Mitä tunteita sinussa herättää, jos näet hunnutetun kantasuomalaisen naisen?
Mitä tunteita sinussa herättää, jos näet hunnutetun suomalaisen naisen?
16
207
Vastaukset
- Anonyymi
Joskus herätti ärtymystä, enää ei mitään tunteita.
Eipä sitä pelkästään näkemällä tiedä, onko nainen kantasuomalainen. Jos on vaaleaihoinen ja sattumoisin kuulet hänen puhuvan täydellisesti suomea, monesti herättää ajatuksen, että tuo taitaa olla kantasuomalainen.
Ajattelen kai, että hän on kääntynyt islaminuskoon.- Anonyymi
Että voi hlvetti taas yks hullu
- Anonyymi
Eniten olen nähnyt heitä alttarilla.
Perinteisesti ovat naimisiin meneviä neitsyitä.
Paitsi tätini, joilla huivi kuuluu kansallispukuun. - Anonyymi
Ihan sama onko suomalainen vai ei. Aivopesty yksilö tommoseen suostuu!
- Anonyymi
Hävettäisi naisen puolesta.
- Anonyymi
Siis huntua käytetään häissä, muutenhan noille edellä kuvatuille on muita nimityksiä.
- Anonyymi
Ajattelisin, että taitaa olla pääsiäinen kun on trulliksi pukeutunut :). Sehän olisi ainoa järkevä syy sille.
- Anonyymi
Hetkinen. Itse asiassa myös Auringolta suojautuminen voisi olla selittävä tekijä. Siksi esim. Saharassakin pidetään niitä huntuja. Tai kyllä sielläpäin niitä pidettäisiin muutenkin, ehkeivät paikalliset miehet kuitenkaan.
- Anonyymi
Mielikuvissa naisen joka sitoutuu tasa-arvoiseen,rehelliseen ja rakastavaan liittoon.
Todellisuudessa pohdin onko tämä nainen sitä 10 prosentin onnellista kastia vai osuuko loppuun 86 prossan kodin, lasten ja miehenhoitaja ryhmään jotka eroavat mielikuvituksen puutteen vuoksi. - Anonyymi
Länsimaisen naisen kapeneva elintila. Hänenlaisensa näkeminen ei herätä tunteita. Etäiseksi jäävä.
- Anonyymi
Säälin tunteita.
Muita kuin kantasuomalaisia kohtaan ehkä vieläkin suurempia säälin tunteita.
Näin vähän kaikkia kohtaan, jotka ovat ottaneet jonkun uskonnon ykkösasiakseen elämässä. Eli sadut. - Anonyymi
Naiset käyttivät ennenvanhaan huntuja Suomessa. Historiassa huntuja on käytetty paljon. Olen itse kristitty, sanan varsinaisessa merkityksessä, eli niin että usko Jeesukseen määrittelee elämäni ja ohjaa sitä, ei niin että elämäni määrittelee uskon. Se mitä tunteita herättää, riippuu ihan siitä miksi nainen huntua pitää. Jos luulee menevänsä taivaaseen koska käyttää huntua ja on muutenkin omasta mielestään hyvä ihminen, niin suruahan se herättää. Kristityillä ei ole sellaisia uskonnollisia sääntöjä, joilla yritetään miellyttää Jumalaa. Me saamme Jumalalta halun toimia oikein. Siksi me emme pueta vaimoja kaapuihin, mutta Jumalaa pelkäävä nainen ymmärtää, ettei voi olla sellainen kuin irstaat naiset ovat. Uskonnoissa, kuten islamissa, on se ongelma, että salassa he tekevät kaikkea pahaa ja inhottavaa. Verhoavat vain kaiken kaavuilla ja ulkokultaisuudella. Jeesuksen kanssa ei auta peittely. Hän tietää kaiken, kaikki ihmisten ajatuksetkin. Kenenkään teot eivät ole salassa häneltä.
2 Tessalonikalaiskirje 1:7-9
"Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta ... " - Anonyymi
Mihin tää maailma on menossa.
Kun suomessa jo melkein oltiin tasa-arvon huipulla niin joku hölmö meni taatumaan ja haluaa olla nyrkin ja hellan välissä. Voi pyhä yksinkertaisuus. - Anonyymi
Ei mitään sen kummempia tunteita. Tunnen sen verran monta muslimia, että tiedän heidät ihan tavallisiksi ihmisiksi. En itse ole uskonnollinen, mutta muut saavat puolestani olla.
- Anonyymi
Sääli, viha, turhautuminen. Rotupetturin näkeminen ei koskaan paranna fiilistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1081743Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1701123Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721087- 158905
- 82802
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54769- 42714
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39690- 44661
Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118656