Venäjä luokitellaan turvalliseksi maaksi, siksi he saavat jäädä sinne, eikä käyttää venäjää läpikulkumaana, josta niitä usutetaan menemään Suomeen.
Se pitää saada loppumaan, eikä vitkutella aina vain.
Laittakaa nyt rajalle kohta tarkastuspaikkanoille venäjältä tuleville ihmisille!
Anonyymi-ap
2
165
Vastaukset
- Anonyymi
Rajat on sitä varten tehty, että niiden pitää suojata omaa kansaa vieraiden hyökkäyksiltä, olipa ne missä muodossa hyvänsä.
Venäjä koittaa taas tuolla tavalla saada aikaan häiriöitä Suomessa.
rajalle vain tarkastuspiste, josta käännytetään heidät heti pois.
Tämä on myös yhtä lajia sotaa Venäjän taholta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2327087IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its1653710- 1711775
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)721595- 701134
- 1261091
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61017Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte127923Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy205904- 102863