tyhjästä aloittaa liikennöimään omalla rekalla. velaksi ostettu ja käytettynä hankittu. ostohinta 70 000 euroa. 30 000 euroa jätetään pohjakassaksi. velkaa siis 100k
pätevyydet on tietysti jo hankittu ajamiseen. yrittäjä ajaa itse ja yksin. seuraava kysymys on mistä asiakkaat? luultavasti aloitetaan ajamaan halvalla eli muita halvemmalla. aina se halpa hinta kiinnostaa asiakkaita jos vielä laatu on riittävä.
esimerkinä runkoliikenne oulu-hki. välimatka mitä lie 700km. normaalisti kuljetusliikkeet veloittaa noin2 euroa kilometri. tämä firma veloittaisi 1,4 euroa eli matkasta saisi suuntaansa 980 euroa. tämän hinnan ehtona olisi että paluukuorma on aina myös. polttoaineen kulutus on rekassa maantiellä 40 litraa satanen. edestakaisin se tekee rahassa 1000euroa. suunnilleen toinen tonni jäisi vielä jäljelle josta otetaan vakuutukset, rengaskulut yms. ehkä kuljettajan palkaksi jäisi 300 euroa. tämä raha riittää koska kuljettaja on sitoutunut ajamaan tuota väliä usein. päivittäin. yrittäjänä ei tarvita lomia.
polttoainekulu on iso menoerä ja sitä voidaan laskea ajamalla toisen rekan imussa. imussa kulutus laskee puolella jopa. se lisää yrityksen käyttökatetta.
kuljetusliikkeen perustaminen. laskelmia
Anonyymi-ap
3
731
Vastaukset
- Anonyymi
Noita ala kaipaa, laskukaava on juuri tuo Oulun välillä
- Anonyymi
Oulusta Helsinkiin voi muutenkin tuutata edullisemmin onhan se kuitenkin paluukuorma ja alamäkeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731177EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616