Kuulin että Teppo oli vaatinut, että valtuustolle on järjestettävä pikkujoulut. Siis vaikka kaupungin henkilöstölle ei voida järjestää, koska huonot ajat. Onko tasapuolista? Saako valtuuston pikkujouluissa ilmaista viinaa?
Bile-Teppo ja kaupungin pikkujoulut
23
452
Vastaukset
- Anonyymi
Perussuomalaiset on nykyään hyväosaisten ja etuoikeutettujen puolue.
- Anonyymi
Natsit olivat kovia juhlimaan. Järjestettiin suuria juhlia juhlia joihin kutsuttiin kansakunnan eliittiä ja juutalaisia, jotka vastasivat juhlien viihdetarjonnasta.
- Anonyymi
Onneksi sinä vastaat suoli24 viihdetoiminnasta.
- Anonyymi
Persujen juhlat päättyvät valitettavan usein eripurraan ja riitelyyn. Tampereellakin heilui vasara ja poliisejakin tarvittiin.
- Anonyymi
Viidakon lait vallitsee siellä.
- Anonyymi
Juu ei niistä ikinä tiedä toinen toistaan ihmeellisempää satanistia niistä paljastuu koko ajan.
- Anonyymi
Tänään 13.11. valtuusto kestää koko päivän, alkaen aamulla 10:ltä. Siellä Teppokin saa syödäkseen päivän ja illan pari makoisaa herkkuateriaa ja useat kahvit leivoksineen. Siinä on pikkujoulua Tepolle ja muillekin valtuutetuille ihan tarpeeksi meidän köyhien kaupunkilaisten kustannuksella. Luulen, ettei tuosta valtuustosta kukaan lintsaa. Täytyypä seurata.
- Anonyymi
...siis päivän ja illan mittaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...siis päivän ja illan mittaan...
No minä jo aattelinkin että pari ateriaa sekä päivällä että illalla ja vielä useat leivoskahvit siihen vielä päälle päivällä ja illalla. Olisi siinä kyllä jo ihan liikaa kaloreita tullutkin.
- Anonyymi
Sankarivaltuusto pyörsi oman päätöksensä koulujen lakkauttamisesta. Suosio nousi omiin svääreihinsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sankarivaltuusto pyörsi oman päätöksensä koulujen lakkauttamisesta. Suosio nousi omiin svääreihinsä.
Sankarivaltuuston psykologinen osaaminen ei kuitenkaan ole aivan huippuluokkaa, ja tämä keittiöpsykologia on paradogsaalisesti tarkoituksensa - kansansuosion nostattamisen - sijaan, itseasiassa verrattavissa psykologisen kidutuksen menetelmään, nimittäin valeteloitukseen (1), jonka tulokset ovat uhrinsa kannalta tuhoisat.
Kansansuosiota on siten turha odottaa, vaan aivan päin vastaisesti uhrin eli kuntalaisen luottamus on lopullisesti mennyt tähän pellekerhoon.
(1) https://fi.wikipedia.org/wiki/Valeteloitus
- Anonyymi
Yhdistetty pikkujoulu ja valtuuston kokous!
- Anonyymi
Turhia puheenvuoroja noin parisataa ja turhia äänestyksiä lähemmäs sata! Kivat tienestit valtuutetuille maratonkokouksesta. Olisitte vielä pitkittäneet turhilla puheillanne muutaman tunnin, niin olisivat liksat nousset svääreihin ja varmaan keittiöstä olisi vielä ollut yöllä kotiin vietäväksi mukavat pihvien ja pulien jämät.

Puliukoilta en kyllä ottaisi minkäänlaisia jämiä. Yäk.
- Anonyymi
Edustuksellinen demokratia on hieno asia. Ei olla köyhiä eikä kipeitä.
- Anonyymi
Kansan edustajien etuja nämäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansan edustajien etuja nämäkin.
Nämähän edustavat vain hämeenlinnalaisia, mutta surkeaa sakkia suuri osa! Täytyy lisätä, että muutamaa jämäkkää lukuunottamatta, eli niitä jotka yrittivät pitää kiinni kaupungin säästöohjelmasta ja pitää veronmaksajien puolta kaikkia näitä etuja vinkuvia loisia vastaan!

Jotkut eivä näytä ymmärtävän, että jostakin on luovuttava, jos halutaan kustannusten pysyvän kurissa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut eivä näytä ymmärtävän, että jostakin on luovuttava, jos halutaan kustannusten pysyvän kurissa!
Persut on aina saarnanneet säästöistä ja vastustaneet turhaa törsäämistä. Nyt näyttää takki kääntyneen ja kaikista Turhista seinistä on pidettävä kiinni ja joka ikinen pikkukoulun tönö pidettävä pystyssä maksoi mitä maksoi ja ainakin nyt pikkujouluihin täytyy riittää rahaa. Ääniä varmaan satelee näille tuhlareille seuraavissa vaaleissa, ainakin Luolajasta ja muutamasta muusta kylästä.

Miljardi turhaan ässi-sairaalaan vaatii kaiken muun julkisen toiminnan lopettamista.
Korrputio vaatii kaiken verorahan, eikä ahneudella ole mitään rajaa.
Voi sitä omakehua sairaanhoito piirin kokouksessa kun kunnan- hoitopiirin-, aluepiirin- sama edustajisto kehui toisiaan onnistuneesta päätöksestä.
- Anonyymi
Onnea Alvettula!!
Kertokaa lapsillenne uusi tarinaversio ja se että kyllä aikuisiin voi aina luottaa.- Anonyymi
kertokaa myös, että persut lupaili lähipalvelujen säilyttämistä ennen kuntavaaleja. Ainoat, jotka Alvettulaa puolusti oli Kautio ja Koskinen, nekin persuista eronneita tai poispotkittuja.
Talouspersut Mäkinen ja Lartama halusi upottaa miljoonia luistinrataan, niin ei kai sitä rahaa nyt millekään perä-vettulan kouluille riitä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181016Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071010Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk299908- 42899
- 72875