Siis minun mielestäni sellaiset ihmiset, jotka eivät näe muuta kuin oman koiransa/oman rotunsa ja samalla paheksuvat, jotkut jopa halveksivat toisen koiraa/toisia rotuja eivät ole pohjimmiltaan koiraihmisiä laisinkaan. Sellainen ihminen joka osaa arvostaa myös toisen koiraa ja toisia rotuja ja aidosti pitää kaiken rotuisista koirista karvoihin katsomatta on todellinen koiraihminen. Ja näitä on nykypäivänä harvassa.
En nyt väitä että ei saisi olla sellaista rotua mikä ei kertakaikkiaan miellytä esim. ulkomuodoltaan, mutta kun on alettu puhua jo koiramaailmassakin rasismista rotukoirien ja sekarotuisten sekä isojen ja pienien välillä niin minusta se menee jo "pikkuisen" yli hilseen.
Jokainen voi itse miettiä, että milloin viimeksi on tullut sanottua vastaantulijalle että "Voi kuinka nätti koira sinulla on" tai "Onpa sinulla komea yksilö", veikkaampa että monen suusta on päässyt tällaisten kohtelijaisuuksien sijaan kasa ärräpäitä tai sitten vihaisia ja paheksuvia katseita.
Tämän viestin tarkoitus ei ole haastaa riitaa vaan vilpittömästi valaista ihmisten mieliä, että kuinka mukavampaa olisikaan jos kadulla/lenkkipolulla jne. sanoisimme ihmisille jotain positiivista heidän koiristaan ja kuinka ollakaan kohta oma koirasi saisi myönteisiä huomionosoituksia vihaisten katseiden ja ärräpäiden sijaan.
Itse huomasin tämän ollessani lenkillä koirani (kultsu) kanssa kun vastaan sattui tulemaan vanhempi rouva kiinanpalatsikoiransa kanssa. Jo kaukaa huomasin kuinka hän alkoi etsiä toista tietä, ettei tarvitsisi kohdata minua ja suurempaa koiraani. "Pelastusta" ei löytynyt joten rouva joutui kohtaamaan kapealla tiellä minut ja koirani. Näin hänen ilmeestään ettei hän pitänyt isoista koirista ja luultavasti oletti että minä en pidä pienistä koirista. No, kylläpä oli rouvan ilme näkemisen arvoinen kun heidän ohittaessaan sanoin, että teillä on upea turkkinen koira. Rouva katsoi minua ihan äimistyneenä ja jatkoin kysymällä käytetäänkö koiraa näyttelyissä. No siinä sitten juttelimme tovin koiristamme ja kävi ilmi että hän toki pitää myös isoista koirista, ei vain ole koskaan saanut isojen koirien omistajista myönteistä kuvaa.
Näin sen näkee, että kuinka paljon oma asenteemme ja käytöksemme vaikuttaa muiden asenteeseen ja käytökseen. Ja lopuksi haluan sanoa, että muistakaamme että meillä kaikilla koiraihmisillä on iso yhteinen asia; koirat, oli se sitten iso tai pieni, rotukoira tai sekarotuinen.
-aggie-

Vastaukset 11
Vanhimmat
vähän samalla tavalla kuin auton omistajilla. Toinen on henkeen ja vereen mersu-ihminen, toinen taas kehuu omaa bemariaan.
Ymmärrän kyllä hyvin kantasi ja olen samaa mieltä, mutta kai se on ihmisen perusluonne tuo, mitä se sitten lieneekään.
Samoilla linjoilla ollaan, hatamm, taas kerran. Itse en ottaisi pientä koiraa mistään hinnasta, mutta pidän esim. mäyräkoirista hyvin paljon. Ja tuo autoesimerkkihän oli aivan täydellinen, sen on oltava audi...
;)
samoilla linjoilla, eikä kai oikealla palstallakaan, ajattelee moni. Se on nimittäin OPEL.
Se on vähän niin kuin meidän lapset ja teidän kakarat..=)))
Hauku mun muija,
Hauku mun mukulat,
Mutt älä jukoliste, hauku mun autoani!
heheheheheheheheeee......! Oletpas hassu, hatammi! =D
on vaan sitä suomalaista juroutta. Vieras ihminen on "melkein kuin vihollinen". Sitten kun jollain tavalla päästään juttuun toisen kanssa niin huomataan, että ihan kiva ihminenhän tuo olikin.
Ja koirien kanssa jos missä se jutun avaaminen on helppoa, kun vaan kohdakkain sattuvista jompikumpi uskaltaa aloittaa.
Sinunlaisiasi positiivisia ihmisiä pitäisi vaan olla enemmän.
sillai,että meidän talon ohi on muutamana päivänä kulkenut vanhempi täti,joka piti belgiä irti,koira hipsi pitkin ihmisten pihoja.
Kävin ulkona kun näin että oli tulossa taas,pyysin laittamaan koiran kiinni.Oli muuten koira siinä vaiheessa meidän pihassa.Laittoi heti koiran remmeen ja sanoi tietävänsä ettei saisi irti pitää.No minä kerroin että jos sattuu tulemaan mun pihaani kun on isot koirat ja pentu ulkona,voi tulla rumaa jälkeä kun puolustavat pientä vieraalta koiralta.
Sitten ymmärsi täti miksi irtipidosta huolta kannan ja vakuutti pitävänsä kiinni,ei ollut edes oma koira vaan hoidossa.
Kannatti sanoa rauhallisesti,ei jäänyt toisellekkaan mitään hampaankoloon.
Kyllä ihminen,joka pitää koirista,pitää kyllä kaikista koirista. En jaksa uskoa,että ihmiset olisivat live-elämässä yhtä ahdasmielisiä,kuin täällä palstoilla.
Itse en ottaisi varmaankaan mitään muuta koiraa, kuin sen "oman rotuiseni", mutta silti pidän paljon todella monista roduista. Joidenkin rotujen ulkonäöstä en pidä, mutta se johtuu taas niistä ihmisistä, jotka ovat sen jalostaneet.
Olen huomannut mielenkiintoni kaikkia koiria kohtaan kasvaneen,autolla ajaessanikin aina tiirailen ja ihailen,miten paljon ja erilaisia koiria onkaan.
Pieniä,isoja,keskikokoisia,pitkä- ja lyhytkarvaisia,tai peräti karvattomia,tai sähäkkää käkkärää,lampaanvillaa,tai karkeaa karvaa,ehkä puuterihuiskuakin.
Kun ne tuolla ihmistensä kanssa tallustavat,tulee itsellekin hyvä mieli ja ajatus livahtaa hetkeksi omiin karvakavereihin.
Ja huomaan,että niillä tuntemattomilla ja minulla on jotain yhteistä!