Olen vähän hämilläni, kun 12-vuotias poikani alkoi "olemaan yhdessä" 11-v tytön kanssa. kuvittelin sitä päivän tai kahden jutuksi, nyt kuitenkin yhdessäolo on jatkunut pari viikkoa. Poika viettää kaikki illat tytön kotona, enkä tiedä miten suhtautuisin ja mitä voin kysellä. kunpikin ovat ikäistään vanhemman oloisia ja kehittyneitä. Pitäisikö heidän vain antaa olla, poika on kiltti ja kysyy minulta edelleen lupaa lähes kaikkin asioihin.
Onko vaaraa, että tämän ikäiset yritävät seksileikkejä, vai onko se vain kaveruutta...En osaa oikein tässä tilanteessa kysyä pojaltani mitään, enkä kyllä saisi vastaustakaan. Isä on vakavsti sairaana, eikä pysty puuttumaan tilanteeseen mitenkään.
T. Äiti
Lasten seurustelu
418
27758
Vastaukset
- toinen äiti
Puhu yhdessä viihtymisestä ja yhdessä olemisesta, puhu rakkaudesta ja siitä, mitä yhdessäolo tarkoittaa. Vastuusta ja vastuun ottamisesta jos kumppanin kanssa haluaa edetä pitemmälle.
Puhu tytön vanhempien kanssa, älkää tuomitko ja moralisoiko, antakaa lasten nauttia yhdessäolosta.
Puhua pitää, muuten teillä on kohta siellä teiniperhe vauva elätettävänä.
Eikö isä pysty puhumaan, vai miksi ei voi puuttua, isälle kuuluu osa.- bbbfghghghgh
Mun kaverit alko seurustelee 8-9vuotiaana pisin suhteet on ollu noni 2kk-2v se 8vuoden suhde kesti noin 7kk
- "joku vaan"
bbbfghghghgh kirjoitti:
Mun kaverit alko seurustelee 8-9vuotiaana pisin suhteet on ollu noni 2kk-2v se 8vuoden suhde kesti noin 7kk
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
- Top
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
Ei voi olla liian nuori seurusteleen! Mä oon 11 ja seurustelen ihanan tytö kaa
- kolmas äiti
bbbfghghghgh kirjoitti:
Mun kaverit alko seurustelee 8-9vuotiaana pisin suhteet on ollu noni 2kk-2v se 8vuoden suhde kesti noin 7kk
no mä olen seurustellut 2veenä et mun mielestä se saa mun 3 lasta seukkaa
annan heidän:) - seukkaaja fani
Top kirjoitti:
Ei voi olla liian nuori seurusteleen! Mä oon 11 ja seurustelen ihanan tytö kaa
ootko poika vai ootko lesbo
- kuumapakkaus
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
Oon 11v ja oon tyttö mä voisin seurustella kanssasi.
- typyläinen
Top kirjoitti:
Ei voi olla liian nuori seurusteleen! Mä oon 11 ja seurustelen ihanan tytö kaa
Oon pihkas yhteen tyyppiin mut en uskalla tunnustaa k oon vasta vitosella. se kyö taitaa tietää mut sit yks meiän luokkalainen tyttö sano sille et "Kai on naisten naurattaja"
- Seurustelu kamu
kuumapakkaus kirjoitti:
Oon 11v ja oon tyttö mä voisin seurustella kanssasi.
Moi oon 12 poika ja etsin seurustelu kumppania
[email protected] - haluu seukata
Seurustelu kamu kirjoitti:
Moi oon 12 poika ja etsin seurustelu kumppania
[email protected]11V poika sposti [email protected]
- jere7
Seurustelu kamu kirjoitti:
Moi oon 12 poika ja etsin seurustelu kumppania
[email protected]moi 15v poika ja haluaisin sunkaa seurustella
- ...
Top kirjoitti:
Ei voi olla liian nuori seurusteleen! Mä oon 11 ja seurustelen ihanan tytö kaa
..
- 69joonesghjkhyzxuhlogk
kuumapakkaus kirjoitti:
Oon 11v ja oon tyttö mä voisin seurustella kanssasi.
Mikä sun nimi on ja ooks Mikkelist?
- XD pena
kuumapakkaus kirjoitti:
Oon 11v ja oon tyttö mä voisin seurustella kanssasi.
Missä asut ?
- XD pena
69joonesghjkhyzxuhlogk kirjoitti:
Mikä sun nimi on ja ooks Mikkelist?
Ootko mikkelist ?
- Seurustelu kamu 2
Seurustelu kamu kirjoitti:
Moi oon 12 poika ja etsin seurustelu kumppania
[email protected]Mä voin alkaa olee seurustelu kamu
- 12v
kuumapakkaus kirjoitti:
Oon 11v ja oon tyttö mä voisin seurustella kanssasi.
Grrr mul käy
- Råpe-setä
Top kirjoitti:
Ei voi olla liian nuori seurusteleen! Mä oon 11 ja seurustelen ihanan tytö kaa
Aivan turhaa vielä tollasta alakoulussa vielä. Tyrsyt menee ja tulee. Eikä se ala-astelaisten seurustelu ikinä mitään oikeaa ole.
- MaddieAlexandra
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
Mä oon 13 ja mun mielestä alakoululaiset on vielä liian nuoria seurusteleen. Eiköhän vielä 8 vuotiaat kerkee seurustelemaan :)
- ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♡♡♡♡♡
typyläinen kirjoitti:
Oon pihkas yhteen tyyppiin mut en uskalla tunnustaa k oon vasta vitosella. se kyö taitaa tietää mut sit yks meiän luokkalainen tyttö sano sille et "Kai on naisten naurattaja"
Oon itekki rakastunut yhteen, ja oon vasta 4luokal ja se kenehe oon rakastunut ni sekin on rakastunut muhun. .
- Naurava
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♡♡♡♡♡ kirjoitti:
Oon itekki rakastunut yhteen, ja oon vasta 4luokal ja se kenehe oon rakastunut ni sekin on rakastunut muhun. .
Ihastunut olet et rakastunut
- mmmmmmäääääääää
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♡♡♡♡♡ kirjoitti:
Oon itekki rakastunut yhteen, ja oon vasta 4luokal ja se kenehe oon rakastunut ni sekin on rakastunut muhun. .
Joo, mäki oon rakastunut yhteen♡♥ ja se muhun.
- haluuks
jere7 kirjoitti:
moi 15v poika ja haluaisin sunkaa seurustella
Haluuks seurustella mun kaa? Oon 14 v
- 11v
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
Itekki oon 11 ja vähän liian nuori seurustelemaan tai edes harkitsemaan mitään tuollaista..
- Moooiiiityttö
Seurustelu kamu kirjoitti:
Moi oon 12 poika ja etsin seurustelu kumppania
[email protected]Mä oon 11.v tyttö ja oon koht 12 .v ja 6 luokal😊
- Moooiiiityttö
Moooiiiityttö kirjoitti:
Mä oon 11.v tyttö ja oon koht 12 .v ja 6 luokal😊
Ota sit ittestäs kuvan
- apuaa12
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
siis mitää? oon 12-vuotias ja en tiiä onks tää seurusteluu koska mut ihan samaa mieltä siis ku kannattaa odottaa sillä seurustelu suhteella niin kauan kunnes on omasta ja terkkarien ja lääkärien mielestä valmis eli kehittynyt itselläni alko murrosikä tän vuoden alussa ja mut niin voit koska tahansa joutua sänkyyn pojan kanss
- Anonyymi
kuumapakkaus kirjoitti:
Oon 11v ja oon tyttö mä voisin seurustella kanssasi.
Ui jui
- Anonyymi
Naurava kirjoitti:
Ihastunut olet et rakastunut
Minkä ikäinen vaan voi olla rakastunut. Se on ihana tunne eikä sille ole mitään ikärajaa.
- Anonyymi
Top kirjoitti:
Ei voi olla liian nuori seurusteleen! Mä oon 11 ja seurustelen ihanan tytö kaa
Mä seurustelen myös ihanan tytön kanssa mutta mun äiti ei anna
- Anonyymi
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
Eihän ole. Kun mä olin 7.v seurustelin ihan pienesti:)
- Anonyymi
Seurustelu kamu kirjoitti:
Moi oon 12 poika ja etsin seurustelu kumppania
[email protected]Moi :D
- Anonyymi
Råpe-setä kirjoitti:
Aivan turhaa vielä tollasta alakoulussa vielä. Tyrsyt menee ja tulee. Eikä se ala-astelaisten seurustelu ikinä mitään oikeaa ole.
OO HILJAA
- Anonyymi
kuumapakkaus kirjoitti:
Oon 11v ja oon tyttö mä voisin seurustella kanssasi.
Toi kommentti oli typerä senki retardi
- Anonyymi
kuumapakkaus kirjoitti:
Oon 11v ja oon tyttö mä voisin seurustella kanssasi.
11 v tyttö voin alkaa seurustelee sun kaa:)
- Anonyymi
Naurava kirjoitti:
Ihastunut olet et rakastunut
Pikkupojat luule että se on Sami.
- Anonyymi
kuumapakkaus kirjoitti:
Oon 11v ja oon tyttö mä voisin seurustella kanssasi.
Samoin! <3
- Anonyymi
typyläinen kirjoitti:
Oon pihkas yhteen tyyppiin mut en uskalla tunnustaa k oon vasta vitosella. se kyö taitaa tietää mut sit yks meiän luokkalainen tyttö sano sille et "Kai on naisten naurattaja"
Tunnusta vaan luultavasti saat vastakaikua :) minä kerroin kun olin 4 lk ja nyt ollaan oltu yhdessä 2 vuotta <3 hän on ihana!!
- Anonyymi
Seurustelu kamu kirjoitti:
Moi oon 12 poika ja etsin seurustelu kumppania
[email protected]Ui juna! Haluutko alkaa! ;)
- Anonyymi
Råpe-setä kirjoitti:
Aivan turhaa vielä tollasta alakoulussa vielä. Tyrsyt menee ja tulee. Eikä se ala-astelaisten seurustelu ikinä mitään oikeaa ole.
Olen 3 lk ja kun olin 1 lk meidän luokan Aleksi tuli vaan sanoon että "moi mite menee, ja muuten oon ihastunut suhun" sitten mä sanoin sille että " kuule Aleksi, mäkin oon ollut pihkassa suhun jo tosi kauan" 😳 ja me ollaan oltu jo yhes päälle 3vuotta... Että niin ollaanko muka liian nuoria?!!?
- Anonyymi
apuaa12 kirjoitti:
siis mitää? oon 12-vuotias ja en tiiä onks tää seurusteluu koska mut ihan samaa mieltä siis ku kannattaa odottaa sillä seurustelu suhteella niin kauan kunnes on omasta ja terkkarien ja lääkärien mielestä valmis eli kehittynyt itselläni alko murrosikä tän vuoden alussa ja mut niin voit koska tahansa joutua sänkyyn pojan kanss
Mut mä oon 3 lk mut oon ollut yhden Aleksin kaa sängyssä mut ei menty vielä yhdyntään asti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä seurustelen myös ihanan tytön kanssa mutta mun äiti ei anna
V***n tiukkapipo sun äiti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OO HILJAA
NIINPÄ!!!
- Anonyymi
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♡♡♡♡♡ kirjoitti:
Oon itekki rakastunut yhteen, ja oon vasta 4luokal ja se kenehe oon rakastunut ni sekin on rakastunut muhun. .
Mul on sama tilanne oon 4luokalla se on mun ikänen mut meillä on vaan sama harrastus (karate) se on eri koulussa. Mut se on toooosiii söpö❤️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä ikäinen vaan voi olla rakastunut. Se on ihana tunne eikä sille ole mitään ikärajaa.
Ihan oikein
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OO HILJAA
Jep
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen 3 lk ja kun olin 1 lk meidän luokan Aleksi tuli vaan sanoon että "moi mite menee, ja muuten oon ihastunut suhun" sitten mä sanoin sille että " kuule Aleksi, mäkin oon ollut pihkassa suhun jo tosi kauan" 😳 ja me ollaan oltu jo yhes päälle 3vuotta... Että niin ollaanko muka liian nuoria?!!?
👍🏻Olen 4lk
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
V***n tiukkapipo sun äiti
Jep
- Anonyymi
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
Tarviin apua. En tiedä tarvitsinko poikaystävän, kun mun pikkusiskolla ja sen kavereilla on poikaystävä.🤔😢
- Anonyymi
typyläinen kirjoitti:
Oon pihkas yhteen tyyppiin mut en uskalla tunnustaa k oon vasta vitosella. se kyö taitaa tietää mut sit yks meiän luokkalainen tyttö sano sille et "Kai on naisten naurattaja"
Oon tyttö ja oon viidennellä eikä mulla oo poikaystävää.
Enkä tiedä tarvitsinko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen 3 lk ja kun olin 1 lk meidän luokan Aleksi tuli vaan sanoon että "moi mite menee, ja muuten oon ihastunut suhun" sitten mä sanoin sille että " kuule Aleksi, mäkin oon ollut pihkassa suhun jo tosi kauan" 😳 ja me ollaan oltu jo yhes päälle 3vuotta... Että niin ollaanko muka liian nuoria?!!?
Missä koulussa ootte
- Anonyymi
seukkaaja fani kirjoitti:
ootko poika vai ootko lesbo
Voi olla bi tai pan tai joku muuki
- Anonyymi
jere7 kirjoitti:
moi 15v poika ja haluaisin sunkaa seurustella
Onko kolme vuotta liika ikäero lapsilla
- Anonyymi
kuumapakkaus kirjoitti:
Oon 11v ja oon tyttö mä voisin seurustella kanssasi.
Alax
- Anonyymi
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
Olen 9 ja minulla on poika ystävä
- Anonyymi
Top kirjoitti:
Ei voi olla liian nuori seurusteleen! Mä oon 11 ja seurustelen ihanan tytö kaa
Jep kato googlest
- Anonyymi
seukkaaja fani kirjoitti:
ootko poika vai ootko lesbo
Jep
- Anonyymi
typyläinen kirjoitti:
Oon pihkas yhteen tyyppiin mut en uskalla tunnustaa k oon vasta vitosella. se kyö taitaa tietää mut sit yks meiän luokkalainen tyttö sano sille et "Kai on naisten naurattaja"
Mun poika ystävä on 5lk ite oon 3lk
- Anonyymi
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♡♡♡♡♡ kirjoitti:
Oon itekki rakastunut yhteen, ja oon vasta 4luokal ja se kenehe oon rakastunut ni sekin on rakastunut muhun. .
Oon 3lk ja mul on 5lk poikkis
- Anonyymi
typyläinen kirjoitti:
Oon pihkas yhteen tyyppiin mut en uskalla tunnustaa k oon vasta vitosella. se kyö taitaa tietää mut sit yks meiän luokkalainen tyttö sano sille et "Kai on naisten naurattaja"
Juu mun tyttö ystävä jätti mut noin 2h sitten en tiiä käyttääkö kukaan enää suomi24.fi mut kuitenki oon 11 ja vituttahan se ku kesti noin puol vuotta tulihan sitä itkettyä noin 1h
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu mun tyttö ystävä jätti mut noin 2h sitten en tiiä käyttääkö kukaan enää suomi24.fi mut kuitenki oon 11 ja vituttahan se ku kesti noin puol vuotta tulihan sitä itkettyä noin 1h
Mäkin oon 11
- Anonyymi
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
Mä oon 10 ja seurustelen
- Anonyymi
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
Oon 9v ja seurustelen
- Anonyymi
Top kirjoitti:
Ei voi olla liian nuori seurusteleen! Mä oon 11 ja seurustelen ihanan tytö kaa
lol
- Anonyymi
XD pena kirjoitti:
Ootko mikkelist ?
Mä oon 11v. tyttö Mikkelistä
- Anonyymi
Top kirjoitti:
Ei voi olla liian nuori seurusteleen! Mä oon 11 ja seurustelen ihanan tytö kaa
Oletko aleksi
- Anonyymi
Top kirjoitti:
Ei voi olla liian nuori seurusteleen! Mä oon 11 ja seurustelen ihanan tytö kaa
Sama
Mäki oon 11v ja seurustelen maailman ihanimman tytön kaa - Anonyymi
11v kirjoitti:
Itekki oon 11 ja vähän liian nuori seurustelemaan tai edes harkitsemaan mitään tuollaista..
Motä helvettiä sä sössötät sä saat seurustella minkä ikäisenä tahansa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kolme vuotta liika ikäero lapsilla
On
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu mun tyttö ystävä jätti mut noin 2h sitten en tiiä käyttääkö kukaan enää suomi24.fi mut kuitenki oon 11 ja vituttahan se ku kesti noin puol vuotta tulihan sitä itkettyä noin 1h
Mä käytän :DD ei varmaa kukaa muu
- Anonyymi
kolmas äiti kirjoitti:
no mä olen seurustellut 2veenä et mun mielestä se saa mun 3 lasta seukkaa
annan heidän:)2vuotiaana "seurustelu" on vaan kaveruutta. Ja jos on pussannut niin se on ollut aika varmasti jonkinlaista toisen sukupuolen kehoon. Tutustumista
- Anonyymi
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
No mä oon tuttö 11 täytän joulukuus 12 meen nyt 6 en oo seurustellu mutta on ne jotkut pojat jonka kaa tulee juttuun mut sit on myös nii joiten kaa ei tuu mut haluisin kyllä seurustella ei kylläkin vakavasti tai ainankaa kauheen mutta ei oo poikii paitsi yks mut sen luokse ajaa mun äitin luonta 2h se asuu mun iskän naapuris
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä koulussa ootte
Joopa jpo
- Anonyymi
kuumapakkaus kirjoitti:
Oon 11v ja oon tyttö mä voisin seurustella kanssasi.
Mistä päin oot ite oon 11v kuopiooasta
- Anonyymi
kolmas äiti kirjoitti:
no mä olen seurustellut 2veenä et mun mielestä se saa mun 3 lasta seukkaa
annan heidän:)Omg miten 2veenä
- Anonyymi
"joku vaan" kirjoitti:
mä oon 11v enkä itse ole seurustellut kenenkään kanssa.Mun mielestä 8 tai 9 vuotta vanha lapsi on liian nuori seurusteluun...
Oon yheksä ja seurustelen yhe mun luokkalaisen pojan kaa
- Anonyymi
Seurustelu kamu kirjoitti:
Moi oon 12 poika ja etsin seurustelu kumppania
[email protected]UwU sori oon ehkä vähä nuori sulle + varattu
- Anonyymi
jere7 kirjoitti:
moi 15v poika ja haluaisin sunkaa seurustella
Sus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnusta vaan luultavasti saat vastakaikua :) minä kerroin kun olin 4 lk ja nyt ollaan oltu yhdessä 2 vuotta <3 hän on ihana!!
Jep👍🏻
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen 9 ja minulla on poika ystävä
Mäki mä seurustelen semmosen Paolon kanssa UwU
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu mun tyttö ystävä jätti mut noin 2h sitten en tiiä käyttääkö kukaan enää suomi24.fi mut kuitenki oon 11 ja vituttahan se ku kesti noin puol vuotta tulihan sitä itkettyä noin 1h
Omg niin kauheeta mun poika ystävä jätti mut viime vuonna Ja ainaki mä käytän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oon 9v ja seurustelen
Nii mäki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama
Mäki oon 11v ja seurustelen maailman ihanimman tytön kaaEi Voikkaan oon 9.v ja seurustelen tosi ihanan pojan kaa
- Anonyymi
Top kirjoitti:
Ei voi olla liian nuori seurusteleen! Mä oon 11 ja seurustelen ihanan tytö kaa
Oon ihan yksin oon kohta 12 oon tyttö
- Anonyymi
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♡♡♡♡♡ kirjoitti:
Oon itekki rakastunut yhteen, ja oon vasta 4luokal ja se kenehe oon rakastunut ni sekin on rakastunut muhun. .
Jos tiiät sen ni ala seikkaa jos se rakastaa sua niin mee vaa pyytää kato kyl se suostuu
- Anonyymi
Naurava kirjoitti:
Ihastunut olet et rakastunut
Säkö tiedät muka muiden tunteista.
- Anonyymi
MaddieAlexandra kirjoitti:
Mä oon 13 ja mun mielestä alakoululaiset on vielä liian nuoria seurusteleen. Eiköhän vielä 8 vuotiaat kerkee seurustelemaan :)
Vaikka 4v saa seurustella ja mitä väliä muiden elämällä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UwU sori oon ehkä vähä nuori sulle varattu
Oon 11v tyttö ja oon myös varattu uwu
- #######
En usko että tuon ikäiset vielä seksiä harrastavat, korkeintaan pusuttelevat kovasti=)
Anna niitten rauhassa seurustella.- t 13v pioika
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
- on se
t 13v pioika kirjoitti:
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
No on se aika sairasta tuo ikäisenä harrastella. Miksi ihmeessä piti? Oletko nyt niin aikuismainen? Miettisit vähä mitä teet.
- 12tytteli
t 13v pioika kirjoitti:
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
no oliko kivaa harrastaa seksii?
- ...
t 13v pioika kirjoitti:
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
musta tuntuu että painostit sen tytön seksii!
- eipä se sulla varmaan
t 13v pioika kirjoitti:
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
"ootkos varma
Kirjoittanut: t 13v pioika / 24.5.09 / klo 22:26
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D"
eipä se sulla varmaan viel kunnol onnistu xd - ;Dd
eipä se sulla varmaan kirjoitti:
"ootkos varma
Kirjoittanut: t 13v pioika / 24.5.09 / klo 22:26
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D"
eipä se sulla varmaan viel kunnol onnistu xd;DDD
- toki
... kirjoitti:
musta tuntuu että painostit sen tytön seksii!
se oli kivaa!!!
- mooi vaan
t 13v pioika kirjoitti:
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
mutta eiks se oo liian aikaista ton ikäselle!!!!!:o
- Halloo..!?
t 13v pioika kirjoitti:
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
no hei miettikää ny vähä!! se on kyl iha liian aikast!!:s odottakaa muutama vuosi vielä ihan rauhass.....
- mooikka:DDD
t 13v pioika kirjoitti:
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
t 13v pioika
Mutta eiks se oo liian aikaista ton ikäselle???:o - MOOI VAAN!!!:DD
Halloo..!? kirjoitti:
no hei miettikää ny vähä!! se on kyl iha liian aikast!!:s odottakaa muutama vuosi vielä ihan rauhass.....
Halloo..!?
oot ihan oikeessa! ei noi aikasi kannata jote ODOTTAKAA OIKEEST MUUTAMA VUOS VIEL!!!!!!!! ja me HALLOO..!? ollaa tunnettukki jo täs ni mehän ollaa samal puolel!!!!:DDDD - MOOI VAAN!!!:DD
Halloo..!? kirjoitti:
no hei miettikää ny vähä!! se on kyl iha liian aikast!!:s odottakaa muutama vuosi vielä ihan rauhass.....
t 13v pioika kirjoitti:
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
No voi helkutti, taitaa olla tärkeää leikkiä aikuista! Nauti lapsuudenpäivistäsi vielä kun voit, minulla ne on jo ohi.
- 11v poika
mooi vaan kirjoitti:
mutta eiks se oo liian aikaista ton ikäselle!!!!!:o
No on todellakin ois odottanu viel ees 3 vuotta!
- mies
t 13v pioika kirjoitti:
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
No minäpä oon 11 ja sain tyttö ystävän joka vuan nyysi poikuuden!!!!!
- Dj boy 13 v
... kirjoitti:
musta tuntuu että painostit sen tytön seksii!
Niinpä, tai sit se raiskas sen..
- Tyttö bff
t 13v pioika kirjoitti:
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
Mieti vähän enenkuin teet mitään ihmeellstä. Mielestäni 15 tai 16 v voi alottaa sitä jos haluaa
- Tyttö bff
Tyttö bff kirjoitti:
Mieti vähän enenkuin teet mitään ihmeellstä. Mielestäni 15 tai 16 v voi alottaa sitä jos haluaa
Seksiä saa alottaa mielestäni vasta 15-16v ikäisenä eikä 13v niin kuin se yksi poika aloitti
- lahola40
mooi vaan kirjoitti:
mutta eiks se oo liian aikaista ton ikäselle!!!!!:o
mun kaverilla on aika paha juttu. Sen koulun kaikki tytöt jahtaa sitä vaan yhden asian perässä: seksin! Sen mielestä kurjaaa. Ei kestä sitä kidutusta.
- Helmi vaan
Tyttö bff kirjoitti:
Seksiä saa alottaa mielestäni vasta 15-16v ikäisenä eikä 13v niin kuin se yksi poika aloitti
Ooks tyhmä sitä saa aloittaa vast 18.v
- Helmi vaan
Tyttö bff kirjoitti:
Seksiä saa alottaa mielestäni vasta 15-16v ikäisenä eikä 13v niin kuin se yksi poika aloitti
Ooks tyhmä sitä saa aloittaa vast 18.v
- tyttö12-vuotias...k
Helmi vaan kirjoitti:
Ooks tyhmä sitä saa aloittaa vast 18.v
öö 16-vuotiaalla on oma oikeus päättää rupeeko sitä sexiä harrastelemaan mutta ei todellakaan alle 16-vuotiaat voisivat odottaa sitä vielä ja toiseksalle 16-vuotiaan vanhemmilla kaan ei ole oikeutta pakottaa omaa lastansa sänkyyn po jan kanssa
ps:oon 12-vuotias tyttö ja etsin seurustelu kumppania ja oon hetero ja oon urheilullinen
jos oot kiinnostunut niin liata snppiä jmikkol13 plees lähel mun ikää mun synttärit on tammikuu - Anonyymi
Helmi vaan kirjoitti:
Ooks tyhmä sitä saa aloittaa vast 18.v
Sen saa alottaa kun on mielestään valmis siihen...
- Anonyymi
t 13v pioika kirjoitti:
oon 13v poika pohjamaalta, mul on 13v vuotias tyttöystävä ja ollaa harrastettu seksiä :D
Se on yksilöllistä että milloin on oikea hetki harrastaa sitä…. Joittenkin mielestä se on liian aikaista. Tietenkin olis sitä voinu siirtää parivuotias eteenpäin mutta mitäs nyt aletaan tolle jutulle huutelee kun on jo myöhäistä
- Anonyymi
Dj boy 13 v kirjoitti:
Niinpä, tai sit se raiskas sen..
Miten voit olettaa tollasta kun et edes ollut paikalla. Musta tuntuu, että 13-vuotiaalla ei ole pokkaa tollaiseen. Tiiän pari henkilöä jotka on harrastanut sitä…. Jo 12-vuotiaana.
- Tytär-21
Muistelin itseäni n.10 vuotta sitten luettuani tekstisi.En tiedä ovatko nuoret tässä ajassa kauheasti muuttuneet, mutta tässä mitä minä muistan siitä ajasta;
Itsekin seurustelin silloin,tai silloin oltiin "kimpassa" jonkun kanssa. Se oli yhdessäloa,milloin keksittiin mitäkin tekemistä (mitä nyt tuon ikäiset normaalistikin tekevät.)Joskus jopa uskaltauduttiin pussailemaan vähän.Mitään sen seksuaalisempaa siihen ei liittynyt,en voinut/en osannut kuvitellakaan liittyvän.
Lyhyin seurustelu taisi kestää muutaman tunnin,pisin kuukauden,se oli sellaista "harjoittelua" tulevaisuutta varten.
Juttele poikasi kanssa,olosi helpottuu varmasti.En usko että sinulla on aihetta huoleen.(tai en tiedä millaisia tuonikäiset ovat nykypäivänä,hekin ovat yksilöitä.)
Toivottavasti kokemuksistani oli jotain apua...- mä vaan
mä oon siis 13w. ja olin ekan kerran "kimpassa" kun oli ööööh... 11w. se oli sellasta että ku ollaan ihastuneita johonki, ni ollaan sen kaa "kimpas" ei se mitään muuta siinä iäs viel oo.... mä olin sen kaa yhes sillo vuoden verran.... se on sitä että vaan ollaan kimpas, ku tykättää toisistaa.... :D ei se oo vakavaa:)
- huh huh
No kuulostaa aika varhaiselta rakastumiselta. Toki tuossa iässä ihastutaan, mutta mites sitten kun se muuttuukin vakavaksi. Siinähän menee jo lapsuuskin...
- tapaduu
Itsekin 10-vuotiaana heinäladossa(silloin 80-luvulla) pussailtiin ja juteltiin, enintään kädet kävi housujen sisällä, kuin tutkimusretkellä... eimuuta:)
- jutta
Muistelin sillon ite ku olin ton ikänen ni seurustelin noin puoli vuotta poikaystäväni kanssa!!!
Se oli sellaista pussailua ja vatteet päällä hyväilyä.
Ei kuitenkaan mitään enempää...
Olisin kuitenkin varuillani, sillä ajat on muuttunu ja tiedän just yhen 9-vuotiaan tytön joka tuli raskaaks ja piti myös vauvan- on siinä vastuunkantamista'ihan lapsi vielä'! - 60-luvun lapsi
jutta kirjoitti:
Muistelin sillon ite ku olin ton ikänen ni seurustelin noin puoli vuotta poikaystäväni kanssa!!!
Se oli sellaista pussailua ja vatteet päällä hyväilyä.
Ei kuitenkaan mitään enempää...
Olisin kuitenkin varuillani, sillä ajat on muuttunu ja tiedän just yhen 9-vuotiaan tytön joka tuli raskaaks ja piti myös vauvan- on siinä vastuunkantamista'ihan lapsi vielä'!Myös sinä, 17-vuotias ystäväiseni, olet lapsi vielä!
- 12v tyttö!
60-luvun lapsi kirjoitti:
Myös sinä, 17-vuotias ystäväiseni, olet lapsi vielä!
kyllä saa 17 vuotiaat jo harrastaa seksiä!
- 90-luvun lapsi
60-luvun lapsi kirjoitti:
Myös sinä, 17-vuotias ystäväiseni, olet lapsi vielä!
Ja sinä, 60-luvulla syntynyt ystäväiseni, oot kurttunen vanhus.
- Plumsö..
jutta kirjoitti:
Muistelin sillon ite ku olin ton ikänen ni seurustelin noin puoli vuotta poikaystäväni kanssa!!!
Se oli sellaista pussailua ja vatteet päällä hyväilyä.
Ei kuitenkaan mitään enempää...
Olisin kuitenkin varuillani, sillä ajat on muuttunu ja tiedän just yhen 9-vuotiaan tytön joka tuli raskaaks ja piti myös vauvan- on siinä vastuunkantamista'ihan lapsi vielä'!Joo, onks se sit outoo, jos 13-14 vuotiaat vaikka hyväilee toisiaan vaatteet päällä tai muuten on päällekkäin ja suutelee... Mietin vaan että mikä on siinä iässä soveliasta...
- hmm..
12v tyttö! kirjoitti:
kyllä saa 17 vuotiaat jo harrastaa seksiä!
no kannattaa se vuosi viel odottaa et on täysikänen......jos sit sillonkaa on ihan kypsä :)
- 11v poika
12v tyttö! kirjoitti:
kyllä saa 17 vuotiaat jo harrastaa seksiä!
Ja ton vahvistaa suomen laki.
- love L....a U....a
Mulla on ihana tyttöystävä ja oon 11V. suhde kestänyt 3V
- cgfhfghchh
love L....a U....a kirjoitti:
Mulla on ihana tyttöystävä ja oon 11V. suhde kestänyt 3V
isälläs oli
- ns. vanhanaikainen nuori -87
Juttele vaan asiasta poikasi kanssa ihan suoraan. Vaikka se saattaa pojastasi tuntua ns. turhauttavalta ja kiusalliselta tai vastaavalta, niin siitä huolimatta puhu hänen kanssaan. Kerro hänelle kaiken varalta ehkäisystä yms. Kannattaa jutella enemmän ystävänä kuin äitinä, se näyttää tehoavan nykypäivänä enemmän lapsiin. Ja sillon yleensä lapset kuuntelevatkin enemmän ja kertovat vanhemmilleen enemmän.
Muistan omista ajoistani kun olin hänen ikäisensä, että silloin ei tullut edes mieleen harrastaa seksiä, vaan oltiin kavereita.
Mutta nyt kun katsoo näitä nykyajan ns. teinejä, niin näyttää siltä että he harrastavat parisuhteita ja seksiä ihan liian aikaisin. Tuntuu ihan kuin nuoret kehittyisivät paljon aikaisemmin, kuin sillon kuusi vuotta sitten.
Jos asia häiritsee sinua todella paljon, niin kannattaa jutella asiasta myös tämän tytön vanhempien kanssa.
Jaksamisia teille! - tuolla ikää...
Mä olen itse ollut kaksitoista kun seurustelin ekan kerran. Silloin ei neitsyyden menettäminen ollut kaukana. Kolmetoistavuotiaana aloin seurustella mieheni kanssa, ja silloin oli ekakerta. Äitini oli toki huolissaan ja viesti kuuluikin: "Katto sitte ettei sänkyyn mennä tuolla ikää!" Mitä tuollainen auttaa? Ennemmin olis ollut tarpeen asiallinen kertominen ja ehkäisystä yms. puhuminen. Ja pelkkä kortsupaketin osto ei auta! Parempi on, että asioista puhutaan liian varhain kuin liian myöhään. Tietääpä poikasi sitten kun seksin aika on, että myös raskaaksi voi tulla. Tämäkin on joillekkin nykyajan nuorille outoa. Ettäkö raskaaksi ekasta kerrasta? :O
- mk
jos påoikaystäväsi oli tuolloin 16v tai ylitte niin se on lapsiin sekaantumista koska 16v tai vanhempi ei saa olla seksisuhteessa alle 16v kanssa muuta jos kummatkin on alle 16v niin silloin ei ole lapsiinsekaantumista.
- Joku
mk kirjoitti:

ei tuosta saa edes nuhteita oikeudessa... Hanki vähän tietoa ennen ku tuut tänne trollaamaan. Minun mielestäni seksi kuuluu avioliittoon, mutta pussailussa/hyväilyssä en näe mitään pahaa :)
- 11v poika
mk kirjoitti:
jos påoikaystäväsi oli tuolloin 16v tai ylitte niin se on lapsiin sekaantumista koska 16v tai vanhempi ei saa olla seksisuhteessa alle 16v kanssa muuta jos kummatkin on alle 16v niin silloin ei ole lapsiinsekaantumista.
Ei muuten oo se raja on 18v. Ja toiseksi alle 16v. Ei saa harrastaa seksiä.
- jjkh123
11v poika kirjoitti:
Ei muuten oo se raja on 18v. Ja toiseksi alle 16v. Ei saa harrastaa seksiä.
kyllä alle 16v saa harrastaa seksiä, laissa ei kielletä alle 16v. seksin harrastamista, se on vaan suojaikäraja, eli alle 16v ei saa harrastaa seksiä täysikäsen kanssa. vaikka on se mustaki kyllä liian aikasta alle 16v se seksi.
- Vikke8v
Moi oon 8v 3luokkalainen jaaaaa mä luin aika monia kommentteja täältä ja mulla on yks kaveri joka on rakastunu yhteen poikaan sen koulussa ja kun se poika(nimeltään Hayden.)kysyi mun kaverilta"rakastaksä mua?" Mun kaveri sano "j j joo..." niin siitä lähtien se on luokassa vinkannu monta kertaa silmää ja tehny kaiken laista. Ja lopuks se kysy mun kaverilta että "Voitsä tulla kallioille mun kaa puhuu?" Siis ne oikeesti rakastaa toisiaan ja se poika vielä pussas mun kaveria huulille ja otti sitä kädestä kiinni!
Mä oon niin kade.
- huoleen :D
Kun mä olin 11 ja ennemminki, olin "kimpassa" yhen pojan kanssa. Se oli enemmänki kaveruutta ja semmosta, et "hei katos kaikki ei ookkaan tyttöjä"-tyyliin... vaan että pojanki kanssa voi olla kaveri ja sit vähän harjoteltiin et millasta on yhessä. mut ei mitään seksiin liittyvääkään, paitsi jotain pikkupusuja. Ei sen enempää! Musta tuntuu, että kannattaa vaan kysellä positiivisesti udellen ja jättää asia sikseen, jos ei poika kerro mitään sitten... rauhassa vaan! :D heheh!
- ....Voi olla...
No voisivathan he haluta jotain seksileikkien tapaisia juttuja, poikasi on kuitenkin siinä iässä että pervoilua alkaa näkyä. En kuitenkaan usko mitään suurempaa juttua seksileikeistä tulevan. Tuskin kumpikaan kehtaisi sellaisia. Ei minusta mitään huolta tossa asiassa! :)
- Äiskä-
Minulla itsellä on 12v tyttö. Hän "seurustelee" vuoden vanhemman pojan kanssa.
Epäröin aluksi, että he luulevat olevansa tarpeeksi kypsiä seksiin.
Juttelin tyttäreni kanssa asiasta, olimme molemmat samaa mieltä pienen kinastelun jälkeen, että seksi ei kuulu heidän ikäisilleen vielä.
poika on ollut tyttöni kanssa jo todella kauan yhdessä ja olen onnellinen heidän puolestaan.
Pidä sinäkin lapsesi suhdetta vielä tarkasti silmällä! Niin minä teen vieläkin, ja se on hyväksi kaikille.
Seksi kuuluu vasta yli 15 vuotiaille, jos vielä heillekkään!- 13v poju
Olen 13vuotias poika ja mulla on 15vuotias tyttöystävä en tiiä onks se normaalia mut se on sanonu ett sexiä se ei Mun kaa harrasta ennenku oon 15 mut et onks iha normaalia olla suhteessa ittee 2 vuotta vanhemman kaa
- tyttö12v
13v poju kirjoitti:
Olen 13vuotias poika ja mulla on 15vuotias tyttöystävä en tiiä onks se normaalia mut se on sanonu ett sexiä se ei Mun kaa harrasta ennenku oon 15 mut et onks iha normaalia olla suhteessa ittee 2 vuotta vanhemman kaa
en mä tiiä mut itee oon 12v ja mul on 16-vuotias poikaystävä mut enkyl tiiä onks se seurusteluu koska laitetaan vaan niinku naked kuvii ittestämme ja tällä tarkotan vaan rintaa ja onks normaalii kun se poika sanoo et se haluu munkaa sexii ja saanko edes harrastaa senkaa sexii
- kokemusta on
Oma tyttäreni "seurusteli" samanikäisen pojan kanssa vuoden. He olivat "jo" 13-vuotiaita. Niinhän siinä kävi että tyttö tuli raskaaksi,vaikka asiasta oltiin paljonkin etukäteen puhuttu ja sovittu ettei seksi vielä kuulu tuohon ikään. Eli ei kannata ihan sokeasti luottaa lasten kanssa tehtyihin sopimuksiin. Kyllä se luonto tikanpojan ajaa puuhun jossain vaiheessa. Kannattaa pitää vielä tarkassa valvonnassa,niin on parasta kaikille osapuolille.
- kylläh...
kyllä se voi seksiin johtaa... itse "seurustelin" 12vuotiaana 9kk saman ikäisen pojan kanssa. Äiti antoi kerran luvan hänen tulla meille yöksi. "kokeilimme" seksiä.. se ei toimunu lainkaan... eli SE ei edes ylettäny minnekkään.... kondoomia kyllä silloin käytettiin... menkat alko 11 vuotiaana... mutta sitä ennen oli ihan kunnon kielareita ja sormi peliä housuissa.... mutta kyllä aika neljässä viidessä vuodessa on muuttunut...
- tyttö-11
hei!
minä olen 11-v tyttö. aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran kevät talvella. nyt jälkeinpäin ja silloinkin ymmärsin että halusin vain pojan. sen jälkeen olin toisen kanssa mutta tunnetta ei ollut kummallakaan. olen molempien kanssa edelleen kamuja;) Ei minua ainakaan seksileikit vielä kiinnosta! halit,pusut ja jos jotain hiplaamista niin voin silitellä kullan hiuksia ja kulta sivelle paidan läpi rintoja!
joten ei vakavampaa! Sitä läheisyyttä ei uskalla ja kehtaa ottaa enää äidiltä ja isältä! eli eikä myöskään toiselta tytöltä! vastakkainen sukupuoli vain kiehtoo ja sitä haluaa. tunteilleen ei vain voi mitään.... anna poikasi seurustella kenen kanssa haluaa ja voit sinä toki pyytää tyttöä tulemaan teille! minä en pahastuisi. ottaisin asian iloisesti sillä tietäisin että äiti on iloinen puolestani ja haluaa nähdä kultani! ja älä kuitenkaan nolaa poikaasi! tsemppiä sinulle!- -.-
Nou hätä! Anna poikasi seurustella rauhassa! Itsekin olen 12 vuotias poika ja olen seurustellut jo noin reippaan kuukauden. Ei siinä mitään seksiä olla harrastettu! Ollaan vain halailtu, pussailtu ja muutama kielari sekä ollaan hyväilty toisia vaatteet päällä! Aivan tavallista se on! Ei ole mitään hätää! Anna poikasi seurustella, koska se on IHANAA!
- Dj boy 13 v
-.- kirjoitti:

Ootko homo ?
- bvxdvxvxv
Dj boy 13 v kirjoitti:
Ootko homo ?
nii ootko?? fo
- pwrsrteolä
-.- kirjoitti:
Nou hätä! Anna poikasi seurustella rauhassa! Itsekin olen 12 vuotias poika ja olen seurustellut jo noin reippaan kuukauden. Ei siinä mitään seksiä olla harrastettu! Ollaan vain halailtu, pussailtu ja muutama kielari sekä ollaan hyväilty toisia vaatteet päällä! Aivan tavallista se on! Ei ole mitään hätää! Anna poikasi seurustella, koska se on IHANAA!
MÄ OLENKIN VÄHINTÄÄN 300 VUOTTA VANHA!!!!!!!! Ja mun kaikki hampaat heiluu ku vääntelin niitä tongeillq jee mina osataaa hyvaa suomi mugasfgggr
- Anonyymi
Dj boy 13 v kirjoitti:
Ootko homo ?
Onko se muka väärin olla homo?! Musta se on ihan Ok tai olla vaikka lesbo😙
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko se muka väärin olla homo?! Musta se on ihan Ok tai olla vaikka lesbo😙
Kiva että täällä on asiallisia ihmisiäki🙃
- juu
itsekin olen seurustellut monesti ja olen 13w tai no monesti ja monesti... pari kertaa.. neitsyyttäni en ole menettänyt enkä aio menettää vielä pariin vuoteen
- -.-.-.-.-
Oikeest, mikä hirvee paniikki teillä on siinä, jos lapsenne harrastaa seksiä? Okei, ehkä se ei kuulu vielä joillekin 11- tai 12-vuotiaille. Mutta jos 13- tai 14-vuotiaat rakastavat toisiaan ja tuntevat olevansa valmiita, niin onko se nyt niin hirveää? Seksi on kuitenkin nautinnollinen asia, käyttäydytte ihan kuin se olisi joku hirveä kokemus jolta lasta pitää suojella kynsin ja hampain.
Jos nuoret osaavat huolehtia ehkäisystä, tietävät riskit, välittävät ja rakastavat toisiaan, niin musta on outoa että vanhemmat vetää hirveet itku-raivari-paniikit siitä. Haluatteko kieltää lapseltanne nautinnon? - äidin kommentti
-.-.-.-.- kirjoitti:
Oikeest, mikä hirvee paniikki teillä on siinä, jos lapsenne harrastaa seksiä? Okei, ehkä se ei kuulu vielä joillekin 11- tai 12-vuotiaille. Mutta jos 13- tai 14-vuotiaat rakastavat toisiaan ja tuntevat olevansa valmiita, niin onko se nyt niin hirveää? Seksi on kuitenkin nautinnollinen asia, käyttäydytte ihan kuin se olisi joku hirveä kokemus jolta lasta pitää suojella kynsin ja hampain.
Jos nuoret osaavat huolehtia ehkäisystä, tietävät riskit, välittävät ja rakastavat toisiaan, niin musta on outoa että vanhemmat vetää hirveet itku-raivari-paniikit siitä. Haluatteko kieltää lapseltanne nautinnon?Seksi kuuluu aikuisille ja kyllä,itse vanhempana haluan kieltää seksin tuon ikäisiltä kun totuus on se,ettei suurin osa huolehdi siitä ehkäisystä.
- 11v poika
-.-.-.-.- kirjoitti:
Oikeest, mikä hirvee paniikki teillä on siinä, jos lapsenne harrastaa seksiä? Okei, ehkä se ei kuulu vielä joillekin 11- tai 12-vuotiaille. Mutta jos 13- tai 14-vuotiaat rakastavat toisiaan ja tuntevat olevansa valmiita, niin onko se nyt niin hirveää? Seksi on kuitenkin nautinnollinen asia, käyttäydytte ihan kuin se olisi joku hirveä kokemus jolta lasta pitää suojella kynsin ja hampain.
Jos nuoret osaavat huolehtia ehkäisystä, tietävät riskit, välittävät ja rakastavat toisiaan, niin musta on outoa että vanhemmat vetää hirveet itku-raivari-paniikit siitä. Haluatteko kieltää lapseltanne nautinnon?Hei halloo suomen perustuslaki kieltää seksin tossa iässä, mutta kyllä järkikin sanoo että odottakaa nyt edes 15 vuotiaaksi asti. Silloinkin on jos ei mitään satu niin monta monta kymmentä vuotta aikaa harrastaa sexiä.
- jpåådde
äidin kommentti kirjoitti:
Seksi kuuluu aikuisille ja kyllä,itse vanhempana haluan kieltää seksin tuon ikäisiltä kun totuus on se,ettei suurin osa huolehdi siitä ehkäisystä.
mitä jos sinä kukkahattutäti vetäisit vitun päähän ja painuisit osloon!
- Anonyymi
äidin kommentti kirjoitti:
Seksi kuuluu aikuisille ja kyllä,itse vanhempana haluan kieltää seksin tuon ikäisiltä kun totuus on se,ettei suurin osa huolehdi siitä ehkäisystä.
Ai lukeeko laki kirjassa, että seksi kuuluu vain AIKUISILLE?!😂
- kokenut5
Mä oon alaasteen vikalle luokalle menevä ja seukkaan vuotta nuoremman ihanan pojan kanssa. Poika ollut meillä yötä, ja mä niillä. Ja ei TODELLAKAAN olla edes yritetty mennä päällekkäin, koska otamme sen kuitenkin näin nuorina vakavasti. Mutta kaikki eivät. Enkä halua saada lasta kuitenkaan vielä!
Mutta enintään ollaan toisten sukupuoli elimiä tutkittu. Ja pimeässä suukoteltu ja halittu. Se on ihanaa! mutta vain jos ei mene liian pitkälle.- on
siis nuorena seukkaaminen on niin kivaa! juuri tuollaisena pienenä kosketteluna!T:12 vuotias
- en ehkä
minä seurustelen ja ajattelen että on mukava harrastaa seksiä kun on siihen valmis ja vähän vanhempi ehkä sitten 15-16 vuotiaana. en usko että he kokeilisivat seksiä. monet haluavat kyllä suudella ja näin mutta ei viellä niin pitkälle.
- C'moon
Siis oookooo.. Mä oon 12v tyttö kutosel siis. Ja seurustelen mun ikäsen pojan kaa. Ei olla ees aateltu mtn seksiä!! Camoon! Tuskin kaikkien alle 14 vuotiaiden mielessä pyörii vaan seksi!! Mun suhde on kestäny kohta vuoden eikä se oo ollu ku pussailua, yhessä oloa, halailua ja kädest pitämist. Mun vanhemman tietää, ja sen pojanki vanhemmat tietää eikä oo mitään ollu tätä vastaan. Eikä kukaan oo ees tullu puhuu mistään seksi jutuista. Uskokaa pois, en usko et 10-13 vuotiaat ees harkitsee seksiä.
- Äiti 50-v
Nyt 13-vuotiaana ei vielä seurustele, mutta muutama kaveri on aloittanut. Päätin juuri (näitä luettuani), että ostan muutaman kortsupaketin pojalle jo valmiiksi. Tämä siksi, että nuoret eivät useinkaan kehtaa itse ostaa, ja sit käy vahinkoja. Meillä on pojan kanssa erittäin läheiset välit, olemme aina puhuneet kaikesta, sikäli minun on helppoa ostaa ne ja taas kerran valistaa poikaa.
- ei huolta
itse olin 12-vuotiaana kimpassa samanikäisen pojan kanssa. Koulun jälkee oltiin kaverilla jolla oli poikaystäväni kaveri poikaystävänä.
kimpassa olo tarkotti et harrastettii pullonpyöritystä, eli totuus vai tehtävä ja totuuksissa oli tyyliin "rakastatko sitä" jne ja tehtävissä sit oli niitä ihan kunnon pusuja. Vaihdettiin karkkeja suusta suuhun jne. :D
Eipä tuo kovin vakavaa ollut vielä siinä vaiheessa, kun me tytöt oltii huolissamme että voiko tulla raskaaksi jos makaa sängyssä pojan päällä vaatteet päällä, koska tällaisiakin tehtäviä saattoi joskus tulla. Kun pojat lähtivät kotiin niin meillä oli kovat barbileikit käynnissä. Niissä kyllä tapahtui suht aikuisiakin asioita:D
12-vuotiaana oltii yhes jätkän kans ja se oli jo sitten just sitä halimista ja kunnon pussailua peiton alla. Ei siinäkään käden hirveesti missään käyny, mut kyllä siinä vaiheessa oltiin jo kiihottuneita. Seksi ei kyllä olisi käynyt mielessäkään, koska ala-asteella lapsilla on keskenäänkin vielä tietyt säännöt ja myös ymmärrys siitä, että se on liian nuorena. Lisäksi vaikka kuinka olisi leffoista nähnyt ja kuullut, niin ei vielä ollut oikeaa ymmärrystä, siitä miten seksi käytännössä toimii ja se olisi niillä vehkeillä ollut muutenkin vielä mahdotonta ;D
13-vuotiaana osa tytöistä siirryttyään yläasteelle aloittavat seksin harrastamisen, koska vanhemmat pojat kiinnostuvat heistä ja painostus saattaa alkaa tuossa vaiheessa.
Pojat sen sijaan aloittavat varhaimmillaan vasta 14-vuoden iässä koska samanikäiset tytöt eivät ole kiinnostuneita ikäisistään, ja ala-asteelta on turha enää 13-vuotiaana lähteä tyttöystävää hakemaan:D ikärajat nuorten keskuudessa tuossa vaiheessa vielä sen verran tiukat. Ja hyvä niin.
Niin ja pojat aloittavat vasta siksi varhaimmillaan 14-vuotiaana eli noin 8 luokalla seksin, koska nämä nuoremmat tytöt tulevat silloin ylä-asteelle.
Tässä pieni selvennys. - eli tuo kimpassa olo
ei huolta kirjoitti:

Tässä pieni selvennys.oli silloin 10-vuotiaana :)
- enimmäkseen
Kavereita varmaan ovat ja pitävät toisistaa. Ei mitään syytä huoleen kun tiedätkin missä poikasi liikkuu ja olet tytönkin nähtnyt ja fiksuksi todennut. He ovat vaan kavereita opettelevät vastakkaisen sukupuolen kanssa toimeen tulemistä. Omasta lapsuudestani muistan kyllä, että pussailin tuon ikäisenä ja se tuntuin aika hurjalle, uudelle ja jännittävälle. Ei siis mitään huolta, eivät he nyt koko ikäänsä varmaan yhdessäkään tule olemaan. =)
Ota ihan rennosti vaan. - Kyllästynyt totaalisesti
Ei uskalla sanoa pojalle et munaa ei sovi alkaa tunkemaan mihinkään reikään ennen 16 vuoden ikääkö?
Ei uskalla puuttua, ei uskalla sanoa mitään, ihmettelee ja voimaton piltin edessä. Mikä helvetin lapasia nää suomalaiset nykyäitit on?`Lapsihan juoksuttas sua vaikka hyppykepin perässä jos vaan annat.- joo,jep,kyllä
mun mielestä sun kannataa vaan vähän jutella mä seurustelen tällä hetkellä yhden pojan kanssa olemme saman ikäisiä eli 12 vuotiaita,heti alussa puhuimme seksistä siis emme niin että -mennään sänkyyn! vaan että minkä ikäisenä ehkä kokeilemme ja tein selväksi mihin saa koskea ja mihin ei. mulla ei ainakaan käy mielessä seksin harrastaminen kuin vasta vanhempana ja tarkkaan mietin minkä puolesta neitsyyteni menetän..
- poika94
joo,jep,kyllä kirjoitti:

Itse seurustelen 16-vuotiaan tytön kanssa, olen itse 15 vuotta. Olemme puhuneet paljon seksistä, tiedämme riskit, pystyn/kehtaan itse ostaa kondoomit jne mutta ongelmana on oma äitini joka on kuin 50-luvun neuvostoliitosta, ihan niinkuin ongelmat katoaisi ilman että niistä puhutaan. Äiti ei anna tyttöystäväni tulla meille yöksi edes "toinen sohvalla" periaatteella (tietää varmaan ettei siitä tulisi yhtään mitään)...
Onko äitini hieman ylisuojeleva? Mitä pitäisi tehdä? - juuuuuuuuuh
poika94 kirjoitti:
Itse seurustelen 16-vuotiaan tytön kanssa, olen itse 15 vuotta. Olemme puhuneet paljon seksistä, tiedämme riskit, pystyn/kehtaan itse ostaa kondoomit jne mutta ongelmana on oma äitini joka on kuin 50-luvun neuvostoliitosta, ihan niinkuin ongelmat katoaisi ilman että niistä puhutaan. Äiti ei anna tyttöystäväni tulla meille yöksi edes "toinen sohvalla" periaatteella (tietää varmaan ettei siitä tulisi yhtään mitään)...
Onko äitini hieman ylisuojeleva? Mitä pitäisi tehdä?Äitisi on vai hieman ylisuojeleva...Ota itse linjat haltuusi, v1ttuile äidillesi ja ole itse vahvemmilla...Äiti uhkaa ottaa kuukausirahat----> mene töihin. Äiti uhkaa ottaa tietokoneen----> piilota se tai osta oma. Äiti uhkaa sitä ja tätä----> toimi samalla tavalla...Ole kuin mikään hänen uhkauksista ei tehoisi niin hän kyllästyy ja antaa sinun olla...Itsenikin piti tulla ennen kotiin klo 22 ja nyt ei ole kotiintuloaikoja olen 13v....
- poika94
juuuuuuuuuh kirjoitti:
Äitisi on vai hieman ylisuojeleva...Ota itse linjat haltuusi, v1ttuile äidillesi ja ole itse vahvemmilla...Äiti uhkaa ottaa kuukausirahat----> mene töihin. Äiti uhkaa ottaa tietokoneen----> piilota se tai osta oma. Äiti uhkaa sitä ja tätä----> toimi samalla tavalla...Ole kuin mikään hänen uhkauksista ei tehoisi niin hän kyllästyy ja antaa sinun olla...Itsenikin piti tulla ennen kotiin klo 22 ja nyt ei ole kotiintuloaikoja olen 13v....
No joku roti sentäs, Kunnioita vanhempiasi isolla pantu raamatun tekstiin ;) Suhteet haluan pitää vanhempiini hyvinä, niitä tarvitaan vielä!
- tyttö vaan
poika94 kirjoitti:
No joku roti sentäs, Kunnioita vanhempiasi isolla pantu raamatun tekstiin ;) Suhteet haluan pitää vanhempiini hyvinä, niitä tarvitaan vielä!
Alotin seurustelin 11 vuotiaana ja nyt olen 25 ja sama pari! eka kerta oli joskus 14 vuotiaana!
- cvxn
tyttö vaan kirjoitti:
Alotin seurustelin 11 vuotiaana ja nyt olen 25 ja sama pari! eka kerta oli joskus 14 vuotiaana!
vittu mää harrastin kmalaa sperma paska persemulkkuanaaliseksiä jo 10 v spermat lens mun nenään pojan karvaisesta munasta..
- tyttö jota et tunne
cvxn kirjoitti:
vittu mää harrastin kmalaa sperma paska persemulkkuanaaliseksiä jo 10 v spermat lens mun nenään pojan karvaisesta munasta..
HYI
- tyttö jota et tunne
niimpä! äidit on tyhmii!!!!
ainaki siinä aihees kun ne luulee et alle 13v ei voi mennä facebookiin!!!
saatana kyllä mä tiedän mitä seksi tarkottaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!
no iha sama tääki meni tämmöseks sössötykseks hyvää päivää kaikille vaan (paitsi äideille)!!!! - Oletko akrobaatti?
cvxn kirjoitti:
vittu mää harrastin kmalaa sperma paska persemulkkuanaaliseksiä jo 10 v spermat lens mun nenään pojan karvaisesta munasta..
Sitten kun hiukan kasvat ja viisastut niin huomaat, ettei tuo tekstisi edes voi pitää paikkaansa.
Tutkiskele hiukan biologian kirjaasi... - :)
tyttö vaan kirjoitti:
Alotin seurustelin 11 vuotiaana ja nyt olen 25 ja sama pari! eka kerta oli joskus 14 vuotiaana!
olitte varmaa umpirakastuneita :)
- kannattaja
juuuuuuuuuh kirjoitti:
Äitisi on vai hieman ylisuojeleva...Ota itse linjat haltuusi, v1ttuile äidillesi ja ole itse vahvemmilla...Äiti uhkaa ottaa kuukausirahat----> mene töihin. Äiti uhkaa ottaa tietokoneen----> piilota se tai osta oma. Äiti uhkaa sitä ja tätä----> toimi samalla tavalla...Ole kuin mikään hänen uhkauksista ei tehoisi niin hän kyllästyy ja antaa sinun olla...Itsenikin piti tulla ennen kotiin klo 22 ja nyt ei ole kotiintuloaikoja olen 13v....
hyvin todettu
- 11v poika
Onneksi joillakin äideillä ja isillä järki pelaa. Ja muuten on toi kyllä miehenkin homma että älä nyt vain naisia alista.
- vidun äidit saatana! :P
tyttö jota et tunne kirjoitti:
niimpä! äidit on tyhmii!!!!
ainaki siinä aihees kun ne luulee et alle 13v ei voi mennä facebookiin!!!
saatana kyllä mä tiedän mitä seksi tarkottaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!
no iha sama tääki meni tämmöseks sössötykseks hyvää päivää kaikille vaan (paitsi äideille)!!!!Mulla on ihan samat ongelmat! :(
- I want her!
joo,jep,kyllä kirjoitti:
mun mielestä sun kannataa vaan vähän jutella mä seurustelen tällä hetkellä yhden pojan kanssa olemme saman ikäisiä eli 12 vuotiaita,heti alussa puhuimme seksistä siis emme niin että -mennään sänkyyn! vaan että minkä ikäisenä ehkä kokeilemme ja tein selväksi mihin saa koskea ja mihin ei. mulla ei ainakaan käy mielessä seksin harrastaminen kuin vasta vanhempana ja tarkkaan mietin minkä puolesta neitsyyteni menetän..
Tykkääkö tytöt fiksuista? Viidennellä luokalla 12 kpl oppiaineita ja keskiarvo 9,75! Miksi se söpöin ei edes huomaa mua! Elämä on epäreilua!
- Öö...
vidun äidit saatana! :P kirjoitti:
Mulla on ihan samat ongelmat! :(
Hei bitch please en khyl usko et ne ees HARKITSEE seksiä!!! :)
- ffawfwfffw
cvxn kirjoitti:
vittu mää harrastin kmalaa sperma paska persemulkkuanaaliseksiä jo 10 v spermat lens mun nenään pojan karvaisesta munasta..
isäs harrasti kun sua teki...
- joo jee
cvxn kirjoitti:
vittu mää harrastin kmalaa sperma paska persemulkkuanaaliseksiä jo 10 v spermat lens mun nenään pojan karvaisesta munasta..
johan on taas näitä murrosikäsii jol on V###u ja muut mieles.. :D
- Tyttö bff
poika94 kirjoitti:
Itse seurustelen 16-vuotiaan tytön kanssa, olen itse 15 vuotta. Olemme puhuneet paljon seksistä, tiedämme riskit, pystyn/kehtaan itse ostaa kondoomit jne mutta ongelmana on oma äitini joka on kuin 50-luvun neuvostoliitosta, ihan niinkuin ongelmat katoaisi ilman että niistä puhutaan. Äiti ei anna tyttöystäväni tulla meille yöksi edes "toinen sohvalla" periaatteella (tietää varmaan ettei siitä tulisi yhtään mitään)...
Onko äitini hieman ylisuojeleva? Mitä pitäisi tehdä?Vanhemma ovat semmoisia että ne aina pitää lapsiaan liian pieninä. Yritä kertoa äidillesi että et enään ole vauva vaan melkein aikuinen. Ja voit harrastaa sitä ... Jo.
- Tyttä bff
I want her! kirjoitti:
Tykkääkö tytöt fiksuista? Viidennellä luokalla 12 kpl oppiaineita ja keskiarvo 9,75! Miksi se söpöin ei edes huomaa mua! Elämä on epäreilua!
Koska voi olla että luonteesi on kiva ja monet ovat ihastuneita sinuun mutta teidän kemiat eivät sovi yhteen ja tyttö ei tunne samaa rakkautta sinua kohtaan. Olen itse 12v tyttö ja minuun on ihastunut yksi poika mutta en tykkää hänestä vaan yhestä toisesta mutta se ei kiinitä mitään huomiota minuun.
Ps. .Arvosanoilla ei ole mitään väliä rakkauteen. - Tyttö bff
vidun äidit saatana! :P kirjoitti:
Mulla on ihan samat ongelmat! :(
Kukaan ei ihastu sellasiin tyyppeihin jota kiroilee. Yksi todella tärkeä vinkki. Vaikka olen jo vanha meidän luokalla kiroileminen on todella noloa!
- tyty16v
tyttö jota et tunne kirjoitti:
niimpä! äidit on tyhmii!!!!
ainaki siinä aihees kun ne luulee et alle 13v ei voi mennä facebookiin!!!
saatana kyllä mä tiedän mitä seksi tarkottaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!
no iha sama tääki meni tämmöseks sössötykseks hyvää päivää kaikille vaan (paitsi äideille)!!!!joo kyl se on nähty et millasii pellejä ne alle 13-vuotiaat on siellä facebookissa :DDd
- tiiukka
poika94 kirjoitti:
Itse seurustelen 16-vuotiaan tytön kanssa, olen itse 15 vuotta. Olemme puhuneet paljon seksistä, tiedämme riskit, pystyn/kehtaan itse ostaa kondoomit jne mutta ongelmana on oma äitini joka on kuin 50-luvun neuvostoliitosta, ihan niinkuin ongelmat katoaisi ilman että niistä puhutaan. Äiti ei anna tyttöystäväni tulla meille yöksi edes "toinen sohvalla" periaatteella (tietää varmaan ettei siitä tulisi yhtään mitään)...
Onko äitini hieman ylisuojeleva? Mitä pitäisi tehdä?hei ymmärän mutta se on ihan normaalia
- tyttö jota et tunne
oon ite 11v ja mun luokalla on seurusteltu jo. mun mielestä 11vuotias on ihan ok ikä antaa lapsen seurustella joten älä ihmees sano mitään!!! :D aika hölmöö että tän ikäisiä tyyppejä vastaa tommosiin viesteihin..eikös tää oo enemmän aikuisten juttu :DD
- tyttö jota et tunne
oho toi tuli väärään paikkaan xC
- Tyttö bff
Sori jos ymmärsitte väärin että 11v tyttö ei voi seurustella mutta tarkoitin että sellasta tosi seurustelua 11v on liian nuori. Eli 11v voi seurustella ja suudella olen samaa mieltä mutta sellasta aikuismaista seurustelua sen ikäset eivät vielä voi.
- saddsasda
Kyllä mun mielestä on ihan normaalia että ton ikäset tykkää olla yhdessä!
Kyllä yks tyttö piti musta jo 11 vuotiaana.
Ja lupaan että rakastan häntä aina vaikka hän ei enää minusta piittakaan! - hehs
kai se on ihan normaalia, et ton ikänen on yhessä jonkun kanssa. "yhessä oleminen" meinaa nykyaikana kahta eri asiaa;
a. voimakasta ihastumista ja kaverityylistä olemista
b. kiihkeää suutelua jne
ite en ole mikään ekspertti asiassa, en koskaan kenenkään kanssa ole ollut yhessä (taitaa johtua siitä et kukaan ei ole koskaan tykänny musta ;D), mut toi seksin harrastaminen tollasena 13veenä on aika sairasta. - 22pistepirkko
Tuossa poika joka sanoi harrastaneensa 13-vuotiaana seksiä niin en oikein usko. Varmaan olleet sängyssä ja pusutelleet.
- varmaa :)
nii luulen mäkin... ja jos ois ni oisse kyl hulluu..
- 11v
Itseasiassa ajattelet itse asiaa hiukan väärin. Seksihän ei ole vain itse "sitä" hommaa, vaan se voi myös olla pelkkää pusuttelua ja koskettelua.
- 11v poika
11v kirjoitti:
Itseasiassa ajattelet itse asiaa hiukan väärin. Seksihän ei ole vain itse "sitä" hommaa, vaan se voi myös olla pelkkää pusuttelua ja koskettelua.
Toi on muuten totta ottakaapa selvää ennen kuin meette kirjottelee tollasia asioita.
- jebaa : D
Ensimmäine ´suhteeni´ oli saman ikäiseen poikaan. Parit halit tuli annettua,ei muuta. Sitten erosimme,olimme varmaan kk yhdessä.
Sitten ihastuin yhden parhaimmista kavereistani pikkuveljeen, joka on 1 nuorempi. parit pusut ja halit ollaaan tehty,ei muuta - From kouvola bitch
Oon ny 13 v ja ollaa tyttöystävän kaa oltu sängyssä pusuttelemassa eikä mtn seksiä harrastettu kuinka tuo herra ny sitä väitti -.-''
Mutta asiaan joo mun mielest sun pitäs antaa vaa sen lapsen olla siellä jos se haluaa. Kyl sen tyttöystävän äiti tai sikä pitää niit sen verran simäl et ne ei seksiä harrasta :) - 11v
moi mä oon 11 w tyttö ja mä ihastuin uimarannalla yhteen poikaan mutta se poika on mun kaverin poikaystävä se poikakin ehkä tykkää musta koska se seuraa mua koko ajan mutta en halua mun kaverille pahaa mieltä mitä teen?
- dafuck3
sun pitää saada tietää mitä se poika ajattelee susta ensin
- 11w poika
Oon ite 11w ja haluun seurustella yhen 11w kaa mut se ei haluis miten saan se pään käännettyy mut oon sanonu sille ettei ne jutut menis tonne Seksin puolelle.
Ja meijä nuorien seurustelu on sellasta Pussailuu ja halailemista ja ehkä joskus syrjäsemillä paikoilla toistensa päällä makaamista PS: Ilman seksiä.- 11v poika
Anna sen olla jos se ei haluu seurustella niin minkäs teet.
- ...
mä voisin kyl seukata jonkun kaa mut ku ei löydy paljo ketään 11-13 v poikii
- .,9
sun kaa mä voisin seukata
- Poika 12v
... kirjoitti:
mä voisin kyl seukata jonkun kaa mut ku ei löydy paljo ketään 11-13 v poikii
Moi,
Oon 12v Poika Vantaalta tarttisin 12- 11v Tyttö ystävää. - Tyttö bff
Poika 12v kirjoitti:
Moi,
Oon 12v Poika Vantaalta tarttisin 12- 11v Tyttö ystävää.Olen12 v tyttö ja haluaisin myös poikaystävää mutta näin netin kautta en kyllä viitti alkaa seurustelee.
- Bff :)
Poika 12v kirjoitti:
Moi,
Oon 12v Poika Vantaalta tarttisin 12- 11v Tyttö ystävää.Minkälaisista tytöistä pojat tykkäävät? :) antakaa vinkkejä
- hemuliiiih
Poika 12v kirjoitti:
Moi,
Oon 12v Poika Vantaalta tarttisin 12- 11v Tyttö ystävää.Nolot :D ei tää oo mikää deitti sivusto
- Tietokirja
hemuliiiih kirjoitti:
Nolot :D ei tää oo mikää deitti sivusto
Onhan
- oona
Poika 12v kirjoitti:
Moi,
Oon 12v Poika Vantaalta tarttisin 12- 11v Tyttö ystävää.Oon tyttö ja asun vaantaal myös ikäni 12.v
- marsufani
oona kirjoitti:
Oon tyttö ja asun vaantaal myös ikäni 12.v
Oon tyttö 12.v asun Vantaan etin jotain poikaystävävää
- 12v poika
Bff :) kirjoitti:
Minkälaisista tytöistä pojat tykkäävät? :) antakaa vinkkejä
Kukaan ei pidä ihmisistä jotka esittää jos joku sanoo et sun pitää muuttuu nii se ei pidä susta.
- 11v Tyttö
11v poika kirjoitti:
Anna sen olla jos se ei haluu seurustella niin minkäs teet.
Oon kyllä samaa mieltä, toista ei kannata ryhtyy painostaa.:D
- .
11 w pojalle
Jos tyttö ei halua niin se ei halua. Turha ruveta ''päätä kääntämään''
Ehkä se ei vaan haluu vielä seurustella(jos sekin 11 vuotias). - tyttö ::D
Anna poikasi vain seurustella. Kuulostaa fiksulta pojalta, joten en usko, että menisi mitään yli tyhmää tekemään. Itse olen nyt 14 vuotias.
- :))))
oon 12w ja mulla on ihana poikaystävä
- Lilliputti12
En tiiä mitä tehä, oon 12v tyttö ja mulla on vuotta vanhempi poika ystävä joka haluais jo harrastaa seksiä mutta mä en. Mitä tehä?:O
- 11v poika
Sano vaan ei. En mä nyt usko et ton ikäset skitsoo jos et oo valmis sexiin.
- Tyttö bff
Yritä sanoa hänelle että ehkä parin vuoden päästä koska et ole nynny mutta et ole kuitenkaan valmis niin läheisiin koketuksiin hänen kanssa.
ps. Muista snoa lopussa kuitenkin että rakastat häntä niin kaikki on hyvin - 11v Tyttö
Ei sun oo pakko mihinkään seksiin ryhtyy jos et haluu! Sanot vaa suoraan.
- "olen kakka"
Voisinko mä seurustella homon kanssa,vaikka itse olen hetero?
On miettinyt tätä pitkään ja hartaati. (:
Minusta 1-2 vuotiaat voivat ainoastaan seurustella.
Jos joku on tätä vastaan,sanokaa toki.
Voin tulla syömään teidät ;D- 11v poika
No riippuu kumpaa sukupuolta olet mutta jos olet tyttö ja se poika tai toisin päin niin silloin seurustellessanne olisitte molemmat heteroita. Jos taas tyttö ja tyttö tai poika ja poika niin olisitte molemmat joko bii- tai homoseksuaaleja.
- pah...
nah...miten hitossa te löydätte ne tytöt?Ite olen 11v ja ehkä vähän hiljainen silti... kukaan nähtävästi muo halua...tosin meidän luokalta kukaan seukkaa joten ei kai tuo nyt niin outoa olekkaan...hö!
- cffdf
siit vaa kaupunkille ja tuurii messii :) Tsemppiiii!!!
:)
- Heinisku !
Vittu te kaikki oote tollasia 11v iniseviä penikoita ja luulette olevanne jotain isoja ku seurustelette (EIKÖ SE OLE IHAN NORMAALI ASIA TOSSA IÄSSÄ )Mmm... mun mielestä ainakin on ! Teil ei varmaa oo ees murrosikä alkanu ite oon 13v ja oon seutustellu vuoden !ja mulla on menkatkin alkanu . ! xD en ole harrastanut seksiä vaan ollaan ihan ystäviä ehkä kohta voi kokeilla jotain vaatteet päällä hyväilemistä !
- 11v poika
Onko joku väittäny että se ois jotenkin kovaa? En tarkota loukata mutta sulla taitaa olla murrosiän tunnevaihtelu meneillään.
- 11v poika
Ja et säkään mikään aikuinen ole että älä nyt väitä että olisit paljonkin vanhempi kuin me.
- Tyttö bff
Olen samaa mieltä.
- body16
musta ois mahtavaa olla jonku kanssa vaan enpä oo rohjennu kysyä. on se mahtavaa kun nykyään jotku 11-13v nuoret ovat jo löytäneet toisensa :3
- paskatuuri
ite oon 13 en oo kenenkää kaa seurustellu mut mun peräs roikkuu läski ruma tyhmä ja aivokuollutyttö tein virheen ku annoin sille puhelin numeroni

- ujghmjcghnmcfncmcnjv
paskatuuri kirjoitti:
ite oon 13 en oo kenenkää kaa seurustellu mut mun peräs roikkuu läski ruma tyhmä ja aivokuollutyttö tein virheen ku annoin sille puhelin numeroni
joo ei tarvi kirjottaa 3 kertaa samaa tekstiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!! ja tää alotettiin 05 joten fuck off!!!!!!
- Tyttö bff
paskatuuri kirjoitti:
ite oon 13 en oo kenenkää kaa seurustellu mut mun peräs roikkuu läski ruma tyhmä ja aivokuollutyttö tein virheen ku annoin sille puhelin numeroni
Älä nyt viitti ei kukaan niin kauhea voi olla sano sille vain ei.
- 13vuotias
ite oon alkanu seurustelee ensimmäisen kerran 7vuotiaan sillo pussailtii ja sillee ja sit erottii :D
mut ei silti seksii oo tullu kokeiltuu eikä varmaa vie vuotee.
ja kyllä 10vuotiaat voi "seurustel" sillo ollaa vaa kavereit
mut sikko ollaa 12-13 ikäsii ni sillo tekee seksii mieli ja sillee mut tuski sitä harrastetaa.
13vuotias poika - Nuori tyttö
Tuossa ei nyt ole mitään kovin erikoista, sillä omassa koulussani ensimmäiset, vähintään "leikkisuhteet" aloitetaan jo kolmannella. Nekin kestävät paristä päivästä pariin viikkoon. Omasta mielestäni tuossa ei ole mitään järkeä, ja siksi en itse ole vielä seurustellutkaan.
- Neea
oon 14v ja olen seurustellu poikaystäväni kanssa 4kk. Saamme olla toisillamme yötä ja emme ole todellakaan harrastanu seksiä. Niinku terveystiedon tunneillakin sanotaan että kun on murrosikä niin silloin on kehittymäs ja aikuiset eivät saisi estää lapsen kehittymistä! Toki jos haluaa olla liian ylihuolehtivainen lapsen kans niin omapahan on asia. Seurustelukumppanille on helpompi kertoa isommatkin murheensa mitä ei välttämättä kertois muille ja se helpottaa oloa. Ite olen kertonu poikaystävälleni murheitani mutta ne eivät ole ollu kovin isoja mutta on helpottanu oloa =)
- TheTiiaBatman
Ite täytän kohta 13, mutta silti seurustelen juuri nyt :) Mennään joku päivä kaupungille. Ei tän ikästen pitäs vielä harrastaa mitään seksiä, se on vaan yhdessäoloa, kädestä pitämista ja ehkä pussailua :)
- iosejg
Mäki täytän kohta 13v ja seurustelen, tosin me edetään ihan rauhassa, niikun pitääkin! Me ollaan oltu kohta 2viikkoo yhessä ja ollaan txtaillaan IHAN VITUSTI. Seksi ei oo käyny mielessäkään, eikä vielä olla niin pitkällä että oltas hiplailtu toisiimme. Koskaan ei ole kyllä mahdollisuutta tehdä mitää mutta oon sen verran ujo luonteeltani että etenen rauhassa. Mut itekkin oon sitä mieltä että ei alle 10v helareitten tarvi vielä alkaa otteleen suihin ym. pornografista käytöstä, niiku ei munkaan vielä muutamaan vuoteen. Mut mukavaa on :)
- Nuk
iosejg kirjoitti:

Ite oon 13v ja harrastanu seksiä kahesti. Ekan kerran 12-vuotiaana. Ei siinä mitään pahaa ole kunhan huolehtii ehkäisystä!
- 11v poika
Nuk kirjoitti:
Ite oon 13v ja harrastanu seksiä kahesti. Ekan kerran 12-vuotiaana. Ei siinä mitään pahaa ole kunhan huolehtii ehkäisystä!
Vähän nuorena aloitit! (Minun mielestäni.)
- Epäreilua

Onnenpekka! Mulla on yks tyttö kiikarissa mutta se ei ees huomaa mua! Oon 12v.
- hjjjjjjjjjjjjjjjjjjj
iosejg kirjoitti:
Mäki täytän kohta 13v ja seurustelen, tosin me edetään ihan rauhassa, niikun pitääkin! Me ollaan oltu kohta 2viikkoo yhessä ja ollaan txtaillaan IHAN VITUSTI. Seksi ei oo käyny mielessäkään, eikä vielä olla niin pitkällä että oltas hiplailtu toisiimme. Koskaan ei ole kyllä mahdollisuutta tehdä mitää mutta oon sen verran ujo luonteeltani että etenen rauhassa. Mut itekkin oon sitä mieltä että ei alle 10v helareitten tarvi vielä alkaa otteleen suihin ym. pornografista käytöstä, niiku ei munkaan vielä muutamaan vuoteen. Mut mukavaa on :)
samaa mieltä :)
- Tyttö bff
Nuk kirjoitti:
Ite oon 13v ja harrastanu seksiä kahesti. Ekan kerran 12-vuotiaana. Ei siinä mitään pahaa ole kunhan huolehtii ehkäisystä!
Ei niin nuorena. Please
- KATTOKAA NY!!!
HEI HALOO! AIHE ON VUODELTA 2005!!!!!
- 11v poika
Hei ja huh hellettä ehkä joku onkin jatkanut keskustelua ihmisten kanssa jotka ovat puhuneet samasta aiheesta.
- ghrhfhhgfhg
ja ite sit päätit kirjottaa??
- 11v poika
On tullu itekkin seurusteltua parinkin tytön kaa ekan kanssa olin yhdessä sen kanssa nelisen kuukautta. Sitten olin toisen kanssa yhdessä noin 7 kuukautta.Ja sitten taas ekan kanssa noin 12h. Toisen kanssa vaan juteltiin ja toisen kanssa käytiin pari kertaa leffassa mutta ei sen kummempaa.Kannattaa muuten suostua menemään melkein mihin vaan leffaan tytön kanssa vaan kohteliaisuuden vuoksi.Itse menin tyttöystäväni kanssa huonoon leffaan mutta jos olisi ollut "vähän" parempaa seuraa(En "oikein" pitäny siitä tyypistä!) olisi ollut varmaan hauskaa.Toinen tosin olikin aika ujo ei uskaltanu mennä minnekkään ehkä vanhemmat olivat osa syy.Ja se suhde loppuikin tytön "pelkoon" että joku saa tietää että hän seurustelee kanssani.
