Kaikki jotka Msoftia niin kovin haukkuu varmaan käyttää kotona linuxia PC:ssään ja täten auttavat Msoftin kaatamisessa. Jos asia ei kuitenkaan niin ole niin taitaa olla kusta päässä jos tulee tänne keskusteluihin haukkumaan yritystä jonka tuotteita kuitenkin käyttää vaikka vaihtoehtoisia järjestelmiäkin on.
ajatelkaas
Eepi
2260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin taitaa olla. Ihmettelen kun moni haukkuu Xboxia ja haukkujista varmaan ketään ei ole omistanut sitä tai edes nähnyt kenelläkään kyseistä laitetta. Tuskin kovinkaan moni on jo ehtinyt ostaa xboxin ja pelata sillä ja ajatellut että ompas surkee ja myy sen pois. Epäilen. Kannattaa ottaa asioista selvää ennenkun edes puhuu koko asiasta.
Erittäin tyytyväinen Xboxin omistaja!
Suurin osa täällä suomi24:sen XBOX palstalla kirjoittavista eivät itse omista ko. laitetta. Heidän kokemuksensa XBOX:ista rajoittuu siihen, kun he ovat kävelleet Stocmannilla sen ohi (silloin kun se ei ole päällä. Tästä lienee syntynyt legenda "kaatuilusta"). Toinen hupaisa seikka on juuri tuo "ostin boxin, se ei toiminut, myin sen"-juttu. Ensinnäkin, jos laite ei toimi, se viedään huoltoon/vaihtoon sillä rikkinäistä XBOX:ia on mahdotonta myydä, koska on luultavaa, että ostaja haluaa testata sen? Ja kun se on korjattu/vaihdettu niin ongelmaahan ei enää ole. Uskoo ken haluaa. Minä en.
Muita älyttömyyksiä joita XBOX:ista on esitetty:
-Viruksia
-Huonoja pelejä (no, tästähän saa jokainen olla mitä mieltä haluaa, mutta näkisin XBOX:in tämän hetkisen ongelman olevan sen, että pelejä on vähän. Mutta ajan kanssahan se korjaantuu. Eiköhän jouluna tilanne ole jo paljon parempi)
-Se ja se peli ei tule XBOX:ille (sota ei yhtä miestä kaipaa, eikä pelikonsoli yhtä peliä.)
-Ei nettiä (haluatko SINÄ tosissasi selailla nettiä PELIKONSOLILLASI? Eiköhän se aivan tavallinen pc ole kuitenkin siihen hommaan kaikkein paras. Sitäpaitsi se on jo useimmilla, joten ei tarvitse näin ollen ostaa mitään "lisäpalikoita")
-Hirveästi tietosuoja-aukkoja (ööh... mitähän tämäkin mahtaa tarkoittaa? Pelikonsolissa tietosuoja-aukkoja ;)
-Kaatuilee (Jep, esimerkiksi mun XBOX on kaatunut tasan 0 kertaa... sepä siitä)
-Liian iso (itse asiassa se saisi olla hiukan isompikin, sillä näin ollen se sulautuisi saumattomasti tuohon videoiden päälle. Laitteena se on muuten erittäin "jämäkkä")
-äänekäs (itse en edes huomaa, kun se on päällä. Ja omaan täysin normaalin kuulon)
- "Tallennustilaa Xboxissa ei ole varmaan, kuin ehkä joku 3megaa, kun gamegubella on ainakin 8megaa." (Järkyttävää... kokonaisetko 8 megaa? XBOX:issa tallennustilaa on 8 GIGAA)
-pelit naarmuuntuu (ei naarmunnu, kun laittaa levyn huolellisesti levykasettiin)
-ei moninpeliä (XBOX:illa voi pelata neljä pelaajaa samanaikaisesti, sekä XBOX:eja voi liittää toisiinsa linkki-kaapelilla)
"Toinen erittäin tyytyväinen XBOX:in omistaja"