Työnjohtajan paikka

Anonyymi-ap

Puolangalla on haettavana työnjohtajan paikka. Edellinen työnjohtaja on ollut vain pari vuotta ennen lähtöä. Mikähän tähän on syynä? Onko kunta millainen työnantaja ja millainen ilmapiiri muuten tehdä töitä? Itse olen harkinnut hakea paikkaa, mutta mietityttää millainen paikka puolanka on tehdä töitä ja asua? En ole paikkakuntalainen eikä ole mitään kontakteja ja sidoksia sinne.

69

2831

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika hyviä ennakkoarvauksia. Siitä, miksi. Olet aika hyvin kartalla.
      Tutustu vielä kunnan julkiseen sairaspoissaolojulkaisuun. Viimeisen viiden vuoden keskiarvo lähes 1600 työpäivää/ hlö. Kunnan töissä noin 90 työntekijää.
      Tämäkin tilasto kertoo valveutuneelle todella paljon.
      Otin asian esille muutama vuosi sitten ns. pormestarin kanssa. Hän vain kertoi, että maassamme on joku toinen kunta jossa voi olla vielä suuremmat sairaspoissaolot. Eli hän ei ole valmis tekemään asialle mitään. Miksi ei ole?
      Vastaan siihen. Siksi, että hän on valittu poliittisin perustein. Ei koulutuksen (on maanviljelijä) eikä osaamisen (kokemusta maanviljelystä ja keskusta rp:n jäsen) perusteella, vaan valtapuolueen diktatorian perusteella.
      Ko. kunnassa yksinkertainen enemmistö (13/21) päätöksentekoelimissä. Kuten joissakin oikeissa demokratioissa: Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Pohjois-Koreassa.

      • Anonyymi

        Kuka lie tämän kirjoittanut, vaikea arvata...

      • Anonyymi

        Ei tietysti maanviljelijä-pormestari uskalla puuttua kunnan suurimpaan vuotokohtaan. Menettää ääniä ja suojatyön.

    • Anonyymi

      Elä hae paikkaa jouvut vittumaiseen välikäteen. Työntekijät ok johto väistää vastuuta..

      • Anonyymi

        Kunnan työpaikat suosittelen kiertämään kaukaa. Suojatyöpaikkoja toisen perään ja hyväveli-järjestelmä pelaa. Erittäin pieni organisaatio ja sen tuomat ongelmat. Valitettavasti kunnan tulisi puuttua näihin epäkohtiin.

      • Anonyymi

        Tosi hyvin sanottu. Kunnan johto on puolangalla aivan p...stä. Jännä seurata kun kunnille siirtyy työllisyyden hoito....mielenkiinnolla odottaen...

    • Anonyymi

      Sama tyyppi kirjottelee näitä epäasiallisia kommentteja, sairas mikä sairas. Puolangan kunta on hyvä ja reilu työnantaja Johto kunnioittaa alaisia ja päin vastoin. Työntekijöillä hyvät välit keskenään ja yhteisiä harrastuksia. Puolangalla on paljon tapahtumia ja vilkas sosiaalinen elämä. Puhdas luonto ja hyvät liikunta/kuntoilu mahdollisuudet. Tulin kuntaa vuosia sitten enkä ole tuloani kertaakaan katunut Tervetuloa

      • Anonyymi

        Hörhö kirjoittelee mitä sattuu, kyrpiintynyt itseensä ja muihin.

    • Anonyymi

      Lukekaa kuntarekryssä koulutusvaatimukset. Ne on insinööri, teknikko tai muuten hyvä kepulainen eli ei koulutusvaatimusta lainkaan ("muutoin hankkittu ammattitaito").
      Epäilen tämän olevan kepulaisten palkintoviran jollekin paikalliselle joutokepulaiselle.

