Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Hedelmällisyyshoitoa 3

Vähitellen alkoi kuulua pehmeän perseen tahdikasta lätsähtelyä, kun pumppasin liukkaasti sisään ja ulos koko pitkän kaluni mitalla, vatsani osuessa yhä uudestaan Lauran hävylle ja pakaroille. Pidin hänen lantiostaan yhä tiukemmin kiinni. Laura oli käsittelyssäni ensin ääneti, mutta kohta aloin kuulla ynähtelyä, mistä päättelin, ettei touhu tunnu Laurasta ihan pahalta. Kehumatta jaksoin panna aika kauan, olin hyväkuntoinen mies.

Naisen ääni ja voihkiminen saivat minut joskus laukeamaan nopeammin kuin olisin halunnut. Nyt halusin vielä pitkittää sitä. Hidastin panemisen vauhtia, lähes lopetin. Käytin vanhaa kikkaani estämään liian nopeaa laukeamista. Kuvittelin mieleeni epämiellyttäviä mielikuvia, mikä toimi taas. Liian nopeasta siemensyöksystä tulisi huonosti spermaa.

Kun hidastin, ja melkein lopetin panemisen, Laura varmaan luuli jäävänsä ilman siittiöitäni. Hän alkoi itse työntää persettään päättäväisesti kaluani päin, tahdikkaasti edes takaisin, suorastaan vimmalla. Minä vain seisoin hänen takanaan ja pidin lantiotani paikallaan. Laura nai vuorostaan minua. Pillu tuntui yhä lämpimämmältä, liukkaammalta ja pehmeämmältä. Märkä lätsähtely vain voimistui, ja taisin minäkin ähkiä Lauran käsittelyssä. En tiedä, kauanko hän jaksoi takoa. Hikeä pukkasi otsalleni, myös Lauran lantio tuntui käsissäni hikiseltä. Viimein, Lauran survoessa pilluaan kaluani vasten kuin raivon vallassa, jäykistyin orgasmin viimeiselle rajalle. Nyt en enää yrittänyt estää sitä. Päästin spermani purkautumaan voimakkaana ruiskuna syvälle sisään. Laura tunsi laukeamiseni sisällään ja pysähtyi.

Jätin kaluni kokonaan sisään. Annoin spermani tulla pusseistani loppuun asti. Sanoin, että pysyhän vielä hetki tässä. Halusin nähdä, miten olin onnistunut. Vedin kaluni Lauran pillusta ulos. Valkeaa limaista spermaani alkoi pursua ja tippua pillusta häpyhuulille ja sängylle. Spermaa oli tullut paljon, ja nyt se oli varmasti oikeassa osoitteessa.

Lapsenteko tuntui kumman hyvältä ja oikealta. Omia lapsiani en ollut koskaan tekemällä tehnyt, ne olivat tulleet rakastelemalla.

Laura laskeutui sängylle vatsalleen makaamaan. Hän veti peiton päälle paljaan vartalonsa suojaksi, kääntyi selälleen ja nosti jalkansa peiton alla ylös. Hän sanoi vielä kiitos, ja muistathan, että me emme enää tapaa.

Peräännyin sängyn luota ja vedin housut jalkaani. Sanoin vain, että pidetään peukkuja. Puin ulkovaatteeni ja suljin oven perässäni.

Tämän päivän jälkeen en ole tavannut Lauraa. Voi olla, että olen nykyään viiden lapsen isä. On kuitenkin parempi, etten tiedä. Toiseksi, pidän tekemistäni sopimuksista aina kiinni.
57740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Spedellä taas suoltaa paskaa yhteen pötköön buaahaa

Äänestä
  • Spedellä se taas paskaa valunut yhteen putkeen buaahaa Äidiltäs ei housupyykki lopu.

    Äänestä

  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    ❤️ ­­N­­­y­m­­­f­­­o­­­m­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18098621N

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Kirjoita vielä jatko-osa

Äänestä

Hyvä kirjoitus... Jatkoa kiitos..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vähitellen alkoi kuulua pehmeän perseen tahdikasta lätsähtelyä, kun pumppasin liukkaasti sisään ja ulos koko pitkän kaluni mitalla, vatsani osuessa yhä uudestaan Lauran hävylle ja pakaroille. Pidin hänen lantiostaan yhä tiukemmin kiinni. Laura oli käsittelyssäni ensin ääneti, mutta kohta aloin kuulla ynähtelyä, mistä päättelin, ettei touhu tunnu Laurasta ihan pahalta. Kehumatta jaksoin panna aika kauan, olin hyväkuntoinen mies.

Naisen ääni ja voihkiminen saivat minut joskus laukeamaan nopeammin kuin olisin halunnut. Nyt halusin vielä pitkittää sitä. Hidastin panemisen vauhtia, lähes lopetin. Käytin vanhaa kikkaani estämään liian nopeaa laukeamista. Kuvittelin mieleeni epämiellyttäviä mielikuvia, mikä toimi taas. Liian nopeasta siemensyöksystä tulisi huonosti spermaa.

Kun hidastin, ja melkein lopetin panemisen, Laura varmaan luuli jäävänsä ilman siittiöitäni. Hän alkoi itse työntää persettään päättäväisesti kaluani päin, tahdikkaasti edes takaisin, suorastaan vimmalla. Minä vain seisoin hänen takanaan ja pidin lantiotani paikallaan. Laura nai vuorostaan minua. Pillu tuntui yhä lämpimämmältä, liukkaammalta ja pehmeämmältä. Märkä lätsähtely vain voimistui, ja taisin minäkin ähkiä Lauran käsittelyssä. En tiedä, kauanko hän jaksoi takoa. Hikeä pukkasi otsalleni, myös Lauran lantio tuntui käsissäni hikiseltä. Viimein, Lauran survoessa pilluaan kaluani vasten kuin raivon vallassa, jäykistyin orgasmin viimeiselle rajalle. Nyt en enää yrittänyt estää sitä. Päästin spermani purkautumaan voimakkaana ruiskuna syvälle sisään. Laura tunsi laukeamiseni sisällään ja pysähtyi.

Jätin kaluni kokonaan sisään. Annoin spermani tulla pusseistani loppuun asti. Sanoin, että pysyhän vielä hetki tässä. Halusin nähdä, miten olin onnistunut. Vedin kaluni Lauran pillusta ulos. Valkeaa limaista spermaani alkoi pursua ja tippua pillusta häpyhuulille ja sängylle. Spermaa oli tullut paljon, ja nyt se oli varmasti oikeassa osoitteessa.

Lapsenteko tuntui kumman hyvältä ja oikealta. Omia lapsiani en ollut koskaan tekemällä tehnyt, ne olivat tulleet rakastelemalla.

Laura laskeutui sängylle vatsalleen makaamaan. Hän veti peiton päälle paljaan vartalonsa suojaksi, kääntyi selälleen ja nosti jalkansa peiton alla ylös. Hän sanoi vielä kiitos, ja muistathan, että me emme enää tapaa.

Peräännyin sängyn luota ja vedin housut jalkaani. Sanoin vain, että pidetään peukkuja. Puin ulkovaatteeni ja suljin oven perässäni.

Tämän päivän jälkeen en ole tavannut Lauraa. Voi olla, että olen nykyään viiden lapsen isä. On kuitenkin parempi, etten tiedä. Toiseksi, pidän tekemistäni sopimuksista aina kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu