Mikä tekee valtiosta oikeusvaltion?

Anonyymi-ap

Oikeusvaltiota ei tee mikään vaalijärjestelnä vaan kansalaisten perusoikeudet ja vapaus mikä toteutetaan perustuslailla. Meidän ei pitäisi siis arvostella esimerkiksi Unkaria vaan kiinnittää huomio omien kansalaisten oikeuksiin. Vapaat vaalit on lisäksi kyseenlaistettu julkisuuden hyväksikäytöllä. Ministeri viihdeohjelman tähtenä on demokratian kannalta paheksuttavaa.

Perustuslain 11 § kertoo uskonnonvapaudesta. Tämä lainkohta tarkoittaa, että jokaisella kansalaisella on oikeus henkiseen koskemattomuuteen oman uskonnon tai muun elämänkatsomuksen perusteella. Sekä kristillisyydessä että buddhalaisuudessa kehoitetaan ja pyritään elämään omana itsenä tässä hetkessä ja ajassa. Esimerkiksi Raamatun kohta "Eläkää päivä kerrallaan" kertoo sen. Muitakinkohtia on. Sama buddhalaisuudessa.

Kun työtön painostetaan allekirjoittamaan suunnitelmia omasta elämästä ja asioimaan vasten tahtoaan sosiaalitoimen asiakkaana, hänen perustuslaillista oikeuttaan yksityiseen henkisyyteen ja elämänhallintaan loukataan. TE-palvelun asiakashan on vain ilmoittautunut työnhakijaksi. Työttömyyden ei pitäisi viedä häneltä edellä mainittua oikeutta tai jopa oikeutta hakea työtä.

En ymmärrä, miksi OIkeuasasiamies kertoo tehtävänään edistävänsä perusoikeuksia ja samalla unohtaa lukea perustuslakia ymmärryksellä. Vai onko kritiikin oikeampi osoite OIkeuskansleri?

5

285

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liittovaltio.

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        😋 ­N­y­­­m­­f­­o­m­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#181015992

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Tuomioiden pitää riita-asioissa olla aina 5-5. Kumpikin puoli huomioidaan.
      10-0 on aina oikeusmurha.

    • Anonyymi

      Ei kukaan sinua mihinkään asiointiin TE-toimiston kanssa pakota. Ei ole sellaista lakia. Voit aivan hyvin jättää asioimatta.
      Kyllä sillä leikatulla toimeentulotuellakin saa lämpimät vaatteet päälleen ja makaronia syödäkseen, eli perusoikeudet tulevat turvatuiksi ja saat harjoittaa niihin sisältyviä vapausoikeuksiasi, kuten uskonnon- ja mielipiteenvapauttasi ihan rauhassa.

      Mutta muistathan, että sinun oikeutesi loppuvat siinä, missä muiden oikeudet alkavat. Perustuslaissa on myös elinkeinonvapaus ja omaisuudensuoja. Verotusta pitää siis suorittaa vain perusteltavaan tarpeeseen. Leikattua toimeentulotukea leveämpää elämää sinulle ei siis voida veronmaksajien rahoilla tarjota, koska se loukkaisi jo muiden perusoikeuksia.

    • Anonyymi

      Oikeusasiamies ja oikeuskansleri nukkuvat kyllä yönsä rauhassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe