Elelipä kerran, niin väitetään, pienessä kauniissa metsässä orpo jänönen ja orpo käärme. Ne kumpikin sattuivat vielä, ihmeellistä kyllä, olemaan syntymästään sokeita.
Eräänä päivänä jänö oli tapansa mukaan hyppelemässä ympäri metsää ja käärme oli luikertelemassa ympäri metsää, kun jänömme kompastui käärmeeseen ja kaatui. Tämän seurauksena tietysti käärmekin kolhiintui aika lailla. "Voi hyvä tavaton", sanoi jänö, "Olen kamalan pahoillani! En tarkoittanut satuttaa sinua. Olen ollut syntymästäni saakka sokea, enkä näe eteeni. Itse asiassa, koska olen myös orpo, en edes tiedä mikä minä olen."
"Ei se mitään", käärme vastasi. "Itse asiassa minun tarinani on hyvin samanlainen kuin sinunkin. Minä olen myös syntynyt sokeana enkä koskaan tuntenut äitiäni. Entäpä jos minä luikertelisin päälläsi ja yrittäisin selvittää mikä sinä olet. Silloin sinulla olisi edes jotain, mistä lähteä liikkeelle." "Voi, sepä vasta olisi ihanaa!", vastasi jänönen.
Niinpä käärme luikerteli jänön ympärillä tunnustellen ja sanoi: "Hmm, sinua peittää pehmeä turkki; sinulla on hyvin pitkät korvat, nenäsi nykii ja sinulla on pehmeä hännän tupsukka. Sanoisin, että sinä olet melkovarmasti jänöpupu."
"Oi kiitos! Kiitos!", hihkui jänönen, selvästi ilahtuneena. Sitten jänönen ehdotti käärmeelle: "Entäs jos minä tunnustelisin sinua käpälälläni ja auttaisin sinua samalla tavalla kuin sinä autoit minua."
Niinpä jänö tunnusteli käärmettä joka puolelta ja sanoi sitten: "Jaa, sinä olet lipevä ja niljakas ja sinulla on kaksihaarainen kieli... ei korvia, ei selkärankaa eikä palleja.
Sanoisin, että olet melko varmasti joko insinööri tai mahdollisesti
jopa diplomi-insinööri ."
Tunnistus
^_^
2
1630
Vastaukset
- Make
Kyseessä oli selvästi opistoinsinööri.
- I, MBA
Toi oli mun mielestä iha sika hyvä!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain917703Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1313083- 1591966
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha751747Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1311589Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1781540- 1321212
- 80904
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko50834- 53794