      Osaaminen ja kokemus kiinteistöhuollon, sekä vesi- ja lämpöalan työtehtävistä, kokemus projektien eteenpäin viemisestä sekä halu tehdä toimivaa esimiestyötä auttavat sinua menestymään tehtävässä. Arvostamme myös hyviä yhteistyötaitoja sekä rakennus-, vesi- tai kiinteistöhuollon koulutusta (insinööri/teknikko tai muutoin hankittu riittävä ammattitaito), mutta ennen kaikkea toivomme sinulta kehittävää ja myönteistä asennetta, sekä intoa oppia uutta!

    • Anonyymi

      Kukahan täällä kirjoittelee. Kirjoitusasu paljastaa.... Kepuloiset....

    • Anonyymi

      Puolanka on erittäin hyvin johdettu kunta . Tarvittavat palvelut rakennettu oikeaan aikaan . Liikuntasali sun muut aivan verrattomia . Pari rähisijää rähisee, muut tyytyväisiä
      Rähisijään ei toistuvat sakotukset tehoa, koska on perse-aukeinen . Harmittaa kun opettajat ja lapset kärsivät .

    • Anonyymi

      13.04.2023 päätös 545/2023
      Hallinto-oikeuden päätös laittomasta metsätilan rosvousyrityksestä.

    • Anonyymi

      Pessimismi on Puolangalla hupailua ja siihen on varaa koska Puolangalla on asiat todella hyvällä tolalla .
      Ammattivalittaja on todellisuudessa henkeen ja vereen kepulainen .

    • Anonyymi

      Hupaisin kepukorruption ilmenemismuoto lienee olemattoman viran perustaminen kunnanhallituksen varapuheenjohtajattaren miehelle. Tapahtumakoordinaattori. Eli jos hyppäät kepulaisen kh:n jäsenen reiällä saat tekaistun viran. Eihän kepulaisen reiällä hyppääjän sovi olla työtön. Pikkukunnassa, jossa kepu valtapuolueena. Tapahtumakoordinaattoreita ei tarvita edes keskisuurissa kaupungeissa. 2000 asukkaan syrjäkylällä, jossa kepudigtatuuri, siellä on. Naapurikunnissa ei ole.
      https://puolanka.fi/hallinto/toimielimet/kunnanhallitus/

      • Anonyymi

        Tapahtumakoordinaattori tarvitaan jotta Puolanka kiinnostaa muualta tulevia kesämökkiläisiä, etätyöntekijöitä, luontoihmisiä ja yleensa isolla eläkkeellä olevia varakkaita eläkeläisiä . Puolangalta löytyy edullisia asuntoja kakkosasunnoksi ja harrastusmahdollisuudet erinomaiset .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoita asukasluvulla kuinka paljon niitä isolla eläkkeellä olevia on muuttanut sinä aikana kun kepulaisen reiällä hyppääjä ollut kuntalaisten elättinä? Autan sen verran, että kysymys on retorinen. Poismuuttoa ollut ainakin tuhat henkilöä sinä aikana.
        Reiällä hyppääjällä on 10% työaikana työtä ja 90% työajasta kuluu sen pähkäilyyn, miten saa päivän kulumaan, jotta pääsee kehumaan itseään kepulaiselle.

        Mistä se kenkä taas puristaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä se kenkä taas puristaa ?

        Sitä tässä ihmetellään, mistä se kepulaisten kenkä puristaa. Sepitettä kyllä puskee, mutta faktan kanssa on vaikeaa. Kepujen koordinaattorin aikana on väki vähentynyt ainakin tuhannella asukkaalla. Aivan tarpeeton kuluerä. Vain kepulaisten keksimä toimi kepulaisen puolisolle. Kunnantalosta tehty mihinkään kelpaamattomien kepulien loppusijoituspaikka. Tietty toisten kustannuksella.

        Mistä sinä tiedät tiedät mikä on tarpeeton kuluerä. Ihan hyvin voi olla sinun elättäminen yhteiskunnalle tarpeeton kuluerä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoita asukasluvulla kuinka paljon niitä isolla eläkkeellä olevia on muuttanut sinä aikana kun kepulaisen reiällä hyppääjä ollut kuntalaisten elättinä? Autan sen verran, että kysymys on retorinen. Poismuuttoa ollut ainakin tuhat henkilöä sinä aikana.
        Reiällä hyppääjällä on 10% työaikana työtä ja 90% työajasta kuluu sen pähkäilyyn, miten saa päivän kulumaan, jotta pääsee kehumaan itseään kepulaiselle.

        Kuinka monta olet itse ollut savustamassa pois Puolangalta ?

    • Anonyymi

      Kyllä kunnan leivissä pärjää kun olet oikeasta suvusta tai muutoin pääset hyväveli-järjestelmällä sisään. Täysin korruptoitunut koko kunnan organisaatio.
      Sukulaiset luovat toisilleen työpaikkoja.

    • Anonyymi

      Puolanka hyvä kunta tehdä työtä Tämä sama hörho kirjoittelee samoja vanhoja sairaita juttuja.

    • Anonyymi

      Tätä et varmasti tiedä. Mihin ja miten kunnan elinkeinoukon puoliso työllistyi? Kun ei jaksanut työttömänä oleilla.

    • Anonyymi

      Kaikki se jaksaa joutilasta hörhöhöä kiinnostaa.

      • Anonyymi

        Kansalla on oikeus tietää kaikki kepulointi ja kepulaisten valehtelu, ettei kävisi kansalaisille enää viime vaalien kaltaista neljän vuoden harmitusta, kun tulikin äänestettyä keskustalaista valehtelijaa.
        Pormestari lupasi ennen viime vaaleja seuraavaa yksiselitteisenä asiana. Kunta ei tule kaavoittamaan tuulivoimalle kansalaisten maita, jos niistä ei ole tehty vuokrasopimuksia tuulivoimalle.
        Vaalien jälkeen keskustapuolueen päätehtävä näyttää olevan nimenomaan kaavoittaa vuokrasopimuksettomia kansalaisten maita tuulivoimalle.
        Kansalaisia harmittaa neljän vuoden pettymys valehtelijaa äänestäneenä ja se ei unohdu.
        Aktiiviset kansalaiset ovat kyllä yhteiskunnan tukipilari tuodessaan kansalaisten tietoon kaiken kepuloinnin suojatyöpaikkoineen ja kansalta ryöstöyrityksineen.

        Elä valehtele!!

        Pormestari on muokannut itse itsestään pellen. Hänen uskottavuus on nolla tai negatiivinen. Naurettavan akkain marionetin. Hän näyttää ulkoisesti kuin olisi yli 70-vuotias. Kepulointi syö sisältäpäin.

      • Anonyymi

        Kepulaisten mielestä sellainen ei saa kiinnostaa, miksi julkishallintoon eli kuntaa palkataan vain kepulaisia ja kepujen sukulaisia. Sellaiset ovat kepujen mukaan sairaita tai hulluja. Siksi, koska asian esilletuominen koskettaa juuri kepujen etuuksia tai kepun kepulle antamaa suojatyöpaikkaa. Vaikka vastapalveluna kepuiluista pääsee kepuloiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pormestari on muokannut itse itsestään pellen. Hänen uskottavuus on nolla tai negatiivinen. Naurettavan akkain marionetin. Hän näyttää ulkoisesti kuin olisi yli 70-vuotias. Kepulointi syö sisältäpäin.

        Puolangan pormestari on kaikkein arvostetuin kunnanjohtaja Kainuussa . Kyllä sinä itsekin sen tiedät .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolangan pormestari on kaikkein arvostetuin kunnanjohtaja Kainuussa . Kyllä sinä itsekin sen tiedät .

        Näin viimeiset keskustalaiset hakevat valehtelijalle eli pormestarille valheellista arvostusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin viimeiset keskustalaiset hakevat valehtelijalle eli pormestarille valheellista arvostusta.

