Kannellinen metallirasia tulisijan tuhkalle

Anonyymi-ap

Ylen uutisessa sanotaan näin: "kotivakuutusehtojen mukana tulisijasta poistettu tuhka on säilytettävä kannellisessa metalliastiassa." Ilmeisesti pitäisi olla "mukaan" eikä mukana.

Olen ihan kummissani. Minulle ovat joskus nuohoojat sanoneet, että tuhkan voi laittaa jäteastiaan, josta sen jäteauto käy noutamassa muitten roskien mukana. Pientalon paloturvallisuusoppaassa sanotaan: "Tuhka on poistettava ja säilytettävä niin, ettei siitä aiheudu tulipalon vaaraa. Tähän tarkoitukseen suositellaan hankkimaan metallinen, kannellinen tuhka-astia." Oppaassa siis suositellaan, mutta kotivakuutusehdotko sitten vaativat käyttämään tuhkan säilyttämiseen kannellista metalliastiaa? Miksi?

Jos tyhjennän tuhkapesät siten, että tuhka on ehtinyt jäähtyä ja vien tuhkan muovisessa jätepussissa betoniselle kuistin lattialle viedäkseni sen pussin hetken kuluttua jäteastiaan, miten voidaan vaatia, että hankin vielä erillisen tuhka-astian?! Kohta elämme yhteiskunnassa, jossa juuri mitään ei voi tehdä kuin omin lupineen. Montakohan viikkoa sitä tuhkaa pitää jäähdyttää siellä metalliastiassa ennen kuin sen voi viedä sinne jäteastiaan? Vai onko se jäteastiaan vieminenkin jo kielletty? Tai sallittua ainoastaan siinä tapauksessa, että tuhkat ovat palamattomasta materiaalista valmistetussa pussukassa?

6

416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käytä järkee, uusavuton!

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        😍 ­­N­­y­­­m­f­­­o­­m­­a­­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18097424J

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Tuhkassa voi vielä vuorokaudenkin kuluttua olla pieniä hehkuvia hiilenpaloja. Ei ole yksi tai kaksi tulipaloa, jotka noista ovat syttyneet.
      Yleensä tyhjennän tuhkat metalliseen kannelliseen ämpäriin ja ja vien sen pihalle. Märällä kelillä viskaan ne puskaan ja talvella levittelen tuhkat nurmikolla olevan lumen päälle, se korvaa kalkituksen.
      Tuhkaämprin löytänet rautakaupoista, tokmannilta, puuilosta jne...

      • Anonyymi

        Niin tosiaan.... Varmasti jäähtyneen tuhkan saa edelleen laittaa myös jäteastiaan.


    • Anonyymi

      Aika monihan kylvää tuhkan puutarhaan. Sehän on käytännössä kalkkia ja hyvää lannoitetta, lähtee sammalkin nurmikosta? Keväisin sulavat lumetkin nopeammin kun niiiden päälle on heitetty tulisijan tuhkat.

      Tuhlaustahan tuo on hyvää ainetta roskiin heittää.

    • Anonyymi

      Tämä Kuopion tulipalo oli vähän outo juttu noista tuhkista,mies laittoi kuumat kekäleet ja tuhkat muovipussiin ja terassille mikä sytytti sitten yöllä koko talon palamaan? Miten voi olla mahdollista että muovipussi ei heti sulanut tuhkien ja kekäleitten lämmöstä!?ei muovipussi kestä yhtään kuumuutta,jokainen voi kokeilla.itse kyllä laitan kaikki tuhkat ensin isoon peltitynnyriin jonka tuhjennän sit luontoon kun se on täyttynyt 200l tynnyri.tynnyrin alla kivilaatat ettei kuiva nurmi pääse kärventymään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      43
      7417
    2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3693
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      47
      3556
    4. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      62
      3308
    5. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      52
      3030
    6. 51
      3004
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2819
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      30
      2484
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      193
      1881
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1551
    Aihe