonkun muun pitäisi puolestasi alkaa niitä tänne kopioimaan, varsinkin kun tänne ei ole suotavaa ihmisten koko nimiä laittaa

        Miksi ei ole suotavaa? Keksitkö sellaisen säännön ihan itse?

        Kyllä julkisessa virassa toimivien henkilöiden nimet ovat ihan julkisia. Samoin heidän virassa toimiessaan tekemänsä ja sanomat asiat.

        Vai pitäisikö puhua takatukista ja mummoista? Sekö on sitten parempi?

        Just näin. Ihme selittelyä etteikö voisi täällä mainita nimiä. Onhan se nyt ihan se ja sama sanoa "valtuuston puheenjohtaja" tai Veikko Kotolahti. Samaa ne tarkoittaa. Sysmässä.

    • Anonyymi

      Hyi Veikko sinnuu.

      Etsie käsitä jot tuo on huonoo mainosta Keskustalle

      Tommossii puhella,

      • Anonyymi

        Höpö höpö! Veikko on hyvä äijjä ja teidänlaisia menisi tusina, että sais yhden Veikon.!Kyllä jämpti on näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö! Veikko on hyvä äijjä ja teidänlaisia menisi tusina, että sais yhden Veikon.!Kyllä jämpti on näin.

        Oon aina aatellut että iso mies mutta eikai nyt sentään noin iso?

    • Anonyymi

      Yksinkertaisten junttien ketju on kyllä tämä.

      • Anonyymi

        Niin on, kun sinä osallistuis keskusteluun. Tapu tapu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on, kun sinä osallistuis keskusteluun. Tapu tapu!

        👏🏼👏🏼👏🏼

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👏🏼👏🏼👏🏼

        Turhanpäiväistä kommentointia. Kommentoikaa aloitusta ennemmin!

    • Anonyymi

      Kvn puheenjohtaja on vaaleissa valittu yksi monista kunnan luottamus-tehtäviin ja joukosta nostettu valtuuston puheenjohtajaksi. Hän ei ole kuntaan virka- eikä työsuhteessa, josta seuraa että pjlla ei ole kunnan työntekijöihin nähden oikeutta työnjohto/direktio oikeutta. Hän ei saa määräillä eikä ohjata eikä turkyttää mitä viranhatijoiden hänen mielestään on tehtävä asioiden kanssa virastossa. Myöskään ei saa pyrkiä vaikuttamaan eikä häiritsemään työntekijöitä työssään eikä pyrkiä seurustelemaan eikä kuluttamaan heidän työaikaansa. Heillä on virastossa omat esimiehet. Valtuuston puheenjohtajan tehtävä on johtaa valtuuston työskentelyä, hänen yläpuolelleen on kunnanhallitus puheenjohtajineen. Valtuuston puheenjohtajalla ei ole oikeutta ohittaa hallitus, jotan kuljeskelu ja keskusteluun ja ohjeiden antoon hakeutuminen ympäri virastoa suoraan sen työntekijöille on tehtävänsä rajat ylittäneet.

      • Anonyymi

        Juuri näin.

      • Anonyymi

        Nyt meni pieleen! Valtuuston puheenjohtaja on kunnan ykkönen, hallituksen puheenjohtaja on hänen alapuolellaan. Valtuusto valitsee ja voi erottaa hallituksen. Valtuustoa ei voi kukaan erottaa, se on vaaleilla valittu ja toimii koko vaalikauden. Valtuuston puheenjohtajan keskustelut kunnan virkamiesten kanssa ei ole kiellettyjä. Valtuutetuilla on tiedonsaantioikeus ja se on myös valtuuston puheenjohtajalla. Ei siinä ole mitään merkillistä, että valtuuston puheenjohtaja kyselee kj:lta ja talouspäälliköltä talousarvion valmistumisesta. Valtuuston puheenjohtaja kutsuu valtuuston koolle ja täytyyhän hänen tietää, milloin sen voi tehdä.

      • Anonyymi

        Nyt tuli kyllä aika paksua pajunköyttä kirjoittajalta! Et oo tosissasi noin typerä ja uskot itse viellä mitä kirjoitat tänne. No huh huh.

      • Anonyymi

        Kuinka sitten M. J Oli Kunnanvaltuuston puheenjohtajan, niin nämä sun juttusi eivät häntä koskeneet mitä yrität täällä pontevasti kertoa. Vai on puhuminen kielletty? No sen olisit voinut sanoa edellämainitulle. M. J.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt meni pieleen! Valtuuston puheenjohtaja on kunnan ykkönen, hallituksen puheenjohtaja on hänen alapuolellaan. Valtuusto valitsee ja voi erottaa hallituksen. Valtuustoa ei voi kukaan erottaa, se on vaaleilla valittu ja toimii koko vaalikauden. Valtuuston puheenjohtajan keskustelut kunnan virkamiesten kanssa ei ole kiellettyjä. Valtuutetuilla on tiedonsaantioikeus ja se on myös valtuuston puheenjohtajalla. Ei siinä ole mitään merkillistä, että valtuuston puheenjohtaja kyselee kj:lta ja talouspäälliköltä talousarvion valmistumisesta. Valtuuston puheenjohtaja kutsuu valtuuston koolle ja täytyyhän hänen tietää, milloin sen voi tehdä.

        Valtuuston pj:llä ei ole muuta tehtävää kuin johtaa valtuuston kokousta.

        Luulet itsestäsi vähän liikoja, ylälehterin herra. Ja sen mukaan olet elänytkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka sitten M. J Oli Kunnanvaltuuston puheenjohtajan, niin nämä sun juttusi eivät häntä koskeneet mitä yrität täällä pontevasti kertoa. Vai on puhuminen kielletty? No sen olisit voinut sanoa edellämainitulle. M. J.

        Taas näitä kuulopuheita. Keskitytäänkö nykyhetkeen?

        Nykyvaltuuston puheenjohtajan rooli on hukassa. Ei siinä auta "nii mutku toiki".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt meni pieleen! Valtuuston puheenjohtaja on kunnan ykkönen, hallituksen puheenjohtaja on hänen alapuolellaan. Valtuusto valitsee ja voi erottaa hallituksen. Valtuustoa ei voi kukaan erottaa, se on vaaleilla valittu ja toimii koko vaalikauden. Valtuuston puheenjohtajan keskustelut kunnan virkamiesten kanssa ei ole kiellettyjä. Valtuutetuilla on tiedonsaantioikeus ja se on myös valtuuston puheenjohtajalla. Ei siinä ole mitään merkillistä, että valtuuston puheenjohtaja kyselee kj:lta ja talouspäälliköltä talousarvion valmistumisesta. Valtuuston puheenjohtaja kutsuu valtuuston koolle ja täytyyhän hänen tietää, milloin sen voi tehdä.

        Jahas. Onkos nuijapää herännyt horroksesta ja tullut vähän latelemaan "faktoja"? Enempää ei voisi väärässä olla.

        Valtuustolla on se päätäntävalta. Valtuuston pj:llä ei ole mitään valtaa, se voi toki kertoa eteenpäin mitä valtuusto on päättänyt ja edustaa kuntaa, mutta siihen se jää.

        Harmillista miten yksittäisten ihmisten täytyy väen vängällä yrittää sekoittaa kunnan asiat. Ja aika hyvin on onnistuttukin mitä nyt aloitusta lukee.

        Joko se Veke on alkanut vierailla virastolla tekemässä pikku "neuvontakäyntejä" viranhaltijoille miten tulee toimia? Kun kunnanjohtaja on siivottu tietä pois?

        Olet väärässä! Valtuuston pj:llä on tokivaltaa.

        Nimittäin yhtä paljon kuin muilla valtuutetuilla. Yhden äänen verran. Tasatilanteessa pj:n ääni ratkaisee.

        Eli aavistuksen verran enemmän valtaa mitä rivivaltuutetulla mutta ei nyt mikään Kingi kuitenkaan! Toisin kuin herra itse kuvittelee.

        Kyllä kun tuota aloitusta lukee niin toden totta melkoinen kunnan KINGI.

        Onkohan kuntalaiset ihan samaa mieltä asiasta. Kahden vuoden päästä nähdään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt meni pieleen! Valtuuston puheenjohtaja on kunnan ykkönen, hallituksen puheenjohtaja on hänen alapuolellaan. Valtuusto valitsee ja voi erottaa hallituksen. Valtuustoa ei voi kukaan erottaa, se on vaaleilla valittu ja toimii koko vaalikauden. Valtuuston puheenjohtajan keskustelut kunnan virkamiesten kanssa ei ole kiellettyjä. Valtuutetuilla on tiedonsaantioikeus ja se on myös valtuuston puheenjohtajalla. Ei siinä ole mitään merkillistä, että valtuuston puheenjohtaja kyselee kj:lta ja talouspäälliköltä talousarvion valmistumisesta. Valtuuston puheenjohtaja kutsuu valtuuston koolle ja täytyyhän hänen tietää, milloin sen voi tehdä.

        Valtuutetut ovat poliitikkoja, heillä ei ole kunnan halintoon mitään siteita, meinaan ei virkaa eikä tointa, ihan irrallisia ulkopuolisia. Ei heillä ole mitään oikeutta alkaa kuljeskelemaan eikä oleilemaan eika kyselemään eikä määräilemään viraston sisällä sen työntelijöiden työtiloissa. Eikä lähetellä sähköposteja milloin mitäkin milloin kellekin. Virkatyönä kunnan viranhaltijat pitävät huolen valtuustoon tulevat asiat käsittelyyn ja HE OTTAVAT puheenjohtajaan yhteyden kun asiat ovat valmistumassa valtuustoon ja sopivat neuvonpito palaverin listan asioista. Jos kunnanviraston johtotroikalla on sattumoisin tarve neuvonpitoon niin he ottavat harkintansa mukaan puheenjohtajaan yhteyden. Asioita on hoidettava niin että on molemminpuolinen luottamus ja yksituumainen häiriötön yhteistyö. M.O.T.

        "Valtuutetut ovat poliitikkoja, heillä ei ole kunnan halintoon mitään siteita"

        elleivät satu olemaan naimisissa keskenään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka sitten M. J Oli Kunnanvaltuuston puheenjohtajan, niin nämä sun juttusi eivät häntä koskeneet mitä yrität täällä pontevasti kertoa. Vai on puhuminen kielletty? No sen olisit voinut sanoa edellämainitulle. M. J.

        Tai sinä olisit laittanut kv pjn kuriin ja järjestykseen tuolloin kun wdellinen huseerasi

    • Anonyymi

      Kuulin että täällä on ihan kunnon väittely aiheesta onko valtuuston puheenjohtaja toiminut oikein vain väärin.

      No ei tarvitse olla kummoinenkaan raketti-insinööri tuon aloituksen luvun jälkeen.

      Eikö teillä ole järkeä lainkaan päässä jotka puolustelevat Kotolahden toimia? Tuo käytöshän on aivan sanoinkuvaamattoman sopimatonta.

      Valtuuston puheenjohtajan käytöksen tulisi olla esimerkillistä.

      Onko se sitä? Tuohan on suorastaan noloa.

      • Anonyymi

        Valtuutetut olivat tietoisia Kostolahden käytöksestä jo kesällä, jolloin hänet valittiin valtuuston kokouksessa yksimielisesti jatkokaudelle. Ja sitten kunnanjohtaja heitettiin pellolle anonyymin kyselyn perusteella. Kun toisen asiattomuuksista jo pidemmältä ajalta oli kuitenkin ihan mustaa valkoisella.

        Kyllä ihmetyttää.

      • Anonyymi

        Aikaisemman puheenjohtajan käytös on varmaan jäänyt huomiotta. Hän se kävi latelemassa neuvojaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikaisemman puheenjohtajan käytös on varmaan jäänyt huomiotta. Hän se kävi latelemassa neuvojaan.

        No lueppa aloitus.

        Älä viitsi yrittää kääntää huomiota toisaalle.

        Tästä nykyvaltuuston puheenjohtajan käytöksestä on nyt ihan mustaa valkoisella. Ei tarvitse jankuttaa teidän luulopuheitanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikaisemman puheenjohtajan käytös on varmaan jäänyt huomiotta. Hän se kävi latelemassa neuvojaan.

        Joo, olis pitänyt heittää ovesta ulos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No lueppa aloitus.

        Älä viitsi yrittää kääntää huomiota toisaalle.

        Tästä nykyvaltuuston puheenjohtajan käytöksestä on nyt ihan mustaa valkoisella. Ei tarvitse jankuttaa teidän luulopuheitanne.

        Ei tarvi luulopuheita, YouTube puhuu puolestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikaisemman puheenjohtajan käytös on varmaan jäänyt huomiotta. Hän se kävi latelemassa neuvojaan.

        Ja soitti kaverit äänestämään kun tilanne näytti kiusalliselta. Miten olette unohtaneet nämä hänen tötöilyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvi luulopuheita, YouTube puhuu puolestaan.

        No, kaivappa sieltä todisteet :D

      • Anonyymi

        Voi voi sentään! Tutusppa edellisen soheltajan toimiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi sentään! Tutusppa edellisen soheltajan toimiin.

        En tutustu. Kerro sinä jos on kerrottavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tutustu. Kerro sinä jos on kerrottavaa.

        Minä En Kerro Mitään!

    • Anonyymi

      Tuo tehtävänimike on kunnanvaltuuston puheenjohtaja eli johtaa puhetta valtuuston kokouksessa.
      Eipä sitten muuta, ilman puheenjohtaja hommaa on vain yksi joukosta.

      • Anonyymi

        Voi kun tämä herrakin sen ymmärtäisi! Ei taida muut kuin vaalit vaikuttaa hänen käytökseensä. Kun putoaa palliltansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun tämä herrakin sen ymmärtäisi! Ei taida muut kuin vaalit vaikuttaa hänen käytökseensä. Kun putoaa palliltansa.

        Eiköhän putoa ryminällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän putoa ryminällä.

        Taitaa koko puolue tulla ryminällä alas. Vihdoin loppuu se isottelu Sysmässä. Kuntalaiset ansaitsevat parempaa.

    • Anonyymi

      Hyvä, ettei sysmän asioita enään päätetä mk/mj makuuhuoneessa ,kuten niin monien vuosien ajan tehtiin.|

      • Anonyymi

        Juupajuu.

        Hopsis! Ylös vain 🤗

      • Anonyymi

        Kaksi ihmistä ei edelleenkää päätä mitään. Ehkäpä yhdessä suunnittelevat, mutta kyllä päätöksiin enemmistön äänet tarvitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi ihmistä ei edelleenkää päätä mitään. Ehkäpä yhdessä suunnittelevat, mutta kyllä päätöksiin enemmistön äänet tarvitaan.

        Juuri sen takia tämä valtuustokausi on ollut Kitkiöjoelle niin vaikea. Kokoomus ja demarit eivät voi enää sanella päätöksiä kuten edellisellä kaudella. Silloinhan kaikesta äänestettiin sekä hallituksessa että valtuustossa ja Järvisen ja Kitkiöjoen kannalle saatiin enemmistö. Tosiaan, olihan siinä kimpassa myös sitoutumattomat joiden kannatus ei enää viime vaaleissa riittänyt valtuustopaikkaan.

        Sitoutumattomat on tehnyt arvokasta työtä ilman sitoutuneisuutta! Näinhän se on ollut! Ryhmä koostuu suurimmaksi osaksi lakimiehistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitoutumattomat on tehnyt arvokasta työtä ilman sitoutuneisuutta! Näinhän se on ollut! Ryhmä koostuu suurimmaksi osaksi lakimiehistä.

        Eikö sitoutumaton saa olla samaa mieltä muiden kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sitoutumaton saa olla samaa mieltä muiden kanssa?

        Ei koska on sitoutumaton mihinkään mielipiteeseen koska oma mielipide on ainoa oikea ja sitoutumaton mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koska on sitoutumaton mihinkään mielipiteeseen koska oma mielipide on ainoa oikea ja sitoutumaton mihinkään.

        Aa joo. Ymmärrän.

    • Anonyymi

      Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy!

      • Anonyymi

        Kyllä ei voi kuin ihmetellä , kuinka on pakka sekaisin kunnassa . Tämänpäivän itä-hämeen kirjoituksen perusteella !

      • Anonyymi

        Korjauksena edelliseen että aika entinen ei palaa, en tarkoittanut arvioida kj ikää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ei voi kuin ihmetellä , kuinka on pakka sekaisin kunnassa . Tämänpäivän itä-hämeen kirjoituksen perusteella !

        Tule mukanani juhlimaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjauksena edelliseen että aika entinen ei palaa, en tarkoittanut arvioida kj ikää.

        Hyvä tarkennus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä tarkennus!

        Nykyään pitää varoa sanomisiaan.

      • Anonyymi

        Kyllä se vaan voi palata takaisin työhön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se vaan voi palata takaisin työhön.

        Hämeenlinnan hallinto-oikeus on antanut 17.11.2023 välipäätöksen valitukseen dnro 1977/03.04.04.04.10/2023 täytäntöönpanon kieltovaatimus kunnallisasiassa, jossa valittajina Merja Simola ja Jaana Vuorinen, Sysmä.

        Valituksen alainen päätös:

        Sysmän kunnanvaltuuston päätös 2.10.2023 § 53

        Hallinto-oikeuden ratkaisu ja perustelut:

        Hallinto-oikeus ei kiellä kunnanvaltuuston päätöksen täytäntöönpanoa.

        Hallinto-oikeus ratkaisee valitusasian myöhemmin erikseen.

        Kuntalain 43 §:n 3 momentin mukaan kunnanjohtajan irtisanomista koskeva valtuuston päätös voidaan panna heti täytäntöön. Kuntalain 143 §:n mukaan täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon. Kunnanvaltuuston päätöksen täytäntöönpanon kieltämiseen ei ole ilmennyt
        aihetta.

        Mitä mieltä olette, palaakohan kuitenkaan?

        Voi ei! Eikö se mennyt läpi?

    • Anonyymi

      Veikko luuli että näin saa oikeasti tehdä. Taitaa luulla vieläkin. Eiköhän se ymmärrys vielä lisäänny kun hommat etenee.

      • Anonyymi

        Toivotaan parasta!

      • Anonyymi

        Olet taas niitä ihmisiä, joka on joko aivopesty, ja olet kuutamolla, tai olet vaan luonnostaan älyn kanssa saanut juosta kilpaa, ja olet jäänyt siinä kilvassa ikuiseksi kakkoseksi. No joskus maailman oikeillisuus aukeaa sinullekin tai sitten ei.

    • Anonyymi

      Tulos tai ulos!

      • Anonyymi

        Pelkkää tappiota aiheutunut kunnalle tämän miehen "touhujen" jäljiltä! Monta hyvää viranhaltijaa lähteänyt hänen toimiensa seurauksena, nyt viimeisimpänä hänen pakkomielteinen kunnnanjohtajan irtisnominen!

        Onko hän tehnyt yhtäkään aloitetta koko valtuutetun uransa aikana? Mitä hän siellä valtuustossa edes tekee, muuta kuin aiheuttaa eripuraa eri ryhmien välillä?? Ja sitten kehuskelee baarissa aikansaanoksillaan!

        Eipä taida tämän miehen toimien takia viranhaltijat lähteneet, paitsi yksi joka syytti häntä julkisesti. Kyllä muiden lähtöön on vaikuttanut ihan eri tahot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä taida tämän miehen toimien takia viranhaltijat lähteneet, paitsi yksi joka syytti häntä julkisesti. Kyllä muiden lähtöön on vaikuttanut ihan eri tahot.

        Höpö höpö!

        Kerro yksikin oikea, kuntalaisia hyödyttänyt aikaansaannos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö!

        Kerro yksikin oikea, kuntalaisia hyödyttänyt aikaansaannos!

        Järjestelmällistä toisten ihmisten saavutusten vähättelyä, vaikka itse ei olla saatu aikaan mitään.

        Paitsi yksi konkurssi. Vai oliko niitä useampia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järjestelmällistä toisten ihmisten saavutusten vähättelyä, vaikka itse ei olla saatu aikaan mitään.

        Paitsi yksi konkurssi. Vai oliko niitä useampia?

        Itse oli hullun hyvä yrittäjä mutta lamahan sen firman kaatoi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse oli hullun hyvä yrittäjä mutta lamahan sen firman kaatoi!

        Taisi vain tulla alalle sitä kaivattua kilpailua. Ei takuulla ollut monelle hankala päätös vaihtaa yrittäjää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse oli hullun hyvä yrittäjä mutta lamahan sen firman kaatoi!

        Minkä niistä firmoista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä niistä firmoista?

        Oliko useampiakin? Sitähän tuossa ylempänä arvuuteltiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko useampiakin? Sitähän tuossa ylempänä arvuuteltiin.

        Olikos niillä jotain tekemistä kunnan kanssa? Monet hyvät yritykset kaatuivat laman aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järjestelmällistä toisten ihmisten saavutusten vähättelyä, vaikka itse ei olla saatu aikaan mitään.

        Paitsi yksi konkurssi. Vai oliko niitä useampia?

        Onko Veikko ainut, joka on tehnyt konkurssin? Puheistasi tuntuu, että se on kauhea asia laman aikaa. Kyllä Sysmässä konkursseja on tullut muillekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järjestelmällistä toisten ihmisten saavutusten vähättelyä, vaikka itse ei olla saatu aikaan mitään.

        Paitsi yksi konkurssi. Vai oliko niitä useampia?

        Joillakin on työn menetyksen pelko, täysi konkurssi ja siitä tapellaan kynsin hampain vaikka olisi aika jäädä eläkkeelle, ihan sovinnolla. Ennemmin kulutetaan yhteiskunnan varoja siihen, että ei osata hellittää työasioissa. Ajatella, jos kaikki työtä tekevät ihmiset, ennen eläkeikää tekisi tätä valitusta ja työsuojeluilmoitusta esimiehistä, niin mihin tämä maailma menisi Eihän siitä mitään tulisi, joku järki sentään olla pitää.

        Kukas niitä yhteiskunnan varoja on lähtenyt kuluttamaan? Sekö joka vaatii itselleen oikeutta? Hänet, joka pakotettiin kotiin täydellä palkalla 6 kuukaudeksi?

        Yhtäaikaa varmasti otetaan toinen kunnanjohtaja hoitamaan samoja tehtäviä.. Tuplakulut..

        Niin ja hallintojohtajakin saanee kj:n palkkaa tällä hetkellä? Eli tuplapalkat juoksee jo.

        Kenen idea?

        Normaalia lakisääteistä irtisanomisajan palkkaa hän nauttii.

        Kotia olisi voinnut jäädä yli 2 vuotta sitten ja antanut konsulttien tehdä ne hänen työnsä jatkossakin ja kunta säästänyt palkkakuluissa hänen osaltaan vajaa 200 000€. Se tyhjänpäiväinen valittelu kuluttaa yhteiskunnan varoja. Minusta Kunnanjohtaja instituutio pitäisi lopettaa kokonaan, kun eihän noista piruista pääse missään kunnassa eroon normaalisti, kuten muista työntekijöistä eläkeiän saavuttua. Tuleen mieleen kärpäspaperi mikä jää aina näppeihin.

        Harmi että kunnanjohtaja on ainut pakollinen virka kunnasa. Kaiken muun voikin ulkoistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmi että kunnanjohtaja on ainut pakollinen virka kunnasa. Kaiken muun voikin ulkoistaa.

        Kyllä se voidaan yhdistää muiden kuntien kanssa, niin jotkut kunnat on sitten tätä pakollista rahasyöppöä ilman. Mikä on kunnanjohtajan virka, kun mistään ei ota vastuuta ja kallis kuin piru kunnassa, ja kaiken kukkaraksi pyytelee korvauksia lähteissään. Kyllä kyseinen virka pitäis jo laissa kieltää, tai sitten oltava joku, max ikä, ettei ala tämä suomalaisten Demtia jyllätä liikaa, eikä muista onko töissä vai kotona ja omat sekä kunnan rahat ala mennä sekaisin. Kuntalaisten rahaa ei voi mättää kuin lapiolla suota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmi että kunnanjohtaja on ainut pakollinen virka kunnasa. Kaiken muun voikin ulkoistaa.

        Ei välttämättä, jos on Pormestari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normaalia lakisääteistä irtisanomisajan palkkaa hän nauttii.

        Saahan nauttia kotona Bussikuskista 24/7.

    • Anonyymi

      Lehtosalo-Lööperin idea.

      • Anonyymi

        Kostolahdella ja Karolalla myös näppinsä pelissä! Arvaan ma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kostolahdella ja Karolalla myös näppinsä pelissä! Arvaan ma.

        Seuraavien vaalien ääniharavat :)))))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavien vaalien ääniharavat :)))))

        XD joo, varmaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        XD joo, varmaan.

        mun ääni menee perussysmäläisille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mun ääni menee perussysmäläisille!

        Samoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mun ääni menee perussysmäläisille!

        Mun ääni menee enemmän maksavalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun ääni menee enemmän maksavalle.

        Paljonkohan noi maksaisi, kun alkaisi puolustelee ihan täysipäiväisesti K. J Sysmässä? Täytyiskö tehdä yleinen tarjouskilpailu, ja joku konsultti tekemään tutkimusta kyseisestä asiasta. Löytyykö vapaaehtoisia näitten muutamien lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonkohan noi maksaisi, kun alkaisi puolustelee ihan täysipäiväisesti K. J Sysmässä? Täytyiskö tehdä yleinen tarjouskilpailu, ja joku konsultti tekemään tutkimusta kyseisestä asiasta. Löytyykö vapaaehtoisia näitten muutamien lisäksi.

        Joo hehe!

        Miina Laine hoitaa tupakkapalkalla

    • Anonyymi

      Kyllä otsikon mies on saanut lukea ja kuulla totuuden itsestään ja kyvystään valtuuston puheenjohtajana. Valtuuston päätöksistä on valtuusto, hän mukaanlukien, vastuussa, ja päätösten seurauksista. Siis ei kunnanjohtaja, vaikka istuisikin vieressä. Luottamushenkilöiden väärät päätökset ja valitukset ja keskinäiset riidat , ne eivät ole kunnanjohtajan syytä. Luottamushenkilöt ovat itse sekoilleet kunnan asioissa ja monta kertaa ja monta vuotta. Piste.

      • Anonyymi

        Mitä tulee tuon Pisteen jälkeen yksi vai useampi...........?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tulee tuon Pisteen jälkeen yksi vai useampi...........?

        En tiedä,,,,, mitä tarkoitat????

      • Anonyymi

        Silläkö K. J oli kokouksissa aina hiljaa, että ei sielläkin tekisi virheitä. Voihan Sysmäraha sentään.

    • Anonyymi

      Kostolahti joutas saada kans kenkää. Sitten jäis enemmän sille ihanalle Ylemmäisten prinsessalle aikaa.

      • Anonyymi

        Niin ketä?

      • Anonyymi

        Oletko kateellinen?

      • Anonyymi

        Kotolahti se ottaa onneksi selkävoiton tässä mittelössä, ja toiset jää matolle ruikuttamaan. 🤬Hyvä Veikko! 👍👍👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotolahti se ottaa onneksi selkävoiton tässä mittelössä, ja toiset jää matolle ruikuttamaan. 🤬Hyvä Veikko! 👍👍👍

        Hyvin vedetty!

    • Anonyymi

      Kuka ja missä on kunnan työntekijöiden työsuojeluvaltuutettu ja miten työsuojelu organisaatiossa on hoidettu näitä lukuisia työsuojelu ilmoituksia ja miten työterveyshuolto ja kuka/ ketkä sieltä on ollut mukana työsuojelun kanssa yhteistyössä tapaamassa ja ratkaisemassa näitä suojeluilmoituksissa , kutakin, kerrottua tilannetta. Työsuojelu kuuluu kaikille työssään, ei saa antaa aihetta ilmoitukseen. Ne taltioidaan ja miten ilmoituksen syy on hoidettu. Työterveys on tärkeä aina näissä työsuojelu asioissa että se on mukana ja tietoinen. Siis työsuojelu........?

      • Anonyymi

        Eiköhän kunnassa osattaisi näihin paremmin vastata?

      • Anonyymi

        Sysmässä työsuojeluilmoituksia ovat tehneet johtavassa asemassa olevat virkamiehet, ei suorittava porras. Miksiköhän näin? Eikö kestetä normaaleja työssä tulevia haasteita ja kritiikkejä, kun pitää heti tehdä työsuojeluilmoitus. Johtajien palkassa on huomioitu työn vaativuus. Ellei kestä kritiikkiä niin silloin olisi hyvä etsiä toisenlaista työtä. Tuskin sysmässä on toista työpaikkaa, jossa työsuojeluilmoituksia olisi tehty.

    • Anonyymi

      Kuka on kuntaan nimitetty työsuojeluvaltuutettu ?

      • Anonyymi

        Eiköhän kunnassa osattaisi näihin paremmin vastata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän kunnassa osattaisi näihin paremmin vastata?

        Ei sieltä vastata kuitenkaan. Koitin kerran soittaa, ei vastattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sieltä vastata kuitenkaan. Koitin kerran soittaa, ei vastattu.

        No mene tiskillä käymään. Saat tiedon kyllä. Kerro sitten meillekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mene tiskillä käymään. Saat tiedon kyllä. Kerro sitten meillekin.

        Ok ilmoitan huomenna tai viimeistään maanantaina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok ilmoitan huomenna tai viimeistään maanantaina.

        Kysy samalla koska uimahallin soppari on katkolla.

    • Anonyymi

      Aloituksessa sanotaan että hänestä on tehty työsuojeluilmoituksia. Onko kunnan työsuojeluvaltuutettu hoitanut hänen ja valittajan/valittajien kanssa yhdessä asiat joista valitettu ? Kuulin, että jossain kunnallisessa työpaikan ristiriidassa on työterveyshuollon psykologi otettu ratkomaan ja hoitelemaan pattitilanteita.

      • Anonyymi

        Tuossahan lukee että perustettu työryhmä ja tuossa heidän tuotoksensa. Uskallan väittää että psykologilla ei tässä kohtaa ole mitään virkaa. Munaa tarvittaisi jotta tuollaiset saadaan palleiltaan pudotettua. Sen sijaan annetaan jatkaa samaa rataa. Valitettavaa.

    • Anonyymi

      Onnea Veikko!

      Olet Suomi24 trendaavissa, etusivulla!

      Maaseudun mallia maailmalle!

      • Anonyymi

        Huraa 😊

      • Anonyymi

        👍👍👍🏆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👍👍👍🏆

        👏🏼👏🏼🥳

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👏🏼👏🏼🥳

        😀 hehe!

    • Anonyymi

      Ei voi muuta kuin ihmetellä. Olisihan tuo peli pitänyt viheltää ajat sitten poikki. Epätervettä politiikkaa. Terveisiä naapurikunnasta.

      • Anonyymi

        Sitä tosiaan sietää ihmetellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä tosiaan sietää ihmetellä.

        Jep

    • Anonyymi

      Mitä hallintosäännössä lukee valtuuston puheenjohtajan kohdalla? Onko hänen tehtävänsä toimia kunnan henkilöstön pomottelijana?

      • Anonyymi

        Kunnanvaltuuston puheenjohtaja johtaa puhetta kunnanvaltuuston kokouksessa.

        Tietty hän voi myös kuntaa edustaa eri tilaisuuksissa ja antaa vaikka haastatteluja lehteen.

        Tästä huolimatta kuntaa johtaa kunnanjohtaja. Ei valtuustonpuheenjohtaja, vaikka hän niin itselleen ja muille haluaa uskotella.

        Hallintosäännön on valtuusto ylimpänä päättävänä elimenä hyväksynyt ja valtuuston puheenjohtajalla luulisi täten olevan velvollisuus sen sisältöä noudattaa.

        Kunnanjohtaja on valtuuston alainen, valtuuston jonka me kuntalaiset olemme äänestäneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanjohtaja on valtuuston alainen, valtuuston jonka me kuntalaiset olemme äänestäneet.

        Ei ole. Lue hallintosääntö uudestaan. Pölö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Lue hallintosääntö uudestaan. Pölö.

        Hallituksen pj sekä hallitus on kunnanjohtajan esimies. Kunnanjohtaja johtaa operatiivista toimintaa eli viranhaltijoita, johon valtuusto ja hallitus ohjeistaa päätöksillään.

    • Anonyymi

      Ei ole valtuuston alainen, valtuustoon tulee asiat kunnanviraston tai hallituksen valmistelemina, jotka asiat ovat kulkeneet kunnanjohtajan pöydän kautta, hän on laillisuus asiantuntija ja valvoja.

    • Anonyymi

      Ei ole ihme jos hallinto-oikeudessa on ruuhkaa koskien Sysmän kuntaa. Vaikka Pölö kuinka lukisi hallintosääntöä niin, kyllä se vaan on niin että kunnanvaltuusto on se jolla on kunnassa päätösvalta. Voi jeestas näitä teidän juttuja. Vaikka luette (osaatko edes) niin ei sitten kuitenkaan ymmärrä luettua tekstiä.
      Kunnanjohtaja on kunnan "isännöitsijä"

      • Anonyymi

        Kunnanvaltuuston puheenjohtaja johtaa puhetta valtuuston kokouksessa, hoitaa jotka kokoukselle on delegoitu.

        Hallintosäännön mukaan kunnanjohtaja johtaa kuntaa, virkanimikkeensä mukaisesti.

    • Anonyymi

      Voi hyvä jysäys teitä, kunnanJOHTAJA JOHTAA kuntaa, on virantoimituksessa virastossa, jossa ja josta käsin . Jo tuo ammatti nimikekkin sanoi että on JOHTAVA VIRKAMIES. VALTUUSTOSSA ON VAIN PUHEENJOHTAJA EI ENEMPÄÄ. Kokouksessa on puhetta johtava henkilö joka ei ole virka eikä työsuhteessa kunnanvirastossa, missä kunnan asiat hoidetaan VIRKATYÖNÄ.
      Tässä nyt tulikin oikein kirkkaasti ja selväksi miksi kj haluttiin erottaa: tämä nykyinen valtuuston puheenjohtaja on kuvitellut asemansa olevan enemmän kuin itse kunnanjohtajan, ja on pommittanut ja häiriköinyt häntä kauan aikaa ja myös koko virastoa , ja saanut enemmistön valtuutetuista mukaansa erottamispuuhiin. Eli ytimessä on ollut väärä ymmärrys vallasta.

      • Anonyymi

        Nimenomaan näin! Hyvin kirjoitettu.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Jos väittämäsi että kunnanjohtaja on ylin päättävä elin kunnassa. Niin miksi luulet että kunnanvaltuusto voi erottaa päätöksellään kunnanjohtajan.
      Ymmärrä nyt että valtuusto ei ole yhtä kuin puheenjohtaja, mutta kun kunnanvaltuusto on kokoontunut niin kunnanvaltuuston päätökset ylittävät kunnanjohtajan päätäntävallan. Joten kuntaa johtaa kunnanvaltuusto ei kunnanjohtaja eikä myöskään kunnanvaltuuston puheenjohtaja tai kukaan muu ihminen yksin.
      Kunnanvaltuusto valitaan kunnallisvaaleissa ja kunnanvaltuutetut yhdessä muodostavat kunnanvaltuuston. Tätä kutsutaan demokratiaksi. Jos joku luulee että kunnanjohtaja päättää, niin hän on vähän erehtynyt.

      • Anonyymi

        Olet kyllä joko juovuksissa tai täysi idiootti.

        Se, että valtuusto käyttää ylintä päätösvaltaa, ei tee valtuuston puheenjohtajasta kenenkään pomoa.

        Käy koulut ja hanki pätevyys. Jatketaan sitten tätä keskustelua.

        Minusta tuntuu, että sinulla on alkoholin kanssa jo vähän ongelmia, ja toi idiootti taidat kyllä olla sinä loppu pelissä.Koulussa olit se lyhytpinnaisin tyyppi, joka oli aina käytävällä tunnit, niin siinä sun koulu pätevyys.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo vain. Ei sanaakana kunnanvaltuuston puheenjohtajasta 😃 ei tullut vieläkään pomoa.

        https://sysma.fi/kunnanhallitus/ ...,,...

      • Anonyymi

        Juurikin näin. 👍

      • Anonyymi

        Tämä on minusta juurikin näin, eikä sitä voi selvemmin sanoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kyllä joko juovuksissa tai täysi idiootti.

        Se, että valtuusto käyttää ylintä päätösvaltaa, ei tee valtuuston puheenjohtajasta kenenkään pomoa.

        Käy koulut ja hanki pätevyys. Jatketaan sitten tätä keskustelua.

        Keskustelua voi jatkaa ja sinä voit poistua väärien tulkintojesi kanssa nurkkaan häpeämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kyllä joko juovuksissa tai täysi idiootti.

        Se, että valtuusto käyttää ylintä päätösvaltaa, ei tee valtuuston puheenjohtajasta kenenkään pomoa.

        Käy koulut ja hanki pätevyys. Jatketaan sitten tätä keskustelua.

        Oikein sanottu, valtuuston puheenjohtaja ei ole kenenkään pomo, siis ei oli linjaesimies kenellekään.

    • Anonyymi

      Veke olevinaan Sysmän kuningas, vaik on ihan muuta. Eiköhän senkin olis viisainta jättää suosiolla pj palli ?

      • Anonyymi

        Älä nyt unta nää. Onko sun pallit jäätynyt ja yläkerta tekee jo tepposia. Veikko on oikea mies hommaan, jos edelliseen pojan kloppiin vertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt unta nää. Onko sun pallit jäätynyt ja yläkerta tekee jo tepposia. Veikko on oikea mies hommaan, jos edelliseen pojan kloppiin vertaa.

        Höpö höpö! Aloituksesta kyllä selviää mikä on miehiään, ei sinun "vakuuttelut" sitä muuksi muuta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö! Aloituksesta kyllä selviää mikä on miehiään, ei sinun "vakuuttelut" sitä muuksi muuta!

        Joo

        ....,,,,,.....

      • Anonyymi

        Veikkohan on kuningas! 🤴

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkohan on kuningas! 🤴

        Sysmän paras äijjä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkohan on kuningas! 🤴

        Veikko ensimmäinen eläköön!

    • Anonyymi

      Kyllä se paremmin hommansa hoitaa. Pysyy sentään paikallaan, eikä säntäile puoluetovereille kuiskuttelemassa kuten aiemmin on nähty.

      • Anonyymi

        Eihän se tee muuta kuin säntäile viranhaltijalta toiselle ohjeita antamaan. Olikos nyt ihan loppuun saakka mietitty kommentti?

      • Anonyymi

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se tee muuta kuin säntäile viranhaltijalta toiselle ohjeita antamaan. Olikos nyt ihan loppuun saakka mietitty kommentti?

        Näin juuri. Näinhän se edellinen teki. Ja jos ei muuten niin otti puhelimen käteen ja lähti soittelemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin juuri. Näinhän se edellinen teki. Ja jos ei muuten niin otti puhelimen käteen ja lähti soittelemaan.

        On puheita ja sitten on mustaa valkoisella, aloituksen voi aina lukaista uudelleen jos totuus meinaa unohtua 😊

        Ja vaikka edellinen olisikin tehnyt väittämälläsi tavalla (mitä en usko) niin eikö tämä maailman fiksuin mies joka täälläkin yötä päivää meuhkaa oppisi toisten virheistä eikä toistaisi niitä? No ei näköjään. No ku toiki ni kyl määki!

        Kaikkea se leipä elättää.

        Nimenomaan! Hyvin sanottu. Virheistä kuuluu oppia eikä ottaa mallia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On puheita ja sitten on mustaa valkoisella, aloituksen voi aina lukaista uudelleen jos totuus meinaa unohtua 😊

        Ja vaikka edellinen olisikin tehnyt väittämälläsi tavalla (mitä en usko) niin eikö tämä maailman fiksuin mies joka täälläkin yötä päivää meuhkaa oppisi toisten virheistä eikä toistaisi niitä? No ei näköjään. No ku toiki ni kyl määki!

        Kaikkea se leipä elättää.

        👍🏼

        Sysmässä on etusijalla , ensin oma etu , sitten puolueen etu ja vasta sitten kunnan ja kuntalaisten etu ! Jos on !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On puheita ja sitten on mustaa valkoisella, aloituksen voi aina lukaista uudelleen jos totuus meinaa unohtua 😊

        Ja vaikka edellinen olisikin tehnyt väittämälläsi tavalla (mitä en usko) niin eikö tämä maailman fiksuin mies joka täälläkin yötä päivää meuhkaa oppisi toisten virheistä eikä toistaisi niitä? No ei näköjään. No ku toiki ni kyl määki!

        Kaikkea se leipä elättää.

        Olet taas niitä kokkareitten hyväuskoinen hölmö, joka uskoo niitten korulauseita. Hyvä, että joillain on viimeinkin kanttia sanoa kaapinpaikka ja vaikka siihen menisi yö, ja päivä, niin hyvä juttu, että tuodaan totuus kaikkien luettavaksi. Joitain hyväuskoisia hölmöjä leipä elättääkin.

      • Anonyymi

        Veikko hoitaa hommansa hyvin! 👍🤴

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin juuri. Näinhän se edellinen teki. Ja jos ei muuten niin otti puhelimen käteen ja lähti soittelemaan.

        📞😤 - - -----📞🐒 - - 📞🐒 - - 📞🐒

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        📞😤 - - -----📞🐒 - - 📞🐒 - - 📞🐒

        ....,,,,....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se tee muuta kuin säntäile viranhaltijalta toiselle ohjeita antamaan. Olikos nyt ihan loppuun saakka mietitty kommentti?

        Kyllä paikalliset tietää missä osoitteissa M. J kävi ennen kokouksia, kun oli paalupaikalla. Ohjeet annettiin hienosti hännystelijöille, miten kokous tulee etenemäön ja mitkä hankkeet saa vihreää valoa. Onneksi on aina naapureita mitkä näki tämän jatkuvan touhun, niin ei ole valetta.

    • Anonyymi

      Hänhän on eläkeläinen jo , minkä ikäinen, ja mikä on hänen koulutuksensa ?

      • Anonyymi

        Eikö mielestäsi eläkeläisillä voi olla oman ikäluokan edustajaa valtuustossa? pitäisiö meidän vanhusten äänestää vain nuoria?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö mielestäsi eläkeläisillä voi olla oman ikäluokan edustajaa valtuustossa? pitäisiö meidän vanhusten äänestää vain nuoria?

        Hyvää pohdintaa. Miksi K.J piti sitten saada äkkiä eläkkeelle, vielä valtuuston pj:n aloitteesta?

        Varsinainen ikäihmisten puolestapuhuja.

        Mitä muuta valtuuston pj on tehnyt ikäihmisten eteen Sysmän kunnassa?

        Ei se ole tehnyt mitään vanhusten eteen.
        Ikäihmisten kannattaa äänestää itseään nuorempia hyvän koulutuksen hankkineita ehdokkaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole tehnyt mitään vanhusten eteen.
        Ikäihmisten kannattaa äänestää itseään nuorempia hyvän koulutuksen hankkineita ehdokkaita.

        ei kai kyse olekaan mistään tekemisestä, vaan valtuustossa tulee olla edustus kuntalaisista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole tehnyt mitään vanhusten eteen.
        Ikäihmisten kannattaa äänestää itseään nuorempia hyvän koulutuksen hankkineita ehdokkaita.

        Kuka M. J sitten äänesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei kai kyse olekaan mistään tekemisestä, vaan valtuustossa tulee olla edustus kuntalaisista

        Olet oikeassa. Kyse on siitä ettei ole tehty yhtään mitään. Paitsi irtisanottu kunnanjohtaja. Mikä kirja tästä saataisikaan kirjoitettua. Kotolahden elämä ja teot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa. Kyse on siitä ettei ole tehty yhtään mitään. Paitsi irtisanottu kunnanjohtaja. Mikä kirja tästä saataisikaan kirjoitettua. Kotolahden elämä ja teot.

        Mitä on jäänyt tekemättä? Voisitko perustella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on jäänyt tekemättä? Voisitko perustella?

        Kysyin mitä on tehty. Voisitko vastata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin mitä on tehty. Voisitko vastata?

        On hän kokouspalkkioita useamman vuoden nostanut ja äänestänyt tarvittaessa. Niin ja valtuuston pj:nkin tehtävästä saa erillisen korvauksen.

        Mutta olet ihan oikeassa, omat aloitteet ja aktiivisuus on kyllä jäänyt aika minimiin. Ellei viranhaltijoiden häirintää lasketa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin mitä on tehty. Voisitko vastata?

        Kysyn kuka jarruttaa? Voisitko arvata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyn kuka jarruttaa? Voisitko arvata?

        Eipä yllätä kiertelyt, onhan se vaikea kertoa asioista, joita ei ole tapahtunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä yllätä kiertelyt, onhan se vaikea kertoa asioista, joita ei ole tapahtunut.

        Mitä asioita kaipaat. Onhan meillä jo hyvä koulu, vanhustenhuolto jne. Väki vähenee, mutta ei sille mitään voida eikä se ole mittari mistän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö mielestäsi eläkeläisillä voi olla oman ikäluokan edustajaa valtuustossa? pitäisiö meidän vanhusten äänestää vain nuoria?

        Äänestäkää mitä puoluetta itse haluatte ja omia aivoja käyttäen, mutta miettikää mikä puolue jarrutti kouluhanketta henkeen ja vereen ja teidänkin lapsen lapset käyvät koulua, joka toimivana olisi ollut kaikkien lasten etu.Jos koulun olisi tietty taho saanut tehdä 6 miljoonalla, niin kai ulko ovetkin olisi säästö syistä jäänyt jo pois, kun typistystä tuli yli 8 miljoonan koululla, joka alun alkaen piti olla noin 12 miljoonaa, jos koulu olisi tullut Kahvimyllyn paikalla.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      ....,,,,...

    • Anonyymi

      Hei, iskikö rahantarve? https://vertaalaina.com palvelu auttaa :)

    • Anonyymi

      Tämä valtuuston puhéenjohtaja on jo 70 vuotias ja koulutus on primary school , meant for children between the ages of 6 and 12, eli kansakoulu, tuolloin -50 luvun alussa.

      • Anonyymi

        Joutaisi mokoma jo eläkkeelle näistä hommista. Näytöt on annettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joutaisi mokoma jo eläkkeelle näistä hommista. Näytöt on annettu.

        Näin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joutaisi mokoma jo eläkkeelle näistä hommista. Näytöt on annettu.

        Ei ole luottamus pulaa kuten oli K. J , niin pitäkää suunne supussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole luottamus pulaa kuten oli K. J , niin pitäkää suunne supussa.

        Kyllä on luottamuspula, joka realisoituu ensi vaaleissa. Siellä nähdään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on luottamuspula, joka realisoituu ensi vaaleissa. Siellä nähdään!

        Todellakin tämä show lokakuusta lähtien mikä on pyörinyt muutaman kuntalaisen toimesta ulkopaikkakuntalaisten avustuksella tulee vaikuttamaan seuraavaankin vaalitulokseen saman suuntaisesti kun edelliseen, ehkä vieläkin rajummin.

        Kokommuksen pahimpia vihollisia ovat nyt nämä "tukijoukot" , nimiä tuskin tarvitsee mainita.

        Sinun nimeä ei viitsi mainita, kun kaikki jo sinut tuntee Sysmässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joutaisi mokoma jo eläkkeelle näistä hommista. Näytöt on annettu.

        Sinun näytöt voi olla annettu, mutta ei Veikon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on luottamuspula, joka realisoituu ensi vaaleissa. Siellä nähdään!

        Luottamus pulaa kokkareiden laarissa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kuvitteletko ihan oikeasti että postaamalla tätä luottotoimittajan sepustusta saat asiat muuttumaan sellaisiksi kun itse haluat ne nähdä, olet läpinäkyvä, en arvosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvitteletko ihan oikeasti että postaamalla tätä luottotoimittajan sepustusta saat asiat muuttumaan sellaisiksi kun itse haluat ne nähdä, olet läpinäkyvä, en arvosta.

        Läpinäkyvää kaverien puolustelua! Teksti on koostettu eri asiakirjoista tiedot poimimalla!

    • Anonyymi

      Tää lanka pitäis sulkea.Liikaa rokotevajukkeja täällä nostamssa tyhjänpäiväsiä olkiukko keskuteluja.
      Veikko ei flunssaan tarvi rokotetta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Älä huoli, teen kyllä sitten uuden!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä huoli, teen kyllä sitten uuden!

        Ilmiannan ne.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmiannan ne.

        Totuudesta saa puhua. Kyllä ihmettelen moderointilinjaa jos nämä laitettaisi lukkoon!

    • Anonyymi

      Kunnanjohtajan irtisanominen lopulta on hävettävä virhe kunnanvaltuustolta ja erityisesti keskustalaisilta ja eritoten valtuuston kansakoulun käyneeltä 70 vuotta vanhalta ihmiseltä. On tämä Sysmä inhottava paikka. Kaikenlaiset vähäjärkiset saa mellastaa ja satuttaa ihmisiä syvästi.. On vanha sanonta " Olla Sysmästä eikä tiedä mitään " pitää edelleen paikkansa !!

      • Anonyymi

        Näin on! Näille järjen jättiläisille käytöstavat ja jopa lait unohtuu, kun "enemmistö saa päättää"!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on! Näille järjen jättiläisille käytöstavat ja jopa lait unohtuu, kun "enemmistö saa päättää"!

        Eiköhän potkut tule niille johtotehtävistä, jotka on niitä järjen jättiläisiä, ja käytöstavat unohtuneet. Onneksi pätee demokratia ja siihen teidän on tyydyttävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on! Näille järjen jättiläisille käytöstavat ja jopa lait unohtuu, kun "enemmistö saa päättää"!

        On olemassa Demokratia j, oka ei kokkareita koskenut päätöksissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On olemassa Demokratia j, oka ei kokkareita koskenut päätöksissä.

        Kokkareiden demokratiaa ei edes ole olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän potkut tule niille johtotehtävistä, jotka on niitä järjen jättiläisiä, ja käytöstavat unohtuneet. Onneksi pätee demokratia ja siihen teidän on tyydyttävä.

        Nyt on keskustalaisilla paha olo ja syyllisyys painolastina. Teihin henkilöinä suhtaudutaan nyt torjuvasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on keskustalaisilla paha olo ja syyllisyys painolastina. Teihin henkilöinä suhtaudutaan nyt torjuvasti.

        Taidat nyt puhua omasta puolueestasi ja palvonnan kohteesta, jonka perävalot paistaa.

    • Anonyymi

      Veikko ostaa Outokumpua ja rikastuu

      • Anonyymi

        Onko varma vinkki? Itsekin haluaisin rikastua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko varma vinkki? Itsekin haluaisin rikastua.

        On varma. Kohta raketoi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On varma. Kohta raketoi.

        Kohta sieltä löytyy kultaa varmaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta sieltä löytyy kultaa varmaan!

        Veikkoa kerrankin lykästi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta sieltä löytyy kultaa varmaan!

        No nyt kun on saanut naisen kiikkiin , voi sitten vihdoin viimein, oman kullan kanssa kävellä käsi kädessä, pussata ja nukkua saman peiton alla. Kas kun sen toive naishenkilön MKn vei ja nai nuorempi kilpailija. Arvaa harmittaako ja paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt kun on saanut naisen kiikkiin , voi sitten vihdoin viimein, oman kullan kanssa kävellä käsi kädessä, pussata ja nukkua saman peiton alla. Kas kun sen toive naishenkilön MKn vei ja nai nuorempi kilpailija. Arvaa harmittaako ja paljon.

        Surullinen tarina :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surullinen tarina :(

        Valhetta!

    • Anonyymi

      Voi Veikkoa. Ankeat ajat edessä. Sitä niittää mitä kylvää.

      • Anonyymi

        Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.

        Miten pitkälle tulevaisuuteen lasketaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten pitkälle tulevaisuuteen lasketaan?

        Olen kiinnostunut tulevien vaalien jälkeisistä nauruista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kiinnostunut tulevien vaalien jälkeisistä nauruista.

        Taitaa olla makeat naurut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kiinnostunut tulevien vaalien jälkeisistä nauruista.

        Näin on! Sysmästä kokkareet kuihtuu, kun vaahteranlehti syksyllä! Paikka on kompostori!

      • Anonyymi

        Ei Veikolla tule olemaan mitään hätää, kun kannatus on suuri Sysmässä, niin yleensä ne häntäpään porukka vikisee, kun muuta eivät enään voi, ainakaan Sysmässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.

        Sehän on Veikko joka nauraa viimeisenä, ja hänen suuri kannattaja joukko Sysmässä. Toisilla tulee kyllä angea huominen kuten Jope tuppasi sanoa.

    • Anonyymi

      Koska saamme kuulla uusista seikkailuista virastolle? Koosteeni kaipaa täydennystä.

      • Anonyymi

        Eiköhän kulisseissa tapahdu kaikenlaista koko ajan. On vain ajan kysymys koska saamme tietää lisää.

    • Anonyymi

      Eiköhän nyt Veikolle naureta !

      • Anonyymi

        Kyllä sitä naurua on enemmän riittänyt toiselle osapuolelle. M&M ja hännystelijät on kyllä saanut naurua osakseen, mutta kuihtuminen alkaa tapahtua riveissä ja päätösvallassa kaikkien Sysmäläisten onneksi. Tässä sitä nauretaan 1100 sivun pinkalle, kuka sen jaksaa lukea läpitte, kuin silppurin kautta roskiin ja vie paperinkeräykseen.

    • Anonyymi

      Juu nauretaan nauretaan niin että kuuluu koko Sysmässä......

      • Anonyymi

        Tässä nauretaan kostolahdelle....

    • Anonyymi

      Ei tarvi kuulostella kun koko Sysmä nauraa täysillä.

    • Anonyymi

      Näim juristina sanon, että ehdollista vankeutta Kostolahdelle ja yhdyskuntapalvelua. Korvausvelvollissuuden suhteen konkkamieheltä voi olla vaikea ottaa!

      • Anonyymi

        Näin juristina sanon on, että näin ei tule tapahtumaan. Äänestystulos on ULOS.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin juristina sanon on, että näin ei tule tapahtumaan. Äänestystulos on ULOS.

        Hepjep. Jepjep.

    • Anonyymi

      Juu u

    • Anonyymi

      Kieltämättä hieno mies. Roolimalli.

    • Anonyymi

      Veikko presidentiksi!

      • Anonyymi

        Sysmän kaikkivoipa hallitsija!

      • Anonyymi

        Sysmän kunnanjohtajan pesti Veikolle, niin varmasti menee paremmin, kuin edellisen aikana.

    • Anonyymi

      Vesku hoitaa koneet ja emännät.

    • Anonyymi

      Vesku joutaa hornantuuttiin, kun ei edes kuntalaisia tervehdi.

      • Anonyymi

        Veikko kyllä tervehtii, se on jämpti,mutta samaa ei voi sanoa potkuja saaneesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikko kyllä tervehtii, se on jämpti,mutta samaa ei voi sanoa potkuja saaneesta.

        Tervehtii, mutta kuinka kauan?

    • Anonyymi

      Ei tervehtinyt tänään, mutta en minäkään enää tervehdi.

      • Anonyymi

        Ei moikkaa. Vaikuttaisi välttelevän katseita.

    • Anonyymi

      Olen lopettanut kaikkien vitsi ym palstojen seuraamisen. Nämä 24 keskustelut on niin hullun hauskaa potaskaa että tulee aina mieleen se tunkin lainaajan vitsi. Kun oikein mielikuvitus ja totaalinen tietämättömyys kohtaavat samalla alustalla niin se on parasta viihdettä mitä voi olla.

      • Anonyymi

        Näin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on.

        Just. No piruako täällä siitä toitotatte?

    • Anonyymi

      Veikko kuntajohtajaksi ja rouva valtuuston tai hallituksen johtoon. Kova johto kaksikko, rikollispuolue olis sit uus puolue.

    • Anonyymi

      Nostetaas taas tämä ylemmäs ettei jää muiden varjoon

    • Anonyymi

      Kaikilta palkkiot pois, koska eivät tiedä tehtäviään.

      • Anonyymi

        Sama kuin räksytys palkkiot pois, niin loppuu se leukojen louskuttaminen Sysmässä.

    • Anonyymi

      Kyllä Urmas V Hakkarainen hallitsi ainakin Kuusniemeä. Autokin oli hieno, Chrysler New Yorker V8, vm 1981

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Katoin näin joulunpyhinä kun oli joutilasta aikaa, tämän vuoden viimeistä valtuustonkokousta. Mitäköhän varten Veikon tarvii syödä kokouksen alussa, jatkuvasti suu jauho. Todella törkeen näköstä. Eiköhän se Ylemmäisten prinsessa anna kotona syödä, taitaa olla kyl aikamoista porukkaa. Samaa lamppusarjaa !

      • Anonyymi

        Kurkkukarkit heiluttaa kyllä suuta, mutta toista se oli joka istui T. M paikalla ennen, niin suu liikkuu ilman pastillia. Katsoppa vähän vanhempia kokouksia. 🤐

      • Anonyymi

        ex kj siellä kokouksissa mutusteli suutaan aina siinä veken vieressä, lienee tapa tarttunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ex kj siellä kokouksissa mutusteli suutaan aina siinä veken vieressä, lienee tapa tarttunut?

        🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Vekeen ei tartu kuin pahat tavat.

      • Anonyymi

        Perustele väittämäsi.

    • Anonyymi

      Koska Veke on penaalin tylsin kynä !!! Pitää kyllä ihan paikkansa, ei tarvii muita perusteluja.

    • Anonyymi

      Ootteko työ Sysmän hölmöläis päättäjät käyneet lukemassa Ruoveden juorupalstaa. Kyllä teille nauretaan ympäri pitäjiä !

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      124
      4018
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      315
      2063
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1811
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1740
    5. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1740
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1671
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      443
      1526
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1272
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      443
      1229
    Aihe