        Onneksi oli paljon kansaa kuuntelemassa kesämökkiläistapahtumassa, kuinka pormestari hienosti valehteli sielläkin.
        Pormestari antoi kuvan, että tuulivoimakaavat on laittanut vireille joku ulkopuolinen taho, jolle keskustapuolue eli Puolangan kunta ei ole voinut mitään. Samalla koitti rauhoitella kansaa ja hankkia aikalisää puhumalla, että keskustavaltuusto ei ole vielä mitään lopullisesti hyväksynyt.
        Näin pormestari koittaa hienovaraisesti naamioida keskustapuolueen korruptiota. Toistan vielä, että onneksi oli paljon aktiivista kansaa pormestariin pettyneenä, ja edelleen lisää pettyen kuuntelemassa.

        Muistakaa äänestä kaikki pormestaria seuraavissa kunnallisvaaleissa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolangan pormestari on kaikkein arvostetuin kunnanjohtaja Kainuussa . Kyllä sinä itsekin sen tiedät .

        Kyllä hänelle nauretaan selän takana. Olen ollut kuulemassa. Sellainen on sinun lannanlapioija. Idolisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistakaa äänestä kaikki pormestaria seuraavissa kunnallisvaaleissa .

        Otetaanpa me kansalaiset mirriä siihen isänpäiväpöydän äärelle. Saa keskustalaisetkin toimia samoin, jos transpuoluelaisina vielä hahmottavat, mikä on isä.
        Keskustapuolueella on kolme pitkäaikaista tavoitettaan ja saavutuksia niissä.
        Uutena työkaluna ja yhteistyökumppanina keskustapuolue on löytänyt näiden asioiden maksimointiin tuulivoiman.
        1. Maksimaalinen työttömyys. Keskustapuolue kepuloinnilla on saanut pidettyä Puolangan työttömyyden korkealla ja saanut sitä tasaisesti kasvatettua.
        2. Maksimaaliset kunnan sairauspoissaolot. Keskustapuolue on saanut pidettyä kunnan sairauspoissaolot hyvin korkealla ja kepuloinnilla, sekä suojatyöpaikoilla saanut sitä tasaisesti lisättyä.
        3. Väestökato. Keskustapuolue on saanut kepuloinnilla tasaisesti Puolangan väkiluvun vähenemään.
        Nämä kolme pääsaavutusta ovat olleet keskustapuolueen naamioituja pääteemoja jo pitkän aikaa. Kun keskustapuolue on saanut ja saa nämä kolme asiaa maksimoitua, niin se helpottaa kepulointia ja sen toteuttamismahdollisuuksia.

        Niin on. Mutta kepulit ei tykkää jos niistä kirjotetaan. Kepuleilla on tabuja. Tabu nro 1 on kepuloinnin ytimen esittäminen ja sen perusteleminen.
        Otetaan esimerkki.
        Kunnantalolle haalitaan pelkkiä kepuloisia ja kepuloisten puolisoja. Siitä oltava hissunkissun taikka olet sairas. Mutta mitä me tavan ihmiset teemme? Kissanvit...t me ei lakaista kepuluurankoa kaappiin. Sanotaan niinkuin asiat on. Kepulit kepuloi sinun rahoillasi. Kunnes kepulit laitetaan käpälämäkeen tai huosiusniemeen lepäämään.

    • Anonyymi

      Sinä kaikista asioista valittava kaikkitietävä kirjoittaja,alappa raapustelemaan oma elämänkerta olis mielenkiintoista tietää miten sinun oma elämäsi on rullannut ja onko kaikki asiat ja tapahtumat menny sinulle haluamasi tavalla. Katso välillä aamulla peiliin ja mieti kannattaako ihan joka asiaan sotkeutua.

      • Anonyymi

        Kepujen hegemonia päättymässä Puolangalla osa II keskustelu on keskustapuolueen toimesta suljettu koko keskustelun saavutettua 36127 lukukertaa. Samoin keskustapuolue on kepuloinnin mahdollisuuksia maksimoidakseen sulkenut Tuulivoiman maksaa kuluttaja keskustelun. Ei ne asiat arvon keskustapuoluelaiset vaan katoa mihinkään peittelemällä, pimittämällä tai keskusteluita sulkemalla ja poistattamalla.

      • Anonyymi

        Eiköhän se ole tehtynä, omakustanteinen kirja jossa vuoroin kehuu itseään ja haukkuu muita kun eivät ymmärrä kuinka erinomainen hän muka on ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se ole tehtynä, omakustanteinen kirja jossa vuoroin kehuu itseään ja haukkuu muita kun eivät ymmärrä kuinka erinomainen hän muka on ?

        Taas tulee reaalisaikaisena esille kansalaisten ja kepulaisten perehtyneisyyden, realismin ja tietotaidon ero.
        Kansalaiset tietävät, että elämme 2020 lukua. Keskustapuolue julkaisi juuri 2010 toimintastrategiansa.
        Kansalaiset ovat lukeneet tämän 40 sivua sisältävän keskustapuolueen julkaisun, toisin kuin keskustalaiset itse.
        Tässä 2010 strategiassa keskustapuolue tuo esille kaksi epäonnistumisensa ja toimintansa kehittämisen kohtaa.
        Keskustapuolue on epäonnistunut somessa ja avoimuudessa.
        Puolangan keskustapuolue korjaa toimintaansa näiltä osin poistattamalla entistä enempi keskusteluita ja vähentämällä entisestään avoimuutta.
        Näin toimii keskustapuolue ja heidän 2010 strategiansa käytännön toteuttaminen.

        Siinä kepulaisen Kuisman raportissa on tämä kohta, joka täsmää Puolangalla. Kepua äänestää seniilit ja kaikkein vähiten koulutetut. Korkeasti koulutetut eivät äänestä kepuleita. Ei myöskään alle 34-vuotiaat. (s. 14)

        Keskeiset havainnot
        vaalituloksista 2020-luvulle tultaessa Ketkä äänestävät keskustaa

        Keskustan kannattajat ikääntyvät: yli
        50-vuotiaat muodostavat 55-60 prosenttia keskustan kannattajista. Eläkeläiset ovat
        nousseet keskustan tärkeimmäksi äänestäjäryhmäksi. Vastaavasti 18 – 34 -vuotiaissa
        keskustan kannatus oli vain 6 %. Yleisesti voi
        todeta, että korkeasti koulutetut eivät äänestä keskustaa, vaan suurin osa äänestäjistä
        perus- tai toisen asteen koulutuksen suorittaneita. Viljelijöiden osuus keskustan kokonaiskannatuksesta enää 6 – 8 prosenttia.
        Maatalousyrittäjistä vain runsas puolet (56
        %) äänesti Keskustaa kevään 2023 vaaleissa.
        Myös yrittäjäkannatus romahti vaalikaudella 2019-2023 28 prosentista 9 prosenttiin.
        Ylempien toimihenkilöiden ja johtajien parissa Kokoomus oli suosituin (40 %) ja Keskusta
        joutui tyytymään 7 prosenttiin. Keskustan
        toimihenkilökannatus on ollut vahvinta Anneli
        Jäätteenmäen kaudella.

        Täh

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh

        Löytyisikö epätietoiselle kepulle tietoa keskustapuolueen omasta tuoreesta raportista.
        Vaivaantukaahan keskustapuoluelaiset lukemaan itsekin puolueenne 2010 juuri julkaistu visio ja toimintastrategia, niin tiedätte mistä kansa puhuu ja keskustelee 2023.
        https://keskusta.fi/ajankohtaista/uutiset/keskusta-2010-raportti/

    • Anonyymi

      Mitä ? Häh

      • Anonyymi

        Raportissa on keskustapuolueen itse kertomana keskustapuolueen tilanne ja visio. Jos et ymmärrä, niin pyydä pormestaria laittamaan keskustapuolueen raportti kunnan ilmoitustautuille kauppoihin ja sairaalaan, sekä Puolanka lehdykkää kirjoittamaan pää-äänenkannattajansa valtakunnanlaajuisesta strategiasta.
        Jos et vieläkään näiden jälkeen kepupoloinen ymmärrä, niin laita osoite. Voin keskustapuolueesta ja sen aatteista vapaana laittaa sinulle tulostettuna postissa tulemaan puolueenne 2010 tuoreen strategian ja visioin.

        Seuraavissa kunnallisvaaleissa v 2025 melkein kaikki äänestävät pormestaria olipa valtakunnallinen puoluekanta mikä hyvänsä . Olet tehnyt hyvää vaalityötä siinä mielessä .

        Kepu sinä olet alentanut itsesi katukoiran tasolle. Juoksentelet pitkin katuja laulamassa kepujen valheita, joilla nolaat itsesi. Seuraaviin vaaleihin mennessä viimeinenkin ymmärtää suolijärvisen lehmätilallisen olevan vain tavanomainen lannanlapioija. Kyvyt ei riittäneet siihen, mitä kepuloiset hänelle tarjosivat. Ehkä katukoiran tapainen ei ymmärrä?
        Seuraavissa kunnallisvaaleissa tapahtuu Enontekiön toisinto. Vapaa ja puolueihin sitoutumattomat listat menestyvät. Pudottavat kepujen yksinkertaisen enemmistön. Kuten kävi viime vaaleissa Enontekiöllä. Sielläkin kepuleilla oli samantapaisia uhoamisia enne vaaleja. Ylimielisyys kostautui. Juokseeko Enontekiölläkin edelleen katukoiran tapainen olio hokemassa sairaita juttuja, jolle kaikki muut nauraa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavissa kunnallisvaaleissa v 2025 melkein kaikki äänestävät pormestaria olipa valtakunnallinen puoluekanta mikä hyvänsä . Olet tehnyt hyvää vaalityötä siinä mielessä .

        Tämä kepukirjoittaja ei tunne edes kepuja. Me tunnemme heidät paremmin. Eri puolilla kuntaa, missä on tuulivoimahankkeita jo tässä vaiheessa kymmenet puolankalaiset ilmoittaa ettei äänestä missään tapauksessa kepuja. Kertovat tulleen huijatuksi. Puolangalla valtuutetuksi pääsee jo 20-30 äänellä. Riippuen D´Hontin menetelmän kertoimista.

        Me kaikki äänestetään pormestaria .

    • Anonyymi

      On tullut erään kommentoijan puoluekanta ja mielipide kunnanjohtoon tullut moneen kertaan selväksi, mutta onko millainen paikka asua ja harrastaa puolangalla? (muutakin kuin luonnossa liikkumista) Palvelut on aika rajalliset kylällä. Onko kunnan tekniset palvelut millainen paikka työskennellä?
      Ajatus hakea työnjohtajan paikkaa on alkanut vahvistumaan mielessä, mutta muutama seikka vielä mietityttää.

      • Anonyymi

        Annan hyvän vinkin aika ulkopuolisena asiasta. Teknisellä puolella on ollut aika kova vaihtuvuus. Kyselemällä saat kyllä tietoon entisiä teknisen puolen työntekijöitä ja kymppejä, joilla on kokemuspohjaa asiasta. Kannattaa kysellä ja perehtyä, ettei vaan tee isoa elämänsiirtoa pettymyksen varaan. Onnistumisen mahdollisuuskin on toki aina olemassa ja lopputilinkin myötä pysyy keskustapuolueen suosiossa päästessä entisestään nostamaan Puolangan työttömyysprosenttia.

      • Anonyymi

        tecniselle puolelle hakkee vaen tyhmät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tecniselle puolelle hakkee vaen tyhmät

        Ei ole sitten sinun paikka. Älä valita.

    • Anonyymi

      Haen työnjohtajan virkaa, vakaamus keskustapuolue. Opinnot putkialan, kiinteistöhuolto ja muut toimet mitä kunta-alalla tarvitaan..

      • Anonyymi

        Muista kans haastattelussa aloittaa....olen aina ollut keskusta rp:n jäsen... Paikka on sinun!

