Uudenvuodenyö
Minulla oli erittäin tylsä uudenvuodenyö tiedossa. Masensi. Minulla ei ollut kavereita ja olin taas riidellyt vanhempieni kanssa. Sen johdosta olin kahdenkymmenen asteen pakkasessa ulkona yksin.
”Ja kotiin en mene”, ajattelin, mutta huomasin hetken päästä puhuneeni ääneen, sillä ohikulkijat katsoivat minua ihmeissään. Harvemmin sitä uudenvuodenaattoiltana näkee yksinäisen pojan kulkevan kadulla ja puhuvan itsekseen ellei ole juovuksissa.
Ja minähän en ollut. Samalla, kun aloin miettiä asiaa, alkoi kiinnostukseni herätä. Olinhan sentään 16-vuotias enkä ollut vielä ensimmäistä humalaani juonut. Kävelin läheiseen Supermarketiin oluthyllyjen luo. Otin kuusi pulloa Karhu-olutta ja menin kassalle. Se nainen kassalla katsoi minua aika pitkään, mutta ei puhunut mitään. Maksoin ostokseni ja lähdin rantaa kohti.
Avasin ensimmäisen pullon kävellessäni rantaa kohti. ”Hyi hitto!” karjaisin ja syljin juoman ulos suustani. En olisi uskonut, että se niin pahaa olisi. Kohta maistoin uudestaan ja sain kuin sainkin oluen kurkusta alas.
Rannalle päästyäni totesin, etten ollut ainoa siellä. Siellä oli nuorisoa juhlimassa, mutta en välittänyt heistä. Käveltyäni hetken ja juotuani vielä toisenkin pullon näin hänet. Hän istui rannassa kivellä ja oli niin surullisen näköinen jopa takaa päin, että päätin mennä juttelemaan hänelle. Tavallisesti en olisi uskaltanut, ja näin jälkeenpäin olen arvellut sen johtuvan alkoholista.
”Moi”, sanoin hänelle hiljaa ja hän kääntyi katsomaan minua. Hänen silmänsä olivat aivan punaiset ja huomasin, että hän oli itkenyt. ”Moi”, hän vastasi mitä ihanimmalla äänellä ja sydämeni heitti voltteja. Sain käyttää kaikki taitoni siihen, että en olisi näyttänyt sitä hänelle.
”Ootsä täällä ihan yksin?” kysyin, sillä uteliaisuuteni oli kasvanut huimasti. ”Joo tavallaan.. Mun poikaystävä on tuolla nuin”, hän sanoi osoittaen poikaa ja tyttöä, jotka suutelivat läheisellä penkillä.
Mun sisällä kiehahti. Miten kukaan voi loukata noin kaunista tyttöä tuol-la tavalla. ”Surkea juttu”, totesin ja istuin hänen viereensä. Ojensin hänelle yhden pulloistani, ja kun hän otti sen, kätemme koskettivat toisiaan.
Aloimme jutella kaikesta ja totesin, että hänelle oli hyvin helppo puhua. Hän kertoi nimekseen Elina, ja että hän oli 15-vuotias. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ainakin tunnin puhuttuamme ja loput oluet ju-teltuamme minä viimein rohkaisin itseni ja suutelin häntä.
Samassa tarttuivat vahvat kädet minua hartioista ja kaatoivat minut maahan. ”Se on mun tyttöystävä ja tollaset pikkusintit ei siihen koske!” Elinan poikaystävä karjui ja hakkasi päätäni jäähän. Kuului ilkeä rusah-dus, mutta en tuntenut mitään. Viimeinen mitä näin, olivat Elinan hätääntyneet kasvot. Sitten kaikki pimeni.
Kun avasin silmäni, näin pelkkää valkoista. Tajusin heti olevani sairaalassa. Äitini istui viereisellä tuolilla, ja kun hän huomasi minun herän-neen, hän kutsui lääkärin. Nukahdin uudelleen.
Seuraavan kerran herätessäni olin ihan pirteä. Pyysin hoitajaa tuomaan minulle ruokaa. Kun olin syönyt, ovi aukesi. Tulija oli Elina. Hän näytti surulliselta ja kyseltyään kuulumisiani hän kertoi, että he olivat päättäneet vielä yrittää Jussin kanssa.
Minä en sanonut hänelle enää mitään, sillä niin paljon se sattui. Teeskentelin nukkuvani, ja hetken päästä hän lähti.
Muutaman päivän kuluttua pääsin kotiin ja jatkoin yksinäistä elämääni.
Minulla oli erittäin tylsä uudenvuodenyö tiedossa. Masensi. Minulla ei ollut kavereita ja olin taas riidellyt vanhempieni kanssa. Sen johdosta olin kahdenkymmenen asteen pakkasessa ulkona yksin.
”Ja kotiin en mene”, ajattelin, mutta huomasin hetken päästä puhuneeni ääneen, sillä ohikulkijat katsoivat minua ihmeissään. Harvemmin sitä uudenvuodenaattoiltana näkee yksinäisen pojan kulkevan kadulla ja puhuvan itsekseen ellei ole juovuksissa.
Ja minähän en ollut. Samalla, kun aloin miettiä asiaa, alkoi kiinnostukseni herätä. Olinhan sentään 16-vuotias enkä ollut vielä ensimmäistä humalaani juonut. Kävelin läheiseen Supermarketiin oluthyllyjen luo. Otin kuusi pulloa Karhu-olutta ja menin kassalle. Se nainen kassalla katsoi minua aika pitkään, mutta ei puhunut mitään. Maksoin ostokseni ja lähdin rantaa kohti.
Avasin ensimmäisen pullon kävellessäni rantaa kohti. ”Hyi hitto!” karjaisin ja syljin juoman ulos suustani. En olisi uskonut, että se niin pahaa olisi. Kohta maistoin uudestaan ja sain kuin sainkin oluen kurkusta alas.
Rannalle päästyäni totesin, etten ollut ainoa siellä. Siellä oli nuorisoa juhlimassa, mutta en välittänyt heistä. Käveltyäni hetken ja juotuani vielä toisenkin pullon näin hänet. Hän istui rannassa kivellä ja oli niin surullisen näköinen jopa takaa päin, että päätin mennä juttelemaan hänelle. Tavallisesti en olisi uskaltanut, ja näin jälkeenpäin olen arvellut sen johtuvan alkoholista.
”Moi”, sanoin hänelle hiljaa ja hän kääntyi katsomaan minua. Hänen silmänsä olivat aivan punaiset ja huomasin, että hän oli itkenyt. ”Moi”, hän vastasi mitä ihanimmalla äänellä ja sydämeni heitti voltteja. Sain käyttää kaikki taitoni siihen, että en olisi näyttänyt sitä hänelle.
”Ootsä täällä ihan yksin?” kysyin, sillä uteliaisuuteni oli kasvanut huimasti. ”Joo tavallaan.. Mun poikaystävä on tuolla nuin”, hän sanoi osoittaen poikaa ja tyttöä, jotka suutelivat läheisellä penkillä.
Mun sisällä kiehahti. Miten kukaan voi loukata noin kaunista tyttöä tuol-la tavalla. ”Surkea juttu”, totesin ja istuin hänen viereensä. Ojensin hänelle yhden pulloistani, ja kun hän otti sen, kätemme koskettivat toisiaan.
Aloimme jutella kaikesta ja totesin, että hänelle oli hyvin helppo puhua. Hän kertoi nimekseen Elina, ja että hän oli 15-vuotias. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ainakin tunnin puhuttuamme ja loput oluet ju-teltuamme minä viimein rohkaisin itseni ja suutelin häntä.
Samassa tarttuivat vahvat kädet minua hartioista ja kaatoivat minut maahan. ”Se on mun tyttöystävä ja tollaset pikkusintit ei siihen koske!” Elinan poikaystävä karjui ja hakkasi päätäni jäähän. Kuului ilkeä rusah-dus, mutta en tuntenut mitään. Viimeinen mitä näin, olivat Elinan hätääntyneet kasvot. Sitten kaikki pimeni.
Kun avasin silmäni, näin pelkkää valkoista. Tajusin heti olevani sairaalassa. Äitini istui viereisellä tuolilla, ja kun hän huomasi minun herän-neen, hän kutsui lääkärin. Nukahdin uudelleen.
Seuraavan kerran herätessäni olin ihan pirteä. Pyysin hoitajaa tuomaan minulle ruokaa. Kun olin syönyt, ovi aukesi. Tulija oli Elina. Hän näytti surulliselta ja kyseltyään kuulumisiani hän kertoi, että he olivat päättäneet vielä yrittää Jussin kanssa.
Minä en sanonut hänelle enää mitään, sillä niin paljon se sattui. Teeskentelin nukkuvani, ja hetken päästä hän lähti.
Muutaman päivän kuluttua pääsin kotiin ja jatkoin yksinäistä elämääni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.