-Mietiskelen tässä,että liekö tällä ikäpalstalla voikaan tulla elämän todellisuus kaikessa karuudessaan esille vai onko "kuva" ainoastaan pintaa ja parempaa julkisivua näytöllä, että "minä olen vähän fiksumpi ihminen kuin sinä" ja onhan se paljon helpompaa laittaa aina paremmaksi kuin edellinen.-Kaikella kunnioituksella- sillä täällä on myös hyvin kypsiä persoonia.
-Kun kuusi vuosikymmentä on eletty,niin onhan tässä kertynyt paljon "taakkaa kannettavaksi" edelleenkin.-Missä ovat ne äidit ja isät,joiden sydäntä repii tuska kadonneista lapsistaan,murhatuista,päihteisiin sortuneista,sairaista,elämän myrskyissä kamppailevista.....Eivät kaikkien lapset ole selviytyneet kunnialla hyvään ammattiin ja omaan asuntoon ja onnelliseen perhe-elämään.-Onko kuusikymppisen elämä sitten vapaata kaikesta tästä?-Lähipiirini ystävät tarvitsevat ainakin päivittäin esirukousapua kaikissa näissä koettelemuksissa,jotka koskevat jälkeläisiä ja on lisäksi omiakin huolia.-Ei tämä ole valitusvirsi,vain pätkä tämän päivän totuutta.
Kenties nämä ihmiset eivät istu tietokoneiden äärellä eivätkä osallistu näihin keskusteluihin.-Mutta meidänkin on hyvä tietää,missä tämän päivän Suomessa mennään.-Itse kannan edelleen vastuuta sairaista lapsistani,jotka ovat tietysti jo aikuisia,vanhimmat 40-vuotiaita.Taloudelliset murheet heillä,skitsofrenian ja aivovaurion vammat,diabetes,jonka kanssa poikani ei ole tullut vieläkään sinuksi,kapinoi osaansa,koska nuoruudessa on takana 15 tervettäkin vuotta.Nyt on "naimisissa" tautinsa kanssa joka vuorokausi piikkeineen,joita on aina pelännyt.Taistelu työpaikoista,vuokrista,asunnoista,jaksaminen opiskelussa ja ammattiin valmistumisen hikiset prosessit.Tässä kaikessa on "vanha" äiti kovilla.Puhun itsestäni.-Äiti on äiti loppuun saakka.Eipä se eläkeikä paljon muuta kuvioita.
-Kaiken keskellä iloitsen kuitenkin Jumalan armosta ja elämän hyvistä hetkistä.
-Kun kuusi vuosikymmentä on eletty,niin onhan tässä kertynyt paljon "taakkaa kannettavaksi" edelleenkin.-Missä ovat ne äidit ja isät,joiden sydäntä repii tuska kadonneista lapsistaan,murhatuista,päihteisiin sortuneista,sairaista,elämän myrskyissä kamppailevista.....Eivät kaikkien lapset ole selviytyneet kunnialla hyvään ammattiin ja omaan asuntoon ja onnelliseen perhe-elämään.-Onko kuusikymppisen elämä sitten vapaata kaikesta tästä?-Lähipiirini ystävät tarvitsevat ainakin päivittäin esirukousapua kaikissa näissä koettelemuksissa,jotka koskevat jälkeläisiä ja on lisäksi omiakin huolia.-Ei tämä ole valitusvirsi,vain pätkä tämän päivän totuutta.
Kenties nämä ihmiset eivät istu tietokoneiden äärellä eivätkä osallistu näihin keskusteluihin.-Mutta meidänkin on hyvä tietää,missä tämän päivän Suomessa mennään.-Itse kannan edelleen vastuuta sairaista lapsistani,jotka ovat tietysti jo aikuisia,vanhimmat 40-vuotiaita.Taloudelliset murheet heillä,skitsofrenian ja aivovaurion vammat,diabetes,jonka kanssa poikani ei ole tullut vieläkään sinuksi,kapinoi osaansa,koska nuoruudessa on takana 15 tervettäkin vuotta.Nyt on "naimisissa" tautinsa kanssa joka vuorokausi piikkeineen,joita on aina pelännyt.Taistelu työpaikoista,vuokrista,asunnoista,jaksaminen opiskelussa ja ammattiin valmistumisen hikiset prosessit.Tässä kaikessa on "vanha" äiti kovilla.Puhun itsestäni.-Äiti on äiti loppuun saakka.Eipä se eläkeikä paljon muuta kuvioita.