      • Anonyymi

        Muista vielä haastattelussa sanoa, että sinulla ei ole mitään omaa mielipidettä ja visiota.
        Laita palkkavaatimus kohdilleen. Kyllä pitäisi pystyä vaatimaan vähintään sama palkka kuin vasikanjuottajalla tuolla koulutuksella.

    • Anonyymi

      kun valtiontuet vähenee niin puolangalla tulee kusiset ajat eteen, kunnan talousasiat on jo vuosikymmeniä ollu perseellään

      • Anonyymi

        Tulee kyllä ajat vain huonontumaan, kun tuulivoimayhtiöt kuormittaa kuntaa ja Puolanka joutuu ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden tappioiden maksajaksi keskustapuolueen korruption myötä. Älä silti lannistu. Meitä kansalaisia, eli keskustapuolueelle hörhöjä, on kyllä jakamassa tuskaa kanssasi tekemässä kaiken mahdollisen paremman kepulivapaan elämisen arvoisen tulevaisuuden eteen.

    • Anonyymi

      puolanka on ihan paska paikka nytki istun yksin kotona räpläämässä muniani ja ihmettelen että koska menis nukkuun. vai olisko itsemurha paras vaihtoehto

      • Anonyymi

        Olet tuntemattakin ainutlaatuinen ja tärkeä ihminen meille puolangan kansalaisille.
        Jos ahdistaa, niin pyri saamaan yhteys johonkin tuulivoimaa vastustavaan henkilöön.
        He taistelevat elämisen mahdollisuuksien puolesta ja osaavat ymmärtää, sekä käsitellä asioita.
        Ole varovainen keskustapuoluelaisten suhteen. Heille valitettavasti ja karusti on jokainen keskuudestamme ennenaikaisesti poistunut henkilö lisämahdollisuus kepuloinnin optimaaliseen toteuttamiseen. Älkäämme kansalaiset piruuttammekaan antako periksi, vaan pitäkäämme yhtä ja yhteyttä. Laitahan vitutusta vähentävää ideaa rohkeasti Ideoita ja visioita Puolangan antoisaan tulevaisuuteen keskusteluun.

      • Anonyymi

        Ethän vain ole keskustalainen? Heillä on joukkohysteria, joka monella on päätymässä järkyttävään tragediaan.
        Mutta valan uskoa sinuun, hyvä veli/sisar. Odota vielä puolitoista vuotta, niin me pelastamme 1) sinut ja 2) kaikki puolankalaiset sekä 3) toivotamme kaikki tervetulleiksi meille Puolangalle. Meidän puolankalaisten ja kaikkien tulevaan paratiisiin. Sitten meillä ei ole -kuten nyt kepuloisilla- Meikeläisiä ja heikeläisiä. Kepuloisten "sairaita" ja "hörhöjä". On vain puolankalaisia.
        Jaksapa elellä vaikka kepuloisten kiusaksi vielä se puolitoista vuotta.

    • Anonyymi

      En ole kepulainen , mutta on sulla suuret luulot itsestäsi. Vai oisko syytä tarkistuttaa lääkitys ,sehän on luultavasti heikentynyt. Näitä tietäjiä tuntuu olevan paljonkin. Luultavasti sama kirjoittaja kuin ennen vaaleja , ja kuinkas kävi. ?

      • Anonyymi

        Ei 2025 vaaleja ole vielä pidetty. Toiseksi milloinkaan vielä Puolangan historiassa ollut valitsijayhdistyksen listaa kunnallisvaaleissa. Että koetapa ottaa ne aamulääkkeet, kun sinulla jäi taas tänään ottamatta.

        Ei ole vielä lääkitystä, niin kuin sinulla.

    • Anonyymi

      ESA, älä puhu paskaa. Katkeran ihmisen vuodatusta. Räkyttäjä joka munaa itsensä lopullisesti.

    • Anonyymi

      Siinä kaikkitietäville työ. ESA JA RAIMO hakekaa. Pääsette lähelle ihanoimaanne pormestaria.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe