Tunnistus

Elelipä kerran, niin väitetään, pienessä kauniissa metsässä orpo jänönen ja orpo käärme. Ne kumpikin sattuivat vielä, ihmeellistä kyllä, olemaan syntymästään sokeita.

Eräänä päivänä jänö oli tapansa mukaan hyppelemässä ympäri metsää ja käärme oli luikertelemassa ympäri metsää, kun jänömme kompastui käärmeeseen ja kaatui. Tämän seurauksena tietysti käärmekin kolhiintui aika lailla. "Voi hyvä tavaton", sanoi jänö, "Olen kamalan pahoillani! En tarkoittanut satuttaa sinua. Olen ollut syntymästäni saakka sokea, enkä näe eteeni. Itse asiassa, koska olen myös orpo, en edes tiedä mikä minä olen."

"Ei se mitään", käärme vastasi. "Itse asiassa minun tarinani on hyvin samanlainen kuin sinunkin. Minä olen myös syntynyt sokeana enkä koskaan tuntenut äitiäni. Entäpä jos minä luikertelisin päälläsi ja yrittäisin selvittää mikä sinä olet. Silloin sinulla olisi edes jotain, mistä lähteä liikkeelle." "Voi, sepä vasta olisi ihanaa!", vastasi jänönen.

Niinpä käärme luikerteli jänön ympärillä tunnustellen ja sanoi: "Hmm, sinua peittää pehmeä turkki; sinulla on hyvin pitkät korvat, nenäsi nykii ja sinulla on pehmeä hännän tupsukka. Sanoisin, että sinä olet melkovarmasti jänöpupu."

"Oi kiitos! Kiitos!", hihkui jänönen, selvästi ilahtuneena. Sitten jänönen ehdotti käärmeelle: "Entäs jos minä tunnustelisin sinua käpälälläni ja auttaisin sinua samalla tavalla kuin sinä autoit minua."

Niinpä jänö tunnusteli käärmettä joka puolelta ja sanoi sitten: "Jaa, sinä olet lipevä ja niljakas ja sinulla on kaksihaarainen kieli... ei korvia, ei selkärankaa eikä palleja.

Sanoisin, että olet melko varmasti joko insinööri tai mahdollisesti
jopa diplomi-insinööri ."