Nyrkillä nirvanaan

Iltalehti uutisoi tänään 1.6.

"Nyrkillä nirvanaan

Viisi thaimaalaista buddhalaismunkkia on saanut sakkoja ja heidän oikeutensa kantaa kaapua on peruutettu, koska kilpaileviin temppeleihin kuuluneet munkit yltyivät lyömään toisiaan turpaan päiväsaikaan keskellä bangkokilaista katua. Munkkien välille oli ehtinyt patoutua kaunaisia tunteita jo vuosien ajan, kun hengessä kilvoittelijat joutuivat kerjäämään saman kadun varrella. Yksi munkeista tunnusti oikeudessa kantaneensa jo pitkään nyrkkirautaa kaapunsa liepeessä voidakseen opettaa todellista viisautta naapuritemppelin nutipäille."

Minä olen luullut että paljon meditoineet buddhalaismunkit olisivat valovuoden edellä meitä pakanoita itsehillinnän taidoissaan, mutta todellisuus se vaan näyttää taas rujoutensa.
121069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vaikka olisit 10. asteen zen-mestari ja korkeasti valaistunut superbuddha, niin nälkä on kuitenkin fysiologinen tosiasia. Ja se tekee vihaiseksi.

Buddhalaisuuden tarkoitus ei ole poistaa luonnollisia tarpeita. Myös buddhalainen tarvitsee ravintoa, lepoa ja liikuntaa. Ehkäpä buddhalainen kestää paremmin erilaisia puutostiloja kuin ei-buddhalainen. Mutta rajansa kaikella... Väkivalta tosin on aina huono ratkaisu. Parempi lopettaa buddhatouhut siinä vaiheessa kun homma menee mätkimiseksi.

Äänestä
  • Valaistunut ihminen ei kanna kaunaa eikä hutki edes nälissään.

    Valaistunut on tarpeeksi viisas että nälkä ei pääse edes yllättämään, tai ainakaan tekemään kiukkuiseksi.

    Tämä aikaisempi kirjoitus kuvastaa sitä, että nämä munkit ovat kaukana valaistumisesta, ja myös sitä, sori vaan Buddhalaiset, että kyseiset meditaatio harjoitukset kiristävät luonnetta.
    Vaikka käytös olisi kuinka hyvää ja 'valoisaa', se on kontrolloitua eli teennäistä, ja myötätunto ja vapautuneisuus puuttuu.

    Äänestä

  • mie vaan kirjoitti:

    Valaistunut ihminen ei kanna kaunaa eikä hutki edes nälissään.

    Valaistunut on tarpeeksi viisas että nälkä ei pääse edes yllättämään, tai ainakaan tekemään kiukkuiseksi.

    Tämä aikaisempi kirjoitus kuvastaa sitä, että nämä munkit ovat kaukana valaistumisesta, ja myös sitä, sori vaan Buddhalaiset, että kyseiset meditaatio harjoitukset kiristävät luonnetta.
    Vaikka käytös olisi kuinka hyvää ja 'valoisaa', se on kontrolloitua eli teennäistä, ja myötätunto ja vapautuneisuus puuttuu.

    Keneltä puuttuu, keneltä ei. Jos kerrankin on tavannut harjoittajan, josta virtaa myötätunto vapaasti ja spontaanisti, sitä ei unohda koskaan.

    Äänestä

"Minä olen luullut että paljon meditoineet buddhalaismunkit olisivat valovuoden edellä meitä pakanoita itsehillinnän taidoissaan, mutta todellisuus se vaan näyttää taas rujoutensa."

Mistä oletat että nuo olivat "paljon meditoineita"?

Aasiassa köyhät perheet laittavat usein lapsiaan luostariin, täysin riippumatta siitä onko lapsella tällaiseen taipumuksia. Vanhemmat saattavat myös lähettää perheen pienen riitapukarin luostariin, toivoen että hän siellä rauhoittuisi.

Monissa kaupunkitemppeleissä ei harjoiteta kovin paljoa meditaatiota, vaan pikemminkin suoritetaan seremonioita ja muita kulttuurin vaatimia asioita. Tämä tarkoittaa että luostariin saapuneet vaikeammat tapaukset jäävät helposti pelkiksi kaavunkantajiksi, joilla ei aina ole edes vilpitöntä halua kulkea Buddhan viitoittamaa polkua. Mistä kertoo se, että 25% Thaimaan munkeista polttaa tupakkaa?

Kyse on siis kulttuuri-ilmiöstä - siitä että maassa ei ole ollut kunnon mahdollisuuksia kouluttaa köyhien perheiden lapsia.

Thaimaasta löytyy myös paljon "oikeita" buddhalaisia, jotka kelpaavat esimerkiksi kenelle tahansa.

Äänestä
  • Niin, olen kuullut, että jokaisesta "ikäluokasta" vain parhaat valitaan saamaan syvällisempää koulutusta...

    Äänestä

  • Tara kirjoitti:

    Niin, olen kuullut, että jokaisesta "ikäluokasta" vain parhaat valitaan saamaan syvällisempää koulutusta...

    ..että jokaisesta "munkki-ikäluokasta" valitaan vain parhaimmat munkit saamaan syvällisempää koulutusta? Kenties resurssit eivät riitä kaikkien kouluttamiseen, kenties kaikkia on vaikea kouluttaa perusteellisesti.

    Buddhalainen tie ei ole helppo, siksi olisi hyvä jos tulevaisuudessa vähävaraisten perheiden lapset voitaisiin luostarin sijasta lähettää tavalliseen kouluun.

    Thaimaahan tulee myös naapurimaista munkin kaapuun pukeutuvia heppuja, joiden tarkoitus on vain hyötyä ihmisten anteliaisuudesta. Mutta kuten sanottu, kyseisestä maasta löytyy huomattavan paljon todellisia ja pitkälle edistyneitä dharman harjoittajia.

    Äänestä

  • Kirjoituksen perusteella kysiset munkit olivat olleet kaunaisia pitkään, on siis helppo ymmärtää että he olivat olleet luostarissa jo pitkään.

    Tuskin kuitenkaan päässeet lähellekään todellista meditaatiota, joka on valaistuneessa tilassa olemista.

    Äänestä

  • mie vaan kirjoitti:

    Kirjoituksen perusteella kysiset munkit olivat olleet kaunaisia pitkään, on siis helppo ymmärtää että he olivat olleet luostarissa jo pitkään.

    Tuskin kuitenkaan päässeet lähellekään todellista meditaatiota, joka on valaistuneessa tilassa olemista.

    "Kirjoituksen perusteella kysiset munkit olivat olleet kaunaisia pitkään, on siis helppo ymmärtää että he olivat olleet luostarissa jo pitkään."

    Yritin viestissäni sanoa, että luostarissa olemisen ja meditoimisen välillä ei aina ole yhteyttä.

    Vain melko pieni osa munkeista, olipa kysymyksessä Thaimaa tai Tiibet, istuu päivittäin tuntikausia meditoimassa. Riippuu täysin luostarista ja munkista. Luulenpa että esim. Thaimaan metsätradition munkit on veistetty eri puusta.

    Äänestä

  • Sukhothai kirjoitti:

    ..thaimaan metsätradition munkit...? Olisi kiva kuulla näistä lisää, sillä en tiedä sikäläisestä buddhalaisuudesta pintaripausta enempää. Monia muitakin varmasti asia kiinnostanee...

    Äänestä

  • wilperiina kirjoitti:

    ..thaimaan metsätradition munkit...? Olisi kiva kuulla näistä lisää, sillä en tiedä sikäläisestä buddhalaisuudesta pintaripausta enempää. Monia muitakin varmasti asia kiinnostanee...

    http://www.forestsangha.org/

    Äänestä

Niin,tämän takia ei kannata katsoa vaatteita vaan ihmisen toimintaa ja olemusta.
Suurin osa munkeista on "vain" munkkeja jotka pyörittävät luostarin arkea (ruuan laittoa, siivousta ym) eli harjoitukselle ei jää paljoa aikaa. Ja jotkut ovat luostarissa perheensä takia eivätkä omasta tahdostaan jolloin opetukset jäävät pinnallisiksi.
Ei pelkästään munkin lupaukset ja kaapu tee kenstäkään valaistunutta...

Äänestä
  • Tosiaan, buddhalaisissa maissa on tapabuddhalaisia aivan siinä missä kristillisissä maissa tapakristittyjä. Luostarissaolo ainakin joitain vuosia elämästä on buddhalaisessa kulttuurissa tapana yleisemmin kuin meillä. Joten kaipa munkkikin voi olla tapabuddhalainen.

    Paneutunut uskonnon harjoittaminen ei toisaalta tee ihmisestä pyhimystä vaan ristinsä on kullakin, jos nyt niin voi sanoa buddhalaisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kulkijan tossut kirjoitti:

Iltalehti uutisoi tänään 1.6.

"Nyrkillä nirvanaan

Viisi thaimaalaista buddhalaismunkkia on saanut sakkoja ja heidän oikeutensa kantaa kaapua on peruutettu, koska kilpaileviin temppeleihin kuuluneet munkit yltyivät lyömään toisiaan turpaan päiväsaikaan keskellä bangkokilaista katua. Munkkien välille oli ehtinyt patoutua kaunaisia tunteita jo vuosien ajan, kun hengessä kilvoittelijat joutuivat kerjäämään saman kadun varrella. Yksi munkeista tunnusti oikeudessa kantaneensa jo pitkään nyrkkirautaa kaapunsa liepeessä voidakseen opettaa todellista viisautta naapuritemppelin nutipäille."

Minä olen luullut että paljon meditoineet buddhalaismunkit olisivat valovuoden edellä meitä pakanoita itsehillinnän taidoissaan, mutta todellisuus se vaan näyttää taas rujoutensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu