KYSEESSÄ saattaa olla joka tapauksessa Venäjän suunnalta tahallinen provokaatio Suomea kohtaan tämän liityttyä puolustusliitto Natoon.
Maahanmuuttovirasto on ohjannut Suomesta turvapaikkaa hakeneet vastaanottokeskuksiin tai siitä eteenpäin muualle. Lukkarin tai Pitkäniityn tiedossa ei ole, onko Suomeen nyt saapuneista turvapaikanhakijoista aloitettu rikostutkintaa laittoman maahantulon osalta.
PITKÄNIITTY korostaa, että jokaiselle saapuvalle turvapaikanhakijalle tehdään alkupuhutus. Siinä on muun muassa tarkoitus selvittää, etteivät henkilöt muodosta Suomelle uhkaa.
– Sellaista ei ole tunnistettu, että nämä ihmiset olisivat muodostaneet turvallisuusuhkaa, Pitkäniitty kertoo.
Rajaviranomaiset saattavat olla kuitenkin jatkossa helisemässä.
He varautuvat siihen, että rajoille lappaa väkeä enemmissä määrin, kuten vuonna 2015, jolloin pakolaiskriisin seurauksena Suomeen saapui yli 30 000 turvapaikanhakijaa.
Onko siis vaarana, että Suomessa voitaisiin nähdä jotain vastaavankaltaista?
– Tämä on se miljoonan dollarin kysymys, jota me tällä hetkellä pohditaan, että missä on tämän ilmiön raja. Se ei ole meidän käsissä, mitä tuolla Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuu, Pitkäniitty sanoo.
– Kerroimme nyt tästä asiasta julkisuuteen, koska toimintatapa on selkeästi muuttunut. Täytyy katsoa, miten asia tästä kehittyy, Pitkäniitty sanoo.
Hänellä ei ole kuitenkaan tiedossa konkreettista uhkaa, että rajoille saapuisi turvapaikanhakijoita tuhansittain. Raiskaajia tulee taas.
Taas tulee rajan yli elätettäviä
34
435
Vastaukset
- Anonyymi
Persut hallituksessa niin näin tapahtuu ja heille sopii. On sopivaa kulttuurivaihtoakin.
- Anonyymi
Saman tien rajalta takasin venäjälle.Mitä tuota asiaa sen ihmeemmin tuumailemaan.Turha niitä tänne on eläteiksi verorahoilla syömään ottaa.
Eikös persuilla pitänyt olla selvät sävelet tämän asian kanssa,tässä se nyt nähdään,että puheet on eri kuin teot!!!
Mitään ei puheista pidetä,mitä on luvattu!!!
Luuserit!!!!- Anonyymi
Miks ne sieltä venäjältä suomeen tulee, jos kerran venäjällä on kaikki hyvin,
Mitä ne tänne venäjälle epäystävälliseen vihollismaahan haluaa tulla.
Miksi eivät mene Pohjois-Koreaan ja Kiinaan, jotka ovat venäjän suuria ystävämaita.
Saisivat siellä autot, asunnot ja paljon ruokaa.
- Anonyymi
Eikö Saksaan täti merkkelin helmaan ja loput bidenille Amerikkaan.!
Siinä kelvottomat lännen johtajat. Ja Obama kanss.hyvä oli puhumaan.!
Putin nauroi näille hölmöille.
Saksa ajo oman puolustusvoimqt,yzinvoiman alas...Putin taputti! - Anonyymi
Rajat pitää laittaa kiinni tuollaiselta paperittomilta mitkä yrittävät tulla Suomen elätettäviksi.
- Anonyymi
Raja kiinni .
- Anonyymi
Venäjä toimii täysin oikein ja kunnioittaa ihmisoikeuksia. Venäjä ei voi estää ihmisiä hakemasta turvapaikkaa Suomesta. Tutvapaikanhakijoilla on oikeus hakea turvapaikkaa.
On ollut vain ajan kysymys milloin reitti turvalliseen Suomeen avataan Venäjältä. Venäjällä on useita miljoonia ihmisiä ja lisäksi he voivat ohjata arabi- ja Afrikan maista miljoonittain turvapaikanhakijoita turvalliseen Suomeen.
Meillä on ihmisoikeuksien kunnioittamiseen perustuva velvollisuus ottaa vastaan kaikki Venäjältä tänne ohjatut ihmiset. Me majoitamme,syötämme,juotamme ja tutkimme kaikkien perusteet turvapaikalle yksilöllisesti.
Suomi kunnioittaa ihmisoikeuksia ja Venäjä tietää sen.- Anonyymi
Tämä porukka pitää palauttaa venäläisten kaalipelloille
- Anonyymi
Niin Suomi kun on niin tunnollinen niin kaikki viisumittomat ja paperittomat saa tulla ja taivas on auki kun sanoo " asulum".
- Anonyymi
Kaikki voidaan sijoittaa Keski-Pohjanmaalle ja kustannukset katetaan kunnallisveron korotuksella.
- Anonyymi
Nato ei ole puolustusliitto vaan sotakoalitio. Se ei ole koko olemassaolonsa aikana puolustanut ainuttakaan jäsenvaltiotaan yhtäkään hyökkäystä vastaan. Hyökkäyssotia se on kyllä käynyt vieraita valtioita vastaan tappaen kymmeniä tuhansia siviilejä, lähinnä naisia ja lapsia. Suomi on ollut natoyhteistyönsä kera mukana noissa hyökkäyssodissa ja tulevaisuudessa saamme uusia sotaveteraaneja ja sankarivainajia noista sodista. Tätähän natoyhteistyö käytännössä tarkoittaa.
- Anonyymi
Natoon kuuluviin maihin ei ole hyökätty.
- Anonyymi
Älä jauha PAS....,nato ei ole koskaan hyökännyt minnekkään
- Anonyymi
Ihanko tosi?
Sinähän varsinainen neiti impiumpilampi olet. Yksi kysymys typerykselle : Onko USA NATO valtio ?
Ja sitten toinen tollolle : Onko USA koskaan hyökännyt minnekään? - Anonyymi
Lämpimikseenkö Nato pommitti entisen Jugoslavian sodassa, jos kysymyksessä ollut hyökkäys?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lämpimikseenkö Nato pommitti entisen Jugoslavian sodassa, jos kysymyksessä ollut hyökkäys?
Olisi pitänyt antaa serbien jatkaa etnisiä puhdistuksia...
- Anonyymi
Hyvin copypeistattu taas mutta se lähde se lähde ja lainausmerkit lainatulle.
- Anonyymi
Mikä saat...n lähde? Velipoika oli nämä kirjoittamani jutut kuullut pyhäinpäivänä Perhon Essolla haudoilla käydessään ja kertoi minulle sanasta sanaan. Turha tulla vittuilemaan Kokkolan viisaimmalle miehelle ja syntyjään perholaiselle lähes kaupunginvaltuutetulle sekä melkein aluevaltuutetulle, hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
EIKÖS NIILLÄ PAIKATA SITÄ TYÖVOIMA PULAA
- Anonyymi
Ratkaisu on RK62,patit 0,80e.Ja yhteiskunta kiittää
- Anonyymi
Suomi on sitoutunut vastaanottamaan kaikki jotka hakevat turvapaikkaa Suomesta. Me olemme sitoutuneet tutkimaan jokaisen turvapaikan tarve henkilökohtaisesti.
On aivan sama tuleeko hakijoita kymmenen vai miljoona , kaikki on majoitettava.- Anonyymi
Keski-Pohjanmaalle...!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keski-Pohjanmaalle...!
kyllä. keskipohjanmaalle mahtuu kyllä. meillä on lainsäädäntö sellainen , että keskipohjalaiset voidaan velvoittaa majoittamaan itärajan ylitse saapuneet turvapaikanhakijat kotimajoitukseen. tulijat ovat lähinnä irakilaisia tällä hetkellä enimmäkseen eli keskipohjalaisten on syytä alkaa opiskelemaan araapiaa.
- Anonyymi
Ruotsin ja Viron puolelta tulee aivan vapaasti vaikka kuinka paljon elätettäviä. Tuo on vielä pientä Venäjän puolelta ja elleivät sieltä pääse, niin tulevat sitten muualta euroopan kautta, esim. Ukrainasta, joka ilomielin välittää pakolaisia, kunhan saa vähän voitelurahaa.
- Anonyymi
Uusi raja aita siis vuotaa ? Miljoonia maksanut aita olikin feikki . Vai mikä olikaan syy miksi se kyhättiin ?
- Anonyymi
Helpottamaan rajan valvontaa...
Nyt tullaan virallisen rajan ylityspaikan kautta...!
- Anonyymi
Siinäpä ihmetellään kun muutama miljoona on rajalla .Siinä ei leikkipuiston aita eikä 2 rajavartiaa voi mitään .
- Anonyymi
Kuhahan on se äänestäjä, joka valitsee päättäjiä, jotka tekee ratkaisuja, jotka ei ole sen saman äänestäjän mieleen? :D
- Anonyymi
Kaikki maahanmuuttajat Kokkolaan ,eilen helareiden ruokajaossa noin 150henkeä muutama suomalainen.Mistähän tämä kertoo??????
- Anonyymi
Rajat kiinni!Ei yhtään pakolaista rajan yli,helppoa kuin heinän teko..
- Anonyymi
Suomen on velvollisuus vastaanottaa kaikki jotka ilmoittautuvat turvapaikanhakijoiksi Suomen rajalla !
Siinä on Peltokankaan Maurin aivan turha yrittää sumuttaa äänestelijöitään ,sillä Suomi EI VOI KESKEYTTÄÄ TURVAPAIKANHAKEMISOIKEUTTA KOKONAAN missään olosuhteissa tämän meidän nykyisen lainsäädännön ja kansainvälisten sitoumusten mukaan....
.... ja sen tietää velivenäläinen. Tästä tuleekin varsinainen oppitunti meikäläisille kermaperseille.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1117104
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t324188törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/363655Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3981940- 321457
- 351438
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi621337Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121078Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1721055Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:111000