-Kaiken keskellä iloitsen kuitenkin Jumalan armosta ja elämän hyvistä hetkistä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ei rohkene ainakaan kirjoittaa mitään sellaista joka viittaisi valituksiin tai vaikeisiin oloihin.
Nämä mainitsemasi kypsät persoonat ovat ehkä niitä jotka haluavat olla esillä omilla hyvillä ja iloisilla ajatuksillaan ja häätävät heikommat henkilöt omiin nurkkinsa.
Ei saa olla pipo kireällä.
Raakileena tässä edelleenkin pakertanen elämäni polkua...
Mutta vahvasti olisin sitä mieltä, että ei täältä ketään vaikeista asioistaan kertovaa mihinkään häädetä muiden kirjoittajien taholta. Mikäli Sinulle ei ole vastattu, saattaa olla kyseessä vain esim. kykenemättömyys syystä tai toisesta.
Meitä kun on moneen junaan. Kaikille on tilaa. Kuulun mielelläni aika-ajoin myös iloisempien ajatusten jakajiin. Elämäntilanteesta ja luonteestako johtunee, mene tiedä. Näin tänään, huomisesta en tiedä. -terveisin Helena
Kiitos teille molemmille! -Nyt minulle tuli ainakin sellainen tunne,että kaikki on vielä kohdallaan.-Iloitaan tästä ihanasta kesästä.Elämähän on tässä ja nyt.-Eilinen on mennyt ja huominen ei ole vielä tullut.-Ja meidän jokaisen elämä on SUUREMMASSA KÄDESSÄ.
Kyllä se pipo saa olla kireellä.
Välillä ahistaa ja puristaa niin peijoonisti.
Silloin sitä vetäytyy nurkkaan
ja panee rievun silmillensä.
tai
Valittaa ja huutaa kovaa ja lujaa,
joskus se helpottaa.
Minkäs sille mahtaa, se on elämää.
Sitä on oltava niin kuin pidetään.
beataB (sinnitellään kuitenkin..)
Jokainen varmasti vuorollaan, ehkä, on pohtinut millaisia tarinoita rohkenisi kirjoitella.
Ehkäpä täällä on noita erikoispalstoja niin monia, että tänne ikäryhmiin oletetaan jäävän vain jotkut yleisluonteiset aiheet.
Mitä ne milloinkin olisivat, jää usein itsellenikin hämäräksi.
Joku täälläkin joskus käytti sanaparia 'sivistyksen pintakiilto', sitä fasadiahan se. Mitä sen takaa löytyy, saattaa joskus hetkittäin vilahdella, kunnes 'palstaluuta' lakaisee, pyynnöstä tai pyytämättä.
Sinulle toivottelen jaksamista ja kirjoitusintoa, ehkä ne normit sitten ajan kanssa selvenevät.
Myötätuntosi lämmitti mieltäni.Kiitos.-Kyllähän me itsekukin tarvitsemme toistemme myötätuntoa täällä maailman matkallamme.Ilman sitä tämä maailma olisi todella kylmä paikka.-Kärsimys ja elämän koettelemukset voivat olla se oppiaine,jonka avulla kasvamme ymmärtämään ja rakastamaan lähimmäisiämme.
-Kirjoitin tähän pitkän "sepustuksen" jonkun viisaan sitaatteineen tästä aiheesta,mutta tietokoneemme jämähti taas kerran ja koko teksti häipyi....
-Kirjoitit viisaita sanoja. -Ehkä minun "viisauksiani" ei enää tarvittukaan,kun tämä tekniikka petti.(Huumorilla!)
Ihmisen surun keskellä meiltä monelta loppuvat sanat.
Myötätuntoa on, muttei osaa sanoa mitään.
Siitä läsnä oleva hiljaisuus.
Ilokin voi monesti olla yritystä surun kevennykseen.
Voimia toivon,
raskas on taakkasi
beataB (huokaan.)
Parhaimmillaan nämä palstat mielestäni ovat silloin, kun ne täyttyvät elämän koko kirjosta, iloista ja suruista, huumorista ja tuskasta. Sitähän elämä on.
Pitää rohkeasti kirjoittaa siitä, mitä mielessä on. Kun uutena tulee johonkin paikkaan, kannattaa tunnustella, ei häiriintyä, jos ei heti tule huomatuksi. Ei pidä myöskään säikähtää, jos saa epämiellyttävän huomautuksen.
Meitä vakinaisella nimimerkeillä kirjoittajia vierastetaan joskus ikäänkuin omisimme palstan. Ei se niin ole. Esimerkiksi häiriköinti tulee yleensä "puskasta", mahdollisesti satunnaiselta kävijältä, jolla ei muuta ole mielessäkään kuin häiriköinti.
Kirjoitit Biritta, hyvää raskasta tekstiä luettavaksemme. Kiitos siitä!
-Tämäkin päivä on juoksussaan saapunut iltaan ja on siirtymässä historiaan.-Kiitos ajatuksistanne!
Kiitos,että olette olemassa.
-Eikö ole hyvä asia,että jokainen päivä on erilainen,helpompi tai vaikeampi.Ei tule kahta samanlaista päivää peräkkäin.-Muistan monia hetkiä,kun olen sanonut Jumalalle,että "nyt minä en enää jaksa..." ja ihmeeellisellä tavalla on helpotus ja apu tullut silloin niihin elämän tilanteisiin.-Olen havainnut,että omassa elämässäni on toistunut samankaltainen tapahtumien sykli:Kun ehdin ajatella,että melko hyvinhän tässä nyt kaikki alkaakin sujua,niin sitten tuleekin kunnon "jysähdys" ja taas pyristellään "maassa".-Mutta tämähän on juuri sitä ELÄMÄÄ isolla E:llä.
Kannan huolta 5-vuotiaasta kummipojastani, vaikka todellisuudessa ei ole mitään realistista syytä huoleen. Haluaisin antaa hänelle jotakin hyvää, mutta en keksi mitään muuta kuin testamentin. Kun hän sen perii, niin minä en silloin enää ole näkemässä sitä, miten hän asiaan suhtautuu.
Olen ajatellut myös jotakin pankkitiliä, jolle säästäisin hiukan rahaa kuukausittain. Eläkeläisen tuloistani ei paljon liikenekään. Tietääkö joku, miten verottaja suhtautuu, jos avaan tilin hänelle, mutta varaan käyttöoikeuden itselleni? Sitten, kun minusta aika jättää, niin joutuuko hän maksamaan veroja, vaikka tili on hänen nimissään? Tai, jos haluan luovuttaa tilin eläessäni, niin koskeeko tällaisessakin tapauksessa lahjavero kuten rahalahjassa vaikka hän olisi tilin omistaja? Olisiko parmpi ajatus tehdä jokin sijoitus tms. hänen nimelleen ja kartuttaa sitä pikkuhiljaa? Silloin vain ei voi olla varma, saako hän mitään. Minkälaisia kokemuksia/ajatuksia teillä on?
Koska perinnössä olisi hyppäys yhden sukupolven yli, niin ilmeisesti verot olisivat aika suuret(sisarentyttären pojalle). Eihän minulta nyt oikein muuta perittävää jääkään kuin kaksio, vanha auto ja jotakin tavaraa. Haluaisin vain varmistaa lapsen tulevaisuuteen vähän turvaa.
Käänny vaan verotoimiston puoleen, ettei tule yllätyksiä.
Kyllä ne siellä neuvoo, miten menetellä.
Viestini oli ihan aiheen vierestä. En halunnut suhtautua kylmästi sinun ongelmiisi. Ajattelin vain omi9a juttujani.
-Tavallaan viestisi osuikin aivan kohdalleen,sillä juuri tänään olen paljon ajatellut Thaimaassa olevaa kummilastani.-Sain eilen häneltä välitetyn (suomennetun) kirjeen ja tuoreen valokuvan hänestä:Kasvoista saatan lukea ja aistia sen syvän ikävän,mitä hän juuri näinä aikoina on tuntenut.Hän kertoo olleensa huolissaan minusta (?) ja ikävöi kummiaan.-Minulla oli viimeinkin mahdollisuus viime marraskuussa vierailla siellä kristityssä lastenkodissa ja saada tavata ja halata tätä suloista nuorta tyttöä.-Meille molemmille jäi niistä päivistä syvä ikävä.-Olen osakannatuksella mukana taloudellisesti kummityttömme koulutuksessa ym.muutaman ystäväni kanssa,jotka eivät ole henkilökohtaisesti kummilastamme tavanneet.Tälläkin tytöllä on takanaan surullinen tausta orpona.-Juuri tänään kummilapseni on ollut voimakkaasti mielessäni ja rukouksissani.Parhaillaan valmistelen kirjettä hänelle.-Muutoin päivä on mennytkin oman skitsofreniaa sairastavan tyttäreni kanssa.Meillä oli ihan mukava päivä yhdessä.
-Noihin lahjoitusasioihin en osaa vastata.Niitä voisi kysellä joltakin toiselta palstalta täällä.Joku varmasti tietää. -Siunausta elämällesi!
Minua kosketti viestisi,se on tietenkin niin että hyvin harvalla meidän ikäistä on edes mahdollisuus tietokoneiden käyttöön ja sitten on kaikki ne ongelmat joiden kanssa ei tulla keskustelupalstoille. En kuitenkaan tunne itseäni fiksummaksi,mutta kyllä etuoikeutetuksi.Voisimmeko tehdä jotain toistemme hyväksi?
-Niin.On hyvä,että pystymme edes tiedostamaan kanssaihmistemme monet murheet ja taakat.-Ajatukseni alkuperäinen ydin onkin siinä,etten milloinkaan ajattelisi lähimmäiseni kärsimyksen vierellä:"Onneksi minulla sentään on asiat vähän paremmin",vaan osaisin myötäelää ja asettua hänen elämänsä tilanteisiin.-Etten sulkisi silmiäni maailman tuskalta.Että olisin jollakin tavoin auttamassa sitä hätää tavalla tai toisella.-Voin esimerkiksi sanoa vastaantulevalle,masentuneen oloiselle muutaman sanan rohkaisuksi,aloittaa keskustelun eri tilanteissa ja kuunnella,jos tarvetta on.Voin soittaa,kirjoittaa,käydä katsomassa,kutsua kylään...Ja kun on itse läpikäynyt monet "myrskyt",on helpompi ymmärtää toistakin.
-Olisiko tämä sitä kypsymistä ihmisyyteen?
Sinulla on varmasti paljon taakkaa,mutta niinhän
sanotaan ettei meille anneta sen suurempaa taak-
kaa kuin mitä jaksamme kantaa.Kirjoituksestasi
heijastui kuitenkin jokin sisäinen rauha ja tuli-
han se sieltä,Sinulla on ilon aiheet kohdallaan.
On tässä ollut kaikenlaista elon tiellä.Noin 30:tä vuotta sitten tulin takaisin siltä portilta
josta yleensä vain jatketaan matkaa.Voin sanoa
sen kokemuksen jälkeen että,ei meitä yksin jätetä
murheinemme,jostain tulee lisää voimaa.
Hyvää kesää!
-Kiitos! -Ihanaa kesäaikaa myös Sinulle!