- Foreveralone99
Tahtoisin seurustella tytön kanssa... Mutta kun pidän vain peleistä niin naiset ovat kauna. Olen 12v täytän tänä vuonna 13. Tykkään yhdestä meidän luokkalaisesta, mutta hän tykkää toisesta :(. Yritän elää yksin.... Vaikka tahtoisin seurustella.
- alone too ;(
mis asut?? voitas tavata??? on sinkku, ja täytän kans 13. ootko söpö?
- Tyttö bff
Maailmassa on paljon kauniita tyttöjä.
- hemuliiih
alone too ;( kirjoitti:
mis asut?? voitas tavata??? on sinkku, ja täytän kans 13. ootko söpö?
Ei tää mikää deitti sivusto oo xD
- melhjköuihgk5 6yuved
On mullaki poikaystävä, se o ihana, kiltti ja kuuntelee mua.
Kyllä sen lapsenakin ymmärtää sen vastuun. Anna poikas pussailla sen tyttönsä kaa vaikka kuuhu asti, jos se vaa on hyvä edellee koulus ja auttaa kotona kun ymmärrän ton vaikeuden, et isi on vakavasti sairas -omaki isi on- . Äidillä ei siinä vaiheessa ole helppoa, ja lapsen on velvollisuus - Kokematon :(
Kaikilla 11-14 v tyypeil on joku ihana poika/tyttöystävä :D
Itte oon 12v enkä oo seukannu kenenkääkaa vaikka haluisin :((
Luokal ei oo ketää kivaa tyyppiikää :(((
Muuttaa äitini taitaa olla vähä ylisuojelevainen? :
Ku see on monesti sanonu et sitte ku asut yksin ( tai et sitku oot jotai 15 v ) nii sitte vasta saan seukata :o
Iskä ei oo oikein sanonu siihe mitää mut nee on kyl Puhunu mulle ehkäsyst ja niist muist- Tyttö bff
Mikä minussa on vikana? Olen nätti, kiva ja kaikki luokan tytöt tykkäävät minusta todella. Käyttäydyn hyvin ja osaan naurattaa muita helpolla mut meidän luokan pojat eivä kiinnostu minusta paitsi yksi joka on mielestäni tylsä.
Ps en ylpeile. Auttakaa ja antakaa neiuvoja. Haluan seurustella.
Olen 12v - 11v Tyttö
Jaahas, no en sanois et HALUAISIN seukata jonkun kaa mut siis olishan se kivaa :D mut mun äiti ei IKINÄ antas mun seurustella että saa vaan unelmoida. Kyl sä jonkun viel löydät joka välittää sust todella:) tsemppii!
- Tyypit heeei
Heeei auttakaa ny?!?!
- No ei sitte
Vittttttuun homot -.-
- kkkkcgngfcjmcbnmjkvj
samaa sulle apina...................... jzdfiognjpseofnhzvhdzinjfjinvhig
- happy girl
oon 11w tyttö, mun mielestä tän ikäisenä on normaalia seukata
- 13 wee olen itsekin
Anteeksi nyt vain, nykyään 13 vuotias on jo kehittynyt niin, että pystyy harrastamaan seksiä. Toki se riippuu ihmisestä, mutta monilla tytöillä kuukautiset alkavat jo 11-13. Ennen ne alkoivat noin 15 vuotiailla, koska työ oli niin raskasta. Se on sitten eri juttu, että HALUAAKO sitä seksiä harrastaa, mutta älkää ihmeessä sanoko ettei 13 siihen voisi pystyä.
Nimimerkillä 13 wee olen itsekin- ei h3lkkari
ahhhahhaa luin nämä kaikki viestit ettekö jonnet oo huomannu että tää keskustelu alotettiin vuonna 2005? Tuskin se enää näitä lukee :D
- ghgnbgfj
ei h3lkkari kirjoitti:
ahhhahhaa luin nämä kaikki viestit ettekö jonnet oo huomannu että tää keskustelu alotettiin vuonna 2005? Tuskin se enää näitä lukee :D
niimpä :D
- Tyttö bff
Kyllä13 v pystyy harrastamaan seksiä mutta onko se viisasta on toinen asia. Järki käyttöön.
- Tälläne hauska heppu
Oon 13w mul on ihana poikaystävä, se on ollu meillä pari kertaa yötä ja sillo ollaan pussailtu ja hiplattu toisiimme vaatteet pääl ja tällee mut se on kyl ihana... mun mielest 13 vuotiaan voi alottaa kyl seksin jos haluaa ja on ehkäisy kunnossa mutta itte en kyl haluis :))
Ainahan lapsen pitää kysyä vanhemmaltaan. Eri juttu sitten aikuisena.
- Lissu viisu 1234
Mulla on ongelma.Mä tykkään yhestä pojasta mutta en uskalla kertoo sille tunteistani.pelkään että se kertoo muille pojille ja tytöile!osaisko joku auttaa,että miten ketosin tunteistani!!auttakaa!!!
- moi vaan
Sano suoraan vaika koulunjälkeen kun se on menos no esim yksin kotiin ja kato sit silmiin kun puhut...
- yksi poitsu vaa
olen 13 v poika ja seurustelen 12 v tytön kanssa. ja siihen ei liity eikä TOSIAAN SAISI LIITTYÄ MITÄÄN SEKSUAALISTA!!!!!! 15 tai 16 on sopiva ikä siihen ekaan kertaan.... Ja sekin on ihan omasta valmiudesta kiinni milloin haluaa ruveta seurustelee. joten jo 10 v voisi seurustella jos vaan haluaa. ollaan oltu jo yli kuukausi yhdessä ja vasta vähänaikaa sitten pussattiin ekan kerran joten muutenkin kannattaa rauhassa edetä ettei kummallekkaan tule painostava tunne. ja siis tosiaan harhaluulot pois äideiltä ja iseiltä mun kaveri on seurustellut yhen tytön kanssa jo 1,5 vuotta!!! eli sanon vaan että nuortenkin suhteet voi kestää. :)
- Tyttö bff
Olet todella onnekas. Toivottavasti suhteenne kestää kauan.
- -cahu-
mun äitille oli ainakin iha ok ku aloin seurustella olin sillo 11w !
äiti vaa selitti et ei saa tehä kielareit jne .
mut kyl me tehtii.. :) - jokuu
oon 13v ja oon seurustellu vuodense kesti olihan se ki vaa
- Muija----
Mullakin oli ton ikäisenä poika kaveri, jonka kanssa hilluin, ellen ollut muiden kavereideni kanssa. Edelleenkin ollaan kavereita, ja hyvissä väleissä. TUrhaan huolestut.
- kirsi-94
seurustelu suhteita on erinlaisia, jotkut ovat ihan tosissaan,jotkut esittävät, jotkut ovat vain toisen kanssa että saa kuuluisuutta. näin on nykyään meidänkin koulussa.. Mut mun mielestä 6-9 vuotiaat jotka seurustelee, ei välttämättä oo tosissaan. 12-16 ikäisenä voi mun mielestä seurustella, mut ei välttämättä tuossa 12 kieppeillä tarvitse harrastaa seksiä !
- Pieni-iso-poika
Tajusin tuossa muutama kuukausi sitten että 11 vuotiaan ei kannata mitään "seurustella", kun se on kuitenkin pelkkää huomionhakua ja "kattokaa, mä oon ton kaa yhes!". EI minun mielestä mitään järkeä. Ehkä sen ysiluokan jälkjeen jotain yritän saada..
- 11.v
Haista sää kuule paska seukkaa mine ei oo huomion hakuu ite seurustellu 3 kaa 11.v
- jesse<3 jenna
Mä seurustelen oon 2vuotta seukannu jo samankaa
- voivoivoivoivoivoi
Ei 12-vuotiaan vielä tartte seurustella.
- 11v aikunen
Yli kymmenen vuotiaan voi seurustella oon 11 ja mun poikaystävä Tomi on 12 ja me käyttäydytään yhessä niin ku aikuset
- -mömjpjmö+å
isäs ei voinu...
- Tyttö bff
Ei tarttekaan mutta seurustelu on ihanaa.
- -.-.-.-.-.-.-.-
lol
- tyttöjokapuolustaa
Olen itse 12-v tyttö ja mulla on on jo poikaystävä. Ei se ole mikään hullu juttu, vaan ollaan vaan kaveri porukassa yhessä ja joskus kahestaan. Ei tarvii huolestuu jos poika tai tyttö on kiinnostunu jostakin ihmisestä. Luokallani on montakin tyttöä ja poikaa jotka jo seurustelevat.
- Ihastunut myös
Haloo! Ite oon 11 ja tänä vuonna 12. Mitä pahaa siinä seukkaamisessa ja pussaamisessa muka on? O.O No, joo en ehkä heti tän ikäsenä harrasta mitään seksii, joten kyllä sieltä tytön kotoo soitettas, jos siellä on jotai tapahtunu, Ja jos se poika on niin lutumutunen niin anna olla.
- 13 wee tytsy
Olen 13 vuotias ja haerrastanut seksiä, ja seurustelut 5 vuotta. omasta mielestä jokainen saa harrastaa seksiä milloin vaan haluaa ei tietemkään mikään 5 vuotias, ehkei 11kaan.
- 13 wee tytsy
jatkoa... : ja tein kielareita jo 4 luokalla silloisen poikaystäväni kanssa, että olen vähän niinkuin toiminnan nainen heh
- hässijä
terve luuserit mä olen 11v ja mulla on tyttöystävä ja sekin on 11v seurustelkaa ja hankkikaa lapsia ja tehkää niistäkin homoja
- ergftrghtr
hfbiofhfpjbv¨mj
- love l.....a u....a
Saatana olen 11V ja harrastan seksiä päivittäin tyttöystäväni kanssa.
- gggfghfd
nii varmaa................................................................................................................................................................................................................................................................................................
:D - Novoilol1
Voi, kun kaikki vaan oikeesti uskois noit hmii juttui!
- 1vuos&1pvä <3
Itse olen 12v ja seurustelen 11vuotiaan pojan kanssa :) Täytän 13 kesäkuussa. Eli meillä on vajaa 1vuos ja 9kk ikä eroa. Onko se paha teijän ihmisten mielestä? Äitini sanoo aina että ota vanhempi! Mut mitäs sille voi jos oon rakastunu siihe ? Meillä eilen tuli vuosi täyteen. Oikeestikki... ootteko te seurustellu teitä nuorempien kans? Ite oon ollu nyt kahen pojan kans. Edellinen on samalla luokalla ku mun nyt nykyinen. Mut ei se niii paha oo ainakaan mun mielestä. Riitoja meillä on ollu, mut mitä niistä? Ne on vaa vahventanut meidän suhdetta. Halusin vain tietää teijän mielipiteet.
Kiitos jo etukäteen vastauksista :) - t95
Oon 12v tyttö ja tykkään yhest mun koulun pojasta ja se on mua vuoden vanhempi enkä uskalla mennä sanomaan sitä sille. tai se varmaan tietää sen jo mut haluisin tietää mitä mielt' se on musta.... HELP... neuvoja :))
- girl4
oon 10 ja oon ollu kimpassa pisin aikani on ollu 6kk-1vuosi
- 12 vuotias tyttö
Aloin tykkäämään yhestä meijän koululaisesta lestaadiolaisesta pojasta! rupesin sen takia uskovaiseksi …se on aivan ihana
- 13w tyttö sanoo palj
siiiss.... Olen kohta (elokuussa)13w tyttö, ja mielestäni on seurustelu tämän ikäisenä ihan ok. Itsekin seurustelen, ja onhan se tosi kivaa kun voi tuntea sen et joku välittää niin paljon. Minulla, eikö kyllä miun poikkiksellakaan ole mitään seksiä mielessä. Vanhempani hössöttävät miten nuoria me ollaan, mutta kyllä me vastyuuta osataan ottaa. Eis e niin vakavaa ole, tyyliin vaan halitaan ja pussaillaan, vaatteet päällä ainakin vielä vuoden! Anna poikasi seurustella rauhassa, älä kiellä seurustelua, mutta valista enemmän ystävänä, älä "ilkeänä äitinä". Ikärajoja on hyvä kunnioittaa, ei aikuiset niitä oo ilkeyttään tyehny, meijän hyväks. Vaikka kuinka tuntuu ja inhottaa, niin kannattaa muistaa että vanhempasi kuitenkin sinut on elättänyt/elättää. Aikuiset, älkää ottako asiaa liia vakavasti...
- yoloswaggins
naiset...ja lapset... niihin ei tiedä edes google oikeaa vastausta:D ps.sain mukavat naurutX)
- tyttönen
Kuinka oikeasti kertoa vanhemmille seurustelusta? Ja missä vaiheessa? Heti, parin viikon päästä, kuukauden päästä, milloin? Vai sitten kun menee vakavaksi? Mitä mieltä?
Olen itse kohta 18 vuotias tyttö ja seurustellut melkein kuukauden erään samanikäisen pojan kanssa. Vanhempani eivät tiedä poikaa, eivätkä ole tätä nähneet. Milloin kannattaa kertoa ja miten? - 8=> juusto
Olen 13-v vanha ja olin hiukan kiimassa ja rupesin panemaan reikäjuustoa. Enää ei paneta juustoille
- ei niin
ei seurustelu ikää katso
- xdtrolololololo
Itel keski-arvo 8,8, söpöin "seukkas" mun kaa. Söpöin on toisen kaa, yks toine söpö tykkää nyt musta. 12v
- Lue!
Jos näet että lapsesi on aina tietyn ihmisen kotona tai tämän kanssa ulkona niin tiedät että hänellä on tyttö tai melkein
- Aurora13
Oon 13v tyttö ja seurustellu kohta vuoden, mua vuotta vanhemman ihanan pojan kans
- hihuah
hei täällä 11v tyttö poikaa vailla ;D
- Tyttö bff
hihuah kirjoitti:
hei täällä 11v tyttö poikaa vailla ;D
Haloo!! 11v ei ole mitään hätää vielä seurustella. Maksimissa 12 v voi aloittaa seurustelun mut onhan sekin aika aikasta. 11v. Voi olla pojan kassa kavereita mut ei kummemmpaa.
- hemuliih
hihuah kirjoitti:
hei täällä 11v tyttö poikaa vailla ;D
XD noloi ootte :D ei 11 veen tänne tartte miehiä tulla kyselee? :D tai siis kyll poikia :D
- tyttöliini
moi oon 12 ja oon pokaa vailla täs on mun hotmail [email protected]
- petetty4
mut jätettii tänää se petti mua
- KOMMEN TOIKAA
KUNKA MONI ON PANNU
VASTATKAA OLKAA KILTTEJÄ - PANO HULLU
SEX SEX SEX SEX SEX SEX SEX SEX SEX SEX MÄ HALUUN SEKSII SOITA NUMEROON 0505556341 MÄ OON 11V HELSINGISTÄ KU SOITAT NII SANO SIIHEN RUULIIN SANA PANO NIIN TIEÄDÄN ETTÄ SÄ OOT SE OOT SÄ KU MÄ EN HALUU ETTÄ YKS TYYPPI SOITTAA MULLE
PS. VOIT OLLA 9-12V OON KOKENUT PANNU OLEN JO 2KERTAA- Tyttö bff
Ihan hullua siis olet todella TYHMÄ. Ei kukkaan täys järkine haluu seksii tollasen naperon kanssa ja ton ikänen ei edes saisi tietää sitä sanaa kuin sekso! 11v on liian nuori.
- Tyttö bff
Olen itse 12 v . Eikä minulla ole vielä poikaystävää mutta uskon että deinän lapsi on ihastunut söpösti eli molemmat tykkäävät toisistaan mutta suurin rakkau ele on varmasti vain halaaminen tai sitten suutelemine mut ei mitenkään kummemmin.
- POIKA 11V
JONI RAJAMÄELT ON HOMO SE ON JUOSSU SEN KAVERILLA MUNASILTEEN JA YRITÄNY PANNA SITÄ JONI 11 VEEEEEEEEEEEEEEEEEE OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOON HOMO
- tyttö 13
No mä oon kolmetoista ja mun pisin suhde on vuosi :) olen nyt kimpassa yhen kundin kaa ja me pussaillaan jne. Mut oon tehny selväks etten aio harrastaa seksiä . poika on mua vuoden nuorempi mut silti se vaikuttaa vanhemmalta... Se painostaa mua asioihin joita en kuvitellut tekeväni kolmetoista vuotiaana !!! mutta pidän pojasta paljon, mutta vuoden ikäero on vaikee kun itse menen ylä asteelle ja poika jää ala-asteelle. Mutta anyway poikaystäväni on todella edellä muita poikia ja en tiedä onko se hyvä vai huono juttu :/ en kuitenkaan haluaisi pamahtaa paksuksi 13 tai 14 vuotiaana ...
- saa panna
antakaas mulle joku vitun hyvä selitys miksi 13-15 vuotias ei vois harrastaa seksiä... lapsien saamista ei lasketa mukaan koska ehkäisy...
- carmen
moi mä oon 10.v ja asun salossa ja nyt on päättänyt että haluan poikkiksen koskaon oon ainoo meijän koulun sinkku ja muutenkin olis kiva saada poikkis
p.s. pistä hotmailiin viesti mun hotmail on [email protected]- hemuliiih
Mä nauran :D sä kerkiit vielä ihan hyvin :D ei sun tartte poika ystävää täältä netistä ettii :D sä löydät pojan kyllä mut ajan kanssa :D ja ihmettelen miksi 10v tulee tänne poikaystävää kyselee?
T. 14v
- KDC
Jos joku 12 vuotias on poika jollain tytöllä kylässä iltaisin niin ei se tarkoita että jotakin rivoa tapahtuisi
- joku11.w
mikä vitun vamma teil onku pitää vaa puhuu seksistä
- Gjdjd
Oisko khlamydia tai jotain sinne päin
- 11v tyttö
Mä seukkaan 12v pojan kaa.. Meiän seurustelu ei ole vakavaa. Lähettelemme toisillemme rakkausviestejä, mutta emme edes ole suudelleet.. Tavallaan tykkäämme vain toisistamme.
- mulla on ongelma?
moi oon 11 v poika ja tykkään aika paljon yhdestä tytöstä.en uskalla kertoa sitä sille kosk pelkään että se ei vastaa tai sanoo ok:) tai ei välitä.haluisin myäs olla läheisempi hänelle niinkuin olla kaksisteen ja hyväillä olla vaatteet päällä toistemme påällä mut en haluaisi seksiä.olen myäs seukannut ja mulla on äänenmurros jo vhän alkanut.
- Minä
Sun kannattaa tutustuu siihen vähä paremmin ja jos sä haluut kertoo sille sun tunteistas ja sä et ite uskalla kertoo niistä, nii älä kerro vielä. Kyll seki sen tajuu jossain vaiheessa:)
Mull oli itelläniki sama tilanne ja mä olin mun ihastuksen kanssa ja sit se tajus et mä oon siihen ihastunu. (Mulle selvis et seki oli ihastunu muhun)
Oon nyt sen kaa tavallaan yhessä:)
T: 11v tyttö - vastaus 2
Minä kirjoitti:
Sun kannattaa tutustuu siihen vähä paremmin ja jos sä haluut kertoo sille sun tunteistas ja sä et ite uskalla kertoo niistä, nii älä kerro vielä. Kyll seki sen tajuu jossain vaiheessa:)
Mull oli itelläniki sama tilanne ja mä olin mun ihastuksen kanssa ja sit se tajus et mä oon siihen ihastunu. (Mulle selvis et seki oli ihastunu muhun)
Oon nyt sen kaa tavallaan yhessä:)
T: 11v tyttöno tiiän siit aika paljo ku ollaa kummiki sillee aika paljo juteltu sillee kahestaa mut se saatta tykätä mut en tiiä oikee
- 14v tyttö
Pakko kommentoida :D Oon ite 14 vuotias ja ekan "seurustelin" eskarissa.. Suhde kesti kaks vuotta ja se oli pelkkää pikku pusuttelua.. Mun mielestä ei todellakaan 11 vuotiaiden pitäs vielä harrastaa seksiä! 16 aikasintaan, jos sillonkaan.. Nykyään mulla ei oo ketään.. Kukaan ei oo ees kiinnostunu musta :( Jos nyt löytäsin jonkun, suhteeseen ei todellakaan kuuluis seksi, ei edes ehkästynä!
- xsiivojax
mutsis on
- isäspaniisässs
isässäsäsäsäs pani äitiässss
- Novoilol1
Oon 12 ja seukkaan. Se on aika outoo ehkä tän ikäseltä, mutta se halus alkaa ja se on kysyny sitä jo nelosella, et ajattelin sit alkaa, koska mäki tykkään siit.
- Vennii
Mä haluisin poikaystävän,mut kukaan ei oo kiinnostunu musta,enkä kuulu niihin "cooleihin" tyttöihin meidän luokalla:(
- Moikkelismooi
En oo seurannut kenen kaa.. Mut aion yhen jos se suostuu oon 11W ja sekin on 11W
- POIKA121
mie oon 12v poika nin voin sanoa sen et mieti hyvintarkaan mitä kysyt koska muuten poikasi voi loukaantua [mulle kävi sillee] esim nimi missä se asuu ja mitä ne tekke MUTTA ÄLÄ KYSY ONKO PUSSANEET JOS ET TIEDÄ VALMIIKSI
- järvenpään horo
oon 11v ja oon seurustellut jo 9 pojan kaa ja oon ny yhes yhen tosi ihanan pojan kaa
- happilyeverlyafter
mä oon 11v tyttö. mun poikaystävä ja mä oltii yhessä noin 3vuotta ja nyt se loppu. tossa kesälomalla hän sano että ei jaksa seukata. olin ensin urhea ja vastasin kyllä. ensin toki olin epävarma mut sit ryhdistäydyin. pari päivää tän jälkee masennuim. itkin ja kuuntelin surumusaa..sitte hop yks vaa ku oltii porukalla ulkona, poika kysy että haluunko uudestaa. sanoin kyllä koska olin ikävöinyt häntä. oltiin yhessä ja kaikki meni hyvin. sitten tänään, kun hä ei vastannu mun viestiin, näky vaan että luettu syntyi riita. sanoin kuink loukkaavaa o ku ei vastaa. silloin hän sanoi :eihä me olla ees yhes. sori en enää haluu.
loukkaannuin ja aloin nimittelee sitä vinokspaskaks yms. huomenna aika kiusallista mennä kouluun ja istuu sen vieres enkuntunnilla. en kyllä sure tätä.. ainakaan vielä - onnellinenmuwsu
Oon 12v tyttö ja seurustelen 12v pojan kaa. Me pussaillaan. Ja on se poika mua pari kertaa perseestä puristanu. Mut kielarii ei olla viel tehty ollaan oltu yhes n.6kk
- jezkimo
onnellinenmuwsu kirjoitti:
Oon 12v tyttö ja seurustelen 12v pojan kaa. Me pussaillaan. Ja on se poika mua pari kertaa perseestä puristanu. Mut kielarii ei olla viel tehty ollaan oltu yhes n.6kk
Ok oon 13 v poika etsin tyttö ystävää D
- roskapostirobotti
Moi! Luin koko jutun alusta loppuun ja oli PALJON outoja tyyppejä. Ei seksiä alle 15.v. Vaikkei tää nyt olekaan mikään deittisivusto niin jos ootte kik:issä ni hakekaa venla. Ei alle 10.v t:tyttö
- tyttö 16v oon poro
ei siitä tarvitse puhua pojan kanssa eikä siihen tarvitse puuttua. Ton ikäsenä seurustelu on sellasta että hengaillaan ja jos uskalletaan niin halataan kun nähdään, pusuja annetaan ehkä koulun discossa tai kun ollaan kahdestaan n. 2 kertaa kuukaudessa.
Ite ton ikäsenä pussasin 3 kertaa 5kk aikana poikaystävänii kanssa.- jezkimo
Ok
- jezkimo
Ok
- haloo
kyllä ton ikäset voi yrittää seksileikkejä, mutta siis tietenki vaan ehkä.
riippuu ihmisestä, jos on utelias persoona, miksi ei.
nykymaailma on menny jo tarpeeks outoks, ettei ainakaa mun mielest oo enää yhtää tymää seurustella ton ikäsenä. kokemusta on. - onnellinen tyttö
Oon 15v ja poikaystävä saman ikäinen. N. 2kk ollaa seukattu ja seksiä on muutamia kertoja harrastettu, vaikka se tuntuukin hyvältä ja on mukavaa niin ei se kuitenkaan ole parisuhteen tärkein asia. Suuteleminen, painiminen yms. Ovat paljon mukavempaa kuin seksi:). Ihania hetkiä ollaan yhdessä koettu ja varmasti tullaan jatkossakin kokemaan:). Muistakaa edetä rauhassa ja olla varovaisia:).
- ????????
Miten te sitä seksiä harrastatte
- ????????
Miten te sitä seksiä harrastatte
- olo oloolo olool old
???????? kirjoitti:
Miten te sitä seksiä harrastatte
työntämällä munan kirkkoveneeseen
- 12v tyttö
Älä painosta lastasi liikaa jatkuvalla höpöttämsellä "RAKASTELUSTA"... Kun jankutat samaa asiaa koko ajan, niin tottahan sitä pitää kokeilla ja katsoa mtä tapahtuu... En ole itse parisuhteessa ollut... nautin suorastaan vapaudesta... Täytän pian 13-vuotta ja siirryn ylä-asteellle... Keskustelen lähes joka päivä äitini kanssa suhteista... se helpottaa;)))
- Vink vink
Jos ihastukses näyttää tykkäävän susta nii älä päästä tilaisuutta käsistäs joku voi vielä viedä sen
- 11v Tyttö
Vink vink kirjoitti:
Jos ihastukses näyttää tykkäävän susta nii älä päästä tilaisuutta käsistäs joku voi vielä viedä sen
Samaa mieltä :D
- 12 poika sex
haluun seksii olen 12 vuotias poika ja haluun tyttöä
- single ;)
tääl ois tarjol jos tuut vantaalle jos täytät 13
- häh
single ;) kirjoitti:
tääl ois tarjol jos tuut vantaalle jos täytät 13
Nyt täytyy sanoo etten ihan tajuu kun siis oon ite 15v tyttö ja mun poikaystävä on 16 ja ollaan seurustellu koht vuosi. Mut ei meille ees oo tullu mieleen harrastaa seksiä. Ja tää on kyl iha vakava suhde ilman seksiäki, koska rakastetaan toisiimme ihan hirveesti. Mun mielest vakava suhde on sitä et RAKASTAA sitä kenen kaa on suhtees eikä pelkästään TYKKÄÄ. Me esim puhutaan tosi paljo kaikkee et mis haluttais tulevaisuudes asuu, monta last jne. Ja me ei todellakaan seurustella sen takii et se ois jotenki cool, koska ykskää meijän kaveri ei ees tiiä et seurustellaan (vaik aik moni on kyl varmaa arvannu). Tosin oon kyl viä tosi nuori et ei mul oo mitää elämän kokemus. Mut se vaan et ei suhteest tee vakavaa vaan seksi siis mun mielestä. Et ihmiset on erilaisii ja jotkut on oikeestaa vanhempii ku niitten iät ja jokkut taas tosi paljo lapsellisempia että kyllähän se on ihmisestäkin kiinni. Ollaan si ehkä jotenki epänormaalei nuorii kun ei meit ees kiinnosta harrastaa seksii. Mun mielest sen voi jättää vanhemmalle iälle sitten kun on valmis niit lapsiikin hommaan. Mutta tää nyt on vaan mun mielipiteet ja ajatukset asiast. Eli mun mielest seurustella voi sit kun on oikeesti rakastunu johonkin ja mun mielest se seksi nyt ei oo mikään suhteen vakavuuden tae. Mut kaikil on omat valinnat ja pitää toimii sillee milt itest tuntuu mut tää on vaa mun toimintatapa. Ja joo voi kuullostaa oudolt et 15vuotias vois olla palavasti rakastunu, mutta totta se on, koska löysin sen just mulle oikeen. Mul ei oo silti mitää ihmisii vastaa jokka toimii erilail, koska kaikki toimii niinkun ite parhaaks näkee.
- tiiukka
hei olen 10 vuotta mut emmä tiä tekismieli t:tiia
- Kolmas_äiti
Kyllä kyseessä on mielestäni jo niin pitkittynyt vakava pulma, että se edellyttää lasten erottamista toisistaan, eli käytännössä sosiaaliviranomaisen interventiota ja inventaariota sekä toisen lapsen huostaanottoa.
- nomraali
Ootko kolmas_äiti huomannut että se alkuperäinen viesti on jo 9 vuotta vanha?
- 10w tyttönen
Onko sillä väliä kuinka vanha viesti on
- tiiukkanen
hei olen 10-vuotias ja olen pohtinut että voiko seurustella niin nuorena mitäköhän kaverini sanoisivat.
- 10w tyttönen
hei ole vaalea hiuksinen ja luotettava tyttö. Olen 10 vuotta ja haluaisin kumpaniksi jonku 10-12 vuotiaan pojan. En haluaisi kiirehtiä eikä minun kanssani ole sänkyyn kiire. Asun Loimaalla ja olisi kiva jos ei olisi kauhean pitkä matka. pituuteni on 150cm.
Toivon että kumppanin.
T:Tiia jalo
ps.ottakaa yhteyttä sähköpostiini jos kiinostan
[email protected] - joku 5lk
Ei kuule 10w tyttönen ei täältä netistä keverii kannata katella vaan omalta luokalta kun kesäloma loppuu mulla on jo sellanen ihana tyttö kestä tykkään mut se ei tykkää musta onko vinkkei?
- 10w tyttönen
pyydä se tyttö ulos syömään ja kerro tunteistasi. toinen vinkki on et kerro et tykkäät siitä
- jfkfjgh
Mä makaan alasti tyttö ystävan kaa oon 10v
- tartten apuu
Moi,mä oon 14v poika ja olen alkanu seukkaamaan meidän koulun (kavereiden mielestä)rumimman tytön kaa.enkä voi sen johdosta edes jutskata hänelle kesken koulupäivän ku kaverit saattaa nähä ja alkaa kiusaa mua jo entistä enemmän APUJA MITÄ TEEN?
- 10w tyttönen
tartten apuu kirjoitti:
Moi,mä oon 14v poika ja olen alkanu seukkaamaan meidän koulun (kavereiden mielestä)rumimman tytön kaa.enkä voi sen johdosta edes jutskata hänelle kesken koulupäivän ku kaverit saattaa nähä ja alkaa kiusaa mua jo entistä enemmän APUJA MITÄ TEEN?
Moi miksi et kerro siitä vanhemmille et sua pelottaa sun kaverit? Toinen kerro opettajalle.Kolmas et välitä niistä,tiedän mistä puhun. Mua on kiusattu mun paras kaveri meinaa kertoo et tykkään yhes pojasta. Mut se poika ei tykkää musta. Onko sulla vinkkejä? Ja jos on kertoisitko.
- tartten apuu
10w tyttönen kirjoitti:
Moi miksi et kerro siitä vanhemmille et sua pelottaa sun kaverit? Toinen kerro opettajalle.Kolmas et välitä niistä,tiedän mistä puhun. Mua on kiusattu mun paras kaveri meinaa kertoo et tykkään yhes pojasta. Mut se poika ei tykkää musta. Onko sulla vinkkejä? Ja jos on kertoisitko.
Nyt kun tuo ongelma on ratkaistu kertokaa omia ihastukselle puhumis yrityksiänne ja antakaa minulle rohkeutta mennä puhumaan omalleni.
- böö
kertokaa mulle voiko 11vuotias pussailla tai seurustella ees pliis
- 12 v
Tietenkin voi miksei voisi ole. Itse ensimmäisen kerran vakavasti seurustellut olin 11v ja silloin pussailin valtavasti koska olin rakastunut ja kirlisuudelmiakin tuli tehtyä
- poika 11v
Moi oon tampereelta etin seuraa :) [email protected]
- cheer tytsy
mä oon 11 vuotias tyttö ja oon seurustellu yhen pojan kanssa mutta sain tieää n. 2kk että se on seurustellu samaan aikaan mun rinnakkais luokkalaisen tytön kanssa joka oli mun kaveri!! Olin tietty tolaltani ja jätin sen heti! Nykyään me ollaan ihan hyvi ä kavereita♥♡:-)
- cheer tytsy2
Eli oon toi sama cheer tytsy mut eri nimel nii siis mä olin seurustellu sen kaa sen kaks kuukautta ja sain sitte tietää sen et se oli seurustellu sen mun rinnakkais luokkalaisen kaa
- 12 vuotias
Minusta se ei ole outoa itse olen seurustellut 10vuotiaan kanssa olen 12vuotias.Luulin itsekkin sitä vain 2 pv jutuksi sillä en edes pitänyt pojasta silloin mutta aika kului ja tiesin lähes kaiken pojasta.Poika asuu n.20 km minusta ja näen häntä harvoin.Olimme olleet 6kk yhdessä poika suuttui minulle ja kaverilleni riitelimme ja sanoin suutuksissani että haluan eron.No me erosimme ja menin heti ikäiseni pojan kanssa yhteen hain vain lohdutusta suruuni olin tämän pojan kanssa vain 1kk ja hän jätti minut luulin että elämäni olisi pilalla.Kuitenkin tuli disko ja tanssin kaikki hitaat ex:säni kanssa (10v) tiesin että hän olisi se oikea.No me sitten ....no ei sellasta tietenkään! Mutta hänenkaverinsa (13v) yllytti hänet tekemään kielisuudelman kanssani ja tein sen.Olimme yhdessä koimme kaiken se oli ihanaa vietimme enemmän aikaa...
......elämä hymyili....mutta sitten hän tuli kerran myöhään illalla pyytämäään minua
katsomaan elokuvaa no menin ja äitini sai tietää tästä ja sanoin etten saa mennå iki
nä enään heille uhkasin kieltoa ja menin olin sielä ja olimme menossa uimaan kun
poikaystäväni juu lin soi se oli äitini hän raivowi minulle ja aloin itkeä.Poikaystävän
i yritti lohduttaa mutta lähdin juosten kotiin.Äitini kertoi miksi en saisi mennä heill
e poikaystävöni äidin kaveri on murhannut kaksi lasta, kun olin heillä hän oli sielä.Ä
itini uhkasi että jos menen vielä kerran heille en saa nähdä/tavata tai edes olla hän
en kanssaan.Argg äidit on ärsyttäviä kerroin mitä äiti oli uhannut kerroin siitä
poikaystävälleni ja kavereilleni.olimme yhdessä 1v 1kk kaikki sujui hyvin ja olimm
e onnellisia koimme kaiken yhdessä kunnes yht äikkiä hän jätti minut.Maailma py
sähtyi ja itkin 3pv.Menin taas yhteen ex:säni kanssa joka on saman ikäinen kuin m
inä (12) olimme yhdessä 1kk ja jotain tuli taas disko ja en voinut olla huomaam
atta että hän (10v) poikaystäväni oli siellä halusin tanssia hänen kanssaan ja kav
erini ja hänen kaverinsa myös (12vuotias) yllytti minut sanomaan hänelle rakastan sinua aina ja sanoin sen ja tanssimme viimeisen hitaan ja tunteeni olivat pinnassa ja kaikki muistot tulivat mieleen ja sanoin mielessäni häntä minä rakastan enkä ketään muuta ja 1 kyynel tippui suoraan hänen poskelleen ja hän katsoi minua.Diskon jälkeen minä ja kaverini lähdimme kotia kohti ja sanoin heille että taidan jättää poikaystäväni exäni takia ja he olivat innoissaan koska he vihaavat sen hetkistä poikaystävä ni ja lähetin sen hetkisen poikaystäväninumeroon tekstiviestin voidaanko pitää taukoa hän suoraan meni asiaan ja sanoi hyvä on erotaan se oli järkyttävä mutta nyt tiesin että voin rakastaa exäni enemmän kuin koskaan ennen lähetin hänelle viestin jossa sanoin rakastavani häntä edelleen ennen ja jälkeen kun hän jätti minut ja rakastan edelleen tästä päivästä se aina hän ei ole vastannut viestiini edelleen mutta aina kuin vain mietin häntä itkeäkun me olemme kokeneet kaiken yhdessä ja en voi jättää menneisyyteenikoska rakastan häntä kukaan ei voi pidättää minun rakkauteni häneen rakastan häntä aina juuri kun olin kerännyt rakkauteni kavereitten kehotuksesta olla puhuin hänelle tai yritin soitin hänen puhelimeensa mutta puhelin on pois päältä raivostuin koskajuuri kun olin kerännyt rohkeutensa hänen puhelimensa oli pois päältä en tiedä enään uskallanko soittaa mutta aion kyllä soittaa hänen kaverinsa sama joka painosti minut sanomaan diskossa senlaittoi minulle viestiä onko kivaa kun tykkäät hänestä (en kerro nimiä)kysyin mistä sinä sen tiedät ja hän vastasi minä ja hän näimme jo kauas että sinä tykkäät edelleen hänestäja vastasin että se on totta ja huomisaamuna minä soitan poikaystävälle selvittämään asiaan ja haluan hänet takaisin koska rakastan häntä aina en voi elää ilman häntä tämä ei varsinaisesti liittynyt tähän aiheeseen mutta halusin kertoa omasta parisuhde kokemuksistaan ni ja kertoa edes jollekullemitä on tapahtunut - Hei385
Kysy pojaltasi onko hän sekaannusta tyttöystävänsä kanssa
Jos ei ole pyydä hänen koittaa saksalaista - Liiannuoriaovat
Totta kai ton ikäiset ajattelee, että se on vakavaa, ja että ne on valmiita ,yms. Mutta se ei mene niin. Mielestäni alle 13v on liian nuori seurustelun, mitä varmemmin ei tiedä mitä se on yms. :D se EI ole pelkkää seksiä, tai mitään suhteellista koko aikaa:D se on toisen ihmisen kanssa olemista ja hillitsemistä, samaan aikaan vähän niinkuin parhaita kavereita ja kuitenkin ihastuneita, niin että uskalletaan kaupungilla olla käsikkäin, ja että ollaan yhteydessä muulloinkin kuin koulussa ja diskoissa :)
- Aada11v
Olen 11v tyttö ja etsin 11v poikaystävää
IG ON aada006 - Anonyymi
ite oon 10 v poika oon ihastunu yhteen ketä on myös muhu mut........... me ........?
- Anonyymi
kun olin 11-vuotias nii pisin suhde kesti 2v
- Anonyymi
Ite ainaki oon 11 vuotias tyttö ja mulla on saman ikäinen tyttöystävä joten ei mekää mitään ihmeellistä normaalia on jos 10-13 vuotias seurustelee mutta seksi ei kuuloonkaan
- Anonyymi
Ui juma lapsien tinder oon messis
- Anonyymi
Vink vink kukaa ei varmaa tääl enää oo 2021 mut oon semi kuuma 13 v
- Anonyymi
Et oo ainakaan ainut, oon kohta 12 ja oon aika outo, joten mun kanssa ei kannata ees puhuu😜
- Anonyymi
vink vink vaa sulleekkii
- Anonyymi
Itse olen 11 ja voin kyllä auttaa.
Anna heidän vain olla poika tulisi surulliseksi kun on saanut tytön se on helvetin hankalaa saada suhde jos alat puuttua asiaan poikasi voi alkaa vaikka asumaan siellä. Itse toivon suhdetta mutta se ei tule onnistumaan. Olen murtunut 1kerran
Kun poikaystäväni jätti minut sepäs oli
Ps parantumisia isille.😘 - Anonyymi
Moi tyypit
- Anonyymi
Moiii
- Anonyymi
MIKÄ MULLA ON. OON IHASTUNU YHTEEN POIKAAN YHTEEN TYTTÖÖN OONKO LESBO VAI MIKÄ
- Anonyymi
Moi, oon vasta 10.v :) mutta joo kukaan ei tykkää musta paitsi yks tyttö kyllä mäkin siitä vähän joten ooks mä sitte joku lesbo vai?
- Anonyymi
Ite oon 10v. tyttö ja mun ihastus on ihan umpi rakastunu muhun ja hauskaa on. Joka päivä viestitellään toisillemme ja puhutaan niin kauniisti kun osataan. Tää on aivan ihanaa. Ja joku aika sitten vietettiin hauska iltapäivä. Se halas mua kaks kertaa ja oon nyt varmaan viikon ajan ollu sillee et mitä täällä tapahtuu ku kukaa ei ole ennen käyttäytyny mulle tollei. Sit se saatto mut kotiin. Se laitto myöhemmin viestii et ois halunnu pussata. Tulin tänne kosk halusin puhuu täst ja luulen et joidenkin mielestä ollaan liian nuorii mut ei siis tehä mitää mikä tuntuis pahalta vaan varmistetaan et molemmil on kivaa ni joo.
- Anonyymi
No itse olen 12v tyttö ja aloitin seurustelemisen pari viikkoa sitten. Mun mielestä se on ihan okei jos jo nuorena seurustelee koska eihän se meidän iässä tarkota viel mitään niin vakavaa. Puhu lastesi kanssa ja anna heidän olla ja pitää kivaa toistensa seurassa. Kerro kuitenkin ettei seksi elämää tarvitse aloittaa ja niin pois päin☺️☺️ Tsemppiä sinne
- Anonyymi
11/12/13v tytöt lisätkää snäp veeti9763😘😘
- Anonyymi
Yhdessä olo ei tarkoita seksileikkejä, voi olla onnellinen yhdessä ilmankin niitä...
- Anonyymi
Onko hyvä jos 11 vuotiaalla tytöllä on 11-12 vuotias poikaystävä?
- Anonyymi
Samoin aikoinaan minun poikani 12 vuotiaana saman ikäisen kanssa ei siinä oikein heti tiennyt niten se pitäisi ottaa . He olivat yhdessä siihenasti kun täyttivöt 16 vuotta
Kyllä siihen tyttöönkin kiintyi jotenkin näinä vuosina. Vaikka sen jo aavisti ettei siitä mitään elinikäistä suhdetta tulisi
Molemmat aviossa tänään kumpikin eri kaupungeissa ja ovat onnellisia perheidensä kanssa - Anonyymi
Mä olen 10 vuotias tyttö ja tein seksiä mun poikaystävän kanssa ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
- Anonyymi
Oon 11v tyttö ja kyllä mun mielest saa seurustella vaik 9vuotiaana koska meijän koulus tyyliin kaikilla 5lk on poikaystävä
- Anonyymi
Jos täällä on 11vuotiat poikia niin voitteko laitaa mulle snäppi mun snäppi on Elli Leppänen jos jotain kiinostaa
- Anonyymi
Mutta eipä ketään varmaan kiinnosta mun snäppi haluaisin vain poikaystävän ja asun muuten Alahärmässä ja kortesjärvellä koska mun vanhemmat on eronnut😭😭
- Anonyymi
Onko ok seurustella 10v
- Anonyymi
Moi haluisin poikaystävä kenen kanssa voisi tehä ihan mitä tahansa esim panna, pussailla, halia niikun tehä mitä vaan ja haluun sen vähin tähän viikossa
- Anonyymi
Mä seurustelen 11v pojan kaa ja ite oon 9
- Anonyymi
Mä oon 11 v. pojan kaa yhes enkä tiiä mitä tehä pliis kertokaa vinkkejä! 🥺🥺🥺
- Anonyymi
Mä oon 10v ja mulla on ihana tyttöystävä ikinä ei
oo liian aikasin alkaa seurustelee - Anonyymi
Oon 11v poika ja asun vihtijärvellä haluisin tyttöystävän mutta täällä ei oo ketään kuka ois kiinnostunu musta. Oisko täällä ketään joka haluis poikaystävän ? Oon liikunnallinen,kiltti,järkevä ja rauhallinen. Tyttöystävän ulkonäöllä ei oo väliä mutta joku suunnilleen saman ikäinen ja joku joka asuu lähellä
- Anonyymi
Onko 11 vuotiaiden seurustelu teidän mielestä tänä päivänä normaalia?? Minun mielestä on.
- Anonyymi
Ainakin normaalisti sen pitäisi olla vain kaveruutta. Seurustelu on kaveruutta tai sit hän on vaan ihastunut tai rakastunut.
- Anonyymi
Luin Googlesta että lasten seurustelun aloittamisessa ei oo varsinaista ikärajaa mutta seurustelu on yleensä erilaista eri ikäisillä että mitään väärää ei pitäisi olla vaikka en usko että tätä neuvoa olisi enää tarvittu koska tämä keskustelu aloitettiin 18 vuotta sitten mutta kumminkin.
- Anonyymi
Tästä asiasta ei tarvitse huolehtia olen itse about ton ikänen ja meidän luokalla seurustelu on hieman yleistä. Vielä kukaan ei ole mitään seksi
leikkejä ei ole harrastanun. Enemmän kannattaisi huolehtia keiden kanssa lapset ovat ja tutustua lasten vanhempiin, sillä aina välillä vaikka joku polttaa vessassa vapea tai todella harvat (meidän luokalla ei ole ) voi polttaa sitä kasvia sillä " Kaveri/kumppani pakotti" - Anonyymi
Ääh haluisin poikkeuksen mut ei ketään meijjän koulusta tyyliin tykkää must:(
- Anonyymi
Pakosti joku tykkää susta. Oot varmaa aik söpö🤭
- Anonyymi
Kannattaa aina kysyä miten ne aikoo tehdä siellä
- Anonyymi
Uskoisin että kaveruutta mutta en ole varma T:9v jolla on poika ystävä
- Anonyymi
No en sitä tiedä kannattaa tarkkailla tilannetta.🤔jos alkaa tulla outoa käytöstä suosittelen kieltämään tämän...
- Anonyymi
Ärsyttää nuo Simppa pimpat yms. mitkä puhuu selän takana kerjää rahaa ei maksa velkoja tönii ja vielä kuuluu Nilsson ja Kendo loonaan
- Anonyymi
Kiusatut ja tönityt voimme pikata tyttöystävän kenet haluamme kiusaajien lainaajien ja tönijliden piikkiin
- Anonyymi
Säbässä ja lätkässä ei ole järkeä ja nämä lajit tulee tuhota ja naiset joita näitä lajeja kannattaa
- Anonyymi
Poorballin pelaajat luulee olevansa kuninkaita mutta eivät pysty A: käymään armeijaa B: kävelee kesällä pipo päässä
C: heidän mielestään ylimielistä on käyttää kesällä aurinkolaseja ja pipoa taas hienoa ja että koriksessa ja futiksessa ei ole mukamas järkeä... - Anonyymi
Nykypäivänä älkää pelatko vaikka olisi pakko ja ottakaa koris ja futis pallo mielummin
- Anonyymi
Oon 11v (Tyttö) ja seurustelen 12v pojan Kaa ja mun mielestä oon ihan kypsä seurustelemaan
- Anonyymi
Oon 11v tyttö ja seurustelen 12v pojan Kaa se menee kesäl kutoselle mä vitosella ja täytän helmikuus 12 mut en tiiä milloin se täyttää 13 mut joo tykkään olla senkaa mut must tuntuu et sitku se on 13 tai 14 nii meist saattaa tulla aikuistuneisempii tai sillee niin pelkään et erotaan mut toivon et ei.
- Anonyymi
Help me!
Mä oon ihastunut yhteen mun luokkalaiseen poikaan mutta mä sain tietää että sillä on jo tyttö ystävä.
Musta tuntuu vaan sille että me ollaan ystäviä.🥲
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808